Anniina Kärkkäinen rakastaa kaupunkikulttuuria.
Ihmiset

Anniina Kärkkäinen, Kristiina Schildt ja 3 muuta viettivät kesän mökin sijaan kaupungissa ja kertovat nyt miksi

Suomalaiset ovat kesämökkikansaa, mutta kaikki eivät maaseudun rauhaan pääse tai tahdo. Kesä ei mene ohi kaupungissakaan, jossa on omat suviset ilonsa.
Teksti: Asta Leppä Kuvat: Suvi Elo

Lähihoitaja Kristiina Schildt, 32: ”Vietämme kesän kaupungissa pakosta”

Kristiina Schildt saa päälleen vettä vesipyssystä.

– Kun vain saan kammettua itseni ulos pojan kanssa, virkistyn heti, Kristiina Schildt kertoo Soukan asukaspuistossa vesisodan tiimellyksessä.

”Minulla ei ole autoa eikä kesämökkiä. Onneksi sentään muutimme vähän yli vuosi sitten tänne Espoon Soukkaan, jossa meri siintää ikkunasta. On luontopolku ja lähiömetsää. Sitä ennen asuin kahden lapseni kanssa Kilossa, joka oli aikamoinen betoniviidakko.

Olen ammatiltani lähihoitaja, ja työpaikkani sijaitsee toisella puolen Espoota. Työpäivät bussimatkoineen venyvät tosi pitkiksi, ja olen usein valtavan uupunut kotiin tultua­ni. Mutta kun voitan väsymykseni ja saan kammetuksi itseni kuusivuotiaan kuopukseni kanssa pihalle, olo paranee. Pelaamme palloa tai sitten tulemme leikkimään tänne asukaspuistoon.

Olemme nyt kahtena juhannuksena olleet Espoon kaupungin saaristoveneellä Gåsgrundetin saarella, jossa voimme telttailla ja uida. Siellä on ihan puusaunakin! Menemme hyvissä ajoin odottamaan Soukan laiturille, että varmasti pääsemme veneeseen, sillä porukkaa on siellä pilvin pimein. Ja varmaan enemmän ilmaantuu, kun metro valmistuu.

Silti jos suoraan sanon, niin vietämme kesän kaupungissa ennemminkin olosuhteiden pakosta kuin halusta. Hyvin mieluusti lähtisin mökille kuten minua varakkaammat ihmiset.”

Kivijalkakauppias Anniina Kärkkäinen, 34: ”Auringonlasku on yhtä kaunis hotellin kattobaarin terassilta”

Anniina Kärkkäinen sylissään koira.

– Vietän oikein mielelläni kesän kaupungissa, sanoo kivijalkakauppias Anniina Kärkkäinen. – Kesä-Tampere on ilmiömäisen kaunis.

”Asuin Nurmeksessa ikävuodet kymmenestä kuuteentoista, ja vanhempani asuvat yhä vanhaa kotitaloa. Ikkunasta siinsi mäntymetsä ja vilaus peltoa. Kerran koulukaverit näkivät bussipysäkillä odotellessaan karhun.

Lukioiässä muutin Kajaaniin, mutta sieltä piti päästä pois heti abivuonna. Jyväskylässä oli jo vähän enemmän kaupunkia, mutta vieläkin mukavampaa oli muuttaa Tampereelle. Täällä minusta kehkeytyi myös yrittäjä, mikä on ollut haaveeni teini-iästä asti. Kaupungissa tunnen olevani vahvimmin oma itseni. Minun on ikään kuin vapaampi hengittää.

Kesäaamuina nostan kivijalkakauppani eteen terassikalusteet, haen lähikahvilasta kahvin ja istun juomaan sitä koira sylissä. Ihmisten ympäröimänä saan olla, mikä olen, ja tarvittaessa hävitä joukkoon. En tunne tarvetta pitää yllä julkisivua, ja kehtaan aivan hyvin viedä roskat ulos aamutakissa. Iltaisin kävelen koiran kanssa eri puolilla Tamperetta – sillä parastahan kaupungissa on se, että on mistä valita. Ei ole vain yhtä pitseriaa.

