Pirre ja Esa Nieminen
Pirre ja Esa Nieminen ovat olleet yhdessä 22 vuotta.
Ihmissuhteet

Pirre ja Esa Niemisen rakkaus leimahti työpaikalla – tutut tuomitsivat, mutta se lujitti suhdetta: ”En halunnut jäädä katumaan loppuiäksi”

Kun Pirre ja Esa Niemisen työtoveruus syveni rakkaudeksi, paheksuvia tuomareita riitti. "Jos jäisimmekin loppuelämäksemme kaksin, olisimme silti onnellisia."
Teksti: Terhi Harper Kuvat: Tommi Tuomi, Tomi Parkkonen ja haastateltavien kotialbumit

Parasta, mitä Pirre ja Esa Nieminen tietävät, on tavallinen luksusarki. Kun voi Hangon-kodissa nukkua kesälomalla pidempään tai lähteä fillaroimaan keskellä päivää.

Pirren jäädessä pian eläkkeelle matkustellaan sinne, minne nokka osoittaa. Rakas yhteinen harrastus on tennis, jota pelataan myös ystävien kanssa. 20 vuotta sitten Pirren suvun kesämökillä perustetun Porkkalan pullon ja pallon protokollaan kuuluu lisäksi saunomista, uimista ja kulinaristisia nautintoja.

Parin rakkaus syttyi yhteisessä työpaikassa, alun perin Esan ja Kim Kuusen yhdessä vuonna 1980 perustamassa Music Makersissa. Pirren tultua yritykseen assistentiksi Esa oli ehtinyt jo perustaa oman uuden yrityksensä BumtsiBum-lähetysten, keikkojen ja konserttikiertueiden ympärille.

Työhuone sijaitsi kuitenkin vielä vanhoissa tiloissa, ja Pirre alkoi tehdä Esalle tämän pyynnöstä osa-aikatöitä auttaen laskutuksessa ja konserttibuukkauksissa.

”En halunnut jäädä katumaan loppuiäksi”

Aluksi ilmassa ei väreillyt mitään romanttista, sillä kumpikin oli tahoillaan naimisissa. Varsin pian he kuitenkin huomasivat, että yhteistyö oli saumatonta ja huumorintajut kävivät loistavasti yksiin. Esaan teki vaikutuksen Pirren huomioonottava käytös ja aikaansaava ote. Toki myös ulkoinen olemus viehätti.

”Mitäs, jos tässä käykin hassusti?” Esa huomasi ajattelevansa.

Pirren avioliitto oli jo tullut tiensä päähän ennen kuin pariskunnan välillä kytenyt ihastus leimahti liekkiin yhteisellä työporukan reissulla Tahkolla helmikuussa vuonna 2000.

– Alkuperäinen ajatukseni ei ollut hypätä suoraan uuteen ihmissuhteeseen, mutta tunteet veivät mennessään. Keski-iän rakkausmyrsky oli voimakas ja kokonaisvaltainen. Tunteeni Esaa kohtaan olivat kaukana nuoruuden päiväuni-ihastumisista. Nyt oli tosi kyseessä eikä meistä kumpikaan kokenut enää voivansa kääntyä takaisin, Pirre kertoo.

Pirre ja Esa Nieminen

Esa ja Pirre vuonna 2017 Hangon Gunnarsinrannassa, joka sijaitsee aivan pariskunnan kakkoskodin tuntumassa.

Ympärillä olevien ihmisten reaktiot pohdituttivat molempia, mutta erityisesti Esa vietti monta unetonta yötä miettiessään tulevaisuutta.

– Tiesin, että jos romutamme Pirren kanssa nykyiset rakennelmamme ja alamme olla kimpassa, se järisyttää perheitämme, ystäväpiiriämme ja sukua. Samalla koin vahvasti, että minun täytyy tässä kohtaa elämääni, 47-vuotiaana, olla itsekäs. En halunnut jäädä katumaan loppuiäksi.

