Meidän on lähdettävä, käsitti Niko Saarisen äiti Outi Mykkänen: ”Kun oli oikein kurjaa, saatoimme vain nauraa puoli tuntia putkeen”

Niko Saarinen sai ensikosketuksensa homona elämiseen Salatuista elämistä. ”Olen ollut tavallaan jopa onnellinen: en olisi varmaan kelpuuttanut yhtään miniää”, sanoo hänen tärkein ihmisensä, äiti Outi Mykkänen.

Outi: ”Nikossa on kaksi puolta”

”Sain Nikon 22-vuotiaana. Minusta tuntui, että olin siihen mennessä ehtinyt elää omaa elämääni, joten lapsi tuli hyvään aikaan. Asetuimme asumaan Nikon isän kotiseudulle Uuteenkaupunkiin. Hänen vanhempansakin asuivat siellä, ja myös oma äitini muutti sinne.

”Ajattelin, että en pystyisi rakastamaan toista lasta yhtä paljon kuin Nikoa.”

Nikon isä teki reissutöitä ympäri Suomea, ja ehkäpä siitä johtuen minun ja Nikon suhde on ollut alusta asti hyvin tiivis. Ajattelin myös, että en pystyisi rakastamaan toista lasta yhtä paljon kuin Nikoa, joten hän jäi ainokaisekseni.

Olin Nikon kanssa kotona siihen asti, että hän täytti kolme, ja palasin sitten kauppaan kaksivuorotyöhön. Välillä Niko ei halunnut mennä hoitoon, joten hän tuli mukanani töihin: täytti hyllyjä tai piirteli. Hän tykkäsi olla huomion keskipisteenä.

Nikossa oli lapsesta asti kaksi puolta. Hän oli rauhallinen tarkkailija, joka kuitenkin piti esiintymisestä. Välillä mummon piti heittää lisää löylyä saunassa, jotta Niko sai höyryä laulun rekvisiitaksi, välillä poika innostui kitaran soittamisesta ja toisinaan teatterista.

Niko oli tekeväinen ja sanavalmis. Jo kuuden vanhana hän meni torille myymään isovanhempiensa kanssa mansikoita. Pitkään mietin, että ehkä kaupanala voisi kiinnostaa häntä, sillä hän tuli ihmisten kanssa niin hyvin toimeen.

Teininä Niko otti usein isänsä kanssa yhteen, ja minä olin monesti heidän välissään puolustamassa Nikoa. Uskoin, että meillä oli teini-ikäisyydestä huolimatta hyvä suhde, mutta myöhemmin kuulin, että ihan kaikkea hän ei minulle kertonut.

Niko viihtyi paljon kavereidensa kanssa. Hänellä oli tyttökavereita, jotain seurustelujuttujakin.

Minä ja mieheni erosimme, kun Niko oli viisitoista. Niko oli jo jonkin aikaa toivonut, että voisi muuttaa pois Uudestakaupungista. Helsinki kiinnosti. Kun äitini kuoli vuonna 2003, se oli minulle kova paikka: viimeinen side lapsuuteeni oli poissa.

Tuolloin lupasin Nikolle, että olisin valmis muuttamaan hänen kanssaan etelämmäksi.

”Saamme naurukohtauksia, joita kukaan muu ei ymmärrä”

Muutimme Klaukkalaan silloisen miesystäväni luo. Olin tuntenut hänet jo pidemmän aikaa, mutta liitto osoittautui fiaskoksi. Puutetta rahasta ei ollut, mutta pian minusta alkoi tuntua siltä, että jos olisin suhteessa pidempään, minusta tulisi alkoholisti tai joutuisin hullujenhuoneelle.

Päätin meidän molempien, Nikon ja minun, vuoksi, että meidän on lähdettävä. Jo kolmen kuukauden kuluttua Klaukkalaan saapumisestamme muutimme miehen luota kerrostalokaksioon.

Se oli kamala vuosi. Selvisimme monesta a­siasta huumorin avulla. Kun oli oikein kurjaa, saatoimme vain nauraa puoli tuntia putkeen. Tapaamme yhä saada naurukohtauksia, joita kukaan muu ei ymmärrä.

Olin alkanut noina vuosina aavistella, että Niko on homoseksuaali. Hän kertoi siitä minulle kuitenkin vasta juuri ennen kuin lähti Big Brother -taloon. Eihän tieto mitään muuttanut.

