Mystisistä kirjeistä alkanut ura vei Antti Eklundin vuosiksi maailmalle – nyt hän asuu Suomessa ja tekee asioita, joista ”miljardööri maksaisi mielettömiä summia“
Muotoilijana ja yrittäjänä pitkän uran tehnyt Antti Eklund on palannut Yhdysvalloista. Hän maalaa tauluja naantalilaisessa navetassa ja tavoite on korkealla: Antti haluaa tulla maailmalla arvostetuksi kuvataiteilijaksi.
Muotoilijana ja yrittäjänä pitkän uran tehnyt Antti Eklund on palannut Yhdysvalloista. Hän maalaa tauluja naantalilaisessa navetassa ja tavoite on korkealla: Antti haluaa tulla maailmalla arvostetuksi kuvataiteilijaksi.
Elettiin 1990-luvun alkua. Maailmankuulun italialaisen designtalon johtaja Alberto Alessi oli käymässä Suomessa. Nuori muotoilija Antti Eklund ei päässyt tapaamaan häntä, mutta kun Alessi piti yleisöluennon Taideteollisella korkeakoululla, Antti asettui ystävänsä ja yhtiökumppaninsa Pekka Hambergin kanssa eturiviin. Tilaisuuden jälkeen he kiikuttivat Alessille kirjekuoren, joka sisälsi luonnoksia, monenlaisia villejä ehdotelmia.
Illalla kaksikko toimitti toisen kirjekuoren Alessin hotellille sillä seurauksella, että sai hänet seuraavana aamuna vieraaksi toimistolleen. Lopulta he kuljettivat tähden vielä lentokentällekin ja saivat vastavuoroisen kutsun piipahtaa Alessin tehtailla pienessä Omegnan kunnassa Italian Piemontessa.
Kului muutama kuukausi. Antti päätti kysäistä, sopisiko vierailu samassa yhteydessä, kun miehet olivat muutenkin tulossa Italiaan. Tottakai, kuului vastaus.
– Siltä seisomalta varasimme matkat, Antti sanoo nyt. Ja nauraa valkoiselle valheelleen.
Alessi vietti suomalaisten seurassa tehtaalla koko päivän ja kutsui heidät illalliselle kotiinsa. Päivä päättyi sikareihin, grappaan ja yhteistyöhön, jonka seurauksena Antti suunnitteli Alessille sisiliskon muotoisen tarjoiluvadin.
Samanlaisella innolla hän sai toimitusjohtaja Kirsti Paakkasen innostumaan ideoistaan, ja niin Marimekon printtien historiaan piirtyi liskokuosi, josta usein liskomieheksi tituleerattu Antti muistetaan vieläkin.
– Toki olen edelleen ylpeä ja iloinen, että se tuottaa ihmisille mielihyvää.
Valmistui alun perin arkkitehdiksi
Muotoilija-Antti on jo historiaa, mutta tarina on kerrottava, koska se kuvaa Antin persoonaa, selkeästi renessanssi-ihmistä.
Alkujaan hän valmistui arkkitehdiksi, vaikka päättötodistukseen kirjattiinkin: liikaa taideaineita. Ensimmäisenä opiskelijakesänään hän ei hakenut kesätöitä, vaan vuokrasi ystävänsä kanssa tilan Katajanokan ränsistyneestä satamarakennuksesta. Siellä nuorukaiset maalasivat tauluja.
Uransa aikana Antti on ehtinyt olla jo kansainvälisesti palkittu muotoilija, mainosmies, graafisen viestinnän professori ja start-up-yrittäjä. Suuren osan elämästään hän on asunut eripituisissa pätkissä Yhdysvalloissa.
Nyt hän tekee kuvataidetta sataprosenttisesti. Prosentit kuvaavat sekä ajankäyttöä että vimmaa, jolla hän maalaa.
Hänen renessanssipersoonansa tulee esiin heti täälläkin, nykyisessä kodissa Naantalin Livonsaaressa. Vuonna 1886 rakennetun pirtin ikkunoiden takana vihmoo räntää, mutta Antti kattaa pöytään valtavalla tarjottimella turpeita mansikoita, pulleita puutarhamustikoita, tomaatteja ja viinirypäleitä. Kenties vielä banaania, eikö? Tämäkö riittää?
Pihapiirinsä vanhaan kivinavettaan hän on raivannut ja rakentanut itselleen hulppean työhuoneen, jossa valmiit teokset odottavat noutajaansa. Suuria pintoja, lehtikultaa, kirkkaita värejä.
