Julkkikset

Hanna Kinnusta odottavat uusi koti ja koiranpentu nimeltä Nala: ”Tuntuu mielettömältä ja vähän absurdiltakin päästä vihdoin muuttamaan”

Näyttelijä ja radiojuontajan Hanna Kinnusen perhe on asunut viimeiset kaksi vuotta kompaktissa vuokra-asunnossa, johon on mahdutettu kahden kodin tavarat.

Teksti:
Johanna Yrjölä
Kuvat:
Sampo Korhonen

Taloprojektin lisäksi Hanna Kinnusen ovat pitäneet kiireisenä työt radiossa ja Salatut elämät -sarjassa.

Näyttelijä ja radiojuontajan Hanna Kinnusen perhe on asunut viimeiset kaksi vuotta kompaktissa vuokra-asunnossa, johon on mahdutettu kahden kodin tavarat.

Näyttelijä ja radiojuontaja Hanna Kinnusen perheen unelma on käymässä toteen. Perheen Vantaalle rakennuttama omakotitalo valmistuu kesällä kahden vuoden uurastuksen päätteeksi.

– Tuntuu mielettömältä ja vähän absurdiltakin päästä vihdoin muuttamaan. Samaan aikaan mieleeni alkaa hiipiä pieni paniikki, sillä en ole pakannut vielä ainuttakaan tavaraa, Hanna nauraa Salatut elämät -sarjan etämediapäivässä.

Eniten Hanna odottaa uuden kodin myötä lisääntyvää tilaa.

– Olemme asuneet kaksi vuotta melko kompaktissa vuokrakämpässä, johon on sullottu kahden kodin tavarat. Fiilistelen sitä, että voin vain mennä uuden kodin työhuoneeseen ja vetää oven perässäni kiinni.

Nala liittyy perheeseen kesällä

Taloprojektin lisäksi Hannan ovat pitäneet poikkeusaikanakin kiireisenä työt Salkkareissa ja radiossa. Tiiviskään työtahti ei kuitenkaan enää stressaa häntä, sillä näyttelijä-juontaja on oppinut määrittelemään tarkemmin oman kantokykynsä rajat.

– Olen oppinut vetämään rajani kaikessa, kuten pienissä arkisissa tilanteissa. Saatan sanoa miehelleni, että tänään en pysty laittamaan ruokaa, vaan tilaan lapsille jotain kotiin – eikä se yhtään hävetä minua! Aiemmin olen koettanut aina pärjätä itse kaikessa. Nykyään en yritäkään olla mikään yli-ihminen, vaan keskityn niihin asioihin, jotka ovat oikeasti tärkeitä, Hanna sanoo.

Perheeseen saapuu kesällä myös uusi jäsen, cairnterrierin pentu nimeltä Nala.

– Olemme sopineet lasten kanssa, että koko perhe osallistuu pennun hoitoon. Epäilen, että päävastuu jää silti minulle, mutta se ei haittaa! Saanpahan sadepäivinäkin liikuntaa.

X