Ruokajutut

Varhaisperunat ovat odotettu kesäherkku – näin saat ne maistumaan vieläkin paremmalta

Varhaisperunat ovat kesän lempiruokaa monelle. Alkuhuuman jälkeen perinteisesti keittämällä kypsennetyt potut voivat kyllästyttää.
24.6.2019 Teksti: Hanna Kuusisalo Kuvat: Otavamedia

Savustaminen, grillaaminen ja uunissa paahtaminen tuovat uutta makua varhaisperunoihin. Voit myös jatkojalostaa perunat hyrskypotuiksi tai salaatiksi. Tähteelle jääneet potut taipuvat vaikka ruokaisaksi voileivän täytteeksi.

Poimi ideat ja parhaat reseptit!

7 x varhaisperunat

Jalosta keitinperunat hyrskyperunoiksi

Varhaisperunat maistuvat keitettyinä, eivätkä välttämättä tarvitse pintaansa muuta kuin sipaisun voita. Parhaan makuelämyksen saa, kun uudet perunat keittää oikein ja huolella.

Varhaisperunat laitetaan aina kiehuvaan veteen. Tarkkaa keittoaikaa on mahdotonta sanoa, sillä erikokoiset perunat kypsyvät eri tahtia. Tarkkaile kypsyyttä ja uskalla jättää potut hieman napakoiksi. Ne kyspyvät kyllä loppuun jälkilämmössä kannen alla. 

Lisää hyviä vinkkejä varhaisperunoiden keittämiseen voit poimia täältä.

keitetyt varhaisperunat

Yksinkertaisimmillaan varhaisperunat eivät tarvitse kaverikseen kuin tilliä ja sipaisun voita.

Jos kaipaat vaihtelua keitetyille perunoille, kokeile hyrskyperunota. Hauska, helppo ja herkullinen ohje juontaa juurensa Savoon. 

Keitä perunat kypsiksi, valuta vesi pois ja lisää kattilaan 50 g kuutioitua voita, purkki ranskankermaa tai smetanaa, muutama varsi hienonnettuja kesäsipulinvarsia sekä tuoretta tilliä.

Sulje kattilan kansi ja hölskytä kattilaa voimakkaasti niin, että ainekset sekoittuvat ja perunat hieman rikkoutuvat. Tarjoa hyrskyperunat esimerkiksi savukalan tai grilliruokien lisukkeena.

Tee varhaisperunoista salaatti

Varhaisperunat taipuvat kokonaiseksi ateriaksi, kun teet niistä salaatin. Vaihtoehtoisesti voit marinoida potut herkulliseksi lisukesalaatiksi.

Sitruksinen lohi-perunasalaatti

Ruokaisan ja raikkaan savulohi-perunasalaatin jekku on marinoida kala ja perunat erikseen. Siten lopputulos on vastustamattoman maukas.

sitruunainen lohi-perunasalaatti

Kun lohi-perunasalaatissa maustaa erikseen savukalan ja perunat, yhdistelmä on vastustamattoman maukas.

Valmistusaika: Alle 30 min | Vaikeustaso: Keskitaso |  Annosmäärä: 4

Lohi:

400-500 g lämminsavulohta
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1/2 dl tuoretta tilliä hienonnettuna

Perunasalaatti:

1 kg kypsiä uusia perunoita
1 fenkoli ohuina suikaleina
1 nippu kevätsipulia hienonnettuna
1 dl oliiviöljyä
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
ripaus suolaa
ripaus mustapippuria
1 tl sokeria
3 rkl kapriksia

Valmistusohje

1. Paloittele lohi reiluiksi paloiksi kulhoon. Lisää joukkoon sitruunan kuoriraaste sekä mehu ja tillisilppu. Kääntele maut varovasti sekaisin ja jätä odottamaan.

2. Puolita perunat kulhoon ja lisää joukkoon fenkoli sekä kevätsipuli. Sekoita öljyn joukkoon sitruunankuoriraaste sekä mehu, suola, mustapippuri ja sokeri. Kääntele kastike perunoiden joukkoon. Anna maustua noin 15 minuuttia.

3. Kaada perunat vadille ja nostele päälle savulohipalat.

4. Viimeistele kapriksilla ja tarjoa.

Yrtti-sitruunaöljyssä marinoidut uudet perunat

Vaihtoehtoisesti voit myös tarjota perunasalaatin lisukkeena.

