Katja Kettu pelasti kissan – ovella oli vanhus, joka pani pennun muovipussiin ja sanoi ”vie pois”

Kirjailija Katja Kettu asuu Helsingin Vallilassa kahden kissansa, noin kymmenvuotiaitten Petjan ja Rimman kanssa. Molemmat ovat löytökissoja.

”Ennen Rimmaa ja Petjaa minulla oli löytökissa nimeltään Amalia Kekkonen. Vanhana koiraihmisenä kuvittelin, että kissat tykkäävät, kun niille hommaa kaverin.

Kävin Viikin löytöeläintalossa katsomassa Rimmaa, mutta minulle sanottiin, että se menee erääseen lapsiperheeseen. Kuulin sitten paikasta, josta voisin saada kissanpennun. Siellä ovella oli vastassa mummo, joka otti kaapista pennun, laittoi sen muovipussiin ja sanoi minulle: ”Vie pois.”

”Tilasin taksin ja pistin Petjan takin sisään. Se oli pikkuinen rääpäle.”

Ajattelin, että eihän tämä nyt ihan näin mene, mutta en minä sitä sinnekään halunnut jättää. Tilasin taksin ja pistin Petjan takin sisään. Se oli semmoinen pikkuinen rääpäle.

Pian Viikistä soitettiin. Lapsiperhe ei ottanutkaan Rimmaa. Ja niin minulla oli yhden sijaan kolme kissaa.

Amaliasta tuli vähän sellainen kiukkuinen vanha akka. Välillä se hoivasi Rimmaa ja Petjaa, mutta kyllä se antoi niille myös kyytiä. Se oli mustasukkainen minusta. Kun Amaliasta aika jätti muutama vuosi sitten, Petjasta tuli todellinen rakkauden kissa. Se pörrää koko ajan lähelläni.

Rimmassa tapahtui muutos vasta myöhemmin. Yhden kesän olin sen kanssa saaressa, isoäitini lapsuudenkodissa. Rimma lähti siellä karkureissulle, joka kesti kolme kuukautta. Kun se syksyn tullen tuli takaisin, seikkailut oli seikkailtu, ja nykyään se on oikein hellyyskone.

Hauskaa tässä on se, että olen tavallaan koiraihminen. Koiria ymmärrän, hevosiakin ymmärrän, mutta kissat ovat minusta jotenkin omituisia. Lemmikin ottamista mietin pitkään. Matkustan jonkin verran ja päädyin kissaan siksi, ettei se samalla lailla ikävöi emäntäänsä kuin koira. Kunhan joku ihminen on paikalla.

Kissoilla on jännä oma maailmansa

Kissat ovat tuoneet elämääni hellyyttä. Ne ovat perhettäni. Ihmiselle merkitsee tosi paljon, että lähellä on toinen elävä olento. Kissat ovat rauhaa ja lempeyttä, vastapainoa kaikelle työnteolle.

Näistä toinen yleensä pörisee vieressäni, kun kirjoitan, ja toinen seikkailee kaapissa tai makoilee sylissäni. Niillä on jännä oma maailmansa.

Matkojeni ajaksi en mielelläni vie niitä mihinkään hoitolaan vaan hommaan niille hoitajan. Viime syksynä tutustuin kahteen ukrainalaiseen nuoreen, jotka asuivat luonani ja hoitivat kissoja muutamia kuukausia, kun olin reissussa. Rakkaus kissoihin yhdisti meitä, ja kuulin monta tarinaa kissoista, jotka olivat jääneet Ukrainaan.

Ennen Suomesta lähtöään nuoret halusivat vielä kerran käydä katsomassa Rimmaa ja Petjaa. Ehkä turvattomassa tilanteessa juuri kissat toivat lohtua.

Rimma oli romaanin kertojan esikuva

Uusimpaan romaaniini Erään kissan tutkimuksia kissa ilmestyi kertojaksi. Rimma toimi romaanin kissalle esikuvana, tekihän se tutkimuksia karkureissullaan saaressa. Kirja sisältää rankkoja aiheita, siinä käydään läpi osin oman sukuni historiaa. Tuntui hyvältä, että teemoja pystyi tarkastelemaan kissan kautta.

Joskus kun olen ollut niin väsynyt ja surullinen, etten ole jaksanut nousta sängystä, toinen kissa on tullut kainalooni ja toinen on painanut posken poskeani vasten. Etenkin Petjalla on ihana tapa rentoutua aivan täysin ja jäädä köynnökseksi kaulalleni. Ajattelen, että kissat ovat minun toislajisia eläinystäviäni ja kumppaneita, joista minun pitää pitää huolta.”

---

---

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Lifestyle

   Kaunein kissa on ylitse muiden – tässä ovat Annan lukijoiden silmissä ihanimmat kissarodut

2. Julkkikset

   Johanna Vuoksenmaan parisuhteessa on ongelma, ja se on kissa: "Voi olla, että samantapaisia tunteita käydään uusperheissä"

3. Lifestyle

   Talo piti polttaa venäläisten tieltä sodassa, mutta isoisoisä rakensi sen uudestaan – ”Tuosta paikasta minä näen unia”, kertoo Katja Kettu