alanvaihto
Moni vaihtaa työelämästä aivan toisenlaiseen keskellä uraansa.
Työ ja raha

Nämä ovat keski-ikäisten alanvaihtajien suosimia opintoja juuri nyt – ”Yli puolet ovat yli 30-vuotiaita”

Alanvaihto on paljon entisaikoja helpompaa myös keskivaiheilla uraa töiden ohessa. Ne ajat ovat historiaa, kun koulutus eri aloille tarkoitti luokassa istumista aamukahdeksasta päivällä neljään.
Teksti: Susanna Sarimaa Kuvat: iStock

Alanvaihto on erityisen suosittua yli 30-vuotiailla kahdella yli muiden erottuvalla urapolulla, kertoo Jyväskylän ammattikorkeakoulun (Jamk) rehtori Vesa Saarikoski.

Jamkissa viime vuosina yli 30-vuotiaita on opiskellut eniten sote-alalla ja it-alalla, ja Saarikoski on kuullut vastaavaa myös muista ammattikorkeakouluista. Sote-alalla suosittuja koulutuksia ovat olleet toimintaterapeutti sekä kuntoutuksen ohjaus.

– Meillä myös tieto- ja viestintätekniikassa aloittajista yli puolet ovat olleet yli 30-vuotiaita.

Alanvaihto houkuttelee, kun työmahdollisuudet lupaavat hyvää

Miksi juuri nämä alat ovat nyt vetovoimaisia?

Rehtori Saarikoski toteaa, että tieto- ja viestintätekniikan toimistotyöläisille on syntynyt viime aikoina paljon lisää työmahdollisuuksia ja tekijöiden tarve onkin kasvanut. It-osaajia tarvitaan 2020-luvulla käytännössä lähestulkoon joka ikisessä yrityksessä, järjestössä tai ylipäänsä työpaikassa.

Esimerkiksi toimintaterapeutiksi hakeutuvilla taas saattaa usein olla sote-alan tutkinto taustalla, ja halutaan erikoistua terapeutiksi.

– Tänä päivänä tutkintoon johtavan koulutuksen lisäksi haetaan paljon vain osaamisen täydentävää koulutusta. Ajattelen itse myös, että jos on jo korkeakoulututkinto, ei ehkä kannata tehdä toista tutkintoa. Joku koulutuspalikka, joka auttaa suuntautumaan tai täydentämään, on yleensä fiksu ratkaisu omiin tarpeisiin.

Vesa Saarikoski on havainnut toistuvia keski-ikäisten alanvaihdoksia. Yksi sellainen on, että lähihoitaja hakee sairaanhoitajaksi, eli pyrkii nimenomaan erikoistumaan ja suuntautumaan samalla alalla. Liiketalous on toinen – josta saatetaan vaihtaa täysin eri alalle.

– Bisnesmaailmasta halutaan vaihtaa hoiva-ammattiin. En tiedä, voidaanko tässä puhua trendistä, mutta tiedän tällaisia tapauksia, hän pohtii.

Alanvaihto joustavasti: etäopinnot tulivat jäädäkseen

Yleisesti alanvaihto on vuosien saatossa helpottunut monimuoto-opiskelun lisääntyessä.

Koulutus toteutetaan opiskelijan näkökulmasta. Joustavalla etäopetuksella opinnot eivät ole sidottuja kellonaikaan.

Tämä joustavuus vetää yli 30-vuotiaita opintojen pariin, sillä he ovat usein päivät työssä kiinni ja opiskelumahdollisuudet painottuvatkin iltoihin ja viikonloppuihin.

Lue myös: Ex-taitoluistelija Mila Kajas-Virtanen aloitti ”kolmannen elämän”: ”Sitten kun olen valmistunut, mietin mikä minusta tulee isona”

Näin Annan lukijat ovat vaihtaneet alaa:

”Kouluttauduin kaupalliselta alalta sosiaalityöntekijäksi, koska koin kaupallisen alan pinnalliseksi. Lähdin ensin opiskelemaan psykologiaa, mutta lopulta valmistuin sosiaalityöntekijäksi. Parasta sosiaalityöntekijänä on ihmisläheinen työ ja auttaminen.”

”Parasta ovat pienet lapset.”

”Päädyin pankkitoimihenkilöstä ja jatkuvista määräaikaisuuksista lukion historian opettajaksi. Opettajaksi veti kiinnostus historiaan ja työskentely nuorten parissa.”

”Alanvaihto sairaanhoitajan ammatista leipuri-kondiittoriksi. Syynä työolot ja huono johtaminen, joka oli melkein kiusaamista. Nyt voin tehdä toiminimellä itsenäisesti töitä.”

”Kouluttauduin tarjoilijasta lähihoitajaksi. Kyllästyin hyväosaisten ihmisten turhiin nillityksiin pikkuasioista ja kulkukoiraa huonompaan kohteluun. Ravintola-ala on raaka, loppujen lopuksi vain raha merkitsee.”

”Lähdin myyjän työstä iltapainotteisuuden ja sunnuntaitöiden takia. Kouluttauduin lähihoitajaksi ja päädyin lastenhoitajaksi päiväkotiin. Parasta ovat pienet lapset.”

Lähde: Annan lukijapaneeli

Lue myös: Pätkätyöläinen kertoo 22 vuoden kokemuksella, mitä on räpiköidä lyhyestä työpätkästä toiseen (tilaajille)

X