Eroaminen avioliitosta tai pitkästä parisuhteesta mullistaa elämää ja identiteettiä.
Eroaminen avioliitosta tai pitkästä parisuhteesta mullistaa elämää ja identiteettiä.
Itsetuntemus

Eroamisen jälkeen helsinkiläisnainen, 46, sai gynekologilta kullanarvoisen vinkin: ”Miksi olin hylännyt itseni?”

Kolme naista kertoo selviytymisestään eroamisen jälkeen.
Teksti: Kaisa Pastila Kuvat: Tinka Lindroth, iStock

Eroaminen ja uusi elämä? Erossa ovat auttaneet vertaistuki, seksuaalineuvonta ja ikiomat retriitit.

Kolme naista kertoo, miten selvisivät erosta. Eroterapeutti auttaa näkemään onnistumiset.

”Menin treffeille puoli vuotta eroamisen jälkeen”

Nainen, 46, Helsinki, erosi kaksi vuotta sitten. Pari oli ollut tuolloin yhdessä 15 vuotta.

”Koin eron melkein energisoivana. Ensi töikseni sisustin uuden kotini parvekkeen. Vanhassa kodissa minulla oli myös parveke, mutten ollut koskaan jaksanut laittaa sitä kauniiksi. Vaikea avioliittotilanne oli vienyt monta vuotta kaikki voimani.

Selviytymistäni eron jälkeen tuki se, että olin valmistautunut muutokseen taloudellisesti. Olin myynyt oman puolikkaani vanhasta kodista eksälle ja muuttanut asumisoikeusasuntoon. Sain itsevarmuutta siitä, että olin velaton aloittaessani uutta elämääni yhden aikuisen taloutena – tyttäreni asuu kanssani joka toinen viikko.

Isoin syy eroomme oli eksäni haluttomuus. Avioliitossamme ei ollut juuri lainkaan seksiä. Olin ehdottanut miehelleni, että hankkisin sivusuhteen, koska en voi olla ilman seksiä, mutta hän ei suostunut siihen.

Eroaminen symboloituna Mona Lisan kuvalla baarissa.

”En alkanut seurustella ekan deitin kanssa, vaan kokeilin seksiä eri ihmisten kanssa.”

Gynekologini vinkkasi pian eroamisen jälkeen, että minun kannattaisi mennä tapaamaan seksuaalineuvojaa. Jutellessani neuvojalle pystyin sanoittamaan itselleni, että olin kadottanut osan itsestäni. Ennen avioliittoa olin ollut tosi fyysinen ja seksuaalinen ihminen, jolla on kokeilunhalua, mutta avioliitossa seksuaalisuuteni oli kutistunut.

Seuraavat kuukaudet kysyin itseltäni lakkaamatta, miksi olin ollut niin pitkään suhteessa, jossa ei ollut seksiä. Miksi olin hylännyt itseni? Ja mikä minut ja mieheni oli saanut aikoinaan yhteen? Vähitellen löysin armollisemman tavan katsoa menneisyyttä. Näin, että tavatessani eksäni olin ollut yksinäinen ja halunnut perhettä. Ymmärsin, etten tekisi mitään toisin, jos saisin elää saman ajan uudestaan.

Seksuaalineuvoja ehdotti, että lähtisin etsimään kadoksissa olevaa kehollisuuttani ensin omaehtoisesti. En ollut vuosiin ostanut alusvaatteita, nyt ostin nättejä rintaliivejä ja stringejä. Tutustuin myös nykyaikaiseen seksileluskeneen.

Menin ensimmäisille deiteilleni puoli vuotta eron jälkeen, mutta noudatin seksuaa­lineuvojalta saamaani vinkkiä: en alkanut seurustella ekan deitin kanssa, vaan kokeilin seksiä eri ihmisten kanssa. Vasta tänä vuonna aloitin suhteen. Tapaan kumppaniani harvakseltaan, mutta kirjoittelemme paljon. En tiedä, haluanko enää koskaan muuttaa kenenkään kanssa yhteen, niin hyvin viihdyn itsekseni.”

