Julkkikset

Totti Toivonen unelmoi pitkään vauvasta uuden puolison kanssa: ”Ehdimme jo luulla, ettei meille suoda sellaista”

Tv-toimittaja Totti Toivosen ja hänen Anni-vaimonsa uusperhe täydentyi yhteisellä lapsella puolitoista vuotta sitten.

Teksti:
Miia Siistonen
Kuvat:
Sampo Korhonen, Totti Toivosen kotialbumi

Totti Toivonen tietää kokemuksesta, että osaa olla isä.

Tv-toimittaja Totti Toivosen ja hänen Anni-vaimonsa uusperhe täydentyi yhteisellä lapsella puolitoista vuotta sitten.

Aletaan olla huudeilla.

Totti Toivonen seisoo niska kenossa kolossaalisen kerrostalon pihalla Helsingin Kontulassa ja osoittaa viidennen kerroksen ikkunoita: ”Tuolla oli meidän koti.”

Siellä asuivat äiti, Totti ja isosisko Tutte.

Maisema ei ole neljässäkymmenessä vuodessa paljon muuttunut. Puut ovat kasvaneet pituutta, takapihan siirtolohkare sen sijaan kutistunut. Lapsena se tuntui Totista kallion kokoiselta.

Läheisessä leikkipuistossa tapahtui aikoinaan erikoinen yhteensattuma.

Nuorisoelokuvassa Täältä tullaan elämä on kohtaus, jossa päähenkilö herää krapulassa leikkipuistossa ja kömpii esiin liukumäen alta. Samaan aikaan kadulla lähestyy päiväkotiryhmä, joka laulaa pontevasti ”On meillä hauska täti, tuo täti Monika”. Äkkiä yksi pikkupojista kompastuu päin edellä kävelevää tyttöä. Laulu ei katkea.

Kun elokuva tuli teattereihin vuonna 1980, työkaveri kertoi Totin äidille, että tämän lapset esiintyvät siinä. Kompuroija oli nimittäin Totti, joka kaatui päin sis­koaan. Hän oli tietämättään tehnyt ensimmäisen valtakunnallisen esiintymisensä. Urasta tv-toimittajana poika ei tietysti osannut vielä edes haaveilla.

Tapahtumasta on kulunut yli 40 vuotta. Lähes saman verran on aikaa siitä, kun Toivosen perhe muutti pois Kontulasta. Nyt olemme palanneet lähtöpisteeseen.

”On pakko tottua siihen, että kaikkia ei voi miellyttää”

Pizzerian pöydällä lepääviä käsiä koristaa rivi näyttäviä hopeasormuksia. Totti omistaa niitä parikymmentä ja vaihtelee kombinaatiota fiiliksen mukaan. Korvissa roikkuvat aina samat, varta vasten teetetyt järeät renkaat. Korut ovat olennainen osa habitusta, joka poikkeaa tv-toimittajan peruslookista. Osa Ylen aamu -ohjelman katsojista tykkää, jotkut eivät voi sietää.

– Joku kommentoi kääntävänsä aina kanavaa minun naamani nähdessään. Ei se tietysti hyvältä tunnu. Mutta kun tekee sähköistä mediaa, on pakko tottua siihen, että kaikkia ei voi miellyttää.

Silmiinpistävän ulkomuodon vastakohtana Totin tyyli tehdä työtään on korostetun eleetön. Hän malttaa kuunnella ja antaa haastateltavalle tilaa loistaa. Kyse ei ole Totti-show’sta.

– Minulla ei ole tarvetta esitellä omaa tietämystäni ja näkemyksiäni. Sitä varten studioon on kutsuttu asiantuntija. On loputtoman mielenkiintoista huomata, miten monella tavalla maailman voi nähdä ja kokea. Keskityn ihmettelemään sitä – niin työssä kuin siviilissäkin.

Vastapäätä istuva mies vaikuttaa suunnilleen samanlaiselta kuin ruudussa: tarkkaavaiselta ja hieman vakavalta. Totti sanookin, ettei hänellä ole erillistä työroolia. Hän on kameroiden edessä oma itsensä. Siinä auttaa se, että hän ei pelkää mokaamista. Pitkä ura on opettanut, ettei lähetys koskaan suju täydellisesti. Aina sattuu virheitä. Ne pitää vain antaa itselleen anteeksi.

Ehkä tästä syystä esiintyminen ei jännitä häntä lainkaan. Suorista lähetyksistä Totti oikein syttyy. Mitä epävarmemmalla pohjalla mennään, sen hauskempaa!

Poikkeuksen tekee viime vuoden helmikuun 24. päivän lähetys. Sen piti olla ihan tavallinen torstaiaamu. Sitten tuli uutinen Venäjän hyökkäyksestä Ukrainaan ja haastateltavien lista meni uusiksi. Totti sai korvanappiinsa jatkuvana virtana tietoa studioon marssivista sota-asiantuntijoista ja puheenaiheista. Lopputekstien jälkeen piti hetki puhallella.

”Olen aina pärjännyt hyvin myös yksin”

Lounasravintolan ikkunan takana Kontulan metroaseman kyljessä vaeltaa hyvin eri näköistä väkeä kuin Totin lapsuudessa. Silloin täällä asui lähinnä maalta muuttaneita, nyt on paljon maahanmuuttajia.

– Kontulalla on aina ollut vähän kyseenalainen maine. Minulle tämä alue ei näyttäytynyt ikinä mitenkään ikävänä, elin täällä hyvän varhaislapsuuden.

Totti Toivonen on lapsesta asti rakastanut lentokoneita.
Totti Toivonen on lapsesta asti rakastanut lentokoneita.

Yksi tärkeistä viihdykkeistä oli Afrikan tähti. Pelilaudan värikäs kartta kiehtoi mielikuvitusta: pääsisipä tuonne, savanneille ja viidakkoon. Vapauden kaipuuta lietsoivat myös olohuoneen ikkunasta näkyvät laskuvarjohyppääjät, jotka nousivat ilmaan läheiseltä Malmin lentokentältä ja leijailivat taivaalta alas metsänreunan taakse. Lentokoneet ovat aina olleet Totin suuri intohimo.

– Boeing 777 on kauneinta, mitä ihmiskäsi on valmistanut.

Vanhemmat erosivat Totin ollessa yksivuotias. Vähän myöhemmin isä aloitti henkilöstöpäällikkönä Ilmailuhallituksessa, ja tämän luona käydessään poika vietiin usein vierailemaan lennonjohtotornissa. Ensilennolleen hän pääsi matkatessaan nelivuotiaana äidin kanssa Israeliin. Sittemmin matkustaminen on mennyt veriin. Tavoitteena on, että käytyjä maita on aina enemmän kuin ikävuosia. Seuraava maapiste tulee mahdollisesti toukokuussa. Silloin Totti lähtee opintomatkalle Taiwaniin, ellei Kiinan uhkaava hyökkäys muuta suunnitelmia.

Totti reissaa mielellään itsekseen.

– Ihmissuhteet ovat minulle tärkeitä, mutta olen lapsesta asti viihtynyt ja pärjännyt hyvin myös yksin. Olen sillä tavalla itseriittoinen. Tämä koskee sekä matkustamista että elämää yleisemminkin.

Ylipaino alkoi pudota vaihto-opiskelijana Afrikassa

Kesällä 1982 Kontulankaaren kerrostalon eteen pysäköi kuorma-auto, jonka lavalle pakattiin Toivosten maallinen omaisuus. Perhe körötteli auton perässä punaisella Datsunilla kohti Sulkavaa. Äiti oli saanut sieltä paikan seurakunnan diakonina.

Koska lapsenhoitajaa ei aina ollut saatavilla, Totti kulki äidin mukana leireillä, joilla oli kehitysvammaisia, vähävaraisia ja vanhuksia. Hän oppi jo varhain kohtaamaan monenlaisia ihmisiä. Toivoset olivat itsekin eräänlainen ihmettelyn aihe. Paikallislehti laati perheen saapumisesta uutisen, jossa äiti esiteltiin jo ensimmäisessä lauseessa ”yksinhuoltajaksi ja diakoniksi”. Paikkakunnalle oli muuttanut yksinhuoltaja!

– Itse en muista kokeneeni hyljeksintää sen takia, mutta äiti varmaan sai osakseen kummastelua.

Äidiltä periytyi arvostus ei-materiaalisiin asioihin. Kalliisiin vaatteisiin ja leluihin ei ollut varaa, mutta kulttuurielämyksistä ei tingitty. Totti on harrastanut soittamista ja laulamista koko ikänsä, eikä häntä ole koskaan tarvinnut patistaa esiintymään.

Koulussa Totti oli vähän hikari. Kiitettäviä kertyi lähes kaikissa muissa aineissa paitsi liikunnassa. Siihen vaikutti paino: hän oli pulska poika. Kilot alkoivat karista vaihto-opiskelijavuonna Tansaniassa. Ei siksi, ettei tarjolla olisi ollut ruokaa, vaan koska rutiinit menivät uusiksi. Napostelu loppui, ja Totti alkoi syödä ainoastaan silloin, kun oli nälkä. Nyt painoa on kymmeniä kiloja vähemmän kuin isoimmassa vaiheessa.

Totti Toivonen vanhan kotitalonsa edessä Kontulassa.
Totti Toivonen vanhan kotitalonsa edessä Kontulassa.

Itsetuntoon laihtuminen ei vaikuttanut. Se on aina ollut hyvä.

– Minun ei ole koskaan ollut vaikea hyväksyä itseäni. Paino ei ole ihmisyyttä määrittävä tekijä eikä ihmisarvo ole riippuvainen ulkomuodosta. Yläasteella koin hieman kiusaamista, koska olin monella tapaa erilainen kuin keskivertonuori, mutta ei siitä traumoja jäänyt. Tiesin jo silloin, että asioilla on tapana järjestyä ja maailma on auki.

16-vuotiaana Totti aloitti Savonlinnan taidelukiossa ja muutti omilleen. Sittemmin hän on käynyt Laajasalon opiston radiotyön linjan sekä valmistunut teologian maisteriksi ja aineenopettajaksi. Sanoma Osakeyhtiön toimittajakoulussa Totti pääsi työharjoitteluun Nelosen uutisiin ja huomasi tv-työn kiehtovan. Sille tielle hän jäi.

Aikuisena Totista on kuoriutunut ”kohtuullisen urheilullinen” tyyppi. Hän juoksee pitkiä lenkkejä monta kertaa viikossa ja sanoo olevansa nyt paremmassa fyysisessä kunnossa kuin koskaan aiemmin. Muutoin hän tuskin jaksaisikaan nykyisessä pestissään. Työpäivä Ylen aamun juontajana alkaa aamuneljältä, puoliltapäivin pääsee kotiin huilimaan, sitten työt jatkuvat vielä klo 16–20.

– Olen aina viettänyt epäsäännöllistä elämää, joten minulle tämä sopii.

Mutta kuntoa se vaatii. Etenkin, koska kotona eletään pikkulapsiarkea.

Raskaus tuntui ihmeeltä

Toissa syksynä, 45-vuotiaana, Tottia kohtasi odottamaton ilo. Hän sai kolmannen lapsensa. Uusperheeseen kuuluvat myös vaimon 18-vuotias tytär sekä Totin 16- ja 14-vuotiaat poika ja tytär edellisestä liitosta. Niinä viikkoina, kun koko porukka asuu saman katon alla, tunnelma on kirjaimellisesti tiivis.

– Toivoimme vauvaa pitkään ja ehdimme jo luulla, ettei meille sellaista suoda. Kun raskaus sitten alkoi, se tuntui ihmeeltä. On eriskummallisen hienoa saada seurata pienen ihmisen kasvua vielä tässä iässä, jolloin monet tulevat jo isovanhemmiksi.

Totti sanoo suhtautuvansa isyyteen nyt aiempaa rennommin.

– Tiedän kokemuksesta, että osaan olla isä. Siinä se lapsi kasvaa – minun tuellani ja minusta huolimatta. Tiedän myös, että vanhemmuudessa ei koskaan tule valmiiksi. Elämä on paljon helpompaa, kun osaa antaa anteeksi epätäydellisyyden itselleen ja muille.

Ensimmäisen avioliiton päättyminen oli luonnollisesti pettymys. Ero ei ollut äkkipäätös, sitä piti sulatella pitkään. Mutta Totti sanoo olevansa ratkaisuun tyytyväinen ja pystyvänsä elämään sen kanssa.

– En pidä itseisarvona sitä, että avioliitossa pysytään, jos liitto ei yrityksistä huolimatta toimi. Ihmisellä on oikeus tavoitella onnea. Vaikeisiin päätöksiin tarvitaan rohkeutta, mutta meillä on vain yksi elämä ja on luonnollista, että yritämme tehdä siitä niin hyvän kuin mahdollista.

Nykyisen vaimonsa, Malmin seurakunnan pappina työskentelevän Annin, Totti kohtasi klassisesti baarissa. Yhteinen ystävä yhytti heidät samaan pöytään. Vajaan vuoden kuluttua seurustelun aloittamisesta asteltiin jo vihille. Viime viikolla juhlittiin viisivuotishääpäivää.

Vaimoaan muutoin niin hillitty mies ylistää estottomasti.

– Anni on elämäni nainen. Hän iski minuun lujemmin kuin mikään ikinä. Ennen Annia en ymmärtänyt, mitä tarkoittaa, kun sanotaan, että kemiat kohtaavat. Nyt ymmärrän.

”Anni hyväksyy minun tapani elää”

Miksi ihminen kokee intohimoa juuri tiettyä henkilöä kohtaan? Sitä Totti ei osaa selittää. Toisen kanssa on vain hyvä olla. Puolisolla on samanlainen käsitys siitä, millaista on hyvä elämä: miten arkea pyöritetään yhdessä, minkä puolesta kannattaa taistella ja millä ei ole niin väliä.

– Totta kai meillä on eroavaisuuksiakin. Anni on parempi sanoittamaan ihmissuhteisiin liittyviä asioita ja on saanut minutkin avautumaan. Hänen kanssaan minun on mahdollista olla itselleni ja muille niin rehellinen kuin suinkin. Tuntuu hirveän hyvältä, että hän hyväksyy minun tapani elää: Sä olet tuollainen ja se on ihan okei.

Perhe kuului aina Totin toiveisiin, mutta ei se ollut ainoa vaihtoehto. Hän arvelee, että olisi voinut elää hyvän elämän vaikkapa merimiehenä. Mutta: ”Tämän olen halunnut, minkä olen saanut.”

Lounashampurilainen on syöty ja Totti vilkuilee kelloa. Kohta on lähdettävä hakemaan kuopus tarhasta. Illalla edessä on vielä lenkki. Yksi perusreiteistä kulkee rantoja pitkin kotoa Töölöstä Munkkiniemen, Kuusisaaren ja Lauttasaaren kautta Hietaniemeen. Kolmisentoista kilometriä, 1 tunti ja 20 minuuttia – se riittää nyt täyttämään Totin sisäänrakennetun yksinäisyyden ja vapauden tarpeen. Sitten jaksaa taas olla läsnä suurperheelle.

Juttu on julkaistu Annan numerossa 17/2023.

X