Ihmissuhteet

Sanna Wikström jätti syövän läpikäyneen miehensä syyllisyyden pistoin – mutta ex jäi ystäväksi

Entinen pariskunta Pequ Nieminen ja Sanna Wikström muodostaa uusien kumppaneiden kanssa laajennetun uusperheen. Tärkeintä molemmille on yhteisen tyttären ja yrityksen tulevaisuus.

Teksti:
Maria Mäkelä
Kuvat:
Sampo Korhonen, haastateltavien kotialbumit

Pequ Nieminen ja Sanna Wikström erosivat yksitoista vuotta sitten. Nykyisen työparin suhde on mutkaton. © Sampo Korhonen

Entinen pariskunta Pequ Nieminen ja Sanna Wikström muodostaa uusien kumppaneiden kanssa laajennetun uusperheen. Tärkeintä molemmille on yhteisen tyttären ja yrityksen tulevaisuus.

”Yhteinen energiamme saisi katulamput syttymään”

Pekka ”Pequ” Nieminen: ”Muistan, kun katsoin ensimmäistä kertaa Sannaa silmiin. Jäin niihin jumiin.

Rakastan Sannan silmiä yhä. Kun kuvasimme tämän jutun kuvia, valokuvaaja pyysi meitä katsomaan toisiamme silmiin. Se ei ollut helppoa, sillä näen hänet yhä todella kauniina naisena. Koen iloa siitä, että saan vieläkin katsoa noita silmiä, vaikka emme enää ole pariskunta.

Tapasimme työkuvioissa Emma-gaalan jatkoilla 2008. Olin paikalla Warner Musicin tuotantopäällikkönä, ja Sanna oli aloittanut uuden Iskelmä-lehden päätoimittajana. Vitsi mikä tyyppi, ajattelin heti.

Salamarakastuimme, ja pian myimme omat asuntomme ja ostimme yhteisen. Meistä tuli vanhempia nopeasti, kun tyttäremme syntyi 2009. Vuosi sen jälkeen perustimme yhdessä Hidasta elämää -verkkomediasivuston.

Olin pyörittänyt samannimistä ryhmää Facebookissa jokusen vuoden, mutta sen siemen oli kylvetty jo liki kymmenen vuotta aiemmin.

Silloin olin sairastunut kesken kiihkeän työputken syöpään, joka pakotti hidastamaan tahtia ja miettimään, mikä oikeasti on olennaista. Itse sivusto tarvitsi syntyäkseen kuitenkin juuri Sannan energian.

Julkaisemme ihmisyyteen, kasvuun ja hyvinvointiin liittyviä kirjoituksia. Työ on meille kutsumus, jota tekisimme, vaikka rahaa ei liikkuisi euroakaan, kuten aluksi ei liikkunutkaan. Vuosien mittaan olemme laajentaneet muun muassa kirjoihin ja toiminnallisiin korttipakkoihin.

Ajattelemme sivustoa käsikirjastona, josta voi hakea tukea elämän käännekohtiin. Sellaista olisimme itsekin kriisivaiheessamme kaivanneet.

Aloin ajatella eroa mahdollisuutena nousta vaikeiden tunteiden yläpuolelle.”

Ero syövän jälkeen oli raskas isku

Tyttäremme vauva-aika oli raskas. Hän sairasti refluksia, minkä vuoksi emme juuri nukkuneet kahteen vuoteen. Yritin hoitaa päivätyöni ja tukea Sannaa ja vauvaa. Jälkeenpäin ymmärsin, että olin tuohon aikaan syvästi uupunut, mutta yritin silti selviytyä kaikesta.

Sitten sairastuin jälleen uuteen syöpään. Ajattelen, ettei se ollut kohdallani pelkkää huonoa tuuria vaan väistämättömyys. Kuormitus elämässäni oli niin kova, että jotenkin sen ehkä oli purkauduttava.

Syöpähoitojen aikana muutimme Riihimäelle omakotitaloon. Siinä tilanteessa ei ollut juurikaan parisuhdeaikaa, jolloin olisi kyselty, mitä meille nyt kuuluu.

