Sakari Kuosmanen selvitti kuusikymppisenä biologisen isänsä: ”Pitkä salailun kierre päättyi viimein”

Läpi elämän Sakari Kuosmasta on painanut outo epätietoisuus. Lopulta se ajoi hänet selvittämään, kuka hänen biologinen isänsä oikein on.

Viime vuoden toiseksi viimeinen päivä oli Sakari Kuosmasen elämässä hyvin merkittävä. Silloin paljastui yli 65 vuotta piiloteltu salaisuus. Hänen henkilötietoihinsa kirjattiin viimein isän nimi.

Pitkän uran itseoppineena muusikkona ja näyttelijänä tehneeltä mieheltä on usein kyselty, miksi hän laulaa niin kaihoisia lauluja ja miksi hänen roolihahmonsa elokuvissa ovat yleensä surullisia miehiä.

Ilman isää kasvanut poika jäi vaille isällistä hyväksyntää. Sitä Saku arvelee hakeneensa asettuessaan mikrofonin taakse ja elokuvakameran eteen.

– Se, miten minusta tuli minä, juontaa vahvasti lapsuuteen.

Äiti joutui kantamaan salaisuutta yksin

Äpärä. Tuo sana Sakulle singottiin pihalla joskus kesken leikkien. Ei hän tiennyt, mitä se tarkoitti. Mutta äänensävystä saattoi päätellä, että tuskin mitään kovin ylentävää.

Saku kuvailee olevansa ”vahingonlaukaus”, tulos äidin lyhyeksi jääneestä nuoruuden suhteesta. Hänen syntyessään syksyllä 1956 toinen osapuoli oli jo poistunut kuvioista. Kaksikymppinen äiti palasi opiskelupaikkakunnalta Helsingistä kotikonnuille Kuopioon yksin vauva kainalossa. Tuohon maailmanaikaan avioliiton ulkopuolella alkunsa saanut lapsi oli suvulle suuri häpeä, ja siitä poikakin sai osansa.

Saku on naisten kasvattama. Varhaislapsuudessa äidin lisäksi turvana olivat mummo ja kaksi tätiä. Joitakin vuosia myöhemmin äiti avioitui yhteisellä työpaikalla Julkulan mielisairaalassa kohtaamansa miehen kanssa, ja seitsemänvuotiaana Saku sai pikkuveljen. Perhe asui kerrostalokolmiossa sairaalan liepeillä.

– Olen kirjaimellisesti kasvanut hullujen seurassa. Ja potilaat eivät aina olleet sairaalan kipeimpiä tapauksia, Saku naurahtaa.

Hän arvelee lapsuuden antaneen hyvät valmiudet tulevaan, sillä yksi ensimmäisistä orkestereista, johon Saku sai vakipestin, oli nimeltään Seitsemän seinähullua veljestä. Myöhemmin hän liittyi kreisistä menostaan tunnettuun Sleepy Sleepers -yhtyeeseen.

Isäpuoli oli ”ihan hyvä äijä”, lämmin ja rakastava. Hän vei poikaa jalkapallokentälle ja Puijon rinteisiin harrastamaan syöksylaskua. Hellyydestä ei kotona koskaan ollut pulaa: pikkupoikana Saku sai osakseen mielin määrin syliä ja silityksiä. Mutta jotakin puuttui. Virallista adoptiota ei koskaan tehty, ja toisen vanhemman sarake henkilöpapereissa pysyi tyhjänä.

Kun Saku oli murrosiässä, äiti kysyi kerran, haluaisiko poika tietää oikean isänsä nimen. Tämä vastasi kieltävästi.

– Olin liian nuori ymmärtämään, että äiti oli väsynyt kantamaan salaisuuden taakkaa yksin. Hän varmasti halusi, että asiasta viimein puhuttaisiin.

Kysymys kuitenkin esitettiin kesken vanhempien kiivaan riidan, ja Saku katsoi tarpeelliseksi suojella isäpuoltaan. Sen koommin hän ei muista tietoisesti aprikoineensa biologisen isän henkilöllisyyttä. Asia hautautui vuosikausiksi.

