Itsetuntemus

Introverttiys ei estä menestymistä työelämässä – mediapersoona Maria Veitola on siitä loistava esimerkki

Introvertti väsyy, vetäytyy ja tarvitsee enemmän aikaa ladatakseen akkuja. Introvertti ei kuitenkaan ole epäonnistunut tai huono työntekijä. Se ei myöskään pidä paikkaansa, että introvertti ei pärjäisi hyviä sosiaalisia taitoja vaativissa työtehtävissä. Esimerkiksi mediapersoona Maria Veitola kertoo Tunne & Mieli -lehden haastattelussa olevansa oikeasti introvertti.
16.10.2018 Teksti: Katri Koskinen Kuvat: Niclas Mäkelä/Otavamedia

Mediapersoona ja juontaja Maria Veitola, 45, on kertonut avoimesti sosiaalisessa mediassa sekä Veitola-kirjassaan uupumuksestaan, ahdistuksistaan, paniikkikohtauksistaan ja omista tunne-elämän solmuistaan: ikävästä, pelosta, haikeudesta, ilosta, onnesta sekä rakkaudesta. Tuoreessa Mielenterveyden keskusliiton julkaisemassa Tunne & Mieli -lehden haastattelussa Veitola kertoo olevansa myös introvertti.

– Olen vasta aikuisena tajunnut ja myöntänyt, että olen introvertti. Se oli helpottava oivallus. Mutta se on myös jollain tapaa ristiriidassa työni kanssa. Nyt tiedän, että vastapainona työlle mun täytyy riittävästi saada ladata akkujani omassa rauhassa ja olla puhumatta kenelläkään mitään, Maria kertoo lehden haastattelussa.

Monesti introverttiyttä on saatettu pitää niin sanotusti huonona piirteenä. Usein ajatellaan, että introvertti on hiljainen ja ujo, eikä siksi yhtä tehokas työntekijä kuin ulospäin suuntautunut ja nopeatempoinen ekstrovertti. Tämä ei kuitenkaan pidä paikkaansa: introvertti ihminen tarvitsee vain enemmän aikaa akkujen lataamiseen.

Mutta mitkä ovat introvertin vahvuudet, etenkin työelämässä?

Oletko introvertti, ekstovertti vai ambivertti? Lue lisää:

Introverttikö ei voisi menestyä? Nämä ovat introverttien 10 kiistämätöntä vahvuutta

Temperamentti erottaa – Oletko introvertti vai ekstrovertti?

Oletko introvertin ja ekstrovertin välimaastoon sijoittuva ambivertti?

Introvertti, näin saat vahvuutesi käyttöösi

10 syytä, joiden vuoksi introvertti on mahtava puoliso

Introvertin vahvuudet työelämässä

 Introverttiys ja ekstroverttiys ovat synnynnäisiä temperamenttipiirteitä, joita ihminen ei voi muuttaa.

Introvertin vahvuuksia ovat muun muassa hyvä keskittymiskyky, pitkäjänteisyys ja kyky kontrolloida impulssejaan. Siinä missä ekstrovertti säntää jo seuraavan asian kimppuun edellisen ollessa vielä kesken, introvertti tekee sitkeästi keskeneräisen työn loppuun. Hän myös ajattelee ennen kuin puhuu, eikä hätäile päätöksissään.

– Maailma tarvitsee kaikenlaisia ihmisiä: riskinottajia, harkitsijoita, luovia ideanikkareita ja virheiden tarkistajia. Yhteiskunta toimii parhaiten, kun jokainen löytää paikkansa, psykologian professori Liisa Keltikangas-Järvinen kuvaili vuonna 2016 Annan haastattelussa.

– Neuvoni introvertille on, että ole ihan rauhassa oma itsesi.

Introvertit ovatkin saaneet tarpeettomasti huonon leiman. Alemmuudentunteeseen introverteilla ei kuitenkaan ole mitään syytä, vaikka se on usein helpommin sanottu kuin tehty.

Maailma tarvitsee kaikenlaisia ihmisiä: riskinottajia, harkitsijoita, luovia ideanikkareita ja virheiden tarkistajia.

Sosiaalisia ihmisiä arvostetaan tämän päivän työelämässä, mutta ujoissa työntekijöissä piilee monen firman salainen voimavara.

Introvertin kannattaa varata viimeistään työpäivän jälkeen aikaa hiljentymiseen ja yksinoloon. Introvertit väsyvät herkästi, jos ohjelmaa on liikaa, vaikka seura olisi inspiroivaa ja hauskaa. Jos siis tunnistat itsesi kuvauksesta, niin lataa akkuja, vietä aikaa rauhoittavassa hiljaisuudessa ja kieltäydy rohkeasti tapaamisista, jos siltä tuntuu. Lepo on paras lääke.

Introvertin 10 vahvuutta:

  1. Varovaisuus
  2. Paneutuminen
  3. Keskittymiskyky
  4. Kuuntelutaito
  5. Rauhallisuus
  6. Analyyttinen ajattelu
  7. Riippumattomuus
  8. Sinnikkyys
  9. Kommunikointi kirjoittamalla
  10. Myötäelämiskyky

Mikä ammatti sopii introvertille?

Mikä vain, mutta introvertin pitää oppia tuntemaan omat voimavaransa ja vahvuutensa sekä oppia hyväksymään se, että hän tarvitsee enemmän aikaa akkujen lataamiseen.

– On tietenkin joitakin ammatteja, joissa ekstrovertin on helpompi suoriutua. Sellainen on esimerkiksi sosiaalisuutta ja nopeutta vaativa myyjän työ. Mutta mitä vaativampi ammatti on kyseessä, sitä paremmin introvertit niissä keskimäärin menestyvät. Maailma on esimerkiksi täynnä introvertteja johtajia, Liisa Keltikangas-Järvinen sanoi vuonna 2016 Annan haastattelussa.

Sopivia ammatteja on listattu olevan esimerkiksi  tilastotieteilijä, videopelikehittäjä, arkistoija, kuraattori, museoteknikko, mekaanikko ja metsänhoitaja.

Mutta myös jonkinmoista sosiaalisuutta vaativat tehtävät kuten kokki, taiteilija, web developer ja sosiaalisen median päällikön tehtävät sopivat introvertille.

Lähde: Payscale.com

Lähde: Sylvia Löhken, Hiljaisissa on voimaa (Into Kustannus)

Kommentit (1)

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Suosittelemme