Bengtskärissä voi yöpyä keskellä avomerta – majakkasaari lumoaa historiallaan ja karun kauniilla luonnollaan
Vuorokausi pienellä Bengtskärin majakkasaarella käy retriitistä, joka pysäyttää oleellisen äärelle. Paras hetki koittaa, kun päiväkävijät poistuvat ja yöpyjät pääsevät tutustumaan saaren sopukoihin kaikessa hiljaisuudessa.
Bengtskär on Suomen eteläisin matkakohde.
Vuorokausi pienellä Bengtskärin majakkasaarella käy retriitistä, joka pysäyttää oleellisen äärelle. Paras hetki koittaa, kun päiväkävijät poistuvat ja yöpyjät pääsevät tutustumaan saaren sopukoihin kaikessa hiljaisuudessa.
Ylös, alas, ylös, alas. Pieni yhteysalus keinuu hypnoottisesti aallolta toiselle ja saa luomet lupsumaan. Hektisen työviikon uuvuttama mieli yrittää nukahtaa, mutta viileä tuuli pitää kehon hereillä. Hiittisten suojaisa saaristo on jäänyt taakse ja edessä on pelkkää sinistä: rannaton meri ja pilvetön taivas. Jossain ulapan keskellä erottuu torni, ensin pienenä ja hailakkana – Bengtskärin majakka.
Olemme haaveilleet miehen kanssa Bengtskäristä pitkään. Pohjoismaiden suurin majakka on ollut kuin epätodellinen postikortti, jossa vaahtopäiset tyrskyt lyövät luodon yli. Kesäkuun alussa unelma toteutuu, kun täyteen buukatusta majakasta vapautuu kahden hengen huone. Yhteysalus on lähtenyt Kasnäsistä aamupäivällä ja poikennut Rosalan saaren kautta. Venematka kestää 1,5 tuntia.
Alun perin Bengtskärin majakasta ei suunniteltu matkailukohdetta. Se rakennettiin vuonna 1906 kahden hehtaarin kokoiselle luodolle varoittamaan laivoja ympärillä olevista karikoista. 52 metrin korkeuteen kohoava majakka rakennettiin graniittilohkareista, jotka louhittiin luodon kallioista.
Bengtskärin majakan massiivisuuden ymmärtää vasta, kun yhteysalus kiinnittyy laituriin. Majakka ei ole pelkkä torni, vaan osa isompaa asuinrakennusta. Tänään rantautuminen käy helposti, sillä meri on yllättävän rauhallinen.
Rannassa meidät vastaanottaa Paula Wilson, joka otti puolisonsa kanssa majakan hoitaakseen 1990-luvulla ja avasi luodon matkailijoille. Kemiönsaaren Rosalassa asuvalle Wilsonin perheelle Bengtskär on ollut suuri rakkaus ja myös kesäkauden työpaikka: täällä vierailee vuosittain 13 000 matkailijaa.
– Meillä on paljon tuttuja kävijöitä, jotka haluavat tulla takaisin aina uudelleen. Monia tuntuu kiehtovan se, että Bengtskär on keskellä avomerta. Tämä on uniikki paikka, jota ei voi verrata oikein mihinkään muuhun, Paula sanoo.
Bengtskärin luoto on haahkojen suojapaikka
Bengtskärillä ei kasva ainoatakaan puuta, maisemaa rikkoo vain muutama ruohomätäs. Silti meren hiomat kalliot ovat kuin luonnon puutarha itsessään: täynnä veistoksellisia muotoja sekä vihreää ja keltaista jäkälää väriä tuomassa. Vedenrajaan on kasvanut samettista viherahdinpartaa, johon tekisi mieli upottaa varpaat, ellei merivesi olisi niin kylmää.
Paras hetki koittaa, kun Bengtskärin päiväkävijät lähtevät ja saarelle jää vain majakan henkilökunta ja kourallinen meitä yöpyjiä. Vaikka luoto on pieni, parikymmentä ihmistä hajaantuu hetkessä niin, että tuntuu kuin olisimme kahdestaan. Tutkimme luodon sopukoita omaan tahtiin, ja istumme välillä pitkään hiljaa aloillamme. Tuntuu rentouttavalta lepuuttaa silmiä horisontissa.
Merestä pilkottavilla pikkukallioilla lepäilee mustavalkoisia haahkakoiraita, joiden ääntely kuulostaa aivan huokailulta. Toisinaan linnut pyrähtävät valtavana laumana lentoon. Ruskeasävyisillä haahkanaarailla ei ole aikaa lorvailla: ne pitävät poikasille uimakoulua rannan lähettyvillä ja opettavat pesueen pienimpiä sukeltamaan. Pörröisten haahkavauvojen haparoiva meno on lumoavaa seurattavaa ja liikuttaa kyyneliin.
Pian tajuamme, että haahkoja on kaikkialla. Pulleat naaraat hautovat muniaan tuulensuojaisilla paikoilla majakan sokkelin vieressä, penkkien alla ja jopa sisäänkäynnin luona. Ne eivät ole moksiskaan, vaikka kuljemme aivan vierestä. Bengtskärillä onkin usein keväisin liki viisisataa haahkanpesää. Se on ihmisten ansiota: asutulla luodolla uhanalaiset haahkat ovat suojassa petolinnuilta.
Paula kertoo, että viime vuosina on yritetty selvittää, miksi haahkat ovat tykästyneet juuri Bengtskäriin.
– Turun yliopiston tutkijat ovat olleet laskemassa täällä pesiä ja tarkkailemassa, kuinka monesta munasta kehittyy poikasia ja kumpaa sukupuolta ne ovat. Koiraita on jostain syystä paljon enemmän.
Lue myös: Etelärannikon idylliset kylät houkuttelevat matkailijoita – 4 kohdetta loppukesän lomamatkaan
Bengtkärin historia on täynnä hurjia tarinoita
Aina elämä Bengtskärillä ei ole ollut näin rauhallista. Heinäkuussa vuonna 1941 venäläiset nousivat yön pimeydessä luodolle ja majakka joutui vihollisjoukkojen raivokkaan tulituksen kohteeksi. Suomalaiset onnistuivat kuitenkin puolustamaan Bengtskäriä.
Muistona kohtalokkaasta yöstä majakan seinissä on yhä ammusten tekemiä reikiä sekä alimmassa kerroksessa pysyvä näyttely taistelusta. Bengtskärillä on myös vanha bunkkeri, jonka sisään pääsee tutustumaan.
Luodon kiehtova historia näkyy yhä myös majakan sisätiloissa, joissa on vanhoja huonekaluja ja valokuvia. Bengtskärillä asui vielä 1930-luvulla perheitä vuoden ympäri. Isät olivat vahtivuoroissa majakan tornissa, äidit pyörittivät kodin arkea. Tuntuu käsittämättömältä, että ihmiset ovat eläneet täällä myös syysmyrskyissä ja hyytävässä pakkasessa.
– Meri pysyy yleensä auki ulkosaaristossa, mutta kylmää täällä on. Me käymme Bengtskärissä talvella huoltamassa sähkögeneraattoreita, ja huhtikuussa alamme valmistella tulevaa kesäkautta, Paula kertoo.
Yöpyjille Bengtskärissä on seitsemän huonetta, jotka ovat saaneet nimensä entisten asukkaiden mukaan. Majoitumme majakkamestari Laineen huoneeseen, jossa lattioita koristavat räsymatot ja seiniä ristipistotaulut. Hotellivieraiden yhteiskäytössä on yksi wc käytävällä sekä ulkohuussi.
Aamiainen ja illallinen tarjoillaan alakerran pienessä ravintolassa, lounas ulkona. Meitä on niin vähän, että henkilökunnasta ja majakan muista vieraista tulee äkkiä tuttuja: kokoonnumme syömään samaan aikaan kuin perhe. Noutopöydän lohi ja lihakastike maistuvat taivaalliselta.
Ikimuistoinen majoitus – yö majakkamestarin huoneessa
Alkuillasta kävelemme pyyhkeet kainalossa pihan puusaunaan. Pukutilojen tuoksu tuo mieleen mummolan. Kiuaspesässä rätisee kotoisa tuli, auringon ja tuulen pieksämää ihoa pistelee. Pesuvesi sekoitetaan sopivan lämpöiseksi vadeissa.
Vaahdotan shampoota hiuksiin ja ihailen ikkunasta avautuvaa luonnon taulua. Haahkat kaakattavat ja huokailevat pihalla.
Saunan jälkeen pukeudumme vielä lämpimästi ja lähdemme katsomaan illan parasta näytöstä, auringonlaskua. Ensin taivaanranta muuttuu hennon keltaiseksi ja vaaleanpunaiseksi, sitten voimakkaan oranssiksi. Tuuli on tyyntynyt, mutta meri väreilee ja kohisee yhä. Pimenevällä ulapalla tuikkivat laivan valot.
Illalla makoilemme sängyssä peiton alla ja mietimme huoneemme entistä asukasta, majakkamestari Lainetta. Onkohan Bengtskär lumonnut hänetkin?
Lue lisää matkailusta
Artikkeli on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 3/2022.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous