Kristiina Haarjärvi-Väyrynen, Hilkka Pylkäs ja Leena Niemelä kuntosalilla. 
Kristiina Haarjärvi-Väyrynen (kesk.) löysi seniorisalilta uusia ystäviä. Hilkka Pylkäs odottaa vuoroaan, kun Kristiina ja Leena Niemelä soutavat.
Ihmissuhteet

Kun työt loppuivat, Kristiinan, 74, päivät tuntuivat tyhjiltä – sitten ystäviä löytyi ”paikasta, jonne en ikinä olisi lähtenyt yksin”

Elämäntilanne voi sekä yhdistää että erottaa ystävät. Mitä voisi tehdä, ettei jää yksin? Lue Kristiinan tarina ja psykologin neuvot. 
Teksti: Virve Järvinen Kuvat: Vesa Ranta ja kotialbumi

Ensimmäiset kuukaudet kuluivat uuden elämäntavan etsimiseen ja löytämiseen. Aamulla ei ollut kiire mihinkään, ja kalenteriin ja ajatuksiin vapautui tilaa. Eläkkeelle jääminen oli iso muutos, joka teki Kristiina Haarjärvi-Väyrysen arkeen monen mukavan ihmisen kokoisen aukon. Työkaverit muistivat eläköitynyttä työterveyspsykologia pyytämällä tätä aika ajoin iltapäiväkahville, mutta Kristiina ei tuntenut enää kuuluvansa työyhteisöön.

– Työkaverini olivat upeita ihmisiä, mutta halusin irrottautua työstäni enkä jäädä roikkumaan menneeseen. Kaipasin uuteen elämänvaiheeseen paremmin sopivaa sosiaalista verkostoa, Kristiina muistelee kymmenen vuoden takaista aikaa.

Uusiin ihmisiin tutustuminen ei edennyt toiveesta tekoihin, sillä Kristiina loukkasi kesämökkitouhuissa selkänsä. Selkä leikattiin, ja sen kuntouttamiseen kului puoli vuotta. Kipeä selkä käänsi katseen itseen, mutta sitä mukaa kun toipuminen edistyi, Kristiina alkoi kaivata seuraa.

– Soittelin vanhoille, kaukana asuville ystävilleni. Kaipasin myös kasvokkaisia tapaamisia.

Kristiina Haarjärvi-Väyrynen, Hilkka Pylkäs ja Leena Niemelä Jäämeren rannalla. 

Viime kesänä Hilkka, Kristiina ja Leena olivat mukana miesten kalareissulla Jäämeren rannalla.

Syvemmät keskustelut käydään kalavesien äärellä

Kristiinan aviomies oli käynyt useam­man vuoden senioreille tarkoitetulla kuntosalilla ja houkutteli lopulta vaimonsa mukaan.

– Kuntosali oli minulle vieras paikka, enkä ikinä olisi lähtenyt sinne yksin. Mieheni oli sinnikäs ja osasi vetää oikeasta narusta kertomalla, kuinka hyvää salitreeni tekisi selälleni – ja fysioterapeuttikin suositteli sitä.

Tottumattomalle voimaharjoittelu oli rankkaa. Kristiina ähisi ja puhisi ja ihmetteli ääneen rapistunutta kuntoaan. Viereisiltä laitteilta kuului samanlaisia, mutta myös kannustavia ääniä, ja niiden joukossa olivat LeenanHilkan ja heidän puolisoidensa äänet.

– Vähitellen aloimme jutella keskenämme muistakin asioista kuin salitreenistä. Halusimme jatkaa keskustelua salin ulkopuolella.

Tiistaisin ja perjantaisin Kristiina, Leena ja Hilkka puolisoineen tapaavat kuntosalilla. Pidemmät ja syvällisemmät keskustelut he käyvät kalavesien äärellä.

– Miehemme kalastavat, ja me naiset ihailemme maisemia ja nautimme toistemme seurasta.

Iäkkäänä samanhenkisen ystävän löytäminen on harvinaisempaa kuin vaikka opiskeluaikoina. Uutta ystävyyssuhdetta haluaa vaalia entistäkin tarkemmin.

– Senioriystävyys on lempeää. Nuorempana ystävyyssuhteissa saattoi räiskyä, mutta tämän ikäisenä osaamme arvostaa myönteistä ja mukavaa yhdessäoloa.

Ikääntymiseen liittyy surua. Ikätovereiden voimat heikkenevät, ja Kristiinakin on menettänyt nuoruusajan ystäviään.

– Uudet ystävät kannattelevat. Olen heistä kiitollinen.

X