Olen ollut tavallaan jopa onnellinen: en olisi varmaan kelpuuttanut yhtään miniää, vaan olisin löytänyt kaikista jonkin vian.

”Oli ihan hirveää, kun Nikosta tehtiin julkisuudessa raivohullu alkoholisti.”

Big Brother -ohjelmassa Niko jakoi mielipiteitä, se osa poikaani. Hänessä on sellainen dramaattinen puoli, joka näkyy siviilielämässä vain harvoin. Mutta se, että ohjelman myötä Nikosta tehtiin julkisuudessa raivohullu alkoholisti, oli ihan hirveää.

Itkin, kun luin keskusteluketjujen kommentteja. Ne satuttivat. En tunnistanut lastani siinä roolissa, joka hänelle oli julkisuudessa luotu. Lopulta lopetin kollegani vinkistä keskustelujen lukemisen.

Julkisuuden alkuaikoina Niko itki joskus minulle, että hän ei olisi ikinä lähtenyt ohjelmaan, jos olisi tiennyt, millaista julkisuus on. Yritin parhaani mukaan lohduttaa.

Onneksi Niko ei jää päiväkausiksi huonoon oloon rypemään, vaikka välillä hän onkin ollut aika loppu – sekä julkisuuteen että nykyiseen työtahtiinsa.

Olen kehottanut häntä rauhoittamaan työtahtiaan, sillä minusta tuntuu, että hänellä ei jää aikaa itselleen eikä muille. Niko on kuitenkin tehnyt pienestä pitäen töitä ja sanonut, ettei tämä tahti loppuelämää kestä.

En ole katsonut Nikon tähdittämiä ohjelmia, paitsi Selviytyjät Pohjolaa, sillä tykkäsin niistä maisemista. Podcastejaan Niko on kieltänyt kuuntelemasta.

”Niko on aikuistunut ja rauhoittunut”

Kun kuljen Nikon kanssa kaupungilla, huomaan, että häntä katsotaan. Ihmiset eivät kuitenkaan lähesty häntä silloin, kun hän on äitinsä kanssa. Kotioloissa Niko on muutenkin hyvin rauhallinen, ujokin.

Nykyinen kumppanini ihmetteli, että onko tuo hiljainen Niko se sama ihminen, joka on televisiossa.

Muutin kuusi vuotta sitten nykyisen mieheni kanssa Lappeenrantaan. Sitä ennen minä ja Niko olimme asuneet korkeintaan kolmenkymmenen kilometrin etäisyyden päässä toisistamme. Tänä vuonna Niko on ollut todella kiireinen, ja olemme pitäneet yhteyttä pääasiassa soittelemalla.

Yleensä Niko on tullut Lappeenrantaan kesäisin ja jouluisin, mutta viime kesänä hän ei ehtinyt käymään luonani – se oli ensimmäinen kerta. Olin siitä vähän pahoillani.

Niko on aikuistunut ja rauhoittunut viime vuosien aikana. Silti olen välillä kauhean huolissani: mitä jos jotain pahaa tapahtuu. Yövyin juuri yhden yön hänen luonaan, ja hän palasi aika myöhään Big Brotherin kommentaattorihommista. Pystyin nukahtamaan vasta, kun kuulin oven käyvän.

Jos hössötän liikaa, Niko saattaa ärähtää, että hän pärjää kyllä. Mutta niin vanhaksi ei lapsi tule, ettei äiti tästä kantaisi huolta.

Minulla on ollut lapsesta saakka selvännäkijän lahjaa. Vähän aikaa sitten sanoin taloa ostamassa olleelle ystävälleni, että älä osta. Nyt sieltä löytyi sitten hometta. Nikolla on ollut aina samanlaista kykyä.

Olen tehnyt sopimuksen yläkerran herran kanssa, että elän kahdeksankymppiseksi. Niko on silloin kuusikymppinen, hän on ehtinyt löytää kumppanin ja elämä on lopullisesti tasoittunut.”

Niko: ”Äiti on tärkein”

”Koin, että lapsena äiti toimitti minulle melko usein sekä äidin että isän virkaa. Tuntuu aika kau­healta sanoa näin, mutta pidin jo lapsena äitiä läheisempänä.

Teimme paljon juttuja kaksin, ja muistan, miten meillä lappasi naisia kuuntelemassa ennustuksia äidin korteista. Hän ei ottanut ikinä siitä rahaa.

Kaipasin lapsena sisaruksia, varsinkin isoveljeä.

Tuntui, että jään jostain paitsi, kun minulla ei ollut sisarusta, jonka kanssa jakaa asioita. Minulla ei ollut yhtään kaveria, joka olisi ollut ainoa lapsi kuten minä. Nyt aikuisenakin huomaan välillä kaipaavani sisaruksia, kun näen ystäviä, joilla on läheiset välit omiin sisaruksiinsa.

Yläasteella koulu ei ollut minun juttuni. En ollut mikään hulttio, mutta kapinoin ja kokeilin rajoja. Minulla ei ollut kovin tiukkoja kotiintuloaikoja, ja ehkä se myös suojasi pahimmilta ylilyönneiltä.

Äiti luotti minuun. Hän ei koskaan patistanut koulun suhteen. Läksyt tein usein välitunnilla. Vanhemmillani ei ollut tästä mitään hajua

Tiesin kai tavallaan aina, että olen kiinnostunut miehistä. Uusikaupunki oli pieni paikkakunta, eikä tuohon aikaan ollut esikuvia, miten elää nuorena homoseksuaalina. Kun Salatut elämät -sarja alkoi, sain ensimmäisen pintakosketuksen Helsinkiin ja homona elämiseen.

Minulle tuli Helsinkiin muuttamisesta jopa jonkinlainen pakkomielle. Pikkukaupunki alkoi ahdistaa. Ehkä tiedostamattani ajattelin, että elämä olisi Helsingissä helpompaa ja hienompaa.

Kun muutimme Klaukkalaan, alkoikin elämämme kauhein vuosi. Emme tunteneet uudelta paikkakunnalta ketään. Äidin miehen asunnossa ei ollut hyvä olla. Miehellä oli paljon rahaa, mutta se miten hän kohteli meitä, opetti minulle, että menestys ei tee ihmisestä automaattisesti hyvää tyyppiä.

Olin huolissani äidistä ja hän varmasti minusta. Pelkäsin myös, että jossain kohtaa äiti luovuttaa ja vaatii, että muutamme takaisin Uuteenkaupunkiin.

”Kohuissa turvauduin äitiini”

Suhteen päättyminen oli helpotus meille molemmille, vaikka jäimmekin aika tyhjän päälle. Äiti oli myynyt ja antanut pois kaikki tavaramme muuttaessamme Klaukkalaan.

Muistan, kun istuimme äidin kanssa tyhjässä kaksiossa ja aloimme vain nauraa. Että kuinka ankeaa voi ihmisen elämä olla!

Huumori onkin ollut meidän tapamme kanavoida tunteita. Paskimpanakin päivänä pitää löytää jokin juttu, jolle voi nauraa. Minulle on sanottu, että olen verbaalisesti lahjakas. Olen perinyt sen äidiltä, hänet voisi hyvin laittaa tv-sarjoihin kertomaan mielipiteitään.

Joissakin asioissa olemme toistemme vastakohdat. Minussa on saamattomuutta, ja maksan usein laskut eräpäivän jälkeen. Mutsi ei ole varmaan koskaan maksanut yhtään laskua myöhässä. Käytännön a­sioissa hän on jämptimpi.

En oikein muista, mistä ajatus Big Brother -taloon lähtemisestä vuonna 2008 tuli. Olin juuri muuttanut omaan asuntooni Keravalla, äidin taloa vastapäätä. Ennen ohjelman alkua sanoin äidilleni nauraen, että ajattele, jos joku tunnistaa minut joskus kadulla, kun olen ollut ohjelmassa.

Julkisuus olikin sitten maailman uuvuttavinta. Ihmiset huutelivat negatiivisia juttuja. Minua seurattiin, kun lähdin baarista kotiin.

Olin vasta täyttänyt kaksikymmentä, eikä minua ollut valmennettu tuollaiseen. Kaikilla tuntui olevan minusta mielipide, ja tuohon aikaan se meni tunteisiini ja aloin puolustaa itseäni. Siitä nousi sitten aina uusi kohu. Turvauduin tuolloin paljon tien toisella puolella asuvaan äitiini.

Tilanne oli ristiriitainen, sillä jollain tavalla nautin otsikoista ja huomiosta. Pääsin chat-juontajaksi ja minua pyydettiin yhä vain uusiin tosi-tv-tuotantoihin mukaan. En ikinä ajatellut tosi-tv:tä urana, vaan reittinä juontajan töihin, joita rakastin.

”Jospa joku hyväksyisi itsensä aiemmin kuin minä”

Oikeastaan vasta kymmenisen vuotta Big Brotheriin osallistumisen jälkeen aloin miettiä, että jotain minussa on oltava, kun ihmiset jaksavat yhä katsoa minua. Minua pyydettiin työhaastatteluun isolle radiokanavalle. Vaikka en saanut paikkaa, uskalsin sanoa ääneen salaisen haaveeni työskennellä radiojuontajana.

Aloin tehdä omakustanteisesti podcasteja. Tänä vuonna aloitin NRJ:llä radiojuontajana.

Minua on lynkattu kauan, ja pitkään ajateltiin kai, että ainoa talenttini on olla kohuotsikoissa. Nykyään tätä kuulee paljon vähemmän. Minulla meni myös kauan tajuta, että kaikkea ei kannata kommentoida.

Minulta kysytään usein, että lähtisitkö tähän pyöritykseen uudestaan, jos tietäisit, millaista se on. Kaikesta huolimatta todennäköisesti lähtisin, koska en voi tietää, mitkä asiat elämässäni olisivat tulleet vastaan ilman julkisuutta ja mitkä eivät. Haluan uskoa, että kaikella on tarkoituksensa.

Minun tehtäväni on ollut tehdä vähemmistöjen olemassaoloa hieman helpommaksi. Jospa esimerkilläni joku hyväksyisi itsensä aiemmin kuin minä.

Ihmiset luulevat, että kerron kanavissani elämästäni kaiken. Minussa on tarkkailijapuoli, ja osaan kertoa arkisetkin sattumat kiinnostavasti. Ihmiset tykkäävät myös, jos saavat tuntea ylemmyyttä kuunnellessaan itseään tyhmempää ihmistä.

Nykyään en enää tyhmennä itseäni niin kuin urani alkuaikoina.

Hyväksyin itseni varmaan lopullisesti vasta Big Brotherin myötä. Välillä ajattelen, että oliko ohjelmaan osallistuminen tapani hyväksyttää itseni: että menen ja huudan kaikille olevani homo. Äidille minun oli pakko kertoa ennen kuin menin taloon.

Äiti on kommentoinut julkisuuttani yhden kerran: hän suuttui, kun luki tekstitelevisiosta, että olin muuttanut silloisen poikaystäväni kanssa yhteen. Nykyään puhun äidille parisuhdeasioistani ja -toiveistani avoimesti.

Viimeksi itkin hänelle, että varmasti jokin osa elämästäni on jäänyt elämättä julkisuuden takia.

Parisuhteelle ei ole ollut aikaa, vaikka haaveilen perheestä ja tavallisesta elämästä. Aikaisemmin en ole uskaltanut näyttää yksinäisyyden pel­koani. Ajattelin, että ihmiset saavat siitä jonkin aseen minua vastaan.

Äiti on minulle kaikista tärkein ihminen. Hän on ollut ainoa pysyvä elementti elämässäni.

Tunsin kesällä huonoa omaatuntoa, kun en ehtinyt käydä hänen luonaan Lappeenrannassa. Jos minulle iskee iltaisin yksinäisyyden pelko, saatan miettiä, että mitä jos äidille kävisi jotain. Tuollaisina hetkinä lietson itseni entistä pahempaan oloon. Kun romahdan, romahdan todella alas.

Jos löydän rakkauden, aion pitää sen täysin poissa julkisuudesta. Äiti on ennustanut, että löydän itselleni kumppanin seuraavan puolen vuoden sisällä.”

Lue myös: Niko Saarinen yllättää hittiresepteillä – lihapullavuoka villitsi perheenäidit: ”Lähettävät viestejä, että ’tämä pelasti arjen’”

Lue myös nämä sinua kiinnostavat jutut:

• Terveys

  Gynekologi Maija Kajan tapaa usein samaa asiaa ihmetteleviä naisia: "Omituista, ettei nainen saa päättää hoitoaan"

• Ihmiset

  Perheenäiti Helmi käyttää ruokaan 150 euroa kuussa nikseillä, jotka jokainen osaa: ”Säästäminen on ympäristöteko ja tuo minulle hyvää mieltä”

• Ihmissuhteet

  Suomalaiset naiset kertovat avoimesti, millainen on raastava ja vaikea äiti-tytärsuhde: ”Äiti ei ole koskaan sanonut rakastavansa minua”