Pelastajasyndrooma ajaa Helin, 45, toistuvasti hoivaajan rooliin parisuhteessa: ”Uskoin naiivisti, että rakastamalla voin parantaa alkoholistin”

Heli, 45, oppi jo lapsena huolehtimaan toisista enemmän kuin itsestään. Ensimmäisen miehensä hän yritti pelastaa alkoholismilta, toisen masennukselta.

Niin sanottu pelastajasyndrooma ajaa ihmisen parisuhteessa hoivaajan rooliin. Niin kävi myös Helille, 45, kahdesti. Hän haluaisi vielä löytää rakkauden mutta pelkää ajautuvansa jälleen aikuisen miehen paapojaksi. Pariterapeutti Elina Tanskanen kannustaa Heliä tutustumaan omiin tarpeisiinsa ja toiveisiinsa.

Heli:

Ajattelin jo lapsena, että menen nuorena naimisiin. Haaveilin perinteisestä perhe-elämästä. Minulle oli selvää, että haluan miehen ja lapsia.

Lapsuudenperheeni oli rikkinäinen. Olin 7-vuotias, kun vanhempani erosivat ja isä muutti kotoa toisen naisen luokse. Minä ja kaksi isoveljeäni jäimme asumaan äidin luo.

Yksinhuoltajaäitini oli töissä kukkakaupassa, joten hän oli usein pois kotoa myös viikonloppuisin. Vaikka olin sisaruksista nuorin, minusta tuli varaäiti veljilleni. Laitoin heille ruokaa aina, kun äiti ei ollut kotona. Katsoin heidän peräänsä.

Opin jo tuolloin huolehtimaan toisista enemmän kuin itsestäni.

Elina:

Kuvatessasi lapsuuttasi herää tunne, että tavoitat hyvin taustatekijöitäsi. Olet kokenut hylätyksi tulemista ja yksinäisyyttä sekä laittanut muiden tarpeet itsesi edelle. Kasvettuasi nämä kokemuksesi ovat vaikuttaneet siihen, miten olet toiminut parisuhteissasi.

Tulee vaikutelma, että olisit tarvinnut vakaata, tasapainoista ja turvallista kasvuympäristöä, jossa olisit tullut kuulluksi ja kannatelluksi. On hyvin ymmärrettävää, että kaikesta tästä vaille jääminen jättää jälkensä.

Heli:

Aloin seurustella yläasteella. Poika oli minua pari vuotta vanhempi. Hän oli pahan pojan maineessa, mutta rakastuin häneen päätä pahkaa.

Poikaystäväni pyöri paljon kavereidensa kanssa. Pikkupaikkakunnalla kaikki tunsivat toisensa, ja olin huolissani hänen kaveripiiristään. Kun mainitsin siitä hänelle, hän suuttui. Hän teki selväksi, että jos haluan olla hänen kanssaan, hänen täytyy saada kulkea kylillä, Camel-buutsit jalassaan.

Kilttinä tyttönä hyväksyin hänen sääntönsä. Seurustelimme usean vuoden ajan hänen ehdoillaan. Hän hakeutui seuraani etupäässä krapulassa tai kun oli muutoin allapäin. Minä rakastin, hoivasin ja kuuntelin.

Suhde loppui vasta, kun kirjoitin ylioppilaaksi ja muutin kaupunkiin opiskelemaan.

Elina:

Ensimmäisessä ihmissuhteessasi jouduit tilanteeseen, jossa päädyit toimimaan kumppanisi edellyttämillä tavoilla, jotta et tulisi hylätyksi.

Suhteessanne ei todennäköisesti ollut juurikaan tilaa sinun tarpeillesi, toiveillesi ja tunteillesi.

Voi jopa olla, että kumppanisi viesti tavalla tai toisella, ettei niitä saisi edes olla tai että ne ovat vääränlaisia.

Heli:

Opiskelijaelämä oli villiä aikaa. Maalaistytöstä tuli kaupunkilaismimmi. Piti olla kova ja rooli päällä.

