Moni uuvuttaa itseään kännykän piipittämällä digitunnetyöllä – tunnistatko itsesi ja ihmiset somessasi?

Muista kirjastolainojen uusimiset, harrastukseen ilmoittautuminen, some-kirpparin myyntiasiat, laskujen eräpäivät. Digi-asioimisen rinnalla on myös viestisavotta, josta voi kysyä: helpottaako vai kuormittaako elämää, kun on aina saatavilla?

Digilaitteet on tarkoitettu arkemme helpottamiseen. Niin tapaamiset, työasiat, lasten treeni-ilmoittautumiset kuin pankkiasiat on helppo – mutta yhä useammin myös pakko – hoitaa netissä.

Ihmissuhteisiin liittyvissä digitoiminnoissa ei ole pakollisia viimeisiä päivämääriä, mutta unohtamisen pelko on yhtä lailla läsnä. Olenhan varmasti vastannut, ja mikä pahinta, olenhan vastannut niin että tulen oikein ymmärretyksi? Emojien ja kasvottomien keskustelujen keskellä tulkintaerot ja -virheet ovat todellinen uhka.

Muistutuksia tulee joka suunnalta kaiken aikaa. Onko vastattu kuulumiskyselyihin, laitettu AV ja keskustelun viimeinen peukku – vai olenko liian tyly, jos pelkästään peukutan?

– Tämä on tyypillinen tunnetyötilanne digimaailmassa, vahvistaa tietokirjailija Aino-Mari Tuuri. Hän käsittelee digimaailman ihmissuhteita Aikakone-uutuuskirjassaan (S&S).

– Huoli siitä, onko kaikki hoidettu, onko muistettu kaikki asiat jotka tulee muistaa. Enkä tarkoita pelkästään to do -listoja, vaan ennen kaikkea sitä, onko asiat tunnetasolla hoidettu. Onko vastattu viesteihin, hoivattu tärkeitä ja tärkeäksi ehkä joskus osoittautuvia ihmissuhteita kuten potentiaalisia tulevia työnantajia tai ihmisiä, joille on syytä antaa itsestään hyvä kuva.

Älypuhelin on täynnä hahmotonta sälää, jotka ovat tarkemmin ajatellen arjen pyörimisen ja ihmissuhteiden hoitamisen velvollisuuksia.

– Apua voi tuoda jo se, että on olemassa termi digitunnetyö. Moni aikuinen kuvailee digilaitteiden käyttöä sanomalla, että tuntuu raskaalta, mutta on vaikea kuvata miksi. On ajankäyttöön liittyvä puoli, lisäksi riippuvuuden, kateuden ja vertailun kaltaisia tunteita ja ilmiöitä, jotka kuormittavat. Näiden asioiden pohtiminen on tiedostavaa netinkäyttöä ja tunnetyötä jo itsessään, Tuuri kuvaa.

Digihäpeä on ”liikakäyttäjän” turha taakka

Nykyihmisellä netissä on kaikki sulavasti sekaisin: yksityiselämä, työelämä, vapaa-aika. Tässä sekametelisopassa hämärtyy, ollaanko työssä vai vapaalla, uutisten ja toisten ihmisten tavoitettavissa vai ei.

Vihreä pallura paljastaa säälimättä läsnäolon silloinkin, kun ei haluaisi toisten tietävän, että on online.

Rajattomuus on stressaava ja runsaasti digitunnetyötä vaativa piirre. Tuurin mukaan rajattomuuden ja repaleisuuden tunne tulee paljolti siitä, että ihmiset ovat huonoja laittamaan netinkäytölleen rajoja.

– Periaatteessa on mahdollista hallita omaa saatavilla oloaan, mutta käytännössä digilaite on niin hyvä ottamaan tilaa ja aikaa ja viemään huomiomme, että loppujen lopuksi olemme sen äärellä jatkuvasti.

Liiallisesta ja ”vääränlaisesta” digikäyttäytymisestä ihminen voi tuntea jopa häpeää. Olen koko ajan jollakin laitteella, joskus keskellä yötäkin, mitähän muut minusta ajattelevat? Jos postaan kuvia 24/7 tai omista häistänikin, onko se liikaa?

”Laitteet on tehty sellaisiksi, että ne koukuttavat, se on niiden tehtävä.”

Tuurin mielestä yksilön ei tarvitse tuntea digikäyttäytymisestään häpeää. Hän ei halua syyttää liikakäytöstä tai runsaasta somettamisesta ihmisiä yksilöinä.

– Jokaisella on omalle digikäytölleen oikeat syyt ja tarpeet. Laitteet on tehty sellaisiksi, että ne koukuttavat, se on niiden tehtävä.

