Terapeutti Harri Virtanen havahtui itsepetokseen – laittoi kulutustottumuksensa ja ruokavalionsa uusiksi: ”Pidin itseäni luonnonsuojelijana, mutta en ollut tehnyt ainoatakaan ekologista valintaa”

Terapeutti Harri Virtanen tutki ekopsykologiaa useita vuosia, mutta havahtui oman elämäntapansa kestämättömyyteen vasta paljon myöhemmin. Siitä käynnistyi sisäinen ja ulkoinen muutos.

Ilmassa oli paljon kysymyksiä, joihin terapeutti Harri Virtanen ei ollut osannut valmistautua. Elettiin 2010-luvun alkua. Välillä vastaanotolla istui 20-vuotias, välillä 80-vuotias. Heistä moni pohti samankaltaisia kysymyksiä. ”Pitäisikö ryhtyä vegaaniksi?” ”Mitä voisin tehdä eläinten kärsimyksen vähentämiseksi?” ”Millainen olisi eettinen ruokavalio?”

Asiakkaat potivat huonoa omaatuntoa siitä, miten he omilla elämäntavoillaan osallistuivat luonnon tuhoamiseen. Heitä ahdisti, ja he etsivät konkreettisia keinoja lievittää ahdistustaan.

Kysymykset olivat Harrille uusia. Kyse ei ollut perinteisesti terapeutin vastaanotolla esiin nousevista asioista, kuten masennuksesta. Niitä ei myöskään voinut selittää haitallisella perhedynamiikalla tai huonolla äitisuhteella.

– Näin, että luontosuhde todella mietitytti ihmisiä, ja päätin ottaa asian vakavasti.

Harri alkoi tutkia ilmiötä ja löysi tieteenalan nimeltä ekopsykologia. Sen kantavana ajatuksena on, että ihminen on osa ympäristöään. Jos luontoyhteys katkeaa, pahoinvointi alkaa lisääntyä.

Seuraavat kymmenen vuotta Harri tutustui erilaisiin ekoterapioihin ja keräsi niistä tietoa. Hän halusi auttaa asiakkaitaan voimaan paremmin.

Luonto tarjosi lapsuudessa lohtua ja turvapaikan

Kaikesta tutkimustyöstä huolimatta Harri itse ei pysähtynyt pohtimaan omaa luontosuhdettaan. Hän oli aina ajatellut, että se oli mutkaton. Hänhän oli kasvanut luonnon keskellä, Kymenlaaksossa.

Jo lapsena luonto oli tarjonnut Harrille lohtua, seuraa ja turvapaikan. Isänsä alkoholismin takia hän koki olonsa usein yksinäiseksi ja turvattomaksi. Koulussa hänen oli vaikea päästä mukaan kaveriporukoihin.

Luonnossa kaikki murheet hävisivät. Ukin ja mummin puutarha Inkeroisissa tuntui pieneltä paratiisilta. Ukin kanssa Harri opetteli tunnistamaan lintuja ja kasveja. Mummi antoi vastuuta kukkien hoidossa. Harrilla oli oma neliön kokoinen maaläntti, jolla hän sai kasvattaa, mitä halusi. Siihen hän valitsi narsisseja, tulppaaneja, orvokkeja ja verenpisaran.

Luonto jäi kuitenkin taka-alalle, kun Harri muutti Helsinkiin opiskelemaan dramaturgiaa. Hän perusti perheen ja loi uraa muun muassa käsikirjoittajana, näytelmäkirjailijana ja ohjaajana. Nelikymppisenä hän kouluttautui jungilaiseksi psykoanalyytikoksi Tanskassa.

Lue myös: Psykoanalyytikko Harri Virtanen oppi elämään traumojensa kanssa: ”Syvimmän trauman aiheuttaa toinen ihminen”

Ekopsykologia havahduttaa – ”Aloin herätä itsepetokseeni”

Ensimmäisenä koronakeväänä 2020 Harri oli kerännyt niin paljon pohjatietoa ekopsykologiasta, että hän halusi koota tietonsa kirjaksi. Hän luki juttuja ja uutisia, jotka liittyivät jollakin tavalla luonnon tuhoutumiseen. Ne käsittelivät muun muassa eläinten lajikatoa, tehotuotantoa ja jäätiköiden sulamista.

