helsingin keskusta ostoskierros
Matkailu

Helsingin keskusta kukkii uusia shoppailukohteita – 10 putiikkia, joista yhdestä puhuvat kohta kaikki

Helsingin keskusta tarjoaa paljon uutta, vaikka usein puhutaan vain liikkeiden lakkauttamisista. Tee ostoskierros Arketiin ja yhdeksään muuhun suhteellisen uuteen kivijalkakauppaan.
Teksti: Tiina Torikka Kuvat: Arket, Tiina Torikka

Helsingin keskusta piirtyy jalan liikkuvalle kaupunkivieraalle alueena, joka levittäytyy Rautatieasemasta etelään. Liikekeskusta ainakin on tällä maantieteellä kompakteimmillaan.

Koronasta alkanut etätyöaika tarkoitti kuoliniskua monelle liikkeelle, mutta on viime aikoina keskustaan noussut uuttakin. Suuren muotiliike Arketin tulo on tapaus, mutta samalla kierroksella on ilo vierailla näissä pienemmissä liiketulokkaissa.

Arket

H&M-konsernin hienostuneemmista vaatekaupoista ennestään tuttuja olivat keskustassa lähekkäin sijaitsevat Cos ja &Other Stories. Samoille suunnille marraskuun 2022 lopussa avautuva Arket oli aiemmin suomalaisten ulottuvilla lähinnä Tukholman reissuilla.

Arketin vaatteet ovat skandimuotia eli vähäeleisiä ja modernin arkisia. Hintataso on halpamuotiketjujen ja luksusliikkeiden välimaastoa. Plarattavaa riittää hyvänkokoisessa liiketilassa arvokkaassa Pohjolan talossa.

helsingin keskusta arket muumimallisto

Juuri ennen Helsingin-avajaisia Arket lanseerasi muumejaan säännöstelevän Tove Jansson -malliston.

Aleksanterinkatu 44

FTA Vintage

Helsingin keskusta on tuntunut hyvin yhtäkkiä pelmahtaneen täyteen käytettyjen vaatteiden putiikkeja, jotka ovat kauniita, tyylikkäitä ja ekologisia. FTA Vintage kierrättää merkkihuppareita, enemmän ja vähemmän haalistuneita Leviksiä ja eri seurojen nimiin vannovia pelipaitoja.

Vesala seuraa puotia Instagramissa.

Fredrikinkatu 43

Beyond Retro

Beyond Retro on brittilähtöinen ketju, johon on rakastuttu myös ympäri Ruotsia kahdeksan liikkeen verran. Vaatteet ovat peräisin kierrätyslavoilta, joilta ketju valitsee myyntiin kelpaavat, tulikuumaan vintage-trendiin istuvat vaatekappaleet.

Ilman tämäntapaisia kierrätysvaatekauppoja aika moni nuttu menisi teollisuussilppuriin. Beyond Retron avajaisia vietettiin Helsingissä syksyllä 2022.

Upouusi Beyond Retro oli avajaisten alla piilossa mainoslakanoidensa takana Forumin suihkulähteellä.

Kauppakeskus Forum, 2. kerros

Caramba

Vaatemyymälä piristää heti väreillään. Täällä ei pelätä yhdistää pinkkiä, leopardikuosia ja hempeitä sävyjä! Tyylikkäässä interiöörissä innostuu repäisemään jotain iloisempaa vaatekaappiinsa.

Uusi putiikki on löytänyt paikkansa Citykäytävältä.

Aleksanterinkatu 21

Jouto Design

Huonekalu- ja lifestyle-liike myy rouheita, uniikkeja ja vaikuttavia kalusteita. Löydätkö vähäeleisen messinkivalaisimen vai kolmemetrisen sisustuspropellin?

Liikeideaa on tarkoitus laajentaa uudessa Korkeavuodenkadun osoitteessa asusteisiin ja esteettisempään elektroniikkaan.

Korkeavuorenkatu 13

Rituals

Kosmetiikkaliike Rituals avasi juuri ennen useita Suomen-myymälöitään tuhannen liiketilansa Milanossa. Moni on törmännyt tuotesarjaan hotellin suihkussa, mutta koteihin brändi myy eniten kirsikankukantuoksuista suihkugeeliä.

Pysähdys Ritualsissa sopii hypistelijälle, tuoksuttelijalle ja testerifanille. Ketju levittäytyi loppuvuonna 2022 kauppakeskuksiin ja löytyy myös Helsingin keskustan Forumista.

helsingin keskusta ja forumin rituals

Kauppakeskus Forum, 1. kerros

Arteljee

Uudehko taidekauppa versoo Tampereelta Helsinkiin. Kuin karkkikauppa, josta valitaan koko värispektristä irtopuukyniä, akryyli- ja öljyvärejä, luonnoskirjoja ja taulupohjia.

Värikyllyydessä on ihana fiilistellä, vaikkei taideharrastaja olisikaan. Ehkä löydät juuri oikean sävyisen punakynän kalenterimerkkauksille.

Lönnrotinkatu 23

Urumi

Söpö Urumi on mainostanut olevansa Suomen pienin animekauppa, mutta se koki lokakuussa odotetun laajennuksen.

Täältä järjestyvät halutut tuliaiset varhaisteineille, jos toiveissa on keräilyesineitä, eksoottisia karkkeja tai koruja pastelli-ihanuuksina.

Kampinkuja 3

Birka Second hand

Kirppis Helsingin keskustassa? Totta se on. Birka on yksi uuden ajan kirpputoriliikkeistä, joka ei muistuta sellaista vähääkään siisteine rekkeineen. Myynnistä voi löytää hyväkuntoista Marimekkoa ja Minna Parikkaa, mutta myös huokeammalla hyvänä pidettyä H&M-muotiakin.

Kenkä- ja laukkuostoksilla saattaa törmätä aarteisiin.

Fredrikinkatu 32

My o My Home

Herkullinen design-taivas on pitkään toiminut Kämp Galleria -ostoskeskuksessa, mutta uusi liiketila Forumin katutasossa on ohittamaton ja keskittyy pelkästään kodinsisustuksen pientavaraan.

Valikoimassa on veikeitä astioita, värikkäitä tekstiilejä ja koriste-esineiden muotovalioita. Merkkitavarat eivät ole keskustan huokeimpia.

Kauppakeskus Forum, 1. kerros

X