Aloin kulkea mustissa vaatteissa. Värjäsin pitkät hiukseni mustiksi ja maalasin joka aamu sotamaalauksen kasvoilleni. Halusin elää täysillä ja unohtaa haaveet perheestä.

Olin päättänyt, että en anna miesten enää määräillä minua. Toisin kuitenkin kävi.

Kerta toisensa jälkeen kiinnostuin pahoista pojista. Ehkä joku vaaran tunne veti minua puoleensa. Minulla oli muutama lyhyt seurustelusuhde, joista jokainen päättyi siihen, että mies ei halunnut mitään vakavampaa.

Miehet kokivat, että kovan kuoreni alla olinkin hyysäävä perheenäiti, joka halusi leikkiä kotia.

Elina:

Ymmärrän hyvin, että päätit itsenäistymisesi alussa ja lapsuudenmaisemat karistaessasi toimia ihmissuhteissa ihan eri tavalla kuin aiemmin.

Kuitenkin läheisen suhteen kehittyessä merkityksellisemmäksi meissä ikään kuin aktivoituu tietty varhaisina vuosina omaksuttu toimintamalli.

Kun malli nousee intiimissä suhteessa pintaan ja siitä tulee tietoiseksi, on myös mahdollista tutkia sitä tarkemmin ja näin työstää ja muuttaa sitä.

Heli:

Opintojen loppuvaiheessa tapasin itseäni vanhemman miehen, josta tuli ensimmäinen aviopuolisoni. Hän oli jotenkin erilainen, aikuismainen. Tunsin oloni turvalliseksi hänen seurassaan.

Muutimme nopeasti yhteen ja menimme puolen vuoden päästä naimisiin. Olin vain 23-vuotias, kun lapsemme syntyi.

Lapsen tulon myötä mies otti etäisyyttä. Viikonloppuisin hän pakeni lapsiperhe-elämää baareihin. Mies myönsi lopulta olevansa alkoholisti. Hän oli ollut jo muutaman vuoden kuivilla, mutta nyt juominen oli taas karkaamassa käsistä.

Rakastin häntä ja halusin auttaa. Arvostin sitä, että hän uskalsi kertoa minulle alkoholismistaan. Ihmettelin silti, miksi hän ei ollut puhunut siitä aiemmin.

Uskoin vakaasti ja naiivisti, että rakastamalla häntä voin parantaa hänet.

Elina:

Kumppanin riippuvuus – oli kysymys sitten mistä tahansa riippuvuudesta – asettaa suhteen todella kovan paikan eteen ja kuormittaa merkittävästi läheistä.

Toista on toki tärkeä tukea, jos siihen vain pystyy. Silti on ensisijaista, että ihminen itse haluaa päästä riippuvuudestaan. Usein siihen tarvitaan myös ulkopuolista apua.

Toisen hoitajaksi tai pelastajaksi ryhtyminen muuttaa usein suhdetta siinä määrin, että parisuhdeulottuvuus häviää tai kärsii.

Heli:

En pystynyt pelastamaan miestäni enkä myöskään avioliittoamme. Minulle kävi samalla tavalla kuin äidilleni. Mies löysi toisen naisen ja muutti tämän luokse. Minä jäin yksin alle kouluikäisen tytön kanssa.

Olin pitkään katkera ja vihainen etenkin itselleni. En tajunnut, miksi olin yrittänyt huolehtia aikuisesta miehestä, joka ei halunnut apua.

Surin myös sitä, että perhehistoria toisti itseään. Päätin omistautua kokonaan oman tyttäreni kasvattamiselle. Toivon edelleen, että hänen ei tarvitse koskaan käydä läpi samaa kohtaloa.

Elina:

Kuvaat mahdollisesti hyvinkin hankalalta tuntuneita tunteita, kuten vihaa ja surua. Niillä on tärkeä rooli suhteesta ylipääsemisessä. Tunteet auttavat työstämään tapahtumia, jotta pääsee jatkamaan eteenpäin.

