Yksi sotilaan lausuma lause ei ole jättänyt Esko Koveroa rauhaan – se on taas ajankohtainen
Sodat eivät sotimalla lopu, uskoo näyttelijä Esko Kovero. Sotaelokuvassa näytteleminen jätti häneen pysyvän jäljen.
Esko Kovero toivoi, että hänen isänsä olisi ehtinyt nähdä Talvisota-elokuvan.
Sodat eivät sotimalla lopu, uskoo näyttelijä Esko Kovero. Sotaelokuvassa näytteleminen jätti häneen pysyvän jäljen.
“Kuvassa olen Talvisota-elokuvan kuvauksissa vuonna 1989. Esitin elokuvassa lääkintäalikersantti Juho Pernaata, jonka kertomukseen Antti Tuurin Talvisota-romaani pitkälti perustuu. Tuo on ollut suurin elokuvarooli urallani.
Tämä kuva tuntuu merkitykselliseltä juuri nyt, kun Euroopassa soditaan ja puolustetaan itsenäisyyttä. Meidänkään itsenäisyytemme ei ole itsestäänselvyys tässä maailmantilanteessa.
Kuva on kunnianosoitus isälleni, joka oli mukana talvi- ja jatkosodassa. Toivoin, että hän olisi ehtinyt nähdä elokuvan, mutta sitä onnea ei suotu. Hän ehti siirtyä tuonpuoleiseen ennen ensi-iltaa.
Toivottavasti hän saattoi seurata ensi-iltaa pilven päältä. Samalla tämä on kunnianosoitus kaikille veteraaneille, jotka puolustivat itsenäisyyttämme.
Lue myös Kotiliesi.fi: ”Sirojen säärienne juureen…” Sota-ajan kirjeet tihkuivat pidäteltyä kiihkeyttä – näin Tapio kirjoitti Oililleen rintamalta
Esko Kovero toivoo, että konfliktit pystyttäisiin välttämään
Onneksi ehdin tavata Juho Pernaan, jota esitin elokuvassa. Oma isäni ei koskaan puhunut sodasta, mutta sain kuulla sotatapahtumista Juholta.
Ihmettelin hänelle, miten kummassa he olivat pärjänneet rintamalla 40 asteen pakkasessa. Juhon vastaus on jäänyt ikuisesti mieleeni. Hän sanoi, että te tekisitte varmasti samoin, jos olisitte nyt vastaavassa tilanteessa.
Hän ei kohottanut itseään, vaan ajatteli, että isänmaallisuuteen nyt vain kuuluu se, että omaa maata ja itsenäisyyttä puolustetaan viimeiseen mieheen.
Itsenäisyys on aina ollut minulle valtavan tärkeä asia. Ajattelen kuitenkin, että sodat eivät sotimalla lopu. Elokuvan myötä minusta tuli entistä suurempi pasifisti.
Sotakonflikteja pitäisi yrittää välttää viimeiseen asti, sillä sodissa kärsivät syyttömät siviilit ja maailma menee mullin mallin.
Olen kuvassa 31-vuotias kahden lapsen isä. Elin nuoren miehen elämää ja pohdin isyyttäni, mieheksi kasvamista ja sitä, tulisiko kaikki menemään hyvin. Nuorin lapseni oli tuolloin juuri syntynyt.
Nyt kun katson 66-vuotiaana kolmekymppistä itseäni, nostalginen haikeus herää: tuokin aika on jo eletty, eikä sitä saa takaisin. Hiekka tiimalasissa vähenee, ja mitä vanhemmaksi tulen, sitä nopeammin aika tahtoo kulua.”
Esko Koveron, 66, ensiohjaus Vaimoni Maurice -näytelmä saa ensi-iltansa 14.6. Kangasalan kesäteatterissa.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 23/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous