Lifestyle

Talo piti polttaa venäläisten tieltä sodassa, mutta isoisoisä rakensi sen uudestaan – ”Tuosta paikasta minä näen unia”, kertoo Katja Kettu

Kirjailija Katja Ketun juuret ovat Kainuun maaseudulla, karun talon pihapiirissä. ”Se on rajan pinnassa ja syvällä korvessa, mutta minulle paikassa on paljon turvaa.”

Teksti:
Hannele Tavi
Kuvat:
Tero Ahonen, Katja Ketun Kotialbumi

Välillä Katja Kettu haaveilee muuttavansa mummonsa lapsuudenkotiin asumaan. – Jos joskus menisin naimisiin, se tapahtuisi talon pihalla, mummon hääpihlajan alla.

Kirjailija Katja Ketun juuret ovat Kainuun maaseudulla, karun talon pihapiirissä. ”Se on rajan pinnassa ja syvällä korvessa, mutta minulle paikassa on paljon turvaa.”

Kirjaiija Katja Kettu, 43: “Kuvassa on mummoni lapsuudenkoti Kuhmossa. Talo piti polttaa venäläisten tieltä toisessa maailmansodassa, mutta isoisoisäni rakensi sen uudestaan sodan jälkeen. Kuva on niiltä ajoilta, taustalla oleva navettakin on vielä keskeneräinen.

Kuva on jännällä tavalla epäonnistunut, mutta tykkään siitä, koska sukupolvet seisovat tanakasti talon edessä. Siinä ovat talon rakentanut isoisoisäni, isoisoäitini eli Mari-muori, Kirsti-mummoni, isosetäni ja todennäköisesti ukkini.

Sanotaan, että kun ihminen näkee unessa talon, kyseessä on ihmisen psyyke tai mieli. Tuosta paikasta minä näen unia. Niissä talo kasvaa aina lisää kerroksia, joissa seikkailen. Unissa juttelen välillä Mari-muorin kanssa, mikä on täysin järjetöntä, sillä ehdin tavata hänet vain kerran. Joskus olen nähnyt unia, joissa muori sanoo: ’Älä huoli, tyttörukka rupinokka, kyllä sinä pärjäät.’”

Katja Kettu ja paikka, johon kiinnittyä

”Fyysinen versio kuvasta on isoenon albumissa. Minulla on kuvasta valokuva, joka on ollut välillä tietokoneen näyttöni taustakuvana. Kun katson kuvaa, minulle tulee sellainen voimantunne, että sukuni seisoo takanani. En ole tässä maailmassa yksin.

Talo on tärkeä suvullemme ja minulle. Olen asunut elämässäni niin monessa paikassa, että on todella tärkeää olla jokin henkinen paikka, johon kiinnittyä. Talo on hyvin säilynyt, se on lujasti tehty. Kunnostamme paikkaa pikkuhiljaa isäni kanssa. Tuolla korvessa pitää kaikkien koko ajan raivata jotain, muuten metsä tunkee silmästä sisään.

Olin talolla kesällä kirjoittamassa Ismo Alangon elämäkertaa. Aina välillä isä huusi, että täällä on ruisleivät pöydässä, ja veli lämmitti saunaa. Oli mukavaa, että suvun miehet pitivät minusta huolta, sillä menomatkalla olin uhonnut, että minä en saatana teille keittoja keittele.

Monen mielestä paikka on karu. Se on rajan pinnassa ja syvällä korvessa, mutta minulle paikassa on paljon turvaa. On ihanaa, että tuntee jokaisen polun ja voi käydä yöllä ulkovessassa vaikka silmät kiinni.”

katja kettu ja ismo alanko

Katja Ketun kirjoittama Ismo Alangon elämäkerta ilmestyi lokakuussa.

Lue myös: Parantaako maallemuutto elämänlaatua? Yksin maalle muuttaneet naiset kertovat, mikä kaikki muuttui maaseudulla

Kotiliesi.fi: Annukka, 30, uupui ja sairastui fibromyalgiaan – muutti lempeämmän elämän perässä mökkiin, johon ei tule edes juoksevaa vettä

X