Marinoi keitetyt perunat raikkaassa sitruuna-yrttiöljyssä, lisää joukkoon raastettua Västerbotten-juustoa ja tarjoa potut raikkaalta salaattipediltä.

Marinoidun perunasalaatin voi tehdä valmiiksi hyvissä ajoin, sillä se vain paranee levätessään yön yli.

Yrtti-sitruunaöljyssä marinoidut uudet perunat

Uusista perunoista syntyy loistava perunasalaatti. Teresa Välimäen reseptin salaisuutena on yrtti-sitruunaöljy, jolla perunat marinoidaan.

Valmistusaika: Alle 30 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 6

Yrtti-sitruunaöljyssä marinoidut uudet perunat:

1 kg keitettyjä varhaisperunoita
1 nippu basilikaa
1 nippu minttua
1 nippu korianteria
1 sitruunan mehu ja raastettu kuori
1–2 rkl hunajaa
1–1,5 dl oliiviöljyä
suolaa ja mustapippuria
75 g Västerbotten-juustoa
rucolaa tai vihreää salaattia

Valmistusohje

1. Halkaise suolatussa vedessä keitetyt ja hieman jäähtyneet perunat ja laita ne isoon kulhoon.

2. Hienonna rouheasti basilika, minttu ja korianteri ja laita ne sekä sitruunamehu ja raastettu kuori, hunaja ja puolet öljystä tehosekoittimen tai blenderin kannuun. Sekoita tasaiseksi. Lisää loppu öljy ja ripaus suolaa ja mustapippuria ja pyöräytä vielä kerran. Tarkista maku. Kaada yrttiöljy perunoille ja kääntele niitä niin, että maut sekoittuvat.

3. Raasta juusto karkeaksi raasteeksi ja ripottele salaattiin.

4. Levitä rucola tai vihreä salaatti laakealle vadille ja lusikoi päälle perunat. Tarjoile. Perunasalaatti vain paranee levätessään yön yli.

Grillaa ne!

Varhaisperunat ovat myös mitä mainioita grillattavaa.

Grillatut varhaisperunat maistuvat makoisilta korealaisittain marinoituina, vartaisiin pujotettuna tai folionyytteihin sujautettuna. Grillissä perunat valmistuvat noin vartissa, kun käytät valmiiksi keitettyjä perunoita. 

Gochujang-perunat

Korealaiset maut ovat tällä hetkellä todella trendikkäitä. Tulinen korealainen chilitahna eli gochujang maustaa myös varhaisperunat makoisiksi.

Tarjoa gochujang-perunat esimerkiksi korealaisten lihavartaiden ja porkkana-kimchisalaatin kera.

gochujang-perunat

Tulinen korealainen chilitahna eli gochujang maustaa perunat makoisiksi. Grillissä potut saavat ihanan paahtuneen maun.

Valmistusaika: Alle 30 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Gochujang-perunat:

8-12 keskikokoista uutta perunaa
1 rkl öljyä
1/2-1 rkl gochujang-chilitahnaa
2 rkl sitruunamehua

Valmistusohje

1. Keitä perunat juuri ja juuri kypsiksi. Anna jäähtyä.

2. Sekoita öljy, chilitahna ja sitruunamehu keskenään. Sivele perunat tahnalla ja grillaa molemmin puolin kauniin ruskeiksi.

Tarjoa perunat esimerkiksi korealaisten lihavartaiden ja porkkana-kimchisalaatin kera.

Grillatut perunanyytit

Grillaa keitetyt ja paloitellut varhaisperunat folionyytin sisässä. Nyyttiperunat saavat makua chilistä ja savupaprikajauheesta.

Maustettujen perunoiden päälle murennetaan fetajuustoa ja perunat kääräistään folionyytteihin. Joukkoon sopivat myös esikeitetyt uuden sadon porkkanat ja nauriit.

Grillatut perunanyytit

Nyyttiperunat muhivat mausteiden kera maukkaiksi grillissä tai uunissa.