– Aikaisemmin olin torjunut tätä tietoa. Se oli ollut minun tapani kääntää katseeni pois tosiasioista.

Kirjaa kirjoittaessa jostakin syvältä sisimmästä alkoi nousta kysymyksiä. Mikä oli hänen oma osuutensa luonnon tuhoutumisessa? Oliko hän itse elänyt ekologisesti?

– Vasta silloin aloin herätä itsepetokseeni. Vaikka olin aina pitänyt itseäni luonnonsuojelijana, en ollut elämässäni tehnyt ainoatakaan ekologista valintaa.

Totuus ravisutti.

Hän ei ollut hetkeäkään miettinyt, millaisia vaikutuksia hänen kulutusvalinnoillaan oli ympäristöön.

Lue myös: Oletko tuntenut talvisurua tai luontokiitollisuutta? Asiantuntija kertoo, miksi luontosuhteen vaaliminen kannattaa ja neuvoo, miten luot luontoyhteyden myös kaupungissa

Kulutusvalinnat uusiksi houkutuksista huolimatta

Harri alkoi pohtia omaa paikkaansa luonnossa ja ympäröivässä maailmassa. Hän käveli lähimetsässä ja tarkkaili puita. Samalla hänelle tuli vahva tunne, että puut tarkkailivat myös häntä. 

– Tulin hyvin tietoiseksi, miten riippuvaisia me ihmiset olemme metsän olemassaolosta. Aloin kulkea metsässä paljon kunnioittavammin.

Ihmisen luontoon jättämät jäljet kiinnittivät Harrin huomion. Lähimetsän kallioista oli selvästi louhittu joskus graniittia. Ihminen oli puuttunut maisemaan saadakseen raaka-ainetta johonkin.

”Mietin, että mitä me äijät ollaan oikein tehty.”

Harri alkoi miettiä omaa kuluttamistaan sekä viehtymystään uuteen elektro­niikkaan ja kulkupeleihin. Hänen teki mieli ostaa jälleen uusi moottoripyörä ja auto, vaikka tiesi, ettei välttämättä tarvinnut kumpaakaan. Hän olisi vain halunnut jatkaa mukavaa elämäntapaansa.

– Kiusauksen vastustaminen oli todella vaikeaa, mutta onnistuin siinä.

Harri tiedosti, ettei ollut yksin valintojen edessä. Monet hänen sukupolvensa miehistä olivat tottuneet elämään samalla tavalla, hyödyntämään luontoa huolehtimatta seurauksista.

Harrin oli pakko katsoa peiliin. Neljän aikuisen ja yhden teini-ikäisen lapsen isänä hän joutui miettimään, millaisen maailman jälkikasvu tulisi perimään.

– Mietin, että mitä me äijät ollaan oikein tehty. Tajusin, että olen ollut mukana luomassa tätä kaikkea tuhoa. Minun vastuullani oli myös muuttaa asioi­den kulkua.

Päivittäinen lihansyönti vaihtuu vegaanihaasteeseen

Harri tiesi, että hänen piti kohdata myös toinen asia: hänen ruokavalionsa ei ollut ekologisesti ja eettisesti kestävä. Hän söi lihaa päivittäin, vaikka teollinen lihantuotanto on suuri rasite ympäristölle ja tuottaa kärsimystä eläimille.

Harri päätti osallistua Vegaaniliiton järjestämään kuukauden vegaanihaasteeseen. Kotona vaimo ja poika ottivat ajatuksen ilolla vastaan, sillä muu perhe söi jo kasvispainotteisesti.

– Lähdin liikkeelle suurin odotuksin. Ajattelin, että vihdoin pystyn tekemään jotain konkreettista sekä luonnon että oman terveyteni hyväksi.

Edessä oli kuitenkin suuri pudotus. Haasteen aikana olo tuntui jatkuvasti väsyneeltä. Painokaan ei odotuksista huolimatta laskenut ollenkaan. Lisäksi nautinto syömisestä hävisi, samoin ruokahalu.

Harri ei halunnut antaa periksi. Hän ymmärsi, että muutoksille piti antaa riittävästi aikaa. Hänen piti myös löytää lisää hyviä kasviproteiinin lähteitä.