Kun hoitojen päättymisestä oli kulunut vuosi, Sanna kertoi haluavansa erota. Se oli kauhea isku. Eron jälkeen huolehdimme lapsesta yhdessä, mutta muuten tarvitsimme tilaa väliimme. Sanna jäi pois sivuston tekemisestä.

Kävin terapiassa ja osallistuin eroseminaariin. Siellä oivalsin, että mitä nopeammin lopetan Sannan syyllistämisen erosta, sitä nopeammin pääsen eteenpäin.

Ymmärsin, että Sanna oli tehnyt parhaansa. Ero ei ollut yksin hänen syynsä vaan minullakin oli siinä osuuteni. Oli tärkeää käydä läpi kaikki heränneet tunteet: viha, suru, katkeruus, hylkäämisen tunne.

Helppoa se ei ollut. Olin monta vuotta hiljaisesti masentunut, ja erosta yli pääseminen on ollut elämäni haastavin harjoitus. Nyt ajattelen, että kasvuni tarvitsi juuri sellaisen kokemuksen. Kun olimme Sannan kanssa pari, olin ihmisenä vielä todella keskeneräinen.

Vuonna 2021 Pequ ja Sanna nauhoittivat yhdessä podcastia. © Haastateltavien kotialbumi

Eksän uudesta perheestä on tullut läheinen

Kun Sanna kertoi minulle uudesta puolisostaan Valtterista, sanoin, että meidän miesten olisi varmaan hyvä tavata. Tapasimme, kättelimme ja totesimme, ettei kummallakaan ollut asetta piilossa.

Muistan, kuinka aloin taas lähentyä Sannan kanssa. Menin heidän kotiinsa, ja Sanna seisoi ovella hänen ja Valtterin tytär sylissään. Siinä hetkessä vapautui jotakin.

Kohtaamisen jälkeen Sanna soitti ja kysyi, voisiko palata auttamaan Hidasta elämää -sivuston kanssa. Se oli helpotus, sillä olin pyörittänyt toimintaa yksin.

Olin oivaltanut, että sekä lapsemme että elämäntehtävämme sivuston kanssa ovat tärkeämpiä kuin eron aiheuttama paha mieli. Aloin ajatella eroa mahdollisuutena nousta vaikeiden tunteiden yläpuolelle.

Tärkeintä oli hyväksyä, että asiat olivat nyt toisella tavalla. Jos parisuhde olisi jäänyt säätövaiheeseen, nykyinen kuviomme olisi mahdoton.

Sannan puoliso Valtteri on ollut töissä yrityksessämme jo kymmenen vuoden ajan, hän hoitaa IT-puolen asioita. Viestittelen ja soittelen hänen kanssaan myös töiden ulkopuolella. Puhumme sähköautoista ja mökkihommista.

Tyttäremme sisko on minulle myös läheinen. Viime viikonloppuna hän pyysi minua DJ:ksi synttäreilleen. Viestin lopussa oli sydän. Mikä luottamuksen osoitus!

Tyttäremme asuu hieman enemmän Sannalla kuin minun luonani, muuten pikkusisko ikävöisi häntä jatkuvasti. Mutta otan mielelläni molemmat tytöt viikonlopuksi mökilleni, jotta Sanna ja Valtteri saavat omaa aikaa.

Uuteen parisuhteeseen tunsin olevani valmis vasta vuosien sisäisen työskentelyn ja sulattelun jälkeen. Nykyisen kumppanini kanssa olen seurustellut viitisen vuotta.

Tiukkaa sanailua työpalavereissa

Luovuudessaan Sanna on poikkeusihminen. Levy-yhtiön tuotantopäällikkönä olen työskennellyt koko urani mielettömien lahjakkuuksien kanssa. Sanna on yksi heistä, ja tuotteliaisuudessaan jopa ykkönen.

