Julkkikset

Jenni Haukio kirjassaan: Lennun kuolemaa seuranneet ajat olivat ”elämän raskaimmat” – ensin epäiltiin väärää sairautta

Jenni Haukio kertoo kirjassaan, että bostoninterrieri Lennu oli hänen elämänsä koira. Rakkaan lemmikin menetys oli erittäin raskas isku.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Jorma Marstio

Rouva Jenni Haukio ja Lennu-koira vuonna 2015.

Jenni Haukio kertoo kirjassaan, että bostoninterrieri Lennu oli hänen elämänsä koira. Rakkaan lemmikin menetys oli erittäin raskas isku.

Tohtori Jenni Haukio kirjoittaa muistelmateoksessaan Sinun tähtesi täällä, vuodet presidentin puolisona (WSOY, 2023) paljolti roolistaan presidentin puolisona. Lisäksi hän kertoo hieman myös yksityiselämästään ja perheestään, jonka tärkeä jäsen oli vuonna 2021 kuollut Lennu-koira.

”Lennusta tuli minulle se elämäni koira, jollaisen uskon voivani vain kerran kohdata”, Haukio kirjoittaa koskettavasti tuoreessa kirjassaan.

Jenni Haukio ja Sauli Niinistö hankkivat Lennuksi nimeämänsä bostoninterrierin pennun vuonna 2011. Haukio kertoo muistavansa elävästi automatkan, kun he hakivat Lennun kotiin. Automatkan aikana hän lausui uteliaalle koiranpennulle lupauksen: ”Teen kaikkeni, jotta sinun elämäsi jokainen päivä olisi onnellinen.”

Tämä lupaus myös piti. Lennun hyvinvointiin panostettiin. Kirjassa luetellaan, että koiran arkeen kuuluivat muun muassa pitkät kävelylenkit, mahdollisuus vapaaseen ulkoliikuntaan, leikki ja läheisyys.

Lennu oli paras ystävä elämän surullisimpina ja yksinäisimpinä hetkinä

Haukio kuvailee kirjassa, että luonteeltaan Lennu oli energinen, riehakas, leikkisä ja ihmisten seuraa rakastava. Koirasta tuli perheen täysivaltainen jäsen sekä Jenni Haukion paras ystävä hänen elämänsä surullisimpina ja yksinäisimpinä hetkinä.

”Silloin kun oli tarve, hän nousi olkapäitäni vasten, asetti tassunsa ympärilleni, painoi päänsä tiiviisti poskeani vasten, lohdutti ja kevensi raskaan mielen. Kuinka äärettömän paljon Lennua rakastinkaan”, Haukio kirjoittaa.

Kirjassa kerrotaan, että Lennusta oli iloa myös presidenttiparin työssä. Lemmikki oli läsnä julkisissa tilaisuuksissa etenkin Sauli Niinistön ensimmäisen presidenttikauden alkuvuosina. Haukio kertoo, että Lennu onnistui pelkällä läsnäolollaan lieventämään erilaisiin tilanteisiin liittynyttä jännitystä ja keventämään jäykkyyksiä.

Lennu kuitenkin vetäytyi julkisuudesta viimeisinä elinvuosinaan. Ylen haastattelussa presidentti Niinistö kertoi, että päätös liittyi lyhytkuonoisten koirarotujen jalostukseen liittyviin ongelmiin. Presidenttipari on myöntänyt, etteivät he olleet Lennua hankkiessaan jalostusriskeistä tietoisia.

Lennu menehtyi pahanlaatuiseen aivokasvaimeen

Lennu menehtyi kotonaan Mäntyniemessä toukokuussa 2021. 10-vuotias koira oli sitä ennen sairastanut lähes vuoden. Aluksi sairautta epäiltiin moninaisia oireita aiheuttavaksi Cushingin syndroomaksi, mutta myöhemmin se diagnosoitiin pahanlaatuiseksi ja nopeasti edenneeksi aivokasvaimeksi.

Lennun kuoleman jälkeiset viikot ja kuukaudet olivat Haukiolle hänen omien sanojensa mukaan hänen elämänsä raskaimmat. Lennua jäi suremaan myös Aaro-poika, joka oli tällöin kolmevuotias.

”Kaiken voimani suuntasinkin siihen, kuinka voisin parhaiten lohduttaa ja tukea pientä poikaani”, Haukio kirjoittaa.

Haukio kertoo kirjassa myös koskettavan muiston Lennun kuolemaa seuranneelta päivältä. Haukio oli kävelemässä Mäntyniemen rantapolkua surusta musertuneena, kun hänen katseensa kiinnittyi punaiseen, sydämenmuotoiseen kiveen.

”Tiesin heti, että tämä oli viesti, siitä minulla ei tänä päivänäkään ole epäilystä – olin saanut viimeisen rakkaudenosoituksen kirkkaimman tähden äärelle siirtyneeltä. Luonnon kiertokulun rajaton voima, joka kannattelee meitä syvimmänkin surun pimeimpinä hetkinä, kunhan vain osaamme sen puoleen kääntyä, tuli kämmenelleni konkreettisena objektina.”

Uusi lemmikki, Osku-terrieri on Aarolle ”koiraveli”

Kirjassa kerrotaan, että surussa koko perheettä lohdutti uusi koira. Tenterfieldinterrierin urospentu Osku saapui Haukion ja Niinistön perheeseen elokuussa 2021. He päätyivät kyseiseen rotuun etsiessään lapsiystävällistä, lähtökohtaisesti tervettä ja pitkäikäistä koiraa, jonka rakenteessa olisi mahdollisimman vähän ylijalostettuja piirteitä, jollaisia bostoninterriereillä löytyy.

”Älykäs, eloisa ja ihmisrakas Osku on tuonut elämäämme runsaasti uutta iloa ja sisältöä. Aaron puolesta olen onnellinen siitä, että aivan kuten minäkin aikoinani, saa myös oma poikani nyt jakaa lapsuusarkensa iloja ja suruja yhdessä »koiraveljensä» kanssa”, Jenni Haukio kertoo kirjassa.

X