Ihmiset ja suhteet

Oma äiti vaikutti Annin avioliiton tuhoutumiseen – ”Narsistin tyttärenä en ole oppinut toimimaan parisuhteessa terveellä tavalla”

Anni, 44, ymmärsi miehensä avulla kasvaneensa narsistiperheessä ja että suhde äitiin oli tuhoisa. Ymmärtäminen ei estänyt avioliittoa hajoamasta. 

Teksti:
Anna Ferrante
Kuvat:
Istock

Narsistivanhemman rakkaus on usein ehdollista.

Anni, 44, ymmärsi miehensä avulla kasvaneensa narsistiperheessä ja että suhde äitiin oli tuhoisa. Ymmärtäminen ei estänyt avioliittoa hajoamasta. 

Narsistinen vanhempi saattaa pitää lastaan oman egonsa jatkeena ja olla empatiakyvytön lasta kohtaan. Lapsi voi joutua lukemaan vanhempiensa tunnetiloja ja varomaan omien tunteidensa näyttämistä. Narsistinen vanhempi usein myös mitätöi ja alistaa lastaan ja on tunnetiloissaan ailahteleva.

Narsistivanhemman aikuistuneen lapsen tunnuspiirteistä moni on haastava juuri parisuhteen kannalta: huono itsetunto, selittämätön häpeäntunne, kyvyttömyys sanoa ”ei”, korostunut syyllisyydentunto, kyvyttömyys luottaa läheisissä ihmissuhteissa, jatkuva tarve miellyttää muita.

Anni, 44, tunnistaa itsessään näistä monta.

– Minut opetettiin pienestä pitäen miellyttämään muita, erityisesti äitiä. Äiti oli hyvin tarkka siitä, että kulissit ulospäin näyttivät hyvältä. Äiti myös moiti hyvin herkästi, jos teimme tai käyttäydyimme niin, että saatoimme perheen ”hävettävään valoon”. Esimerkiksi äidille vastaan sanominen oli tällainen asia, varsinkin jos se tapahtui ihmisten ilmoilla.

Perheessä riideltiin paljon, ja ilmapiiriä tulehduttivat myös äidin pitkät mökötysjaksot. Mutta esimerkiksi pihalla naapurien nähden äiti oli aina hyväntuulinen ja puhui lapsille lempeästi.

Äiti painotti, että perheen ulkopuolisille ei saa puhua kotiasioista mitään negatiivista. Naapureiden, sukulaisten ja tuttujen asioita sen sijaan arvosteltiin kotona avoimesti.

– Äiti puhui pahaa kaikista, isä enimmäkseen kuunteli ja myötäili. Äidin mielestä vain hän itse teki asiat oikein ja oli tehnyt elämässään oikeat valinnat, sopivan määrän lapsia ja hyvän tasapainon työn ja äitiyden välillä. Muut eivät olleet hänen tasollaan, Anni kertoo.

Äiti opetti, että lasten tehtävä oli olla mieliksi vanhemmilleen. Piti myös näyttää hyvältä ja käyttäytyä hyvin, meikata ja olla kaunis, jotta muut ihailisivat. Ne harvat kerrat, kun kylässä oli vieraita, olivat näytön paikkoja lapsille.

– Äiti valitsi meille vaatteet ja painotti, että vieraiden läsnäollessa piti olla hiljaa ja nätisti. Nyt aikuisena ymmärrän, että äitiä meidän tuli miellyttää, ei kyläilijöitä.

Isän rooli tässä kaikessa oli taipua vaimonsa tahtoon.

– Isä oli vähän sellainen tossukka. Hän kampasi hiuksensa kuten äiti tahtoi ja käytti äidin hänelle ostamia vaatteita. Isä touhusi meidän lasten kanssa kaikenlaista, hänen kanssaan oli aina vapaampaa, Anni muistelee.

Seurustelu alkoi avata silmiä

Perheen kuopus Anni muutti sisarustensa tavoin varhain pois kotona, opiskelemaan toiselle paikkakunnalle. Se oli äidille kova paikka. Alkoi päivittäinen soittelu ja yhteydenpito lapsiin, etenkin Anniin.

Lastensa asioista äiti oli näennäisen kiinnostunut, mutta etupäässä puhui vain omista asioistaan.

– Kelpasin hänen tuekseen kaikessa, niin parisuhdeongelmissa kuin terveysvaivoissa. Olin niin kiltti, etten voinut sanoa ei, vaikka tuntui kuormittavalta olla hänen tukihenkilönsä. Hän soitti vähintään kaksi kertaa päivässä, joskus jopa viisi, kuusi kertaa. Tietyllä tavalla itsekin totuin siihen, ja toisaalta puheluista tuli tunne, että olen tärkeä hänelle.

Kerran Anni varovasti ilmaisi, että äidin pitäisi puhua ongelmistaan jollekulle, joka tosissaan osaisi auttaa. Siitä syntyi iso myrsky.

– Olin kuulemma kiittämätön lapsi ja itsekäs ihminen, kun en jaksanut edes puhelimessa hänen kanssaan puhua, kaiken sen jälkeen mitä olen äidiltä saanut. Hän mökötti minulle kuukauden, ja joutui sen aikana sairaalaan terveysongelmiensa vuoksi. Epäsuorasti hän syytti minua siitä, että aiheuttamani suru oli heikentänyt hänet. Myöhemmin olen ymmärtänyt, että tällainen on klassista narsistin käytöstä, samoin kuin moni muukin piirre äidin käytöksessä.

Merkit olivat siis olleet ilmassa koko ajan, mutta vasta tulevaan aviomieheensä tutustuminen sai Annin tajuamaan, että äiti oli narsisti.

Poikaystävä tuli hyvästä perheestä, oli menestynyt opinnoissaan ja työssään ja muutenkin kaikin puolin ihannevävyainesta. Alussa äiti olikin Annin valinnasta aivan myyty. Poikaystävä sai kehuja ja kunniaa, jopa niin että Anni tunsi usein olevansa ulkopuolella äidin ”hyväksynnän kehästä”.

– Äiti saattoi huomauttaa, että kohtelin poikaystävääni ”väärin” tai en pitänyt hänestä ”tarpeeksi huolta”. Hän myös epäili suhteemme kestävyyttä, koska en hänen mielestään panostanut siihen tarpeeksi.

Vävystä tuli vihollinen

Annin ja poikaystävän suhde kuitenkin syveni niin, että he menivät naimisiin kolmen vuoden seurustelun jälkeen.

– Olimme tosi rakastuneita, uskoimme olevamme luotuja toisillemme. Tai ainakin uskottelin itselleni niin, Anni muistelee.

Myöhemmin hän on miettinyt, miten paljon mukana oli halua näyttää sekä äidille että itselle, että suhde onnistuu.

– Olin lapsesta lähtien kärsinyt huonosta itsetunnosta, ja sitä hiveli kun olin saanut niin hyvän miehen.

Nurinkurista kyllä, äidin asenne poikaystävään muuttui, kun hänestä tuli virallisesti vävy. Yhtäkkiä äiti alkoi nähdä miehessä yhä enemmän huonoa ja arvosteli tätä hiustyylistä lähtien aina ammatinvalintaan, joka ei ollut äidin mielestä tarpeeksi hyväpalkkainen. Nyt hän kuulemma ymmärsi, miksi mies oli mennyt Annin kanssa naimisiin: eihän tuollaisella miehellä olisi paljon ottajia muutenkaan ollut.

Myös miehen perhe sai arvosteluja osakseen. Heillä oli milloin liian pröystäilevä nousukasmaku, milloin vääränlaiset elämänarvot ja huono kasvatustyyli.

– Asiaan vaikutti paljon se, että mieheni näki yhä selvemmin, miten vahingollinen minun ja äitini suhde oli. Hän yritti saada minut tajuamaan, että äidillä oli tuhoava vaikutus mielenterveyteeni. Äiti huomasi sen ja alkoi pitää miestäni vihollisenaan, Anni pohtii.

Aviomiehen pahin virhe

Kauhukseen Anni huomasi perineensä äidiltään ikäviä piirteitä: – Nyt kun minulla oli oma koti ja aviomies, huomasin piteleväni itsekin täydellisiä kulisseja pystyssä. Erityisesti äitiäni varten. Kun äiti oli tulossa kylään, puunasin hulluna kotia ja pidin huolta, että näytimme miehen kanssa molemmat hyvältä. Hiukset hyvin, kello näkyvissä ja sitä rataa, Anni huokaa.

Anni ei pystynyt kertomaan äidilleen tai ystävilleen siitä, että hän oli alkanut yhä enemmän riidellä miehensä kanssa. Ystävilleen Anni aina kertoi, että heillä meni todella hyvin, vaikka koko edellinen viikko olisi ollut riitaa. Usein aiheena oli äiti, johon Annin olisi tullut miehen mielestä ottaa etäisyyttä.

– Hän sanoi, että suhteemme on liian tiivis ja läheisriippuvainen. Hän alkoi huomautella myös äidilleni edelleen jatkuvasta useasti päivässä tapahtuvasta soittamisesta.

Se oli paha virhe. Asiasta kehkeytyi sota, jonka jälkeen äiti kieltäytyi tapaamasta vävyään eikä tämä ollut enää tervetullut hänen kotiinsa.

Äiti auttoi auliisti, mutta iski Annin heikkoon kohtaan. Kuvituskuva.

Alkoi vuosia kestänyt ajanjakso, jolloin sekä Annin mies että äiti syyttivät toisiaan narsisteiksi. Välit tulehtuivat pahoin. Myös Annin avioliitossa alkoi ilmetä ongelmia. Annilla oli kiireinen vaihe työelämässä, ja hänellä oli miehensä kanssa erimielisyyksiä lasten hankinnan ajankohdasta. Mies teki pitkiä työmatkoja, jotka tuntuivat vievän heitä erilleen toisistaan.

– Äitini tarjosi mielellään apuaan ja seuraansa, kun olin yksin kotona. Hän auttoi auliisti kissojen hoitamisessa, jos vaikka halusin lähteä jonnekin tuulettumaan. Välillä äidin kanssa oli tosi mukavaakin, hän hemmotteli, tuli kylään ja toi tuliaisina laatukosmetiikkaa ja kirjoja. Mutta aina hän toi myös ne omat murheensa ja ongelmansa, joihin tarvitsi kuuntelijaa.

Äiti myös kyseli tyttäreltään, eikö tämä ollut mustasukkainen siitä, mitä mies mahdollisesti puuhaili työmatkoillaan. Hän tiesi, että Annin heikko kohta oli juuri mustasukkaisuus, ja iski siihen armotta.

– Äiti kertoi kaikista tuttavistaan ja ystävistään, jotka olivat joutuneet petetyksi juuri työmatkoilla. Hän ei yhtään kannustanut luottamaan, vaan päin vastoin ruokki epäilyjäni.

”Oli läpinäkyvää, että äitini nautti tilanteesta”

Mustasukkaisuus oli lopulta se asia, joka teki peruuttamattoman repeämän Annin avioliittoon. Anni ei vain pystynyt luottamaan mieheensä tarpeeksi.

– Minulla oli koko ajan tunne, että jollain tavalla minä en riitä hänelle, että hän tilaisuuden tullen lähtee jonkun muun matkaan. Tämä on se ajattelu, johon äitini minua on opettanut: että en riitä, en vaikka kuinka meikkaisin ja laittautuisin nätiksi.

Avioliiton viimeiset kuukaudet olivat rajua yhteenottoa ja nopeaa ajautumista erilleen. Annin äiti olisi mielellään ollut lapsensa tukena avioerossa, mutta nyt Anni viimein teki sen, mitä hänen miehensä oli neuvonut jo vuosikausia tekemään: otti äitiinsä etäisyyttä.

– Oli niin läpinäkyvää, miten äitini nautti tilanteesta, esitti myötäeläjää mutta oli vain iloinen, että liittoni voi huonosti. Ymmärsin, miten paljon kielteistä äiti oli tuonut elämääni ja että tarvitsin itsekin ammattiapua ongelmiini, kuten riittämättömyyden tunteeseen.

Se tunne vaivaa Annia välillä yhä, nyt kun avioerosta on jo vuosia ja hän on käsitellyt asioita terapiassa.

– Olen oppinut ja hyväksynyt, että riittämättömyyden tunne, huono itsetunto ja luottamisvaikeudet kumpuavat lapsuudestani ja äitini narsistisuudesta.

Oli vaihe, jossa Anni syytti äitiään avioerosta. Nyt Anni ajattelee, että ihminen on vastuussa omista tekemisistään, eikä niitä voi laittaa olosuhteiden tai kasvuympäristön piikkiin.

– Ne kuitenkin vaikuttavat taustalla. Narsistiäidin tyttärenä en ole osannut toimia parisuhteessa terveellä tavalla enkä luottaa itseeni.

X