Monet ystäväni haluavat ihailla auringonlaskua tunturin laella. Minä ahdistuisin keskellä ei-mitään. Kipuan mieluummin hotelli Tornin kattobaariin. Auringonlasku on sieltä käsin ihan yhtä kaunis.”

Maaseutuyrittäjä Sari Rauvanto-Eriksson, 54: ”Kaupunkihumun jälkeen oloni on ihanan virkeä”

Sari Rauvanto-Eriksson kaupungilla.

– Kun on viettänyt viikonlopun kaupungissa, jaksaa taas luoda aasinlantaa kotosalla, vakuuttaa Sari Rauvanto-Eriksson.

”Jos menen miehen kanssa lomalle, suuntana on aina kaupunki. Se johtuu siitä, että asumme Sipoossa maatilalla, jossa pidän pikku puotia. Sen lisäksi meillä on eläimiä, jotka sitovat meidät visusti kotipiiriin. On kolme aasia, tukku kanoja ja kukkoherra nimeltä Jukka-Poika – lisäksi pupuja, kissa ja koira. Keittiön ikkunasta näkyy aasien aitaus.

Minut tunnetaan yrityksessäni nimellä rouva Kot Kot ja mies on tietenkin herra Kot Kot. Jukka-Poika alkaa kiekua neljän jälkeen aamuyöstä.

Rakastan maalaiselämää, mutta kaupungissa voin irtautua hetkeksi sen arjesta. On ihanaa istua katukahvilassa ja katsella ohikulkijoita. Mietin aina, millaisia he ovat sisimmässään ja kehittelen heille erilaisia elämäntarinoita – joskus ihan pöytälaatikkokirjoituksiksi asti. Ja sitten kävelemme. Sen vuoksi pidän eniten kaupungeista, joissa on niin sanottu vanha kaupunki – esimerkiksi tänä kesänä olemme lähdössä Naantaliin. Kerran suunnittelimme pää höyryten, että mitäs jos lähtisimme Karibialle, mutta päädyimmekin Tampereelle. Siitä kehkeytyi yksi kaikkien aikojen hauskimmista lomista.

Kun olen ollut vähän aikaa kaupungin hälyssä ja humussa, oloni on ihanan virkeä. Kotiin on taas tosi kiva tulla.”

Tradenomiopiskelija Elmo Eklund, 22 & yrittäjä Valtteri Juvonen, 23: ”Nuorena ystävien näkeminen on se juttu”

– Käymme täällä usein töiden jälkeen yhdellä, Elmo Eklund (vas.) ja Valtteri Juvonen kertovat Allas Sea Poolin kattoterassilla Helsingissä.

– Käymme täällä usein töiden jälkeen yhdellä, Elmo Eklund (vas.) ja Valtteri Juvonen kertovat Allas Sea Poolin kattoterassilla Helsingissä.

Elmo

”Olen viidennen polven stadilainen ja asunut täällä koko ikäni – en ole mökki-ihmisiä. Juuri nyt viihdyn kaupungissa erityisen hyvin: olen parikymppinen ja ystävien näkeminen on se juttu.

Vaikka kaupunkikulttuuri on mennyt Suomessa harppauk­sittain eteenpäin, korjaamisen varaa olisi vielä sen ymmärtämisessä, että kaupunkiin nyt kuuluvat erilaiset äänet. Kaupungit elävöityisivät huomattavasti, jos melurajoista hieman joustettaisiin. Jopa ruokarekkojen kompressorien hurina ärsyttää joitakuita.”

Valtteri

”Minä puolestani rakastan luontoa. Mutta tässä iässä tärkeintä on sosiaalinen elämä.

On mahtavaa nähdä ystäviä ja tuttuja, tutustua uusiin ihmisiin, viettää aikaa chillaillen ja urheillen. Meillä on esimerkiksi kaveriporukka, joka pelaa säännöllisesti futista. Helsingin puistoissa on nyt koronan aikaan ollut tungokseen asti nuoria. Minulla ei ole kesälläkään mitään kiirettä pois täältä.”

.
X