Julkkikset

Totti Toivonen poltti kuubalaisen sikarin, kun hänen iltatähtensä syntyi

Lapsen saaminen 45-vuotiaana on mieletön juttu, sanoo tv-toimittaja Totti Toivonen. Totti on myös viettänyt vaimonsa kanssa teemabileitä kotona kahdestaan.

Teksti:
Minna Juti
Kuvat:
Yle, Om-Arkisto

Totti Toivosen hallussa on outo pronssimestaruus.

Lapsen saaminen 45-vuotiaana on mieletön juttu, sanoo tv-toimittaja Totti Toivonen. Totti on myös viettänyt vaimonsa kanssa teemabileitä kotona kahdestaan.

Haluaisin matkustaa juuri nyt ihan minne vain, ehkä Portoon tai Lissaboniin, koska Portugali on ainoa Länsi-Euroopan maa, jossa en ole käynyt. Rakastan lentokoneita, ja minulla on periaate, että käytyjä maita on oltava enemmän kuin ikävuosia.

Olen käynyt 52 maassa. Iso haave on Uusi-Seelanti. Kuten aina, auto alle ja kiertelyä mielenkiintoisissa paikoissa ympäri maan.

Kuuntelen äänikirjoja. Asiapitoisen työni vastapainoksi valitsen usein pohjoismaisia jännäreitä, kuten Jo Nesbøn dekkareita. Kuuntelen myös keveitä tietokirjoja. Rutger Bregmanin Hyvän historia on mieleiseni, sillä se puhuu kyynistä ja pessimististä ihmiskuvaa vastaan.

Suosittelen Ylen Areenasta dokumenttisarjaa Politiikka-Suomi. Se on pikakurssi lähihistoriaan ja paljastaa hauskasti myös sen, mistä tulevat monet politiikan sanonnat, kuten ”tuli kuin faksi Jäätteenmäelle” tai ”voiko vitutukseen kuolla?”.

Innostuin vaimoni kanssa järjestämään kotona kahdestaan 1920-luvun bileet, kun katsoimme saksalaista Babylon Berlin -draamasarjaa. Pukeuduimme ajan muodin mukaan, teimme ajan ruokia ja drinkkejä. Kuuntelimme 20-luvun jazzia ja jopa vähän tanssimme. Ilta oli loistava piristys korona-arjen keskellä.

Totti Toivosen suosikkeja tv:ssä ovat Babylon Berlin ja Politiikka-Suomi.
Totti Toivosen suosikkeja tv:ssä ovat Babylon Berlin ja Politiikka-Suomi.

Jokavuotinen jouluperinne on joulukirkko. Menen kirkkoon joulupäivänä, sillä aattona olen töissä. Kotona joulu ei tule, ellei joulupöydässä perinneruokien rinnalla ole mustaviinimarjahyytelöä.

Juoksen fyysisen kunnon takia mutta myös pitääkseni pääni kasassa. Olen osallistunut puolimaratoneille. Minusta on hauska juosta numero rinnassa. Kesällä osallistuin Virossa puolivahingossa pienen maakunnan maastojuoksun mestaruuskilpailuun. Tulin maaliin viisi minuuttia kakkosen jälkeen ikäsarjan kolmantena osallistujana, vaikka matka oli vain neljä kilometriä. Pidän siis hallussani maakunnan pronssimestaruutta.

Lempivaatteeni on musta t-paita, joita minulla on kymmeniä. Suosikkini ostin Seattlesta lentokonevalmistaja Boeingin kaupasta. Boeing 777 -kone on mielestäni kauneinta, mitä ihminen on käsillään tehnyt.

Lue myös: Moni pukeutuu mustaan, vaikka se sopii yllättävän harvalle – näin tunnistat, kannattaako sinun käyttää mustia vaatteita

Ostoslistallani on aina kuubalaisia sikareita. Harrastan sen verran paheita, että poltan yhden silloin tällöin. Edellisen poltin, kun tyttäremme syntyi lokakuussa. Lapsen saaminen 45-­vuo­­­­­­t­iaa­na on mieletön juttu.

Angela Merkelissä kiinnostaa, miten hänestä tuli hän.
Angela Merkelissä kiinnostaa, miten hänestä tuli hän.

Haluaisin tavata Saksan entisen liittokanslerin Angela Merkelin. Istuisimme kaikessa rauhassa kahdestaan ja hän kertoisi, miten hänestä tuli hän. Hän ei puhuisi politiikan jargonia vaan kertoisi, millaista oli kasvaa entisessä Itä-Saksassa ja nousta sen jälkeen yhdeksi lännen vaikutusvaltaisimmista poliitikoista.

Annan juttusarjassa ajankohtaiset ihmiset paljastavat lempiasioitaan.

X