Renessanssi kuuluu myös Antin tavasta puhua. Hänellä on kirkas tavoite. Hän aikoo kansainvälisesti arvostetuksi suomalaiseksi taiteilijaksi.
– Minulla on oma sisäinen laatukriteerini, jota ei pidä ymmärtää egoismiksi. Olen itse asettanut itselleni riman. Ajattelen, että jokaisen työni pitää olla niin hyvä, että jos se ripustettaisiin New Yorkin Modernin taiteen museoon, minun ei tarvitsisi hävetä siinä seurassa.
Baltimoressa asiat loksahtivat paikoilleen
Antti Eklund syntyi 63 vuotta sitten Turussa Tuomiokirkon liepeillä. Hänen molemmat vanhempansa ja isän isäkin olivat arkkitehtejä. Äidin puolelta sukua löytyy puolestaan kirkonrakentajia.
– En koskaan nuoruudessani miettinyt, mitä ryhdyn tekemään. Siinä vaiheessa, kun piti päättää, mitä aion opiskella, oli itsestään selvää, että pyrin arkkitehdiksi.
Yhdeksänvuotiaana Antti muutti ensimmäistä kertaa Yhdysvaltoihin, koska hänen isäpuolensa lähti sinne lääkäriksi. Välillä Antti palasi Suomeen, teki uraa, perusti perheen, meni naimisiin ja sai kolme lasta.
Kun lapset olivat pieniä, Antin puoliso sai puolestaan työtarjouksen Baltimoresta. Hän tekee siellä edelleen syöpätutkimusta.
Baltimoressa Antti suunnitteli keskittyvänsä vielä suunnitteluun, mutta ei saanut himoitsemaansa työtä sikäläisen urheiluvaatevalmistajan innovaatio-osastolta. Loppusuoralla tehtävään valittiin Nasalla uransa tehnyt kahden tutkinnon tohtori. Se oli valtava pettymys.
– Olihan se sellainen epäilyksen hetki, että onko minusta enää mihinkään.
Professorina ja oikeastaan koko uransa ajan hän on kuitenkin ajatellut ja tolkuttanut muillekin, että luovassa työssä on joskus hyvä aloittaa nollasta.
– Oivalsin, että sain mahdollisuuden keskittyä kuvataiteeseen, ja se oli mielettömän vapauttava ajatus.
Supervoimana on pelkistää monimutkaisia ajatuksia
Täyspäiväiseksi taiteilijaksi ryhdyttyään Antti päätti valita materiaalikseen öljyvärit ja kohteekseen ihmiskasvot. Näin toimii ihminen, jolle öljyvärit olivat suuri mysteeri ja kasvojen maalaaminen liki mahdoton ajatus.
– Aika ajoin on hyvä joutua epämukavuusalueelleen, koska jos ei koskaan epäonnistu, ei yritä tarpeeksi, hän perustelee.
Uuden uransa alkajaisiksi hän maalasi rakkaan anoppinsa ja siirtyi sitten tunnettuihin ikonisiin hahmoihin, Obamaan, Trumpiin, Putiniin, Greta Thunbergiin, Malala Yousafzaihin. Tänä keväänä työhuoneen ovat täyttäneet eläinhahmot, lehmät, kanat ja tiikerit.
Työpöydälleen Antti on printannut missionsa. Se kuuluu näin: Visualisoida ajatuksia ja ilmiöitä niin, että ne voimaannuttavat katsojaa.
– Minun supervoimani on kyetä pelkistämään kuvaksi sellaisia abstrakteja ja moniulotteisia asioita, joita meidän on muuten vaikea hahmottaa.
Näin on syntynyt esimerkiksi Putin, jolle Antti on maalannut suden korvat.
– Seinilläkin on korvat. Tosin jokainen katsoja tekee omat tulkintansa, se on selvä.
Kesällä kaksi näyttelyä
Maalaaminen toi Antin lopulta takaisin Suomeen, koska suurten taulujen liikuttelu mantereelta toiselle ei ole halpaa hommaa. Puoliso jäi toistaiseksi jatkamaan tutkijan työtään Baltimoreen, ja aikuiset lapset asuvat maailmalla, Yhdysvalloissa ja Ruotsissa.
– Perheeni elää onnellista elämää. Näin on hyvä olla.