”Vertaistuki oli eroamisessa parasta apua”

Nainen, 46, Helsinki, erosi kolme vuotta sitten. Pari ehti olla yhdessä 17 vuotta.

”Vaikka koin eron eniten helpotuksena, tajusin nopeasti, etten selviä yksin tunteideni kanssa. Epäusko, järkytys ja viha veivät kaiken energiani. Pelkäsin, että katkeruus alkaisi jo hetken päästä vaikuttaa siihen, miten jaksan olla vanhempi – kaksi esiteiniä lastani asuivat minulla vuoroviikkoina.

Kuin ihmeen kaupalla törmäsin Facebookissa eroterapiaryhmään, johon ilmoittauduin. Meitä oli 12 naista. Tapasimme viiden kuukauden ajan joka toinen viikko. Heti ensimmäinen tapaaminen helpotti oloani. Pystyin sanoittamaan itselleni: ’En ole hullu, tunteeni ovat normaaleja.’

Vertaistuki oli parasta apua. Sain peilejä ja pohjan tunteilleni. En ollut enää hukkumassa, vaan aloin tunnistaa voimavarojani. Aloin tuntea myös ensimmäisen kerran surua. Tiedostin, että ydinperhearki oli ollut minun henkilökohtainen haaveeni, jonka olin menettänyt eroamisessa.

”Terapeutin avulla aloin ymmärtää, mitä ydinperhevuosina oli tapahtunut.”

Kun ryhmä loppui, koin edelleen, että tarvitsen apua itselleni. Pääsin onneksi työpaikkalääkärin kautta Kelan tukemaan psykoterapiaan. Tunsin yhä vihaa eksääni kohtaan, mutta raskaimpana koin itsesyyttelyn. Olin osasyyllinen siihen, että lapsilta hajosi perhe. Olisinko voinut tehdä jotakin toisin?

Terapeutin avulla aloin ymmärtää, mitä ydinperhevuosina oli tapahtunut. Olimme muuttuneet mieheni kanssa jo vuosia aikaisemmin perhearkea luotsaavaksi työpariksi. Olimme lakanneet olemasta rakastavaisia. Saatoin alkaa nähdä, miten olin kadottanut itseni. En ollut pystynyt tai osannut olla itseni enää moneen vuoteen. Vähitellen annoin rauhan itselleni: parisuhteen umpikuja oli väistämätön, ero oli ainoa oikea ratkaisu.

Kun eroamisesta oli kulunut vuosi, tunnistin yhden toiveeni: haluan oman auton. Terapeutti komppasi: ’Loistavaa!’ Tilasinkin auton netistä. Siitä tuli minulle tärkeä itsenäistymisen symboli. Edelleen saan voimaa ajatuksesta, että voin koska tahansa karauttaa Hankoon tai minne vain.

Isoin yllätys prosessissa on ollut se, miten vaikea minun on olla erossa lapsista vuoroviikoin. Yllättävää on ollut myös se, miten paikkani ystäväpiirissä meni uusiksi. Avioliittovuosina perheelläni oli vilkas seuraelämä, mutta eron jälkeen osa tutuista hiljeni suuntaani. Surin aikani rapujuhlakutsujen loppumista, kunnes tajusin, että asian voi kokea myös vapauttavana. Jos nykyään saan kutsun jonnekin, saan sen vain omana itsenäni, en puolisoni jatkeena. Se tuntuu hyvältä.

Juuri nyt kaikki on tosi hyvin. Elämä on tasaantunut ja arki rullaa. Iloitsen siitä, että olen palannut omaksi itsekseni.”

Lue myös: Eroaminen, vaikka rakastaa yhä toista, on erityisen vaikeaa – terapeutti kertoo 7 syytä, milloin ero voi silti olla oikea ratkaisu

”Olin kannatellut miestäni ja koko hänen puolen sukuaan”

Nainen, 44, Seinäjoki. Erosi kolme vuotta sitten 20 vuoden suhteesta.

