Työ ja raha

Tällaisia ovat 5 Suomen varakkainta asuinaluetta – tunnetko Friisilän tai Mankkaan?

Hyväosaisuus asuu Suomessa näillä asuinalueilla.

Teksti:
Christina Boman
Kuvat:
Helsingin Kaupunkisuunnitteluvirasto, Kirkkonummen Kunta, Om-Arkisto

Mankkaa salaa miljonäärinsä.

Hyväosaisuus asuu Suomessa näillä asuinalueilla.

Suomen rahakkaimmat asuinalueet sijoittuvat pääkaupunkiseudulle, mutta yllättäen vain yksi niistä löytyy Helsingin puolelta.

Tiedätkö, mikä hittisarja on kuvattu Sundsbergissa tai mikä on Tammisalon mahtavin nähtävyys (siis jos Elastista ei lasketa)? Me kerromme: näin Suomen suurituloisilla alueilla asutaan.

Alla olevat viisi asuinaluetta sijoittuvat kärkeen, kun tilastoidaan postinumeron asukkaiden käytettävissä olevat mediaanirahatulot.

Viisikko esitellään Tilastokeskuksen tuoreimman saatavilla olevan tiedon eli vuoden 2020 rahatulojen perusteella.

1. Espoon Westend

Espoossa meren rannalla sijaitseva Westend on Suomen suurituloisimpien asukkaiden kotiseutua. Alueen rakentamisen lähtökohtana oli luoda Espooseen korkeatasoinen, merellinen huvilakaupunki.

Alue on ollut asuinkäytössä 1930-luvulta lähtien, ja tänä päivänä se asuttaa noin 3000 suomalaista.

Westendin merenrannan kivilaituri on naapuruston tunnettu maisemapaikka.

Westendin paraatipaikalla Rantaraitilla törmää enimmäkseen ultramoderneihin kivitaloihin, joita on rakennettu viime vuosinakin kiihtyvään tahtiin. Asuntojen neliöhinnat ovat pääkaupunkiseudun kalleimpien joukossa.

Westend kuhisee julkkiskoteja – muutamia siellä majaansa vuosien varrella pitäneitä ovat Jare Tiihonen, Alexander Stubb sekä Mikko Leppilampi. Edesmenneen bisnestaiturin Kirsti Paakkasen merenrantakoti on nähtävyys sinänsä.

Westendin maisemiin voi uppoutua myös Suvi Vaarlan vuonna 2019 romaanissa, joka on nimetty asuinalueen mukaan.

2. Suomen oma Onnela: Sundsberg

Sundsberg on Kirkkonummella sijaitseva kylä. Helsinkiin sieltä on matkaa noin 25 kilometrin verran. Lähimmät palvelut K-marketia, päiväkoteja, kouluja ja kuntosalia lukuun ottamatta löytyvät parin kilometrin päästä Masalasta.

Kuva: Kirkkonummen kunta

Helsingin seudun Onnelaksikin tituleerattu Sundsberg on pieni ja yhteisöllinen asuinalue, jonka aktiivinen asukasyhdistys kehittää ja ylläpitää asukkaille suunnattua yhteistä tekemistä ja toimintaa. Yhdistys järjestää muun muassa perinteiset Kansanjuhlat sekä loppiaisen Kuusikokon.

Ylen suosittu Modernit miehet -sarja on kuvattu idyllisessä Sundsbergissa.

3. Luonnossa viihtyvän paratiisi: Friisilä

Espoon keskuspuiston kupeessa sijaitseva Friisilä on luonnonhelmassa viihtyvän unelma. Rauhalliselta asuinalueelta löytyy peruspalvelut, kuten päiväkoti ja koulu, mutta muiden virikkeiden perässä ei Friisilään kannata matkustaa.

Friisilänaukion muutamaa ravintolaa ja erikoisliikettä lukuun ottamatta palvelut keskittyvät lähellä sijaitsevan Olarin keskustaan tai Matinkylässä sijaitsevaan Ison Omenan kauppakeskukseen. Friisilässä saa siis elellä kaikessa rauhassa kaukana kuhinasta.

Friisilässä asuu noin 2500 espoolaista, joista monen koti on 1950-luvun jälkeen rakennetuissa pientaloissa. Siellä ovat vuosien varrella viihtyneet muun muassa Jyrki Katainen ja kukoistavaa puutarhaansa somessakin esitellyt näyttelijä Kiti Kokkonen.

4. Itä-Helsingin helmi: Tammisalo

Ehkä yllättäen yksi Suomen varakkaimmista lähiöistä on Itä-Helsingissä.

Hiljainen pientaloalue on veden ympäröimä oma saarensa, mutta sinne matkaa näppärästi sillan yli. Merellisellä naapurustolla on toki uimapaikkansa ja venekerhonsa, mutta lähikaupat ovat kaukana Herttoniemessä, Roihuvuoressa tai Laajasalossa.

Tammisalo kartalla.

Tammisalon mahtavin rakennus on 1800-luvulta säilynyt vaalea tornihuvila villa Ideshem. Postinumeron kuuluisista asukkaista formulakuski Mika Salo on vaihtanut maisemaa, mutta Itä-Helsingin kasvatti Elastinen on juurtunut saarelle perheineen.

Tammisalon merellisyyttä. Kuva on napattu Vartiosaareen päin. Kuva: Helsingin kaupunkisuunnitteluvirasto

5. Mankkaa

Kukaan julkkis ei ole tunnustanut asuvansa Mankkaalla, mutta kuitenkin – tai ehkä juuri siksi – alueella on mystinen vetovoima. Mankkaalla voisi myös kuvitella olevansa Salainen miljonääri -sarjan kuvauksissa, sillä asukkaiden habitus ei paljasta minkään kaltaista varallisuutta.

Vaatimattomuus ja homogeenisuus pukeutumisessa on Mankkaalla hyve: univormu on tummasävyinen kevyttoppa tai muu pusakka, farkut tai verkkarit ja lenkkitossut. Olipa ikää 16 tai 60 vuotta.

Turisti voi siis päätellä asukkaiden varallisuuden ainoastaan valkoisten kivitalojen koosta, mutta pihoilla ei nökötä juurikaan ökyautoja.

Varallisuus pilkahtaa ehkä siitä, että kylänraitilla suhaa poikkeuksellisen paljon koppimönkijöitä. Salaisilla miljonääreillä on varaa ostaa lapsilleen kunnon menopelit.

Mankkaa näyttää ihan tavalliselta suomalaiselta pitäjältä varakkaista asukkaistaan huolimatta.

Mankkaalla ei myöskään tarvitse häikäistyä nähtävyyksistä, sillä niitä ei ole. Toki siellä pörräsivät Suomen ensimmäiset Alepa-robotit ja huhutaanpa myös, että kitaristilegenda Alexi Laihon synnyinkoti sijaitsisi Mankkaalla, mutta osoite ei ole julkisessa tiedossa.

X