Antin taulut matkaavat pihanavetasta näyttelyihin Suomessa ja Virossa. Kesäkuussa avautuu näyttely Turun Taiteen talossa. Siellä teemana ovat tuotantoeläimet ja niiden kohtelu. Antin kuvissa lehmät voisivat olla matkalla gaalaillalliselle. Ne kantavat koruja, joihin Antti on saanut innoitusta virolaiselta korusuunnittelijalta Sigrid Kuuskilta.
Hangon näyttelyssäkin on kyse vallasta, mutta ihmisistä. Tarkoitus on nostaa esille naisissa piilevää voimaa.
Suomalaiset ovat amerikkalaisia vapaampia
Yhdysvalloissa vietetty aika näkyy Antissa, kun hänen kanssaan asioi. Ennen haastattelua hän viestittää: Aja varovasti, karmea keli. Haastattelun jälkeen hän kysyy: Pääsitkö turvallisesti kotiin?
Toinen kyllä ymmärtää, ettei tässä sydänystäviksi ryhdytä, mutta totta kai ystävällisyys tuntuu hyvältä.
Suomeen palatessaan Antti otti mukaansa amerikkalaista sosiaalisuutta, mutta yhteiskunnan hän jätti mielellään meren taakse. Antin mielestä hänen toinen kotimaansa ei ole mikään vapauden tyyssija. Yhdysvalloissa jokainen on niin vapaa ja onnellinen kuin on varaa olla. Siellä yhteiskunta pyörii täysin rahan varassa.
– Amerikkalainen unelma toimii niin, että jos keksii jotain hienoa, voi päästä valtaviin sfääreihin, mutta vastaavasti kilpailu on raadollista ja kovaa, Antti sanoo.
– Ja ihmiset ovat sydämellisiä ja inspiroivia, mutta myös konservatiivisia. Suomessa ollaan paljon vapaamielisempiä kuin Yhdysvalloissa.
Vaikka Suomessa julkinen keskustelu on nyt pelkkää säästämistä ja sopeuttamista, Antti näkee ympärillään käsittämättömän hienoja asioita kuten vaikkapa ilmaisen koulutuksen ja edelleen toimivan terveydenhoitojärjestelmän.
Entäpä Suomen varjopuolet?
Niiden äärelle päästään Antin työhuoneessa Sanna Marinia kuvaavan teoksen äärellä. Entisen pääministerin lisäksi tauluun on kuvattu tiikeri ja krokotiili, vahvat voimat hänen kimpussaan.
Antti on antanut taululle nimeksi Trailblazer, vapaasti suomennettuna se tarkoittaa uranuurtajaa tai polunrakentajaa.
Paria päivää aiemmin Sanna Marin oli lehdessä samassa kuvassa Yhdysvaltain entisen presidentin Barack Obaman kanssa.
Anttia ärsyttää, että kuva oli painettu lehden viihdesivuille.
– Marin luotsasi tämän maan rohkeasti läpi koronan ja sen jälkeen Natoon. Hänen vaikutusvaltansa ja markkinointipotentiaalinsa ymmärretään maailmalla, mutta Suomessa nuristaan, että mutku se teki sen lainarahalla, mutku se tanssi, mutku se poseeraa somessa. Aina se mutku.
Kritiikki häviää kuitenkin yhtä nopeasti kuin se ilmestyikin. Kevääseen heräävässä saaristomiljöössä ei voi olla hapan mistään.
Kuvataiteilija ja renessanssi-ihminen Antti Eklund sanoo elävänsä Naantalin Livonsaaressa elämää, jota ei rahalla saa.
Näin toukokuun aamuina hän saa herätä linnunlauluun ja pirtin ikkunasta näkyvän meren tuoksuun, tassutella vehreän pihapiirinsä läpi, ohittaa punamullalla maalatun aitan ja astua navettaan. Siellä odottavat öljyvärit, pensselit, täydellinen valo ja vapaus ryhtyä luomaan.
– Olen naureskellut, että saan tehdä joka päivä asioita, joista joku miljardööri olisi valmis maksamaan mielettömän summan edes viikosta vuodessa. Ja silloinkin hän murehtisi, miten liiketoiminnot sillä aikaa kärsivät.
Lue myös Kotiliesi.fi: Riitta Nelimarkalle oli raskas, mutta oikea päätös muuttaa puoliso hoitokotiin: ”On romantisoitu ajatus, että ihmisen pitää saada olla kotona loppuun asti.”
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 20/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous