Terveys

Dysmorfiseen ruumiinkuvan häiriöön kuuluu pakkomielteinen pelko oman kehon viallisuudesta – ”Suomessa tämä on huonosti tunnistettu ilmiö”

Jopa muutama prosentti suomalaisista kärsii psykologin mukaan dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä. Häiriö voi rajoittaa sairastuneen arkea pahasti.

Teksti:
Viivi Aaltovesi
Kuvat:
Istock

Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivä saattaa kokea tarvetta tarkistella jatkuvasti itseään peilistä – tai toisaalta välttää peilejä kokonaan.

Jopa muutama prosentti suomalaisista kärsii psykologin mukaan dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä. Häiriö voi rajoittaa sairastuneen arkea pahasti.

Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö eli sairaalloinen tyytymättömyys omaan kehoon ei monen muun mielenterveyden häiriön tavoin ole vielä noussut laajalti julkiseen keskusteluun. Silti dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsii psykologi Katarina Meskasen mukaan arviolta muutama prosentti suomalaisista. Lisäksi erittäin moni kärsii kehonkuvan ongelmista, jotka eivät kuitenkaan täysin täytä diagnoosin kriteereitä.

– Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö on mielenterveyden häiriö, eli ei mikään pikkujuttu tai tavalliseen elämään kuuluva tyytymättömyys omaan kehoon. Dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö ei ole pelkästään inhoa omaa kehoa kohtaan, vaan siinä on kyse voimakkaasta pelosta liittyen siihen, että oma ulkomuoto on jollain tavalla viallinen, epämuodostunut, poikkeava tai erittäin ruma, Meskanen kertoo.

Siinä missä moni katsoo peilikuvaansa kriittisin silmin tai on tyytymätön johonkin kehonosaansa, dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivän ajatukset saattavat pyöriä omaan kehoon liittyvien, koettujen epäkohtien ympärillä jopa monta tuntia päivässä. Se vie paljon aikaa arjesta ja voi estää esimerkiksi ulos lähtemistä ja ihmisten tapaamista. Oman kehon viallisiksi koetut kohdat aiheuttavat voimakasta ahdistusta.

Meskasen mukaan on tavallista, että koettuun epäkohtaan liittyy pakko-oireita. Esimerkiksi, jos häiriö kohdistuu nenään, voi olla pakonomainen tarve tarkistella nenän ulkonäköä kaikista heijastavista pinnoista. Tai jos dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön kohteena ovat rinnat, voi olla pakottava tarve käyttää juuri tietynlaisia rintaliivejä. Pakko-oireena voi olla myös jatkuva mittaaminen, toistuva tarkistaminen tai pakkomielteinen vertaaminen muiden ihmisten vastaaviin kehonosiin.

Kuka voi sairastua dysmorfiseen ruumiinkuvan häiriöön?

Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivän keho ei välttämättä ole mitenkään poikkeava – tai jos onkin, oma ulkonäkö on häiriöstä kärsivän elämässä silti suhteettoman suuressa roolissa. Syömishäiriöistä dysmorfinen ruumiinkuvan häiriö eroaa siten, että dysmorfisessa kehonkuvan häiriössä sairastunut on vakuuttunut oman kehonsa epämuodostuneisuudesta, kun taas syömishäiriöihin kuuluva kehonkuvan häiriö suuntautuu ennemminkin kehon ja sen eri osien kokoon ja muotoon.

Kehonkuvan ongelmat mielletään usein vain naisten asiaksi, vaikka ne eivät sitä ole.

– Dysmorfista kehonkuvan häiriötä diagnosoidaan naisilla vähän enemmän kuin miehillä. Mutta samaan aikaan veikkaan, että miehillä häiriö on alidiagnosoitu, Meskanen sanoo.

Myös muut sukupuolet voivat kärsiä ruumiinkuvan häiriöstä. Esimerkiksi transsukupuoliset voivat kokea oman kehonsa ja erityisesti sen sukupuolitetut piirteet hyvin ongelmallisina. Tätä kutsutaan sukupuolidysforiaksi.

Dysmorfista ruumiinkuvan häiriötä tunnistetaan ja sitä myöten myös diagnosoidaan nykyään aiempaa enemmän. Meskanen arvioi, että omaan kehoon liittyvät häiriöt eri muodoissaan myös aidosti yleistyvät.

– Tyypillisin sairastumishuippu on nuori aikuisuus. Häiriö voi puhjeta tai pahentua siinä vaiheessa, kun siirrytään elämään omaa, itsenäistä arkea. Nuoreen aikuisuuteen osuu monta elämänmuutosta ja psykologisesti vaativaa kasvunpaikkaa, ja se on usein ajanjakso, jolloin riski sairastua muihinkin mielenterveydenhäiriöihin on jossain määrin kohonnut.

Meskasen mukaan dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön puhkeaminen aikaisemmin tai myöhemmälläkin iällä on mahdollista, mutta myöhäisessä elämänvaiheessa puhjetessaan kehonkuvan häiriö ei yleensä ole ainoa tai ensisijainen mielenterveyden häiriö. Sairastuneella voi olla esimerkiksi pakko-oireisen häiriön tai ahdistuneisuushäiriön piirteitä.

Rikkoutunut peili, josta heijastuvat kasvot

Geenit lataavat aseen, ympäristö painaa liipaisinta

Usein kehonkuvan häiriön taustalta voidaan tunnistaa laukaisevia tekijöitä kuten iso elämänmuutos, kriisi, ulkonäön kommentointi, kiusaaminen tai kehoon vaikuttanut trauma, kuten onnettomuus, vammautuminen tai väkivallan kohteeksi joutuminen. Esimerkiksi elämässä tapahtuneen kriisin aiheuttamaa ahdistusta voi olla helpompi kanavoida johonkin omassa kehossa olevaan kohteeseen kuin kantaa kaikkinensa.

Laukaiseva tekijä ei kuitenkaan Meskasen mukaan itsessään aiheuta dysmorfisen ruumiinkuvan häiriötä. Häiriön taustalla vaikuttavat muun muassa perimä, elämänhistorian tapahtumat ja suhde omaan kehoon. Myös ahdistuneisuuteen taipuvainen, ankara ja vaativa persoonallisuus saattaa olla yksi altistavista tekijöistä.

– Nykyään tiedetään entistä paremmin, että mielenterveyden häiriöillä on geneettinen pohja. Se, kuka sairastuu, on silti toisinaan sattumankauppaa. Sanotaan, että geenit lataavat aseen ja ympäristö painaa liipaisinta. Se kuvaa mielestäni hyvin sitä, että kahdesta ihmisestä, joilla on sama geneettinen alttius, toinen saattaa sairastua ja toinen ei, Meskanen sanoo.

Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä voi toipua

Tutkituinta hoitoa dysmorfisen ruumiinkuvan häiriöön on kognitiivis-behavioraalinen käyttäytymisterapia. Sen ytimessä on Meskasen mukaan kognitiivinen eli ajatusten tasolla tapahtuva työskentely, jolla on tarkoitus ikään kuin uudelleenohjelmoida omia ajatuksia. Samalla harjoitellaan uudenlaisia toimintamalleja eli muutetaan käyttäytymistä.

– Tässä kehonkuvan häiriössä on ikään kuin kyse siitä, ettei näe metsää puilta, kun huomio kiinnittyy johonkin tiettyyn puun osaan, Meskanen sanoo.

Dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä kärsivän tulisi siis saada vähennettyä jatkuvaa koettuun epäkohtaan keskittymistä ja opetella havainnoimaan itseään kokonaisuutena sekä kasvattaa myönteisempää kehosuhdetta. Näihin asioihin terapiassa pyritään. Erilaisilla harjoituksilla voidaan purkaa kehon jatkuvan tarkistelun kaltaisia rutiineja.

Meskanen korostaa, että dysmorfisen ruumiinkuvan häiriöstä on mahdollista toipua kokonaan. Toipumisennusteeseen kuitenkin vaikuttaa merkittävästi se, kuinka pitkään häiriö on ollut elämässä läsnä. Mitä vähemmän aikaa sairastumisesta on, sitä parempi ennuste on.

– Jos on 30 vuotta kärsinyt kehonkuvan häiriöstä, on epätodennäköistä, että ainakaan ihan puolessa vuodessa voisi siitä irtautua, koska usein siitä muodostuu osa identiteettiä.

Joka tapauksessa kehonkuvan muokkaaminen vaatii aikaa ja armollisuutta.

– Aina voi opetella toisenlaista suhdetta omaan kehoon. Kehonkuva on ajattelun tulosta, se siis koostuu ajatuksista, uskomuksista, asenteista ja tunteista. Ajatuksiin ja uskomuksiin voi vaikuttaa itse, ja siihen kannustan.

Lue lisää Kotiliedestä: Vinoutuneesta kehonkuvasta kärsivä katsoo itseään inhoten – näin erotat terveen itsekriittisyyden kehonkuvanhäiriöstä

Tiedonhaku voi olla toipumisen ensimmäinen askel

Jos dysmorfisen kehonkuvan häiriön oireet kuulostavat itseen sopivilta, Meskanen kannustaa hakemaan ammattiapua.

– Viimeistään, jos huomaa, että asia haittaa arkea, vie tilaa ajatuksissa tai jopa syrjäyttää jotain mukavaa arjessa tai ihmissuhteissa, kannattaa ihan ehdottomasti hakea apua.

Myös itsehoidolla voi päästä alkuun. Ensimmäiseksi kannattaa hakea tietoa aiheesta. Englanniksi dysmorfisesta ruumiinkuvan häiriöstä eli body dysmorphic disorderista on saatavilla paljon tietoa, suomeksi vähemmän.

– Suomessa tämä on hirveän huonosti tunnistettu ilmiö, josta harva on kiinnostunut edes tutkimusmielessä, Meskanen sanoo.

Yhdysvalloissa tilanne on Meskasen mukaan toinen – ja siellä dysmorfisen ruumiinkuvan häiriön oireetkin voivat olla erilaisia.

– Siellä tämä menee helpommin äärimmäisyyksiin, ja tehdään toistuvia kauneusleikkauksia tai muita operaatioita, joilla kehoa yritetään muokata mieleiseksi. Operaatiot oman kehon muokkaamiseksi ovat siellä ehkä sosiaalisesti hyväksytympiä. Suomessa esteettinen kirurgia on toistaiseksi harvinaisempaa.

X