Rakastin kirjoja, mutta en jaksa enää keskittyä – kokeilin, voinko opetella lukemaan uudestaan

Tuntuuko lukeminen hankalalta, vaikka ennen rakastit kirjoihin uppoutumista? Et ole ainoa. Annan toimittaja Christina Boman testasi, voiko nuoruuden lukuinnon palauttaa aikuisiällä.

Luin nuorempana paljon. Alakouluikäisenä kuuluin useaan kirjakerhoon, ja kesälomien parasta antia oli plärätä kirjastossa Neiti Etsivien ja Merja Jalon heppakirjojen valikoimaa.

Myöhemmin hurahdin Harry Potteriin niin intensiivisesti, että luin sarjan neljä ensimmäistä osaa äidilleni ääneen. Lukiossa livahdin ennen tunnin alkua luokkahuoneeseen yksin lukemaan sen sijaan, että olisin vaihtanut kuulumisia luokkakavereideni kanssa.

Sitten alkoi aikuisuus. Tuli työelämä, arjen kuormittavat rutiinit ja somen lietsoma dopamiinikoukku. Kirjat jäivät. Aluksi ne pyörivät mukana lomilla tai sairastellessa, lopulta ne unohtuivat kokonaan.

Olen potenut asiasta vuosien varrella huonoa omaatuntoa, yrittänyt pakottaa itseni kuuntelemaan äänikirjoja ja herätellä vanhaa lukuharrastusta kerta toisensa jälkeen – tuloksetta.

Halusin antaa lukemiselle vielä yhden mahdollisuuden. Voiko vanhan lukuharrastuksen herättää viidessä viikossa henkiin?

Asiantuntija: ”Luettujen kirjojen määrä on romahtanut”

En ole ainoa, jonka lukuharrastus on jäänyt keskittymisvaikeuksien ja kiireisen arjen jalkoihin. Ilmiö tunnistetaan myös Lukukeskuksessa, ja toiminnanjohtaja Emmi Jäkön mukaan tällä hetkellä neuvoja lukemisen elvyttämiseen kaipaavat juuri kaltaiseni entiset lukutoukat.

– Lukeminen koetaan edelleen tärkeäksi. Siitä huolimatta luettujen kirjojen määrä per vuosi on suorastaan romahtanut, Jäkkö kertoo.

Hänen mukaansa ihmiset kyllä käyttävät lukemiseen aikaa, mutta saavat luettua huomattavasti vähemmän kirjoja kuin aikaisemmin. Kirja per vuosi on Jäkön mukaan varsin tyypillinen luku.

– Kirjan äärelle rauhoittuminen on monelle vaikeaa. Elämme jatkuvan informaatiotulvan keskellä, ja huomiostamme kilpaillaan joka suunnasta, Jäkkö sanoo.

On totta, että kirjat eivät tarjoa samanlaista dopamiinilähdettä kuin jatkuvasti kilisevät ilmoitukset puhelimessa. Lukeminen voi tuntua tylsältä tai edetä hitaasti jatkuvien keskeytysten vuoksi.

Näin pääset lukemisessa taas alkuun

Olen epäonnistunut aiemmissa lukuharrastuksen elvytysyrityksissäni, joten päätän pyytää vinkkejä lukemisen ammattilaiselta. Näin Jäkkö ohjeistaa palaamaan kirjojen pariin.

Sitten onkin aika laittaa Jäkön vinkit vielä käytäntöön ja katsoa, alkaako lukeminen rullata.

Näin lukuhaaste eteni – palautuiko lukeminen osaksi arkea?

1. viikko: mihin kirjaan tarttuisin?

Innostun haasteesta. Olen tunnollinen ja hyvä tekemään asioita ulkopuolisen paineen alla, joten luotan itseeni.

Tartun reippaasti ensimmäiseen kirjaan, joka on Laura Suomelan Tulppaanitoiveunia. Intoni kuitenkin lopahtaa alta aikayksikön. Ei vaan lähde. Homma tuntuu tahmealta ja jokainen sivu taistelulta. Kurkkuani kuristaa. Johtuuko tämä minusta vai kirjasta? Yritän väkisin löytää yhteyttä kirjaan, kunnes luovutan.

Kun Henriikka Rönkkösen Olet ihana, rakas, tärkeä -kirjakaan ei tempaa mukaansa, kysyn suosituksia työkaveriltani, joka lukee paljon.

Kolmanneksi kirjaksi valikoituu Juuli Niemen Mahdottomia oletuksia. Kirja on ollut omassa kirjahyllyssäni koskemattomana jo useamman vuoden ajan odottamassa… no, sopivaa hetkeä, kai.

Aloittelen kirjan maltilla. Luen tasan sen verran kuin huvittaa, toisinaan jopa hieman vähemmän. Yritän jättää itseäni hieman nälkäiseksi.

Ajoitan lukemisen usein iltahetkiin, jolloin avopuoliso katsoo televisiota tai kun olen itse menossa nukkumaan. Jälkimmäisen totean olevan unettava ratkaisu, mutta jos päivistä ei ole löytynyt muuta hetkeä lukemiselle, pidän siitä kiinni. Ainakin silloin tällöin.

2. viikko: uuteen rutiiniin totuttelua

Toisella viikolla lukeminen rullaa jo vähän paremmin. Luen edelleen vain vähän kerrallaan, muutamana iltana viikossa.

Olen tyypillisesti huono ennakoimaan päiviäni. Se näyttäytyy iltapäivien nälkäkiukkuna ja hankaloittaa lukuprojektiani. Kun mieleni tekisi tarttua kirjaan, sitä ei olekaan saatavilla. Pitkällä junamatkalla Helsingistä Jyväskylään harmittaa, että kirja on unohtunut kotiin. Menetän hyvän potentiaalisen lukuhetken.

Pidän Mahdottomia oletuksia -romaanin tarinasta, mutta huomaan soimaavani itseäni siitä, että jonkinlainen lukemisen taika loistaa poissaolollaan. Tahtoisin hurahtaa! Pyörittelen kuitenkin päivien aikana mielessäni kirjan käänteitä ja huomaan ikävöiväni päähenkilöitä Noraa ja Juhoa.

3. viikko: totaalinen takapakki

En lue koko viikon aikana ollenkaan. Ehkä lukeminen ei vain suju? Ehkä tämä ei ole enää minun juttuni? Soimaan itseäni siitä, ettei lukeminen onnistu edes puolipakon avulla.

Harmittaa ja stressaan, miten tästäkin farssista saa jutun aikaiseksi. Itsehän koko aihetta ehdotin!

4. viikko: paluu kirjan pariin

Nappaan kirjan käteen, kun hyppään aamulla metroon. Työmatkan aikana lukeminen sopii minulle mainiosti.

Myönnän, että tunnen itseni himpun verran paremmaksi ihmiseksi kuin älypuhelimiaan selaavat kanssamatkustajat – vaikka olen 99 prosenttia ajasta yksi heistä. Ajatus huvittaa, mutta pidän kiinni työmatkan kestävästä uudesta identiteetistäni tyyppinä, joka lukee kirjaa metrossa.

Lopulta en malta laskea kirjaa kädestäni edes kävellessäni. Ei ehkä liikenneturvallisuuden kannalta paras ratkaisu, mutta tuntuu ihanalta! Näin hyödynnän jatkossakin työmatkaani kuluvan ajan!

Työpäivän jälkeen en jaksa palata kirjan pariin. Olen viettänyt päivän tietokoneella tekstin parissa, ja ajatuskin kirjaimista ällöttää. En iltavirkkuna olisi ikinä uskonut sanovani tätä, mutta ehkä aamuiset lukuhetket ovat minun juttuni?

5. viikko: vihdoin rullaa!

Vasta viidennellä viikolla huomaan ajoittavani lukemista päivääni eri tavalla kuin aiemmin. Saatan tylsänä hetkenä tarttua ennemmin kirjaan kuin puhelimeen, ja se tuntuu taas luonnolliselta.

En tiedä, valitsinko aiemmin tarkoituksella puhelimen kirjan sijaan. Ehkä olin vain unohtanut kirjan olevan yhtä lailla helppo ja viihteellinen vaihtoehto rentoutumishetkeen?

Lukeminen tuntuu luontevalta, eikä siihen liity pakkoa. Se on valinta, jonka huomaan tekeväni taas omasta halustani.

Minulla ei ole enää stressiä siitä, missä tahdissa kirjaa luen, kunhan luen. Juho ja Nora ovat minulle kuin aikuiset ystävät, joiden kanssa vaihdan kuulumiset aina silloin tällöin. Hyväksyn sen, että meillä ei ole toisillemme aikaa enää samalla tavalla kuin opiskeluaikoina. Jokaisen kohtaamisen jälkeen tulee kuitenkin todettua, että tätä pitäisi tehdä useamminkin.

Kuinka kokeilussa kävi?

Viiden viikon kokeilu ei tehnyt minusta samanlaista superlukijaa kuin nuorempana, mutta herätti ymmärryksen siitä, että lukeminen voi tehdä hyvää ilman hurahtamistakin.

Vuosien myötä elämä ja arki muuttuu ja minä muutun. On luonnollista, että myös tapa lukea muuttuu. Tärkeintä on, että annan lukuhetkille mahdollisuuksia. Ne ovat minun pieniä omia hetkiäni.

Aiemmin olisin potenut epäonnistumisen tunnetta siitä, etten saanut kokonaista kirjaa luettua viiden viikon aikana. Nyt iloitsen siitä, että kirjaa on vielä jäljellä. Se on nimittäin tosi hyvä.