”Oma aallonpohjani erossa oli jo puolitoista vuotta ennen asumuseron alkua. Olin väsynyt ja ahdistunut. Yritin analysoida, mihin osa-alueeseen elämässäni en ollut tyytyväinen. Työnohjaajakäynnillä ymmärsin, ettei väsymykseni ollut työperäistä. Entä voisinko syyttää ruuhkavuosia? Lopulta sain kiinni: raskaus tulee parisuhteesta. Olin väsynyt vahvan vastuunkantajan rooliin.

Meni pitkään, että sain kerrottua miehelleni. Hän oli järkyttynyt. Kokeilimme pariterapiaa, mutta vuoden päästä olin varma päätöksestäni.

Yllättävintä eroamisessa on ollut se, miten vaikeaa yksinäisyys minulle on.

”Yllättävintä eroamisessa on ollut se, miten vaikeaa yksinäisyys minulle on.”

Kun ero lopulta oli totta, tunsin helpotusta. Kuvittelin olevani tasapainossa, kunnes kaksi viikkoa asumiseron alkamisesta sain rajun migreenikohtauksen. Olin kuusi vuorokautta vuoteenomana. Sen jälkeen aloin nähdä edelliset kuukaudet eri silmin: tajusin, että olin taas ottanut saman roolin kuin avioliitossamme. Olin kannatellut miestäni ja koko hänen puolen sukuaan läpi vaikean elämänvaiheen ja unohtanut itseni.

Seuraavan kevään keskityin itseeni. Kun minulla oli lapseton viikonloppu, järjestin ikioman retriitin. Pidin kalenterini tyhjänä ja pakotin itseni vain olemaan. Halusin, että kohtaan sisälläni olevia tunteita ja saan kahlattua epämukavia ajatuksiani läpi. Koin surua, epäonnistumista ja pettymystä – en koskaan kuvitellut, että avioero osuisi kohdalleni. Hiljalleen voimani palasivat. Myös ihanat tyttöjenillat luottoystävieni kanssa tukivat selviytymistäni.

”Haluaisin intohimoa. Minussa syttyi valtava nälkä.”

Kesällä heittäydyin kirjoittelusuhteeseen vanhan tutun kanssa. Oli kuin jokin tulppa olisi lähtenyt minusta. Tunsin isommin kuin kertaakaan aikaisemmin elämässä. Puhuimme syvemmin kuin olin koskaan puhunut kenenkään kanssa. Se, että joku oli kiinnostunut minusta, teki valtavan hyvää itsetunnolleni.

Suhde loppui, mutta se muutti minua: ymmärsin, etten haluaisi enää mitään puolivillaista rakkauden osalta. Haluaisin intohimoa. Minussa syttyi valtava nälkä. Haluan oppia lisää elämästä ja itsestäni.

Yllättävintä eroamisessa on ollut se, miten vaikeaa yksinäisyys minulle on. Välillä saan itseni kiinni siitä, että pakenen epäterveesti töihini. Kun liityin deittisovellukseen pari vuotta sitten, tunnistin jossain vaiheessa, että minua ajoi enemmän yksinäisyydenkammoni kuin halu tutustua ihmisiin. Ajauduinkin puolen vuoden seurustelusuhteeseen erään ihmisen kanssa, kunnes minun oli pakko myöntää itselleni, että motiivini olivat olleet väärät.

Nykyään ajattelen, ettei rakkauden löytyminen ole omissa käsissäni. En etsi kumppania enää niin kuumeisesti – olen laittanut deittisovelluksen tauolle. Toki haaveilen rakkaudesta. On pelottava ajatus, että viettäisin vanhuuteni yksin.”

Lue myös: Erota vai ei: Yksi kysymys yli muiden ratkaisee, milloin haluan erota oikeasti

X