Kuukausihoroskoopit

Kesäkuun 2009 horoskooppi

Teksti:
Seppo Tanhua
Kesäkuun horoskooppi

Kesäkuussa vaikuttaa edelleen Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen yhtymä Vesimiehen merkissä. Tähän vahvaan stelliumiin tekee kolmiota Vesta-asteroidi kesäkuun kahtena ensimmäisenä viikkona. Lisäksi Mars ja Venus tekevät kolmiota Plutolle alkukuusta, joten kokonaisuudessaan varsin vauhdikas ja menestyksellinen kesän alku pitäisi olla tiedossa. Näillä kuvioilla uskaltaisi jopa odottaa hetkellistä optimistisuutta synkkiin talousnäkymiin, mutta suurempi vaikutus näkyy todennäköisesti ihmisten asenteissa ja uusien hankkeiden vahvana etenemisenä alalla kuin alalla.

Henkinen kehitys kiehtoo nyt yhä useampia ja monet tulevat havaitsemaan itsessään uusia mediaalisia kykyjä sekä parantavia energioita kesäkuun aikana. Uskoisin kaiken luovan toiminnan olevan vahvassa vireessä niin taiteiden kuin esittävän teatterin näkökulmasta katsottuna. Taide ja Kulttuuri eivät tällaisen jakson aikana kärsi laman vaikutuksista, vaan pikemminkin hyötyvät siitä. Etenkin kesäteatterit ja harrastajapohjaiset viritykset löytävät tavallista helpommin yleisönsä. Laitosteattereilla saattaa olla hiukan nihkeämpää, mutta se toki riippuu ohjelmavalinnoista ja johtajien kyvystä seurata ajan herkkiä virtauksia.

Jokainen tunnelmiaan ja vaistojaan seuraava ihminen pärjää tavallista paremmin, sillä järjen avulla ei nyt pääse juurikaan eteenpäin, vaikka periaatteessa kaikki näyttää ulospäin aika hyvältä. Luovat ihmiset rakentavat pohjaa tuleville menestystarinoille tekemällä omalaatuisia ja rohkeita ratkaisuja sekä päivittäisissä että pidemmälle tähtäävissä suunnitelmissa.

Oinas

Kesäkuun kaksi ensimmäistä viikkoa ovat parhaimmillaan mahtavaa lentoa ja pienistä onnistumisista syntyvää riemua, joka on helppo ohjata menestyksellisiin hankkeisiin elämässäsi. Tekemisen täytyy kuitenkin lähteä syvältä omasta sydämestä, sillä Vesta viittaa puhtaaseen omistautumiseen ja rakkaudelliseen tekemiseen asiassa kuin asiassa. Kesäkuun loppupuolella Pluton ja Auringon neliö merkkiisi saattaa aiheuttaa kovaa muutospainetta sellaisilla alueilla, jotka jostain syystä eivät enää millään tavalla palvele sinun elämääsi ja tulevaisuuttasi. Samalla kun velvoitteet tökkivät, tulet saamaan uskomattomat voimavarat kaikkeen sellaiseen tekemiseen, johon uskallat heittäytyä turhia järkeilemättä.

Härkä

Mars ja Venus matkaavat rinta rinnan merkissäsi ja tekevät alkukuusta kolmiota Plutolle antaen sinulle aivan ainutlaatuiset mahdollisuudet rakentaa omaa elämääsi juuri siihen suuntaan kuin haluat. Onnistut suurella varmuudella kaikessa, mihin ihan tosissasi innostut. Pluto lataa sinuun alkemistin suurta viisautta ja alkukantaista intohimoa, jonka avulla uskallat rikkoa raja-aitoja ja toteuttaa joitakin suurista haaveistasi. Loppukuussa Venus ja Mars tekevät vielä kolmiota Saturnukselle ja tarkkaa yhtymää keskenään. Tästä johtuen sinulla on yksi elämäsi antoisimmista ajankohdista rakentaa omaa rakkauselämääsi ja parisuhdettasi haluamallesi mallille. Vetovoimasi on ehkä vuoden kovimmalla tasolla kesäkuun aikana.

Kaksoset

Vesta ja Aurinko tekevät merkistäsi kolmiota Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen yhtymälle Vesimiehessä. Tästä syystä kuulut kesäkuun onnekkaimpiin merkkeihin, kunhan vain uskallat olla tehokkaasti liikekannalla ja tehdä nopeita tunteisiin perustuvia ratkaisuja. Kaikki mistä nautit, tulee tässä kuussa onnistumaan reilusti yli odotusten ja siksi sinun on viisasta ottaa positiivinen asenne kaikkeen tekemiseen elämässäsi. Parantavat energiat kulkevat kauttasi tehokkaina valoaaltoina, joita voit kohdistaa haluamiisi asioihin ja ihmisiin. Luovuutesi ja intuitiosi ovat vahvimmillaan, eikä sinulla ole mitään syytä jättää ideoitasi hautumaan epäilyksen aavikolle. Nyt on paras mahdollinen aika toteuttaa aidointa luovaa itseäsi.