”En halunnut toistaa oman isäni mallia”

Äiti olisi toivonut esikoisestaan jotakin muuta kuin muusikkoa. Mutta veri veti soittohommiin. Yhteiskoulu jäi kesken, samoin rakennusmestarin tutkinto ammattikoulussa. Jo kuusitoistavuotiaana Saku seisoi bassonvarressa paikallisen tanssibändin riveissä.

Nuoruus oli levoton. Kuopiossa Saku tunnettiin katupoikana ja tappelupukarina, jonka nyrkki heilahti helposti. Eräänä iltana torin nurkilla Saku törmäsi kauniiseen vaaleaan tyttöön. Rakkauden nuoli osui nuorukaiseen saman tien. Ullalla kesti vähän pidempään, vuoteen hän ei suostunut vilkaisemaankaan Sakuun päin. Pari heistä kumminkin tuli.

Yhteiselon alkuvuodet Sakari Kuosmanen sanoo eläneensä hurlumhei-elämää, johon kuului erilaisia päihteitä. Hän nuohosi Helsingin taiteilijapiireissä Kosmoksessa ja Vanhan kuppilassa ja kiersi maata eri bändien mukana. Legendaarisin niistä oli Sleepy Sleepers, jonka jäsenet eivät tunnetusti sylkeneet lasiin.

Holtiton vaihe päättyi keväällä 1984. Silloin Sakusta tuli isä.

– Jouduin miettimään elämäni uusiksi. En halunnut toistaa oman isäni mallia, vaan päätin kantaa vastuun perheestäni. Minulla on sellaiset aivot, että uudessa tilanteessa ne kytketään uudestaan. Nyt aivot kytkettiin iskä-asentoon.

Tuore isä muutti takaisin Kuopioon saman katon alle Ullan ja Riikka-vauvan kanssa. Hän hankki kuorma-autokortin ja ryhtyi ajamaan Sliippareiden keikkabussia. Järjestelyllä varmistettiin, että mies oli aamuisin ajokunnossa ja liksasta säästyi jotakin kotiin vietäväksikin.

Tuolloin palkkio ojennettiin bändille keikan jälkeen muovipussiin pakattuna. Sakulla oli tapana anella pussista muutama kolikko, jotta pääsi soittamaan puhelinkopista kotiin. Joskus förskottia täytyi pyytää myös perheen tarpeisiin, kun Riikalle piti vaikkapa hankkia pulkka.

Lisää lapsia syntyi harvakseltaan. Ensin Iisa, sitten Veikko ja vielä pahnanpohjimmainen Milka. Esikoisella ja kuopuksella on ikäeroa seitsemäntoista vuotta. Vaimo hoiti kotona lapsia, Saku jatkoi keikkailua.

– Joskus olen miettinyt, saivatko lapset jonkinlaisen vamman sieluunsa siitä, että olin niin paljon poissa. Mutta keikkatyöllä varmistin, ettei perheeltä puuttunut mitään.

Suosio repesi Pieni sydän -albumin ilmestyttyä 2002, ja esiintyminen Aki Kaurismäen elokuvien vakikasvona nosti sukseeta entisestään. Enää Sakun ei tarvinnut pyytää förskottia keikkapalkkioista hankkiakseen lapsille harrastusvälineitä, ja kiertueilta hän palasi kotiin syli täynnä tuliaisia. Tavaroilla ei tietenkään paikattu poissaoloa.

– Kotona ollessani pyrin olemaan paitsi paikalla myös läsnä. Olen halunnut jatkaa sitä oman lapsuudenkodin perinnettä, että syliin saa aina tulla. Meillä on halattu paljon.

Myrskyjä ja mustasukkaisuutta

Kolmen vuoden kuluttua Kuosmaset viettävät rubiinihäitä. Naimisiin mentiin syksyllä 1986, kun esikoinen oli parivuotias. Hääpäiväksi Sakari Kuosmanen valitsi tarkoituksella oman syntymäpäivänsä: eipä pääse vahingossakaan unohtumaan.