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Grillatut perunanyytit:

1 kg keitettyjä uusia perunoita
3 rkl oliiviöljyä
0,5 tl chilijauhetta
0,5 tl savupaprikajauhetta
2 tl tummaa sokeria
1 dl hienonnettua persiljaa
ripaus suolaa ja mustapippuria
1 dl fetajuustoa muruina tai juustoraastetta

Lisäksi:

foliopaperia

Valmistusohje

1. Viipaloi tai puolita uudet perunat. Ota 4–6 folioarkkia ja jaa perunat arkeille.

2. Sekoita pienessä kulhossa oliiviöljy, chili, paprikajauhe, sokeri ja persilja. Mausta seos suolalla ja mustapippurilla. Ripottele seos perunoille. Lisää viimeisenä nyytteihin murennettua fetajuustoa tai juustoraastetta.

3. Rypistä nyytit tiiviisti kiinni ja nosta grilliin tai 200-asteiseen uuniin. Anna paahtua 15–20 minuuttia.

4. Tarjoile sellaisenaan kesäisenä välipalana tai lisukkeena.

Uunissa paahdetut varhaisperunat

Vaihtoehtoisesti voit myös paahtaa perunat uunissa. Paahtaminen tuo uusiin perunoihin hieman makean aromin.

uunissa paahdetut varhaisperunat

Uunissa paahdettujen perunoiden maku viimeistellään tuoreella timjamilla ja muilla yrteillä sekä sitruunalla.

Valmistusaika: 30–60 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Uunissa paahdetut varhaisperunat:

1 kg pestyjä uusia perunoita
3+3 rkl oliiviöljyä
1–1 1/2 tl hienoa merisuolaa
3-4 rkl timjamia hienonnettuna
1 sitruunan mehu
1 dl tilliä hienonnettuna
1 dl ruohosipulia hienonnettuna

Valmistusohje

1. Kaada puhtaat uudet perunat leivinpaperilla peitetylle uunipellille.

2. Pirskottele perunoille kolme ruokalusikallista öljyä, suolaa, mustapippuria ja timjamia. Hiero maut hyvin perunoiden pintoihin.

3. Paahda perunoita 220-asteisessa uunissa 30–40 minuuttia.

4. Kaada perunat kulhoon ja kääntele joukkoon kolme ruokalusikallista öljyä, sitruunamehu, tilli ja ruohosipuli. Nämä perunat maistuvat sekä kuumina että kylminä.

Savustetut varhaisperunat

Savustetut perunat ovat varmasti yksi kesän herkuimpia perunaruokia. Savustetut perunat voi tehdä savustimessa tai savustinpussissa kotiuunissa. 

Perunat_ja_vaahdotettu_voi

Savustetut varhaisperunat ovat kesän hitti!

Savustetut perunat sopivat moneen käyttöön, kuten lisukkeeksi kalalle tai kesäisen kantarellikastikkeen kera tarjottaviksi, ruisleivän päälle viipaloituna, munakkaisiin tai salaatteihin upotettaviksi tai esimerkiksi muurikalla valmistettuihin makkaraperunoihin tai kesän parhaaseen pyttipannuun. 

Poimi savustettujen perunoiden ohje täältä.

Jämäpotut hyötykäyttöön

Varhaisperunoita kannattaa aina keittää hieman ylimääräistä. Tähteelle jääneet perunat voi marinoida ja tarjoilla paahdettujen leipien välissä.

Peruna-kananmunatoastit

Marinoiduista perunoista ja retiiseistä valmistuu ruokaisa täyte paahdetuille leiville. Paistettu kananmuna kruunaa kokonaisuuden. 

peruna-kananmunatoast

Ruokaisa aamuleipä syntyy uusistaperunoista, paahtoleivästä ja paistetusta kananmunasta. Näillä jaksaa kesäloma-askareet!

Valmistusaika: Alle 30 min | Vaikeustaso: Helppo |  Annosmäärä: 4

Peruna-kananmunatoast:

8 keitettyä uutta perunaa viipaleina
4 retiisiä viipaleina
2 rkl oliiviöljyä
2 rkl sitruunamehua
suolaa
mustapippuria
8 paahtoleipää
voita voiteluun
4 tl sinappia
4 paistettua kananmunaa
lehtipersiljaa

Valmistusohje

1. Sekoita peruna- ja retiisiviipaleiden joukkoon oliiviöljy, sitruunamehu ja suola sekä mustapippuri.

2. Paahda leivät rapeiksi ja voitele ne voilla sekä sinapilla.

3. Lusikoi neljälle leivälle perunaseos ja nosta päälle toinen leipä.

4. Kruunaa leivät paistetulla kananmunalla ja lehtipersiljalla.