Ihmissuhteet

Huono parisuhde voi romuttaa itsetunnon – 11 parantavaa ja voimaannuttavaa askelta

Petetyksi tuleminen ja parisuhteen päättyminen voivat laskea itsetunnon todella matalalle. 11 askeleen avulla itsetuntonsa voi kuitenkin saada jälleen vahvaksi, vakuuttaa parisuhde- ja eroasiantuntija Salme Kantonen.

Teksti:
Johanna Jantunen
Kuvat:
Istock

Itsetunnon kohentuminen vaikuttaa myönteisesti moniin elämän osa-alueisiin, kuten ihmissuhteisiin, työhön ja vanhemmuuteen.

Petetyksi tuleminen ja parisuhteen päättyminen voivat laskea itsetunnon todella matalalle. 11 askeleen avulla itsetuntonsa voi kuitenkin saada jälleen vahvaksi, vakuuttaa parisuhde- ja eroasiantuntija Salme Kantonen.

Toimimaton parisuhde, petetyksi ja jätetyksi tuleminen sekä ero ovat isoja kolauksia itsetunnolle.

– Kun kysyn eroseminaarissa, kuka haluaisi parantaa itsetuntoaan, lähes kaikkien kädet nousevat, kertoo parisuhde- ja eroasiantuntija Salme Kantonen.

Itsetunto voi laskea pohjamutiin, jos ihminen ei eron jälkeen pysty käsittelemään eroprosessiin kuuluvia tunteita rakentavasti ja jää yksin syyttelemään itseään tapahtuneesta.

Huono itsetunto vaikeuttaa elämää, ja tilanne saattaa johtaa syrjäytymiseen, uupumukseen, loppuunpalamiseen, lääkkeiden ja päihteiden liikakäyttöön, masennukseen ja jopa itsetuhoiseen käytökseen.

Lisäksi huono itsetunto voi vaikuttaa haitallisesti tuleviin parisuhteisiin. Paitsi että huono parisuhde nakertaa itsetuntoa, huono itsetuntokin voi nimittäin nakertaa parisuhdetta.

– Heikolla itsetunnolla varustettu henkilö tarvitsee kumppaniltaan jatkuvasti vakuuttelua siitä, että toinen välittää hänestä. Samalla hän myös usein etsii todisteita siitä, ettei toinen välitä.

Omaa itsetuntoaan on onneksi mahdollista kohentaa.

Lähde kohottamaan itsetuntoasi askel kerrallaan

Heikko itsetunto voi olla perua jo lapsuudesta. Jos kasvatus on ollut virheitä korjaavaa eikä kannustavaa, omaan mieleen on voinut jäädä malli, että muiden hyväksynnän voi saavuttaa vain olemalla tietynlainen ja toimimalla tietyllä tavalla.

– Jos emme kokeneet saavamme hyväksyntää, opimme helposti etsimään syytä siihen itsestämme. Tästä itsekriittisestä ajattelusta on vuosien saatossa muodostunut oma ajatustapamme: huomioimme virheet – emme positiivisia asioita itsessämme, Kantonen sanoo.

Koskaan ei kuitenkaan ole liian myöhäistä ryhtyä muuttamaan omaa ajattelutapaansa ja parantaa itsetuntoaan.

– Sinulla on hävittävänä vain huono käsitys itsestäsi.

Salme Kantonen kertoo 11 askelta, joiden avulla voit pyrkiä kohottamaan ja parantamaan itsetuntoasi.

Askel 1: Päätä, että aiot parantaa itsetuntoasi

Päätös parantaa itsetuntoa vaikuttaa koko elämääsi. Kun sitoudut siihen, muut asiat – kuten ihmissuhteet, työ, vanhemmuus ja suhde omaan itseesi –  käyvät helpommiksi.

Askel 2: Muuta tapaa, jolla tarkastelet itseäsi

Hylkää vanha tapa huomioida virheitä itsessäsi ja tutki, mitä hyvää löydät itsestäsi. Listaa 20 hyvää asiaa itsestäsi. Ihminen on todella sitä, mitä ajattelee olevansa.

Askel 3: Sano muille positiivisia asioita itsestäsi

Jokaisessa ihmisessä on sekä lahjakkuutta että heikkouksia. Saat sanoa myönteisiä asioita itsestäsi muille.

Sisältäsi saattaa nousta ”oma kehu haisee”- tai ”älä ylpisty” -viestejä. Murra negatiivinen malli: saat olla hyvä.

Askel 4: Tarkastele ihmissuhteitasi

Tutki suhteitasi muihin: mitkä niistä ovat itsetuntoasi rakentavia ja mitkä ennemminkin haitallisia kuin hyödyllisiä. Jos jäät itsetuntoasi heikentävään suhteeseen, itsetuntosi ei pääse kasvamaan.

Lopeta itsetunnollesi tuhoisat suhteet, jos et voi muuttaa niitä. Panosta positiivisiin ihmissuhteisiisi.

Askel 5: Vapaudu itseäsi koskevista kielteisistä uskomuksista

Älä anna vanhojen uskomusten ohjata valintojasi. Voit löytää itsestäsi täysin uusia puolia rohkeasti kokeilemalla.

Askel 6: Kirjoita positiivisia asioita itsestäsi

Kirjoita lapuille myönteisiä asioita itsestäsi ja ripusta ne näkyville. Asiat löytyvät jo 20 asian listaltasi (katso askel 2). Positiivinen lappu jääkaapin ovessa muistuttaa sinua heti aamusta siitä, kuinka hyvä tyyppi oikeasti olet.

Askel 7: Ole avoin kuullaksesi positiivisia asioita myös muilta

Heikolla itsetunnolla varustettu kuulee vain negatiiviset asiat itsestään eikä usko, että kehut pitävät oikeasti paikkansa. Ota muiden kehut avoimesti vastaan ja usko, että ne ovat totta.

Askel 8: Muuta käyttäytymistäsi vähitellen

Jos vanha ajattelumalli on ollut käytössä vuosikymmeniä, uuden ajattelutavan oppiminen vie aikaa. Vasta, kun ihminen oppii vanhasta ajattelumallistaan pois, hän voi oppia uutta.

Itsetunnon kohottamisharjoituksia on syytä tehdä päivittäin niin kauan, kunnes uudesta ajattelumallista tulee automaattista. Muista, että muutos vie aikaa. Älä aja itseäsi epäonnistumaan tekemällä liian isoja muutoksia liian nopeasti.

Askel 9: Anna ja ota vastaan enemmän halauksia

Olet halaamisen arvoinen. Voit jopa pyytää halausta.

Askel 10: Pyri avoimeen ja rehelliseen vuorovaikutukseen ihmissuhteissa

Pyydä rehellistä palautetta muilta ja anna sitä heille myös itse. Kerro asioista sellaisina kuin ne näet. Vuoropuhelu tarjoaa peilin, jolla voit nähdä itsesi muiden silmin.

Askel 11: Voit mennä terapiaan parantaaksesi itsetuntoasi

Terapia on turvallinen ympäristö, jossa voit luottamuksella puhua kaikesta. Se auttaa sinua kasvamaan ja kehittymään ihmisenä. Lisäksi terapia tekee kriisistä kasvu- ja oppimistapahtuman.

X