Julkkikset

Ina Mikkolan seksuaalinen älykkyysosamäärä on kiitettävä – kehitettävää löytyy silti: ”En edelleenkään ole täysin sinut kehoni kanssa”

Toimittaja Ina Mikkola puhuu rohkeasti aiheista, jotka ovat tabuja. Kirjailijaa hänestä ei pitänyt tulla, mutta tänä kesänä hänen esikoisteoksensa Runkkarin käsikirja julkaistiin. Sen avulla hän haluaa auttaa purkamaan seksuaalisuuteen liittyvää häpeää ja ennakkoluuloja.
Teksti: Janna Nousiainen Kuvat: Janna Nousiainen

– Siis katso, kuinka riekaleinen tämä on, Ina Mikkola esittelee keltaista takkiaan, jonka sisävuori on repaleinen, vaikka ulkopuolelta takki on erittäin hyvässä kunnossa. Takki on kuulemma peräisin 50-luvulta. Inalle se on päätynyt vintage-kaupan kautta, kuten lähes kaikki hänen vaatteensa. Nyt takki odottaa aikaa, jolloin Ina ehtisi ommella sen jälleen ehjäksi.

Näyttävien asujen lisäksi Ina tunnetaan rohkeudestaan puhua aiheista, jotka ovat edelleen tabuja yhteiskunnassa. Jo teini-ikäisenä Nuorten ääni -toimituksessa hän uskalsi käsitellä vaikeitakin aiheita, kuten mielenterveysongelmia ja päihteiden käyttöä.

– En ole koskaan pelännyt mitään aiheita. Totta kai mitä enemmän on tullut ammatillista kokemusta, sitä rohkeammin voi tarttua mihin tahansa aiheeseen, Ina kertoo.

Inan suorapuheisuus hämmentää joskus ihmisiä, mutta se saa aikaan myös mielenkiintoisia keskusteluja.

Inan suorapuheisuus hämmentää usein muita ihmisiä. Ulkomailla matkustaessa Ina ei välttämättä edes kerro, mitä tekee työkseen. Koskaan ei voi tietää, miten toinen suhtautuu. Jos työpuheisiin kuitenkin päästään, on ensireaktio yleensä joko innostunut tai kiusallinen.

– On siistiä, että alun hämmennyksen jälkeen ihmiset yleensä alkavatkin avautumaan. He huomaavat, että jos kerta tuokin puhuu näistä, niin hekin voivat. Siitä seuraakin yleensä hyvä keskustelu.

Kirjan kirjoittaminen ei ollut haaveissa

Kirjan kirjoittaminen on jotain, mitä Ina ei ollut koskaan ajatellut tekevänsä. Elokuussa hänen kirjoittamansa Runkkarin käsikirja kuitenkin julkaistiin. Seksuaalisuutta, etenkin seksuaalista älykkyyttä ja pornolukutaitoa, käsittelevä kirja on tehty purkamaan stereotypioita, häpeää ja väärää tietoa, joita seksuaalisuuteen liittyy.

Seksuaalinen älykkyys on kykyä ymmärtää omaa ja muiden seksuaalisuutta. Seksuaalisuuteen liittyy myös ymmärrys omasta kehosta, sukupuolista ja identiteeteistä. Seksuaalista älykkyyttä ei pidä kuitenkaan sekoittaa esimerkiksi seksuaaliseen itsetuntoon.

– Seksuaalinen itsetunto liittyy vain ihmiseen itseensä, mutta seksuaalinen älykkyys on laajempi käsite. Voit olla vaikka minkälainen seksiguru, mutta seksuaalisessa älykkyydessä on vielä kehitettävää, jos sinulla on fobioita muita ihmisiä kohtaan, Ina selventää.

Ina Mikkola alkoi käyttää termiä seksuaalinen älykkyysosamäärä

Ina omien sanojensa mukaan ”flippaa täysin” innostuessaan jostain asiasta. Innostuessaan hän etsii käsiinsä kaiken mahdollisen tiedon. Samoin kävi, kun hän keksi alkaa käyttää termiä seksuaalinen älykkyysosamäärä. Hänelle selvisi, että ainakaan Suomessa käsitettä ei ollut käsitelty laajemmin.

Runkkarin käsikirjaan hän loi työkalun, jonka avulla omaa seksuaalista älykkyyttään voi kehittää. Työkalun avulla seksuaalinen älykkyys jaetaan osiin, joiden avulla oman seksuaalisen älykkyysosamäärän voi laskea. Hän huomauttaa kuitenkin, ettei sitä voi täydellisesti mitata vain yhdellä mittarilla, koska aihe on niin monimutkainen.

Vaikka varsinainen seksuaalisen äo:n mittaaminen ei kiinnostaisi, kannattaa aiheen teemoja kuitenkin pohtia. Seksuaalisen älykkyyden parantaminen vaatii Inan mukaan paljon itsetutkiskelua.

– Pitäisi pystyä tunnistamaan ja rikkomaan kaavat omassa toiminnassaan, koska muuten muutos ei ole mahdollista. Ymmärrän, että se on todella vaikeaa, koska ihmisellä voi olla paljon lukkoja, Ina kertoo.

Ina sai tulokseksi, että hänen seksuaalinen älykkyysosamääränsä on kiitettävä, mikä ei ole ihme, kun ottaa huomioon, kuinka paljon hän on tehnyt työtä aiheen parissa. Mutta parannettavaa olisi edelleen.

– En edelleenkään ole täysin sinut esimerkiksi kehoni kanssa, meihin juurrutettu kehoviha on niin syvällä. On todella vaikea hyväksyä itsensä, mutta olen edistynyt siinä huimasti.

Lue myös: Seksuaalikasvattaja Kaisa Merelä haluaa auttaa naisia voimaantumaan seksuaalisesti: ”Ihmisestä on iso pala piilossa, jos seksuaalisuutta ei saa tuoda esille”

Ina Mikkola haluaa puhua yhteiskunnallisista aiheista

Ensimmäistä kertaa Ina ei näitä aiheita käsittele. Ina <3 porno -tv-sarjassa hän kiersi ympäri maailmaa tutkien ja purkien pornon tekemiseen liittyviä stereotypioita.  Sen jälkeen häntä on usein tituleerattu pornotoimittajaksi. Nykyisin hän on myös ottanut sen omakseen, vaikka aluksi hän sitä vähän vierastikin.

”Taasko tuo on hakemassa huomiota, eikö se muuta osaa käsitellä.” Muun muassa tällaista palautetta Ina on silloin tällöin saanut kuulla. Yli kymmenen vuoden uran aikana hän on kuitenkin ehtinyt käsitellä monia eri aiheita, kuten politiikkaa ja kulttuuria. Seksi ja porno eivät siis ole ainoita aiheita, joista hän haluaa puhua. Niistä suuri yleisö hänet kuitenkin tuntee.

– Mielestäni kertoo aika paljon, että kun käsittelen kyberturvallisuutta tai ruokapolitiikkaa, ketään ei kiinnosta. Tai no ei ehkä ihan noin, tämä oli vähän kärjistetysti sanottu, Ina naurahtaa.

Lue myösIna Mikkola puhuu eettisen pornon puolesta: ”Porno on hyvä kanava käsitellä omaa seksuaalisuutta”

Keskustelu seksuaalisuuden ympärillä on kehittynyt 

Parissa vuodessa on tapahtunut jo iso muutos, mitä tulee keskusteluun seksuaalisuudesta. Ina uskookin, että tänä päivänä pornoa käsittelevän sarjan saaminen televisiokanavalle olisi jo helpompaa.

– Seksipositiivisuus ja kehopositiivisuus ovat olleet olemassa vuosikymmeniä ja muunsukupuolisuus aina, mutta tällaisina termeinä ne ovat muutaman viimeisen vuoden aikana kasvaneet räjähdysmäisesti isommiksi jutuiksi, joista puhutaan.

Näyttävistä asuista tunnettu Ina Mikkola hankkii vaatteensa usein vintage-liikkeistä.

Moninaisuus oli Inalle yksi tärkeä kantava teema, jota hän mietti kirjoittaessaan kirjaa. Hänelle oli ehdottoman tärkeää, että kirja on suunnattu kaikille sukupuolille ja seksuaalisille suuntautumisille. Hän ei näkisi itseään kirjoittamassa esimerkiksi vain naisille, vaikka nainen itse onkin. Hän on aina nähnyt ihmiset muutenkin kuin vain sukupuolen kautta.

– Totta kai tiedostan olevani nainen ja se vaikuttaa elämääni, välillä positiivisesti ja välillä negatiivisesti. Mutta en halua katsoa maailmaa vain sen kautta, koska en koe maailmaa niin, Ina kertoo.

Kirjaansa Ina haastatteli myös muita ihmisiä saadakseen siihen lisää samaistumispintaa. Sivuilla pääsee tirkistelemään niin sanottujen runkkurinkien keskinäistä viestittelyä. Runkkurinkeihin hän pyysi mukaan ihmisiä, jotka olivat jo jollain tavalla puhuneet seksuaalisuuteen liittyneistä aiheista julkisesti.

– Huomasin, että naisten ja muunsukupuolisten mukaan saaminen oli helpompaa. Useampi mies kieltäytyi, koska he eivät rohjenneet lähteä mukaan. Ymmärrän sen täysin. Onneksi kuitenkin muutama mies rohkeni mukaan.

Työelämän tabut vaikeampia käsitellä kuin porno

Jo lapsena Inalla oli vahva oikeudentaju. Pienestä pitäen hän on kyseenalaistanut yhteiskunnan normeja, ja seuraavaksi hän aikoo tarttua työelämän tabuihin uudessa Ina Mikkolan tilipäivä -ohjelmassa. Edessä on Inan ensimmäiset tv-livelähetykset, mikä luo hänelle uudenlaista jännitystä.

– Olen todella innoissani, koska haluan jännittyä. Tykkään olla vähän tuli perseen alla, hän naurahtaa.

Ohjelmassa käsitellään työelämän haasteita ihmisten omakohtaisten tarinoiden kautta. Käsiteltäviä teemoja ovat esimerkiksi liian pienet palkat, uupumus, työpaikkakiusaaminen ja huijarisyndrooma. Sarjassa käsiteltävistä aiheista Inalla on myös valitettavasti itsellään kokemusta, eikä niistä puhuminen ole helppoa.

– Näistä asioista pitäisi puhua laajemmin, jotta olisi helpompaa pitää puolensa ja olla hyväksymättä huonoa kohtelua.

Ei ole helppo tehtävä löytää ihmisiä, jotka uskaltavat puhua työelämään liittyvistä ongelmista julkisesti omilla kasvoillaan. Inasta itsestään tuntuu, että on ollut helpompaa puhua seksistä ja pornosta kuin työelämään liittyvistä jutuista.

– Toivon, että ohjelman myötä ihmiset arvostaisivat enemmän eri ammatteja. Muiden duuneja on helpompi vähätellä, kun ei ymmärrä, mitä niihin liittyy.

Ina kohtaa usein oletuksen, että hän vain juontaisi ja lukisi paperilta asioita kameroille. Oikeasti minuutin television tekeminen voi vaatia lukuisia tunteja yksinäistä taustatyötä ja vaikeita hetkiä.

– Kukaan ei näe sitä kovaa puurtamista ja välillä jopa paskaa, mikä siellä taustalla saattaakin olla, Ina sanoo.

Ina aikoo tarttua yhteiskunnallisiin aiheisiin myös tulevaisuudessa, ideoitakin on jo kertynyt lisää. Hän haluaisi muun muassa tehdä vielä toisen kauden Ina <3 porno -tv-sarjaa. Aihe on hänen mukaansa hyvällä tavalla loputon suo, ja käsiteltäviä teemoja riittää. Tiedonvälitys ja asioiden tuominen ihmisten tietoisuuteen on selkeästi hänelle intohimo.

– Koen, että roolini on omilla kyvyilläni tarjota tietoa ja pukea se sellaiseen muotoon, joka toivottavasti auttaa ihmisiä. Aion jauhaa näistä asioista ja toivon, että sillä on jotain merkitystä, Ina hymyilee.

X