Roolijako oli selvä alusta asti. Saku tienaa rahat ja Ulla päättää, mihin ne käytetään. Vaimo on pysynyt poissa parrasvaloista, kahta poikkeusta lukuun ottamatta. Aki Kaurismäen Varjoja paratiisissa -elokuvassa Ulla ja alta kaksivuotias Riikka esiintyvät kohtauksessa, jossa Sakun näyttelemä mies tyhjentää lapsensa säästöpossun lainatakseen rahat Matti Pellonpään esittämälle päähenkilölle.

Kymmenen vuotta sitten Saku sai taivuteltua vaimon mukaansa presidentin itsenäisyyspäivän juhliin. Vaatimattomasta tyylistään tämä ei tinkinyt tuolloinkaan: Ulla asteli punaiselle matolle kirpputorilta kahdeksalla eurolla hankitussa mekossa.

Mikä on se liima, joka on saanut pariskunnan pysymään yhdessä? Kysymys aiheuttaa lievää kiemurtelua.

– En minä sitä osaa analysoida. Kun en tiedä itsekään!

Myrskyjä ja mustasukkaisuuttakin on matkan varrelle mahtunut. Esiintyvälle taiteilijalle tunnetusti riittäisi vientiä, ja Saku tunnustaa olevansa itsekin omistushaluinen. Pitkän suhteen kulmakivi on kyky antaa anteeksi ja unohtaa. Liitossa molemmilla on ollut tilaa.

Joulukuussa nuorimmainen saa valkolakin, ja pian koittaa aika, jolloin Saku ja Ulla jäävät kaksin isoon omakotitaloonsa Siilinjärvellä. Siellä Sakulla on oma miesluola, tai oikeastaan kaksikin. Toisessa hän säilyttää metsästys- ja kalastusvälineitään, toisessa soittokamoja, joihin kuuluu muun muassa 14 kitaraa.

– Jossakin vaiheessa pitäisi kai ruveta katsomaan järkevämmän kokoista asuntoa. Mutta ei ihan vielä.

Iso taakka putosi harteilta

Kysymys biologisen isän henkilöllisyydestä nousi uudestaan esille isäpuolen kuoleman jälkeen kymmenkunta vuotta sitten. Tuolloin äiti viimein paljasti Sakulle miehen nimen. Esikoinen Riikka alkoi tutkia asiaa ja löysi netistä kuvia isäkandidaatista. Yhdennäköisyys oli ilmeinen.

Ensimmäinen yhteydenotto päättyi tylysti. Puhelimeen vastannut mies kiisti isyytensä.

– Ajattelin, että olkoon sitten.

Vanhimmat tyttäret kuitenkin tekivät DNA-testin, ja pian alkoi löytyä serkkuja, joilla oli sama sukunimi kuin oletetulla isoisällä. He yllyttivät Sakua soittamaan miehelle uudestaan, mutta tulos oli sama.

Lopulta Sakari Kuosmanen sisuuntui. Hänen jälkeläisillään oli oikeus tietää isovanhemmistaan, ja asia varmistettaisiin, vaikka sitten poliisivoimin. Osapuolet alkoivat olla jo sen verran iäkkäitä, että toimeen oli tartuttava nopeasti. Äidin kanssa vierailtiin virastoissa, joissa tämä joutui selostamaan seikkaperäisesti esikoisen syntymään johtaneita tapahtumia. Oli pistäydyttävä neuvolassa testeissä ja täyteltävä kaavakkeita.

Isyyskannetta ei lopulta tarvinnut nostaa. Välikädeksi ryhtyi hieman aiemmin löytynyt velipuoli, jonka avulla biologinen isä saatiin vielä kerran langan päähän. Tällä kertaa mies tunnusti isyytensä ja pyysi anteeksi aiempaa käytöstään. Taustalta hänen vaimonsa huuteli iloisena ja toivotti tervetulleeksi sukuun.

Saatuaan vielä käteensä asiapaperin, jonka mukaan tämä mies on 99-prosenttisella varmuudella hänen isänsä, Saku saattoi huokaista helpotuksesta.

– Tuntui kuin iso taakka olisi pudonnut harteilta. Pitkä salailun kierre päättyi viimein.

Myös biologisen isän perheessä velipuolen olemassaolo oli ollut vaiettu asia. Sakulla on isänsä puolelta neljä sisarusta, ja kävi ilmi, että sekä vanhemmat että lapset olivat salailleet tietoa toisiltaan. Se sai miettimään, miten eri tavalla elämä olisikaan voinut mennä, jos kaikki olisivat olleet avoimia ja rehellisiä toisilleen.

Sakari Kuosmanen: ”Henki kulkee ja pumppu sytkyttelee”

Katkeruutta Sakari Kuosmanen ei silti tunnista tuntevansa. Kaikkihan on hyvin.

Takana on komea ura – eikä se ole ohi vieläkään. Alkuvuodesta Saku julkaisi levyn Arkipäivän Jeesus, jonka Tulenkantaja-kappaleessa räppiosuudet vetää Pyhimys. Kultalevyjä ei enää napsahtele niin kuin ennen, mutta radiossa biisi on sentään soinut jonkin kerran. Vaikka Aki Kaurismäki nuorensi näyttelijäkaartia tuoreessa elokuvassaan Kuolleet lehdet, Sakulle hän kirjoitti pienen roolin. Myös uuden polven ohjaajat Miia Tervo ja ruotsalainen Jon Blåhed pestasivat hänet ensi vuonna ilmestyviin elokuviinsa.

Pari vuotta sitten Sakulle myönnettiin taiteilijaeläke, mutta työntekoa hänellä ei ole aikomustakaan lopettaa. Ei, vaikka 67-vuotiaalla on jo toki kaikenlaisia kolotuksia. Rakkaat harrastukset, jääkiekko ja jalkapallo, oli pakko jättää hetkeksi, kun kourallinenkaan buranaa ei pitänyt polvien kipua loitolla. Onneksi on saatavilla varaosia, ja leikkauksen jälkeen mies pääsi palaamaan kentälle ja kaukaloon. Tekonivelet ovat osuvasti New Generation -merkkiä.

Tupakanpoltto jäi kuusikymppisenä, kun laulu ei enää irronnut entiseen tapaan. Mutta toisin kuin monen taiteilijakollegan, Sakun ei ole ollut tarvis vääntää korkkia kokonaan kiinni. Viikonloppuisin voi ottaa oluen tai kaksi, ja alkoholinkäyttö pysyy hallinnassa.

– Henki kulkee ja pumppu sytkyttelee, hän sanoo ja virnistää.

Taannoin flimmeri pääsi kyllä säikäyttämään. Saku oli pudottanut elopainoa lyhyes­sä ajassa kuusitoista kiloa ja paiskinut samalla lujasti töitä. Eräänä lauantai-iltana hän palasi myöhään keikalta ja sääti kellon herättämään, sillä seuraavana aamuna oli määrä lähteä jääkiekkoturnauk­seen. Yöllä tuli sellainen olo, että pitääkin lähteä sairaalaan. Mukaansa hän kaappasi Verotuksen synkkä anatomia -teoksen.

– Ajattelin, että se pitää lukea ennen kuin kuolen.

Siellä Saku sitten makasi sairaalassa ja kuunteli, kuinka verhojen takana kohtalotovereiden sydämiä tahdistettiin. Wzooh! Wzooh! Viimein hoitoryhmä saapui hänen kohdalleen. Potilas tutkittiin ja todettiin, että vaara oli jo ohi.

Kirja jäi lukematta, mies sai palata kotiin hyvillä mielin. Onhan hänellä tutkitusti hyvä sydän.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Julkkikset

   Mato Valtonen, 68, menetti koko omaisuutensa kolmesti, mutta rakkaudessa on ollut onnea: ”Ansku nai miljonäärin, siinä vain oli miinus edessä”

2. Julkkikset

   Sauli Koskista surettaa, ettei isä ehtinyt nähdä häntä eräoppaana