Suhtaudun häneen vähän samalla tapaa kuin artisteihini. Hän on supertähti, jonka rinnalla kuljen ja pidän huolta, että hän pääsee toteuttamaan itseään. Tehtäväni on ohjata energiaa ja ylläpitää luovuuden liekkiä.

Työpalavereissa sanailemme välillä tiukasti. Luotamme toisiimme niin paljon, ettei meidän tarvitse pyöristellä kulmia.

Ei ole sattumaa, että yrityksemme on menestynyt. Sen takana on kahden ihmisen voima. Jos minut ja Sanna lähetettäisiin sähköttömään kylään, yhteinen energiamme saisi katulamput syttymään.

Ajattelemme, että yrityksemme on majakka, joka loistaa ja välittää toivoa ympärilleen. Minun ja Sannan tehtävä on pitää valo majakassa.”

Vuosien ajan Pequ ja Sanna ovat matkustaneet uusperheensä kanssa lomalle Thaimaahan. – Yhteistä harrastusta emme sentään ole kehittäneet.  
Vuosien ajan Pequ ja Sanna ovat matkustaneet uusperheensä kanssa lomalle Thaimaahan.
– Yhteistä harrastusta emme sentään ole kehittäneet. © Sampo Korhonen

”Minulle oli annettu liian iso taakka kannettavaksi”

Sanna Wikström: ”Olen halki, poikki ja pinoon -ihminen, joka näkee maailman täynnä mahdollisuuksia. Heti tavatessamme tunsin, että Pequ on samanlainen. Meillä ei ole tapana jäädä jumiin pikkuasioihin.

Kun kuulin Hidasta elämää -projektista, tiesin, että haluan olla siinä mukana. Työssä saatoin yhdistää kirjoittajan osaamiseni ja haluni auttaa. Lukijamme ovat kertoneet löytäneensä kirjoituksistamme syyn jatkaa elämää. Mikä voisi olla arvokkaampaa?

Sivuston viesti kosketti syvästi siksikin, että olin tuolloin uupunut työelämään. Kun tulin raskaaksi, kuvittelin vanhempainvapaan tuovan kaivattua lepoa. En osannut arvata, että kahden vuoden päästä olisin yhä väsymyksestä pöllämystynyt.

Kun Pequ sairastui syöpään, soitin lastensuojeluun ja sanoin, ettemme pärjää. Puhelimeen vastannut mies oli ensimmäinen, joka otti hätämme tosissaan. Meille tarjottiin tukea, ja löysimme lääkärin, joka sai tyttäremme refluksin hallintaan.

Silti elämä oli jatkuvaa selviytymistä. Pequ oli ajoittain niin kipeä, ettei voinut edes ottaa tytärtämme syliin. Lapsen lisäksi minulla oli hoidettavana iso koti ja neljä kissaa.

Viritin seinälle keltaisen selviytymiskalenterin, johon merkitsin, kuka meitä milloinkin auttaa. Sukulaiseni lensivät Kokkolasta siivoamaan, ja entisen mieheni äiti vei lastamme ulkoilemaan. Tukiverkostamme olen yhä superkiitollinen.

Syöpähoidoissa keskityttiin potilaaseen, mutta muu perhe jäi syrjään. Minulla ei ollut valmiuksia käsitellä niin vaikeaa asiaa, joten keskityin vain arjesta huolehtimiseen. Asioiden mittakaava hävisi.

Syyllisyys jättämisestä painoi

Muistan, kun valvomisen ja syöpähoitojen keskellä kävin kaupassa vappua varten. Kotona huomasin, että lapselle ostamani vappupallo oli tyhjentynyt. Romahdin itkemään. Ilmapallo on mitätön asia huteraan elämänlankaan verrattuna, mutta se oli enemmän kuin silloin pystyin kestämään.

Eroon johti lumipalloefekti. Pallo kasvoi kasvamistaan, ja lopulta jäimme vyöryn alle. Ensin olin ollut puhki työelämästä, sitten vauva-arjesta ja puolison syövästä. Minun oli pakko pysähtyä ja kysyä itseltäni, mitä juuri tapahtui.