Tätä ei tule ajatelleeksi laitteiden, alustojen ja sovellusten virrassa.

Usein ajatellaan, että laite palvelee meitä, mutta ne on ennen kaikkea kehitetty viemään huomiomme – ja huipputehokkaalla mekanismilla, nimittäin koskettamalla tunteitamme. Tykkäysten, huomion ja kuulluksi tulemisen ihanat endorfiinit, vihan, surun ja provosoitumisen koukuttavat mekanismit.

– Digilaite on äärimmäinen tunnekone. Sisällöt on tehty luomaan ja boostaamaan erilaisia tunteita, Tuuri tiivistää.

Kun siis yritämme rajoittaa ja vähentää käyttöämme, tappelemme aikamoisia voimia vastaan.

Ratkaisu ei siksi olekaan käytön rajoittaminen ja vähentäminen johonkin tiettyyn minuuttimäärään.

– Ruutuaika alkaa olla vähän vanhentunut käsite jo lastenkin kohdalla, puhumattakaan aikuisista, Tuuri sanoo. Yksilön vastuun ja syyllistämisen sijasta hän painottaa mieluummin systeemiä kokonaisuudessaan, sitä mihin suuntaan se on menossa. Digilaitteet ovat tulleet jäädäkseen ja niissä on paljon hyvää, mutta onko niiden aivan jatkuva käyttö se suunta, mihin haluamme mennä yhteiskuntana?

Digimaailma voi olla korvike – tai hyvää elämää

Milloin some-jutustelu kuormittaa enemmän kuin rikastuttaa elämää?

Jatkuvat väärinkäsitykset viesteissä ja kovin erilaiset vaatimukset vaikkapa viesteihin vastaamisen nopeudessa voivat kertoa siitä, että kemiat eivät digimaailmassa kohtaa. Ihmisen kommunikaatio perustuu pitkälti ilmeisiin ja eleisiin, ja nykytekniikan ajassa olemme kaikki uudella maaperällä.

”Kaikille digimaailma ei tuota lainkaan ongelmia, eivätkä he kuormitu.”

Toiset selviytyvät uudessa ympäristössä paremmin kuin toiset.

– Kaikille digimaailma ei tuota lainkaan ongelmia, eivätkä he kuormitu. Lisäksi pandemia-aika on osoittanut, että digitaalisessa kanssakäymisessä on valtavasti potentiaalia, Tuuri muistuttaa.

Yksi keino punnita omaa käyttöään on miettiä, miten paljon laitteilta jää aikaa muulle elämälle. Ei pelkästään ajallisesti, vaan myös ajatusten tasolla: kuinka paljon kaistaa elämässä digilaitteet vievät?

Toinen hyödyllinen kysymys on, miksi käytän laitteita niin paljon kuin käytän.

Digimaailmaan uppoutumisessa lymyää usein pako todellisuudesta -ajattelua. Digimaailma ja tutut sovellukset ja sisällöt voivat tarjota korviketta ja täytettä silloin, kun omassa elämässä jokin ahdistaa tai siitä kokee jotakin puuttuvan.

Toisaalta on tavallista, että laitteet täyttävät päivät niin mielekkäällä tekemisellä ja pään niin kiinnostavilla asioilla, ettei vapaa-ajalleen yksinkertaisesti kaipaa muuta sisältöä.

Työnsä, parisuhteensa, ystävyytensä ja monen harrastuksensa on usein mahdollista toteuttaa läppäriä tai kännykkää hyväillen. Digilaitteet ovat uudelleenmääritelleet arjen, perhe-elämän ja ajankäytön, halusimmepa tai emme.

– Jatkuva digilaitteiden käyttö on nyky-yhteiskunnassa lopulta yksi tapa muiden joukossa viettää elämää, Tuuri huomauttaa.

– En sano, etteikö se olisi oikeaa tai hyvää elämää. Tärkeää on vain yhteiskunnan tasolla tunnistaa ilmiö ja antaa ihmisille työkaluja sen käsittelemiseen. Esimerkiksi digitunnetyön kautta.

• Ihmissuhteet

  Näin narsismi voi näkyä somessa: 6 somemaailmassa ilmenevää narsistista piirrettä

• Ihmissuhteet

  Toimittajat Piia Pasanen ja Ella Kanninen ystävyydestään Kotiliedessä: "Tapasimme yliopistolla, mutta vauvat yhdistivät meidät ystäviksi"

• Ihmissuhteet

  Äiti Kirsi, 44, ja tytär Pipsa, 18, ovat molemmat treffailevia sinkkuja: "Huomautamme, jos toisen deitissä jokin ei miellytä"