Tuntuu merkittävältä, että tämän suhteen päätyttyä sinussa on noussut myös halu katkaista niin kutsuttu ylisukupolvinen ketju.

Heli:

Olin lähes kymmenen vuotta sinkku. Kävin silloin tällöin treffeillä, mutta ei niistä sen kummempaa syntynyt. Ehkä minulla oli suojamuuri ympärilläni. En halunnut päästää ketään lähelleni.

Sitten tuli yksi kaunis kesä ja juhannus. Minut oli kutsuttu veljeni perheen mökille. Siellä tapasin miehen, joka vei jalat altani.

Tällä kertaa päätin olla viisaampi. Kerroin miehelle, että en halua enää naimisiin enkä edes muuttaa yhteen. Mies sanoi ymmärtävänsä.

Ensimmäiset vuodet olivat hyvää aikaa. Koin olevani kahden aikuisen ihmisen suhteessa, jossa molemmilla oli myös omaa tilaa.

Elina:

Kuvaus suhteenne alkuvuosista vaikuttaa siltä, että olit tyytyväinen ja olitte toimivassa yhteisymmärryksessä.

Ajattelen, että se, miten hyvältä suhteen ensimmäiset vuodet tuntuivat ja mitä tuolloin opit itsestäsi, voivat säilyä arvokkaina kokemuksina siitä huolimatta, mitä sen jälkeen tapahtui.

Heli:

Mies oli kertonut jo suhteemme alussa syövänsä masennuslääkkeitä. Ensin pelästyin, mutta ajattelin, että hän on kunnon mies.

Vuosien saatossa mieheni mielenterveys alkoi heikentyä. Vanhasta tottumuksestani aloin paapoa myös häntä. Halusin jälleen pelastaa mieheni, tällä kertaa masennukselta.

Yritin vuosia pitää miehen päätä pinnan yläpuolella. Lopulta havahduin siihen, että olin väsynyt olemaan mieheni pelastaja. Suhteemme ei kestänyt sitä, että jälleen kerran ohitin omat tarpeeni. Erosimme ystävinä.

Olen miettinyt, miksi vedän aina puoleeni äitihahmoa etsiviä aikuisia miehiä. En tiedä, mikä minussa on vikana.

Haluaisin löytää vielä rakkauden, mutta pelkään, että sama kuvio toistuu taas. En halua sitä enää.

Lue myös: Puolison vaikea masennus on ollut Karille, 54, raskas taakka: ”Haluaisin erota, mutta vaimon pärjääminen huolettaa”

Elina:

Tulee vaikutelma, että saatat syyllistää itseäsi ja miettiä, mitä olet tehnyt väärin.

Pyri tarkastelemaan elämääsi ja valintojasi lempeästi ja lämpimästi. Se saattaisi auttaa sovun tekemisessä itsesi kanssa.

Kumppanin mielenterveysongelmien suhteen voi olla hyvä tiedostaa, että tilanteeseen ovat vaikuttaneet todennäköisesti monet tekijät, myös sellaiset, joihin sinulla ei ole ollut vaikutusmahdollisuutta.

Ajattelen, että ihmisen kasvu ja kehitys on mahdollista aina, joten toivon, että annat sekä itsetutkiskelulle että rakkaudelle vielä mahdollisuuden.

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 5/23.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Ihmissuhteet

   Nämä parisuhteen vaiheet jokaisessa pitkässä suhteessa koetaan – asiantuntija kehottaa pareja keskustelemaan siitä, mikä vaihe on menossa

2. Terveys

   Ketamiinihoito auttoi Emiliaa, 25, johon masennuslääkkeet eivät tehoa: ”Ensimmäisellä kerralla huutoitkin puhdistavaa itkua”

3. Julkkikset

   Kristiina Kekäläisen raju työuupumus oli kova paikka myös Mikko Kekäläiselle: ”Välillä mietin, menetänkö vaimoni”