Joskus elämä ajaa vaikeisiin tilanteisiin. Olin katkera olosuhteille. Ajattelin, että minulle oli annettu liian iso taakka kannettavaksi. Elämä oli pettänyt minut.

Totta kai tunsin syyllisyyttä vakavan sairauden läpikäyneen ihmisen jättämisestä, mutta minun piti päättää, jäänkö uhriksi tilanteeseen vai menenkö eteenpäin.

Sanna ja Pequ tukevat toisiaan myös maadoittumisessa. – Jos toinen ylivirittyy haastavassa neuvottelussa, toinen tasapainottaa ja ottaa vetovastuun, Pequ sanoo.
Sanna ja Pequ tukevat toisiaan myös maadoittumisessa. – Jos toinen ylivirittyy haastavassa neuvottelussa, toinen tasapainottaa ja ottaa vetovastuun, Pequ sanoo. © Sampo Korhonen

Yritys kuin yhteinen lapsi

Kun Pequ tulee toimiston ovesta sisään, aistin heti, millaisella tuulella hän on. Se, että pystymme lukemaan toistemme mielialoja, antaa meille ja muillekin luvan tulla kokonaisina töihin. Tunteita ei tarvitse jättää toimiston ulkopuolelle.

Suhteemme on suora ja mutkaton. Jos Pequ on stressaantunut ja menee kokouk­sessa ylikierroksille, minulla on lupa potkaista häntä nilkkaan. Silloin hän hidastaa tahtia.

Tapaamme töissä lähes joka päivä, mutta soittelen Pequlle ideoitani muulloinkin. Hän innostuu aina, vaikka idea olisi lähtökohtaisesti täysin hullu.

Minulle kaikki ärsykkeet ovat siemeniä uuteen. Jos käyn lenkillä tai avaan kirjan, ideoita alkaa pulputa. Se on välillä raskasta. Ainoa, mikä pysäyttää mieleni, on snookerin katsominen. Siinä tapahtuu riittävästi mutta riittävän vähän.

Toisaalta olen myös hyvin herkkä. Jos liikeneuvotteluissa aistin vastustusta, saattavat ideahanani sulkeutua. Siksi Pequn tapa vaalia luovuuttani on minulle erityisen tarpeellinen. Hän kannattelee minua.

Meillä ei ole varaa siihen, että työteho laskee. Tarkkailemme toisiamme ja tartumme heti asioihin, jotka huolestuttavat.

Tavallaan yritys on kuin toinen lapsemme. Siitä ei oteta lomaa, kuten ei lapsestakaan. Yhteistyökumppanit ovat joskus sanoneet, että minun ja Pequn välissä on vaikea istua. Keskinäinen energiamme on niin voimakasta, että siinä ulkopuolinen tuntee jauhautuvansa hiekaksi.

Uusperhekuvio tuntuu oikealta

Ero tarkoittaa erottelua. Mutta kuka määrää, että eron jälkeen elämät on pakko erotella toisistaan?

Me pysähdyimme miettimään, mikä suhteessamme oli hyvää ja voisimmeko päästä vaikeiden asioiden yli säilyttääksemme sen hyvän.

Elämämme laajennettuna uusperheenä on meille nykyään niin itsestäänselvyys, että välillä hätkähdän, kun joku ihmettelee sitä.

Puolisoni Valtteri sopeutui tilanteeseen alusta asti joustavasti, ja kun Pequ tapasi nykyisen puolisonsa Sannan, kuvio oli jo pitkään ollut valmis.

Lapset lomailevat mökeillämme ristiin, ja merkkipäivät vietämme yhdessä. Pequn äiti on mummi kaikille lapsillemme, samoin kuin Pequa edeltäneen puolisoni äiti.

Monilla tuntuu olevan tiukkaan juurtuneita käsityksiä siitä, millainen perheen kuuluu olla. Me ajattelemme, että jos kuvio tuntuu hyvältä, se on oikea.”

X