Sisaruskateus hiertää välejä vielä aikuisiälläkin – Ville, 48, on etääntynyt lapsuudenperheestään: ”Pikkuveli sai kaikkien huomion”
Ville oli 8-vuotias, kun pikkuveli syntyi. Sen jälkeen hän ei enää päässyt vanhempiensa syliin. Villeä vaivaa kokemus siitä, että hänen vanhempansa ovat lapsuudesta saakka suosineet pikkuveljeä. Välit sekä veljeen että vanhempiin ovat väljähtyneet.
Ville välttelee yhteydenottoa veljeensä ja vanhempiinsa. "Ehkä torjun myös ikäviä tunteita, jotka nousevat aina pintaan, jos olen yhteydessä kotipuoleeni."
Ville oli 8-vuotias, kun pikkuveli syntyi. Sen jälkeen hän ei enää päässyt vanhempiensa syliin. Villeä vaivaa kokemus siitä, että hänen vanhempansa ovat lapsuudesta saakka suosineet pikkuveljeä. Välit sekä veljeen että vanhempiin ovat väljähtyneet.
Ville, 48, kertoo, kuinka lapsuudessa alkanut sisaruskateus vaikuttaa hänen perhesuhteisiinsa vielä aikuisiälläkin. Perheterapeutti Juha Metelinen tukee Villeä tilanteessa ja antaa omat neuvonsa.
Ville:
”Sain pitkään olla perheen ainoa lapsi. Synnyin omasta mielestäni onnellisten tähtien alla. Minulla oli ympärilläni rakastavat vanhemmat ja isovanhemmat.
Asuimme pienessä maalaispitäjässä Itä-Suomessa. Meillä oli pieni maatila, jossa vanhempani työskentelivät. Varhaislapsuuteni oli huoletonta.
Kaikki muuttui, kun olin 8-vuotias. Äiti kertoi minulle, että meille tulee vauva. Hän kysyi, miltä minusta tuntuu, että saan pikkuveljen.
En osannut sanoa mitään. Juoksin ulos ja olin vihainen. Minut oli petetty.
Jälkikäteen ajattelen, että jo tuolloin minussa heräsi sisaruskateus. Se on juurtunut syvälle ja kalvaa yhä.”
Juha:
”Ehkä se, mitä nimität sisaruskateudeksi, olikin pelkoa siitä, että menetät vanhempiesi rakkautta ja läheisyyttä, jota olit saanut siihen asti.
Olit ollut hyvin kauan ainoa lapsi, joten siirtymä siihen, että jouduit jakamaan hyvin tärkeitä vanhempien tunteita jonkun toisen kanssa, on ollut todella suuri muutos sinulle.
Lapsena tällaisten asioiden ilmaiseminen vanhemmille voi olla todella vaikeaa. Ei välttämättä oikein edes itse tiedä, mitä tuntee, koska on lapsi. Olet tuntenut hyvin yleisen ja ymmärrettävän tunteen.”
”Joskus äiti myös silitteli minua, mutta vauvan tulon jälkeen en ollut enää koskaan vanhempieni sylissä.”
Ville:
”Muistan hetken, kun isä toi äidin ja pienen nyytin sairaalasta kotiin. Koko maailma tuntui keskittyvän parkuvan vauvan ympärille. Tunsin itseni täysin ulkopuoliseksi.
Vanhempani kertoivat, että nyt kun meillä oli vauva, minusta tuli iso poika. Isä naurahti ja sanoi, että minun piti oppia maatalon töihin. Olinhan perheen esikoispoika.
Äiti oli tosi kiireinen. Hän hoiti samaan aikaan navettaa, kotia ja vauvaa. Iltaisin hän kuitenkin tuli huoneeseeni ja kyseli, miten päiväni oli mennyt.
Joskus äiti myös silitteli minua, mutta vauvan tulon jälkeen en ollut enää koskaan vanhempieni sylissä.”
Juha:
”Kuulostaa siltä, että vanhempasi eivät ole ehkä osanneet huomioida riittävästi sitä, että sinulle siirtymä on ollut suuri ja vaikea asia. Tai ehkä he ovat ymmärtäneetkin ja ovat yrittäneet helpottaa tilannettasi korostamalla sinun olevan iso poika.
Sinun kannaltasi se tarkoitti, että et saisi tarvita enää niin paljon läheisyyttä.
Kuulostaa ikävältä, että sinua ei enää pidetty sylissä, koska se on meille kaikille tärkeää lapsena. Ehkä oli myös vanhempiesi sukupolven tapa, että lapsia ei niin paljon pidetty sylissä tietyn iän jälkeen.”
Ville:
”Teini-ikään tullessani koin itseni yhä ulkopuolisemmaksi koko perheestä. Pikkuveljestä oli tullut vanhempieni ja koko suvun lellipentu.
Hän sai kaikkien huomion, koska oli niin söpö ja herttainen. Minä puolestani vetäydyin omiin oloihini.
Päätin jo yläasteella, että käyn lukion ja muutan kaupunkiin opiskelemaan. Kirjoitin ylioppilaaksi ja pääsin opiskelemaan insinööriksi.
Oli vapauttavaa muuttaa pois kotoa. Veli jäi vanhempieni kanssa kotitilalle.
Kerroin isälle jo tuolloin, että minusta ei ole tilan jatkajaksi. Tuotin hänelle ison pettymyksen. Koen, että asia hiertää yhä välejämme.”
Juha:
”Olet pyrkinyt selviytymään vetäytymällä kontakteista. Voimme toimia näin silloin, kun toiveemme huomioinnista ja läheisyydestä ei tule kuulluksi ja nähdyksi. Eihän kukaan meistä halua tilanteisiin, joissa voi joutua kokemaan tuskaa.
Ehkä vanhempasi ajattelivat vetäytymisesi tarkoittavan sitä, että halusit omaa aikaa.
On hienoa, että uskalsit tehdä oman päätöksesi tilan jatkamisen suhteen. Kenties isäsi osaa myös kunnioittaa ja ymmärtää sitä, vaikka hän samaan aikaan olisikin toivonut sinusta tilan jatkajaa.”
Häntä suosittiin ja kuunneltiin, ja hänen mielipiteillään oli merkitystä. Hän oli myös komeampi ja suositumpi kaveripiireissä.
Ville:
”Aloitin oman kaupunkilaiselämäni rakentamisen. Alussa en pitänyt paljon yhteyttä kotiin. Äiti soitteli, mutta isä tuskin koskaan. Veljestä en kuullut mitään. Emme olleet läheisiä jo pelkän ikäeron vuoksi.
Kotona veli oli ollut kuopus. Hän oli aina päässyt helpommalla. Häneltä ei ollut vaadittu samalla tavalla kuin minulta. Häntä suosittiin ja kuunneltiin, ja hänen mielipiteillään oli merkitystä. Hän oli myös komeampi ja suositumpi kaveripiireissä.
En ollut kotona asuessani uskaltanut myöntää itselleni olevani hänelle kateellinen. Nyt huomasin usein tuntevani katkeruutta. Vähän kuin hänen varjonsa olisi langennut päälleni.”
Lue myös: Huonot välit sisaruksiin – miten sisarussuhteet voi korjata aikuisiällä?
Juha:
”Olemme oikeutettuja tunteisiimme. Ne eivät ole hyviä tai pahoja.
Voisiko olla niin, että se, mitä ajattelet kateutena, onkin epäoikeudenmukaisuuden tunnetta siitä, että pikkuveljesi on näyttänyt saavan sitä, mitä sinulle ei ole annettu: hyväksyntää, ihailua, läheisyyttä ja rakkautta?
Näiden asioiden huomaaminen ei ole mitenkään helppoa varsinkaan nuorena, kun usein haluamme pärjätä omillamme. Kun sait etäisyyttä ja enemmän itsenäisyyttä, sinun oli helpompi havaita asia.”
Ville:
”Kymmenisen vuotta sitten kotitilallani tehtiin sukupolvenvaihdos. Pikkuveli otti vaimoineen lypsytilan haltuunsa, mikä oli minusta reilua ja helpottavaakin. Vanhempani muuttivat kylälle rivitaloon.
Olin myös itse perustanut perheen. Meillä oli vaimoni kanssa kaksi lasta. Asuimme itse rakentamassamme omakotitalossa Espoossa, ja elämä oli asettunut uomiinsa.
Omien lasteni myötä olin alkanut pitää taas yhteyttä vanhempiini ja myös veljeeni. Kävimme perheeni kanssa kesälomien aikana kotikonnuilla ja vietimme välillä joulua vanhalla kotitilalla.
Lähennyimme velipojan kanssa. Kävimme kesällä mökillä kalassa. Joimme kaljaa ja saunoimme yhdessä. Minusta tuntui, että vanhat kaunat alkaisivat sulaa.”
Juha:
”Tämä ajanjakso elämässäsi kuulostaa hienolta. Pääsitte koko lapsuudenperheenä tilanteeseen, jossa kykenitte olemaan tekemisissä toistenne kanssa siten, että kaikki tulivat huomioiduiksi ja kuulluiksi.
Silloin teidän oli myös mahdollista tuntea eri tavalla läheisyyttä toisianne kohtaan.
Tuolloin jouduit myös keskittymään enemmän omaan perheeseesi ja lapsiisi, mikä myös helpotti tilannetta.”
Ville:
”Ajan saatossa huomasin kuitenkin, että vanhempani kohtelivat eriarvoisesti perhettäni ja pikkuveljeni perhettä.
Ymmärsin, että he tulivat keskenään paremmin toimeen jo sen vuoksi, että asuivat samalla paikkakunnalla. Järkeilystäni huolimatta sama vanha ulkopuolisuuden tunne alkoi vaivata minua. Koin taas, että veljeni oli parempi kuin minä ja että vanhempani suosivat häntä.
”Erityisen kipeänä koin sen, kun näin, miten isäni piti sylissään veljeni lapsia. Omien lasteni kanssa näin ei ollut käynyt.”
Veljeni ja hänen vaimonsa lapset olivat huomattavasti nuorempia kuin meidän lapsemme. Etenkin äidilläni oli lapsiin erityisen läheinen ja lämmin suhde. Vanha kateuteni nousi myös sitä kautta pintaan.
Erityisen kipeänä koin sen, kun näin, miten isäni piti sylissään veljeni lapsia. Omien lasteni kanssa näin ei ollut käynyt.”
Juha:
”Yhteyden vahvistumisen jälkeen sen uudelleen heikkeneminen oli varmaan sinulle suuri pettymys.
Lapsuudessa ja nuoruudessa koetut syvät ja haavoittavat tunteet painuvat mieleen. Herkistymme helposti suojelemaan itseämme tulevaisuudessa vastaavanlaiselta tuskalta. Siksi mielemme on jatkuvasti valppaana huomaamaan tuollaisia asioita.
Monet miehet kykenevät ilmaisemaan läheisyyttä vasta tullessaan isovanhemmiksi. Ehkä näin kävi myös isällesi. Jos voisit puhua isäsi kanssa tunteistasi, se lisäisi varmasti myös hänen ymmärrystään.”
Ville:
”Olen kohta viisikymppinen. Lapseni ovat jo muuttaneet pois kotoa, ja elämme vaimoni kanssa hyvää arkea. Silti tuntuu, että jotakin puuttuu elämästä.
Koska lapset eivät ole enää mummolaiässä, olen vieraantunut uudelleen sekä vanhemmistani että veljestäni. Välttelen yhteyden ottamista heihin, koska koen sen kiusallisena. Ehkä torjun myös ikäviä tunteita, jotka nousevat aina pintaan, jos olen yhteydessä kotipuoleeni.
Vaimoni on sitä mieltä, että minun pitäisi mennä juttelemaan asiasta jonkun ammattilaisen kanssa. Se tuntuu tosi kaukaiselta, vaikka järjellä ymmärränkin, että siitä voisi olla hyötyä.”
Juha:
”Voi olla, että sinun olisi hyvä käydä puhumassa ammattilaisen luona. Ennen kaikkea rohkaisen sinua puhumaan vanhempiesi kanssa.
Myös keskustelu veljesi kanssa voisi helpottaa tunnettasi. Vaikka tapahtunutta ei voi muuttaa, sitä voi yhdessä ymmärtää ja oppia hyväksymään. Se voisi auttaa teitä molempia myös ilmaisemaan ilmaisematta jääneitä tunteitanne toisianne kohtaan. Silloin voisit ehkä helpommin luopua katkeruudesta, joka syö voimavaroja.”
Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 2/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous