Jannika Välimaa
– Eniten pelkäsin ensimmäisenä yönä sairaalassa, Jannika Välimaa kertoo.
Ihmissuhteet

Jannika Välimaa sairastui rajuun MS-tautiin alle kolmekymppisenä: ”Päätin, että teen kaikkeni toipuak­seni”

Poikkeuksellisen rajuna puhjennut MS-tauti pysäytti Jannika Välimaan, 30. Nyt hän näkee kaiken ympärillään eri tavoin kuin ennen.
Teksti: Tiina Laaninen Kuvat: Sara Pihlaja ja Jannika Välimaan kotialbumi

Vain pientä flunssaa, ajatteli Jannika Välimaa. Hän niisti nenänsä, yskäisi ja jatkoi työtään eli karting-kuljettajien valmentamista. Oli toukokuinen kilpailuviikonloppu Alahärmässä 2019.

Seuraavana päivänä Jannikalle nousi kuume ja hänen jalkansa alkoivat täristä. Kun heikko olo ei hellittänyt, hän hakeutui terveyskeskukseen. Diagnoosi oli perusflunssa.

– Seuraavana yönä rakkoni lakkasi toimimasta ja vatsaani poltti. Soitin aamulla uudelleen terveyskeskukseen, Jannika muistelee.

Kun lääkäri muutamaa tuntia myöhemmin otti Jannikan vastaan, tämän oli jo otettava seinistä tukea pysyäkseen pystyssä. Näkö tuntui sumealta. Lääkäri kirjoitti lähetteen sairaalaan, jonne Matti-puoliso lähti kuljettamaan Jannikaa.

Sairaalan ovella Jannika sai pyörätuolin, koska ei pystynyt enää kävelemään ilman puolisonsa tukea. Pian hän oli neurologisella valvontaosastolla, jossa hänen ympärillään pyöri hoitajia ja lääkäreitä ruuhkaksi asti. Otettiin testejä ja kokeita, sydänfilmikin, ja virtsarakkoa katetroitiin.

Jannikan jalkoja pisteli kummallisesti.

– Eniten pelkäsin ensimmäisenä yönä sairaalassa. Olin hetkittäin yksin enkä saanut unta. Jalkani vain tärisivät holtittomasti.

Jannikan isä sai sairaalan joutuneelta tyttäreltään WhatsApp-viestin, jonka kirjaimet olivat sikin sokin eikä tekstistä saanut selvää. Silloin isä huolestui toden teolla tyttärensä voinnista.

– Mitä ihmettä minulle tapahtuu, muistan ajatelleeni, kun isä kertoi puhelimessa sotkussa olevista sanoista. Näköni oli sumentunut niin, että olin painellut vääriä kirjaimia.

Puhuessaan puhelimessa puolisonsa kanssa Jannika pystyi sanomaan ääneen mieltään polttavat kysymykset: Pystytäänkö oireita pysäyttämään vai onko elämä tässä? Mitä pahempaa voi vielä tapahtua? Mistä kaikki johtuu?

– Ajatukseni laukkasivat lujaa, mutta mieheni yritti pysytellä luottavaisena. Hän vakuutti, että tilanne selviää ja olen hyvässä hoidossa. Se lohdutti vähän.

Lue myös: Tunnista MS-taudin ensioireet: 5 tyypillistä oiretta, jotka voivat kertoa MS-taudin puhkeamisesta

MS-diagnoosi yllätti

Oli maanantaiaamu, kun lääkäri tuli Jannikan sängyn viereen ja kertoi aivoista löytyneen tulehduspesäkkeitä. Diagnoosi oli MS-tauti.

– Toistelin vain sanaa MS-tauti mielessäni. Kaikki muu lääkärin sanoma meni ohitseni. Kun hän oli lähdössä ja kysyi, olisiko minulla kysyttävää, purskahdin itkuun.

Lääkäri palasi halaamaan Jannikaa.

– Hän ei luvannut, että jalkani toimisivat enää koskaan tai että saisin näkökykyni takaisin. Mutta hän sanoi, että lääkkeet ovat tehokkaita, ja kuntoutuksella olisi tehtävissä paljon.

Jannika itki myös silloin, kun soitti kertoakseen diagnoosista puolisolleen ja vanhemmilleen. Puoliso lähti kesken opiskelupäivänsä tukemaan avovaimoaan sairaalaan. Hän ei näyttänyt omaa järkytystään Jannikalle.

– Matti oli sänkyni vierellä aina rauhallinen ja tsemppaava. Hän on sanonut jälkikäteen, että oli päättänyt joka tapaamisella luoda minuun toivoa. Itse hän haki tukea ystäviltään.

Kirvelevintä sairaala-ajassa oli avuttomuus. Siellä hän, nuori nainen, makasi halvaantuneena sängyssä. Hoitajat kääntelivät häntä, pesivät ja katetroivat virtsarakon.

Sängyssä maatessa oli myös aikaa ajatella asioita: Pärjäänkö koskaan kotona? Menetänkö työni? Miten käy parisuhteen?

Jannika Välimaa ja puoliso Matti

– Ensimmäisinä viikkoina sairaalassa pelkäsin, etten pystyisi enää koskaan näkemään tai liikkumaan, Jannika sanoo.

Periksi ei anneta

Vielä pari viikkoa aikaisemmin asiat olivat olleet järjestyksessä. Jannikan kilpaurheilijoiden valmennusta tarjoavan yrityksen alkutaival näytti lupaavalta. Pariskunnan ensimmäinen yhteinen omistusasunto tuntui jo kodilta.

Nuorena yksin- ja muodostelmaluistelua harrastanut ja lajeissa kilpaillut Jannika oli tottunut asettamaan tavoitteita, elämään päivämäärien mukaan ja saamaan aikaan tulosta. Nyt päämäärästä ei ollut varmuutta.

– Kun olin muutaman päivän sulatellut diagnoosia, päätin, että teen kaikkeni toipuak­seni.

Samaan päätyi puoliso: yhdessä taisteltaisiin ja periksi ei annettaisi.

Kuntoutus alkoi heti. Pienikin askel tuntui isolta – kun Jannika pystyi istumaan muutaman minuutin pyörätuolissa, seisomaan hetken seisomalaitteella, siirtymään sängystä pyörätuoliin autettuna. Näkökin palasi pikkuhiljaa.

– Tuuletin fysioterapeutin kanssa yhdessä, kun sain ensimmäisen kerran liikutettua oikean jalan etuvarvasta. Se toi valtavasti toivoa ja positiivista fiilistä.

Vielä isompi helpotus oli, kun kotiinpaluu alkoi tuntua mahdolliselta.

– Tajusimme kuitenkin, ettemme voisi asua kaksikerroksisessa kodissamme, joten Matti alkoi etsiä meille uutta asuntoa ja myydä vanhaa kotia.

Matti kävi tapaamassa Jannikaa kuntoutuksessa, toi hänelle kotoa puhtaita vaatteita ja kertoili, millaisia koteja oli katsellut. Sopivia asuntoja pari kävi katsomassa yhdessä, samalla tuli testatuksi, kuinka pyörätuoli siellä kulki. Lopulta uusi koti löytyi.

– Tuntui helpottavalta, että pystyimme tekemään jotakin yhteisen arkemme eteen, emmekä vain seuranneet sivusta ja ihmetelleet, millaisia oireita minulla milloinkin oli.

Myös valmentajan ammattia oli mietittävä uudelleen. Lääkärit suosittelivat Jannikalle alanvaihtoa. Määrätietoinen nainen oli kuitenkin eri mieltä. Hän tiesi, että asiak­kaita oli jäänyt odottamaan hänen kuntoutumistaan.

Pyörätuolissa istuva Jannika Välimaa.

Aluksi rajuna puhjennut MS-tauti vei Jannikan pyörätuoliin. Hän pystyi luopumaan tuolista vuoden 2019 lopussa.

Eräänä heinäkuun iltana Matti kuljetti Jannikan testiluonteisesti tuttujen karting-kuljettajien treeneihin.

– Hetken mietin, miten voin pyörätuolista ohjata toisille loikkaamisen tekniikkaa tai muita jalkaliikkeitä, mutta selviydyin. Sen jälkeen ajattelin, että täältä tullaan vielä.

”En ole tuntenut itseäni kovin naiselliseksi”

Heinä-elokuun vaihteessa Jannika pääsi kotiin. Mukana muuttivat pyörätuoli ja kyynärsauvat, ja kuntoutus jäi osaksi arkea. Nyt, liki kaksi vuotta myöhemmin se vie edelleen Jannikan viikosta leijonanosan. Fysioterapiaa on kahdesti viikossa, musiikkiterapiaa kerran viikossa ja toimintaterapiaa joka toinen viikko.

Näkö ei ole vieläkään täysin entisellään, mutta Jannika pystyy kirjoittamaan tietokoneella pieniä hetkiä kerrallaan. Puolitoista vuotta sitten hän perusti blogin, jossa kertoo elämästään diagnoosin jälkeen.

Vaikka Jannika sai palauttaa pyörätuolin apuvälinevuokraamoon jo ennen vuoden 2019 joulua, arki on ollut haastavaa. Vaippojen käyttämisen Jannika sanoo vaikuttaneen itsetuntoonsa.

– En ole tuntenut itseäni kovin naiselliseksi, kun en hallitse jo lapsena opittua taitoa eli pidättämistä ja vessassa käymistä.

Virtsarakon botox-hoito auttoi vaivaan hetkellisesti, mutta tehokasta ja pysyvää hoitovaihtoehtoa etsitään edelleen.

– Jos olen yli puolitoista tuntia pois kotoa ja tiedän, ettei lähellä ole vessaa, joudun yhä turvautumaan vaippaan. Se on vaivalloista ja kurjaa.

Ulospäin Jannika näyttää miltei terveeltä, sillä monet hänen oireistaan ovat muille näkymättömiä. Hänen jalkansa toimivat, mutta tuntuvat siltä kuin niissä olisi useamman kilon lisäpainot. Ja vaikka tunto on palannut jalkapohjiin ja sormiin, niitä pistelee usein. Aamuisin Jannikalla saattaa olla heikko olo, eikä hänen tasapainonsa ole entisellään.

– Toisinaan löydän itseni edelleen itkemästä, etten pääse sairaudestani koskaan eroon. Useimmiten tunnen kuitenkin kiitollisuutta siitä, että saan elää suhteellisen normaalia arkea.

Lue myös: MS-tautiin sairastuvien määrä kasvaa Suomessa – D-vitamiinivaje ja yleinen virus voivat altistaa sairaudelle

Terapiat ovat auttaneet siihen, ettei Jannika vaadi itseltään yhtä paljon kuin aikaisemmin. Perfektionismiin taipuvaiselle on ollut vaikeaa myöntää, että esimerkiksi kokoaikaiseen työhön hän tuskin palaa. Nyt Jannika on työkyvyttömyyseläkkeellä, joka on pieni, sillä sitä ei ollut juuri ehtinyt 29-vuotiaana sairastuneelle kertyä. Hän tekee myös töitä sivutoimisena yrittäjänä.

– Olen iloinen, että voin valmentaa edes muutaman tunnin viikossa. Huolehdin esimerkiksi Suomen parajääkiekon maajoukkueen eli paraleijonien fysiikkavalmennuksesta.

Jannika Välimaa.

Jannika on aina ollut intohimoinen urheilija. Kuva on vuodelta 2018.

Jannika Välimaa hyppää ilmaan.

Kilpaurheilutausta on opettanut Jannikalle sitkeyttä. Kuva on vuodelta 2018.

Tärkein on tässä

En pysty tähän. Jannikan mukaan niin olisi helppo ajatella. Kahden entisen kilpaurheilijan parisuhteessa ennakko-oletuksille ei kuitenkaan ole annettu tilaa. Keväällä pari lähti kokeilemaan tennistä, ja kevyt pallottelu onnistuikin.

– Sen sijaan petyin, kun kokeilin talvella luistelua. Taitoni olivat samaa luokkaa kuin 3-vuotiaana, pysyin juuri ja juuri pystyssä. Kiukuttelin koko loppuillan sitä, etten enää koskaan voi tuntea vauhdin hurmaa luistimilla.

Lue myös: Osatyökykyiset Janni, 29, ja Jaana, 50, kertovat, miten tasapaino elämään on löytynyt: ”Olen ihan riittävän hyvä ja ahkera näinkin”

Juoksu ja pyöräilykään eivät suju samalla tavoin kuin ennen sairastumista, mutta tilalle on tullut uusi rakkaus.

– Henkireikäni on ratsastus, jonka aloitin viime syksynä. Kun olen hevosen selässä, unohdan kaiken muun ja voin nauttia vauhdista ja vapaudesta.

MS-taudin kuvaan kuuluu parempien ja huonompien kausien vaihtelu, mutta Jannika ei halua murehtia etukäteen.

Jannika Välimaa ja puoliso Matti.

Jannika on sairastanut MS-tautia nyt kaksi vuotta. Matti on pysynyt hänen rinnallaan hievahtamatta.

Käsi kädessä.

Sairaalassa Jannikaa lohdutti kosketus. Kun puoliso silitti käsivartta, ahdistus helpotti hetkeksi.

Sairaus on opettanut pysähtymään, ihan konkreettisestikin. Ennen Jannika lenkkeili miehensä kanssa hiki hatussa, nykyään pari pysähtyy kävelyillään ihailemaan kaunista kasvia tai vaikka perhosta. Kiirettä ei enää ole.

– Väsyn paljon helpommin kuin aikaisemmin. Toisaalta näen kauneuden ympärilläni eri tavalla kuin ennen.

Arjen hyviin hetkiin lukeutuvat myös valokuvaus ja kävelyretket luonnossa puolison kanssa.

– Kun paistamme makkarat ja Matti ottaa kainaloonsa, tunnen, että elämä on hyvää. Tärkein on tässä: me olemme yhä me.

Haaveista Jannika ei ole luopunut. Hän toivoo miehensä kanssa perhettä, ja viime keväänä lääkitystä muutettiin niin, että raskaus on mahdollinen.

– En kuitenkaan halua ajatella, että elämäni alkaa vasta, kun olemme äiti ja isä. Viimeiset kaksi vuotta ovat opettaneet, että elämä voi muuttua nopeasti.

.
X