Muistot elämän ratkaisevista, parhaista tai koskettavimmista hetkistä muovaavat meitä.
Muistot elämän ratkaisevista, parhaista tai koskettavimmista hetkistä muovaavat meitä.
Itsetuntemus

Tuusulalainen Tarja ei koskaan unohda opettajan sanoja, kun hän ainoana lapsena viittasi – lukijoiden vavisuttavimmat muistot kestävät loppuelämän

”Tältä tuntuu olla täydellisen onnellinen ihminen.” Lukijat kertoivat uskomattoman koskettavat muistot, jotka pysyvät aina. Niissä on rakkautta, pelkoa ja joskus koko elämä.
Teksti: Tiina Torikka Kuvat: iStock

”Elämässä olen kokenut monet unohtumattomat muistot, mutta ’once in a lifetime’ -hetken koin ravintola Savoyn täyden menun täydellisellä illallisella. Jälkiruoka toi kyyneleet silmiin.”

– Salme, Jyväskylä

”Dubai, tähtitaivas, joen yli paikallislaivalla, jossa ei ollut laitoja. Istuttiin reunoilla itämaisten mattojen päällä paikallisten joukossa ja matkattiin basaareihin. Kuin tuhannen ja yhden yön sadusta.”

– Tuija, Kuopio

”Teininä Tampereella jouduin oikopolulla päällekarkauksen uhriksi, pääsin irti. Myöhemmin menin poliisilaitokselle tunnistamaan tyyppiä. Oli onnistunut raiskaamaan pari naista.

En ikinä unohda sitä takaani kuulemaani pyörän rämähdystä samalla kun mies kävi kiinni. Onneksi olin kasvanut poikien kanssa. Purin, raavin, huusin, ja ote irtosi. Ei jäänyt traumoja, sillä olin niin kokematon, etten silloin tajunnut miehen tarkoitusta. Tappelin vain.”

– Pirkko, Kankaanpää

”Kun kävelin nyt jo edesmenneen isäni käsipuolessa kirkkoon ja rakas tuleva aviopuolisoni odotti minua alttarilla. En koskaan unohda sitä pakahduttavaa onnen tunnetta, jonka silloin koin.”

– Anneli, Helsinki

Tiesin, että olin valinnut oikein.

”Kun ensi kertaa astuin tontilleni sunnuntaiaamuna ja kotikirkon kellot soivat. Tiesin, että oli valinnut oikein ja tähän paikkaan minun kuuluukin taloni rakentaa. Kotikonnuille.”

– Taina, Pori

”Joskus 80-luvulla olimme mieheni kanssa Kairossa eläintarhassa. Juttelimme eläinhoitajan kanssa, kun hän avasi puumahäkin ja kehotti astumaan sisään. Menimme hänen kanssaan ja viivyimme hetken kahden ison kissan kanssa.

Enää en menisi vaikka maksettaisiin!”

– Kaarina, Lahti

”Yksi viimeisistä hetkistäni isäni kanssa ennen hänen kuolemaansa. Hän antoi pari hienoa elämänohjetta, joita olen yrittänyt noudattaa: Tee työksesi ihan mitä tahansa jossa viihdyt, palkka ei ole se tärkein. Ja että kaikkien ihmisten kanssa ei tarvitse olla ystävä, mutta on tultava toimeen.”

– Irene, Helsinki

”Valitsen ehkä kuitenkin sen, kun korkeanpaikankammoisena ylitin narusiltaa Baijerissa Neuschwansteinin linnan lähellä. Kaikkien oli pakko ylittää silta, koska seurueen matka jatkui toiselta puolelta.

Näkymät olivat henkeäsalpaavan upeat, mutta henkeni oli kyllä salpautunut myös muista syistä!”

– Anu, Nurmijärvi

”Tavatessani vuosien takaa vanhan luokkatoverin, joka kysyi olenko kirjoittanut mitään aikuisena. Ilahduin että hän muisti, kuinka äidinkielen opettaja kehui aina kirjoitelmiani.”

– Anne, Kotka

Kotiliesi.fi: Ministeri Aino-Kaisa Pekonen tuli raskaaksi 18-vuotiaana – ”Opettaja sanoi, ettei minusta tule koskaan mitään”

Muistot lapsuuden, nuoruuden, äitiyden

”Olin 12-vuotias, kun Yhdysvaltain presidentti John F. Kennedy kuoli. Se tuntui. Ja kaikki katastrofit, tsunami, WTC. Niitä ei pieni sydän voi ymmärtää.”

Sirpa, Hämeenlinna

”Olin synnyttänyt ensimmäisen lapseni kolme kuukautta aikaisemmin. Kävin uimassa Pyhäjärvessä ihanana kesäiltana, jäin hetkeksi seisomaan rannalle ja mietin: tältä tuntuu olla täydellisen onnellinen ihminen.”

Sanna, Joensuu

”Unohtumattomat muistot ovat monet, mutta ensimmäisenä tulee mieleen lapsen syntymä 40 vuotta sitten. Iltapäivällä tapahtuneen synnytyksen jälkeisenä yönä heräsin. Se tunne, että meillä on vauva. Hormonimyrskyn ansiosta tunne oli aivan valtava ja todisti naisena olemisen hienouden.”

– Riitta, Jyväskylä

”Vuosikymmeniä sitten koulussa historianopettaja kysyi jotain, johon vain minä viittasin ja sain vastata. Opettajan kehuva palaute ja sanat: Sinusta tulee varmaan Suomen ensimmäinen naispresidentti.

No ei tullut, mutta sanat kantavat yhä, ja Tarjasta tuli se presidenttikin.”

– Tarja, Tuusula

”Kun lapsena eräänä keväänä loman alkaessa pääsin ottamaan sukat pois jaloista ja tekemään voikukista päähäni seppeleen. Se ruohon tuoksu, lämmin maa paljaiden varpaiden alla ja keltainen voikukkameri, voiko olla ihanampaa!”

– Marja-Leena, Seinäjoki

”Olin vanhempieni ja oman nuoruuteni koiran kanssa merenrannalla viimeisen yhteisen kerran. Istuimme rantakallioilla, saksanpaimenkoira sylissäni. Halasin koiraa ja katselimme merenaaltoja.”

– Pirjo, Helsinki

Lähde: Annan lukijapaneeli

Lue myös: Sauli Niinistö ja Jenni Haukio 10 vuotta presidenttiparina! Kuvat ovat muistoja yhteisistä kohokohdista

X