Rapu

Kesäkuun alku saattaa olla sinulle hiukan hermostuttavaa ja jopa tuskaista aikaa, kun asiat tuntuvat junnaavan paikallaan. Toivottavasti oloasi helpottaa tieto siitä, että Auringon saapuessa merkkiisi 21.6 alkaa elämässäsi tapahtumien ilotulitus, jolta voit odottaa aivan mahtavia tuloksia kaikissa ajamissasi asioissa. Mikä kaikkein parasta, myös Vesta vaikuttaa merkissäsi kesäkuun puolivälistä aina heinäkuun loppuun saakka. Menestyksesi ehdottomana ehtona on, että pystyt nauttimaan kaikesta tekemisestäsi ja koko elämästäsi mahdollisimman paljon. Menestys tulee siis ennemmin lomailun ja hauskanpidon lomassa kuin päinvastoin. Viisainta on alittaa rentoutuminen ja hauskanpito välittömästi kesäkuun alusta lukien.

Leijona

Leijonan merkki on vahvasti oppositiossa tuohon tämän ajan merkittävään planeettaryhmittymään eli Jupiteriin, Chironiin ja Neptunukseen, mistä johtuen turhautumiskynnyksesi laskee odottamattoman matalalle ja läheisilläsi riittää ihmettelemistä ailahtelevissa mielialoissasi. Olet lähes yliherkkä vaistoamaan pieniä herkkiä värähtelyitä ympäristössäsi ja tunnelmasi vaihtelevat lempeästä ja lämpimästä, äkäiseen ja varsin viileään kissapetoon sekunnin murto-osassa. Syynä ei tietenkään ole kukaan läheisistäsi, vaikka mielelläsi sellaista tulet esittämään. Peilaat omia herkkiä tuntojasi muiden kautta ja ainoa keinosi voida paremmin on seurata itse omia tunnelmiasi aikaisempaa tarkemmin. Itsepetoksesi paljastuvat armotta.

Neitsyt

Mars ja Venus vaikuttavat kolmiossa merkkiisi ja loppukuusta ne tekevät vielä tarkkaa kolmiota merkissäsi vaikuttavalle Saturnukselle. Kesäkuu on sinun kultaista aikaa tehdä kauas tähtääviä suunnitelmia ja käynnistää mielessäsi virinneitä ideoita. Olethan rakentamassa pohjaa elämäsi todellisimmalle tarkoitukselle 28 vuodeksi eteenpäin. Uraan, ammattiin ja usein myös harrastuksiisi liittyvät asiat ovat uudistumassa hyvin konkreettisella tavalla vielä tämän vuoden kuluessa. Niinpä tämä kesäkuu on sinulle yksi loistokkaimmista mahdollisuuksista tehdä konkreettisia päätöksiä tulevaisuutesi suunnasta. Olet itsevarma ja herätät luottamusta muissa ihmisissä, joten pidä itsesi liikkeellä ja ole valmis tarttumaan tilaisuuteen.

Vaaka

Ilmaelementin merkkinä pääset nauttimaan tehokkaan planeettarykelmän Jupiterin, Chironin ja Neptunuksen kolmiosta yhdessä Vestan ja Auringon kolmion kanssa etenkin kesäkuun ensimmäisellä puoliskolla aina 20 päivään saakka, mutta myös loppukuu on sinulle ehdottoman hyvää aikaa rakentaa elämääsi uudelle mallille. Herkkyytesi ja intuitiosi ohjaavat kulkuasi juuri oikeaan suuntaan, jos vain maltat kuunnella sisimpäsi viestejä mahdollisimman tarkasti. Luota hetkellisiin tunnelmiin ja muista samalla nauttia elämästäsi niin paljon kuin mahdollista. Oikeat ihmiset ja oikeat mahdollisuudet osuvat kohdallesi aina vahingossa, eivät koskaan järkeilyn perusteella. Malta siis ottaa elämä vastaan rennoissa tunnelmissa.

Skorpioni

Kesäkuu on Skorpionille ihanan koskettavaa ja samalla ihanan haastavaa aikaa Venuksen ja Marsin tehdessä oppositiota merkkiisi koko pitkän kuukauden. Merkillesi on tyypillistä vaatia asioille vahvaa sisäistä tarkoitusta ja tämän opposition aikana havahdut huomaamaan, mitkä osat elämässäsi eivät sisällä riittävää energiaa sinun tarpeisiisi. Etenkin rakkauselämän kuviot ovat vahvan tarkkailusi alaisuudessa ja tunnet terävän piston sydämessäsi aina kun huomaat eläväsi liian miedossa tunneilmastossa. Älä suotta kohdista turhautuneisuuttasi ympärilläsi oleviin ihmisiin, sillä ainoa joka pystyy tilanteeseen vaikuttamaan, olet sinä itse. Nyt on aika tehdä tarvittavia korjauksia ja tiedostaa, missä sinä viihdyt ja missä taas et.

Jousimies

Tulielementin merkkinä olet tässä kuussa herkullisessa tarkkailijan asemassa ilman mitään suorittamisen paineita ja siksi sinulla on loistava tilaisuus määrittää omaa suuntaasi kaikessa rauhassa. Voit asettaa nuolen jänteelle ja tähdätä huolellisesti valitsemaasi kohteeseen. Jousimiehenä olet pohjimmiltasi seikkailija ja tutkimusmatkailija, jolle tällainen aika antaa parhaan mahdollisen maaperän uusien ideoitten kehittämiselle ja toteuttamiselle. Tietysti tämä aika soveltuu loistavasti myös loman viettoon eksoottisessa tai jollain muulla tavalla jännittävässä paikassa. Myös rakkauselämässä on sopivasti jännitettä, sillä Jousimiehen idealismille löytyy selvä tilaus aikana, jolloin monet kyllästyvät liian tavallisiin kuvioihin.

Kauris

Kauriin kesäkuu alkaa erittäin energisissä ja samalla romanttisissa merkeissä Venuksen ja Marsin tehdessä kolmiota merkissäsi perääntyvälle Plutolle. Kesän alku on sinulle parhaimmillaan suurten ja elämääsi ratkaisevasti uudistavien päätösten aikaa. Uskaltautuessasi ottamaan ensimmäisen askeleen, laitat liikkeelle varsinaisen tapahtumien vyöryn, joka tulee monella tavalla parantamaan elämäsi laatua niin ihmissuhteissa kuin ammatillisessa mielessä. Luota vahvasti omiin visioihisi ja omaan herkästi innostuvaan energiaasi, sillä tämä saattaa hyvinkin olla yksi tämän vuoden ratkaisevimmista kuvioista astrologisella kartallasi. Uskalla luottaa myös korkealla leiskuviin tunteisiisi, sillä ne ovat aina oikeassa.

Vesimies

Maailmassa on tapahtumassa suuri henkinen edistysaskel tämän kesän aikana ja sinä olet Vesimiehenä ehdottomasti ratkaisevassa asemassa sen suunnan määrittämisessä. Maapallon henkinen tila rakentuu vain ja ainoastaan ihmisten tietoisuuden kautta. Sinä kuulut tällä hetkellä maapallon tiedostavimpiin ihmisiin ja tunnet sen valtavana herkkyytesi ja intuitiosi kasvuna. Jokainen ihminen tekee ratkaisunsa tunteiden perusteella, vaikka yrittääkin selittää niitä jälkeenpäin järkisyillä. Tämä on sinun suuri hetkesi mennä eteenpäin alitajuntasi ohjauksessa ja omiin tunnelmiisi luottaen. Tiedät kaikkia muita merkkejä paremmin, miten sinun tulee missäkin tilanteessa toimia. Älä siis kysele muiden mielipiteitä, jos haluat onnistua.

Kalat

Kalojen kesäkuu ei ole tänä vuonna ollenkaan siitä helpoimmasta päästä, sillä olet rajaamassa elämästäsi sellaisia asioita ja ihmisiä, jotka selvästi hidastavat tai vaikeuttavat henkisen päämääräsi saavuttamista. Tämä on sinun suuri tilaisuutesi tulla tietoiseksi ajatustesi voimasta, jolla olet kerännyt ympärillesi juuri nämä ihmiset ja tilanteet. Nyt kesän kynnyksellä on loistava aika tehdä elämälle uudet määritelmät ja päättää, mikä on sinulle todella tärkeää ja mikä taas ei. Hankaliksi heittäytyvät vain sellaiset asiat ja ihmiset, jotka eivät enää sovi henkiseen käsitysmaailmaasi. Et voi tehdä ratkaisuja muiden tunteiden perusteella, jos haluat elää tyydyttävää ja itsellesi antoisaa elämää. Sinun on tehtävä itsenäisiä ja osittain raskaita päätöksiä.

Astro.fi

X