Lue myös: Aviokriisi vei Seela Sellan nuorena terapiaan: ”Muistelen psykiatrin opetusta yhä päivittäin”

Myrsky onnen keskellä

Tahkon matkan jälkeen Esa ja Pirre yrittivät peitellä suhdettaan työpaikalla. Asiaa ei varsinaisesti auttanut, että pitkäksi venähtäneet ruokatunnit vietettiin yhdessä. Vapaa-ajalla he lähettivät toisilleen ”tolkuttoman määrän tekstareita”, kuten Pirre asian ilmaisee.

Juhannukseen mennessä molemmat olivat narahtaneet tahollaan suhteesta. Keskelle elämää mullistavaa onnea nousi järkyttävä myrsky. Tapahtunut oli iso sokki niin lapsille kuin entisille puolisoillekin­. Erityisen pahalta tuntui, kun monet musiikkipiireistä yhteiset tutut tuomitsivat yhdessäolon mitään kyselemättä ja lakkasivat pitämästä yhteyttä.

Esa jäi hetkeksi järjestelemään asioita perheensä luokse, ja Pirre muutti vanhasta kodistaan omaan asuntoon.

”Samalla kaiken keskiössä oli tämä mieletön rakkaus.”

– Tunteet olivat kaksijakoiset. Samalla, kun stressi vaikutti kaikkeen olemiseen, nukkumiseen ja syömiseen, kaiken keskiössä oli tämä mieletön rakkaus. Tuntui, kuin olisin leijunut metrin maan pinnan yläpuolella, Pirre kertoo alkuajoista.

Esan mukaan ulkopuolisten vastarinta lujitti suhdetta entisestään.

– Tuli sellainen olo, että jumaliste, mitä tuomareita nuo luulevat olevansa, lähes kaikki itsekin kertaalleen eronneita! Tilanne pakotti meidät puhumaan Pirren kanssa paljon kaikesta. Siitäkin, että jos jäisimmekin loppuelämäksemme kaksin, olisimme silti onnellisia. Meillä oli toisemme.

Kokemuksen jälkeen kummallekaan ei ole tullut mieleenkään puuttua lähipiirissä tapahtuneisiin eroihin.

– Kukaan ei voi tietää, mitä kahdenvälisissä suhteissa tapahtuu. Ei kenelläkään ole oikeutta lähteä tuomitsemaan tai edes jakelemaan parisuhdeneuvoja, Esa sanoo.

”Täällä eletään vain kerran”

Myrskyn jälkeen Pirre ja Esa eivät jääneet kaksin, päinvastoin. Syntyi uusia ystävyyssuhteita ja osa vanhoista kavereista palasi yhteyksiin. Rakkaus sai sinettinsä ikimuistoisissa hääjuhlissa, joiden hersyvää kulkua on kuvattu Esan huhtikuussa ilmestyneessä kirjassa On elämä laulu.

Aika paransi lopulta haavoja niin, että yhteisiä perhejuhliakin on voitu myöhemmin viettää entisten puolisoiden läsnä ollessa.

Pirre soisi jokaiselle rohkeutta ottaa askelia kohti omannäköistä elämää.

– Täällä eletään vain kerran. Jos kodin ilmapiiri ei ole kunnossa, lapsetkin sen aistivat. Meidän tapauksessamme he huomasivat jo muutaman kuukauden kuluttua meidän aikuisten jatkavan elämäämme aiempaa onnellisempina. Toivon, että olemme oman esimerkkimme kautta näyttäneet, että kriisistä voi selvitä.

Vielä 22 yhteisen vuoden jälkeenkin Esa on välillä pohtinut, mistä syntyi intuitio luottaa yhteiseen tulevaisuuteen toisen kanssa vailla arkipäivän kokemuspohjaa.

– Onneksi uskalsimme luottaa tähän vaistoon. Kemia Pirren ja minun välillä on säilynyt tähän päivään saakka.

Molemmat arvostavat toisissaan samoja asioita kuin suhteen alkuaikoina; kumppanuutta, huumorintajua ja vetovoimaa.

– Olemme toinen toisemme rakastettuja ja parhaita ystäviä, Pirre päättää.

Seura.fi: Humalainen vihkipappi aiheutti kaaoksen – Esa ja Pirre Nieminen eivät halua enää kuulla tätä hääpäivänä esitettyä kappaletta

X