– Osallistuin vegaanihaasteeseen kolme kertaa. Pikkuhiljaa oma ruokavalio alkoi löytyä.

Uusi ruokavalio oli kompromissi. Harri lisäsi kasvisruokavalioonsa jonkin verran lihaa, kalaa ja rahkaa. Sen ansiosta hänen olonsa alkoi kohentua.

– Nykyään ruokavaliostani noin 70 prosenttia on kasviperäistä, ja se sopii minulle hyvin.

Lue myös: Vegaanin ruokavalio – Chocochili-blogin Elina Innanen: 5 vinkkiä aloittelevalle vegaanille

Yhteys luontoon voimistuu yhtäkkisesti

Maaliskuun 2022 lopussa kirjan käsikirjoitus oli jo melkein valmis, kun Harri käveli Helsingissä loskaisella Helsinginkadulla. Hän oli matkalla ottamaan vasempaan käsivarteensa hirvitatuointia. Yhtäkkiä hänen katseensa kiinnittyi puiston laidalla oleviin lehdettömiin puihin.

– Katsoin kaupungin puita ja ymmärsin, että ne tekivät meille happea, jota ilman emme pystyisi elämään. Sillä hetkellä koin, että puut olivat yhtä paljon minun sisälläni kuin ulkona puistossa.

Kokemuksen voimakkuus yllätti Harrin täysin. Sisäinen ja ulkoinen maailma yhdistyivät tavalla, jota hän ei ollut kokenut koskaan aikaisemmin. Hän tunsi olevansa osa suurta kokonaisuutta. Jos puut kärsisivät, hän kärsisi niiden mukana.

Seuraavien viikkojen ja kuukausien aikana ykseyden kokemus vain voimistui. Harri katseli maailmaa ja ihmisiä jälleen uusin silmin.

– Olen oivaltanut, että myös meillä ihmisillä on pohjimmiltaan paljon enemmän yhteistä kuin arjessa ymmärrämme. Keskitymme väärällä tavalla korostamaan eroja. Oikeasti meidän pitäisi korostaa sitä, mikä on yhteistä.

Elämänarvot uusiksi – tavoitteena planetaarinen menestys

Harrin kirja Trauma ja luonto – eli kuinka selviytyä ekoahdistuksesta julkaistiin elokuussa 2022. Harrin oma ekoahdistus muutti kirjoitusprosessin myötä muotoaan. Se on muuttunut suruksi ja myötätunnoksi. Hän kokee päivittäin surua ympäristön tilasta.

– Monet ympäristönsuojelun tavoitteet voi olla jo menetetty. Silti toivon, että välinpitämättömyys luontoa kohtaan voidaan vielä kääntää välittämiseksi.

Elämänarvot ovat myös menneet uuteen järjestykseen. Kun menestys ennen tarkoitti pääasiassa työhön ja talouteen liittyviä asioita, nykyään niitä tärkeämmäksi on noussut asia, jota Harri kutsuu planetaariseksi menestykseksi.

– Teen päivittäin pieniä tekoja ympäristön hyväksi. Osoitan sillä kunnioitustani luontoa kohtaan.

Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 10/2022.

Sinua voi kiinnostaa myös:

1. Ihmiset

   Perheenäiti Helmi käyttää ruokaan 150 euroa kuussa nikseillä, jotka jokainen osaa: ”Säästäminen on ympäristöteko ja tuo minulle hyvää mieltä”

2. Julkkikset

   Ympäristönsuojelun pioneeri Saara Kankaanrinta: ”Ihmisillä on ollut hyvä tarkoitus tehostaa kaikkea, mutta kovin vaillinainen kuva kokonaisuudesta”

3. Muoti

   Ahdistavatko vaatteista aiheutuvat ympäristöhaitat? Näin saat ekologisemman vaatekaapin

4. Muoti

   Pitääkö aina saada uutta? Vierailimme muun muassa vaatelainaamossa ja otimme asiasta selvää

5. Lifestyle

   Arjen helpot säästöniksit, jotka sinäkin tahdot tietää – 19 pientä ekotekoa, joilla säästät euroja ja luontoa!

6. Ihmiset

   Roberto joutui lentämään ja halusi kompensoida päästöt muilla valinnoillaan: "Peseytymiseen riittää 2–3 litraa vettä"