
Jenni Haukio kirjassaan: Yksi loputtoman pitkä lause määrittää, mitä presidentin puolison pitäisi pukea päälle
Presidentin puoliso edustaa paljon puolisonsa rinnalla. Kun Sauli Niinistöstä tuli presidentti, tohtori Jenni Haukio alkoi rakentaa asu asulta edustusasuvalikoimaansa.
Jenni Haukio tunnetaan hillityn tyylikkäänä pukeutujana.
Presidentin puoliso edustaa paljon puolisonsa rinnalla. Kun Sauli Niinistöstä tuli presidentti, tohtori Jenni Haukio alkoi rakentaa asu asulta edustusasuvalikoimaansa.
Tasavallan presidentin puolison tehtäviin kuuluu usein edustaa presidentin rinnalla erilaisissa tilaisuuksissa. Edustaminen perustuu vapaaehtoisuuteen, eikä presidentin puolisolle ole määritelty virallista roolia. Juuri vapaaehtoisuuden vuoksi esimerkiksi edustusasut tulee hankkia ja maksaa itse.
Näin on tehnyt myös tasavallan presidentti Sauli Niinistön puoliso, tohtori Jenni Haukio. Hän kertoo tuoreessa muistelmateoksessaan Sinun tähtesi täällä, vuodet presidentin puolisona (WSOY, 2023), kuinka hän rakensi asu asulta edustusasuvalikoimansa.

Ennen Niinistön valintaa presidentiksi Haukio työskenteli kokoomuksen viestintäpäällikkönä.
”Tosiasia oli, ettei minulla keväällä 2012 ollut valmiina juuri mitään edustustilaisuuksissa edellytettävästä asuvalikoimasta”, Haukio kertoo kirjassaan.
Kirjassa Haukio muistelee, että heti pari viikkoa presidentin virkaanastujaisten jälkeen oli edessä ensimmäinen valtiovierailu Ruotsiin. Edustusasujen kokoaminen tuli siis aloittaa melko nopealla aikataululla.
Pukeutuminen on edelleen tärkeä osa esiintymistä, ja presidentin puoliso ei voi laittaa päälleen ihan mitä tahansa. Hyvä esimerkki on kirjaan painettu, puolison asuvalintaa koskeva ohjeistus. Hengästyttävän pitkä ja yksityiskohtainen ohjeistus kertoo, mitä presidentin puolison on valittava ylleen, jos pukukoodina on tumma puku.
”Yhtenäinen juhlava jakkupuku, elegantti, kevyt jakku-leninkiyhdistelmä, tyylikäs, kevyt housupuku, hartiahuivi tai -shaali tarpeen mukaan, kevyet avokkaat, pienehkö nahkalaukku sovitettuna asun ja kenkien väriin, hienostuneet materiaalit myös asusteissa, iltatilaisuudessa klo 18 jälkeen lyhyt iltapuku; polvipituinen tai polven alle, ei yleensä avokaulainen eikä täysin hihaton, asusteet puvun värin ja tyylin mukaan, tai vaihtoehtoisesti hienostuneesta ohuesta materiaalista kuten silkistä valmistettu jakkupuku, leninki tai kaksiosainen hame-juhlajakkuyhdistelmä, joka on väriltään yksivärinen tai kuviollinen, vuodenajan ja tilaisuuden luonteen mukaan kirkkaista väreistä täysmustaan.”
Haukio kertoo kirjassa, että hänellä oli alusta asti kolme periaatetta presidentin puolison edustustehtäviin pukeutumisessa. Ne ovat protokollääristen pukukoodien ja -etikettien noudattaminen, suomalaisen muotoilun ja suunnittelun suosiminen sekä henkilökohtaisessa tyylissäni pidättäytyminen. Pukeutuminen on Haukiolle myös symbolinen teko. Hän haluaa pukeutumisellaan kunnioittaa tilaisuuden isäntiä ja teemaa.

Linnan juhlien pukeutuminen herätti aina keskustelua julkisuudessa
Haukio toteaa kirjassaan, että eniten huomioita hänen pukeutumiseensa kiinnitettiin tietenkin vuosittain Linnan juhlien yhteydessä. Osansa huomiosta saivat myös vieraat.

”Itse olen pyrkinyt suuntaamaan huomiota ja keskustelua olennaiseen eli juhlan aiheeseen, Suomen itsenäisyyteen”, Haukio kertoo kirjassa.
Kirjassa Haukio kertoo myös, että hän on toivonut erityisesti sitä, että kenenkään juhla-asua ei ruodittaisi negatiiviseen sävyyn.
”Olen jo sudenpentuna partio-ohjaajaltani oppinut, että mikäli ei ole mitään muuta kuin kielteistä sanottavaa, on parasta olla hiljaa. Tämä ohjenuora sopisi minusta hyvin myös Linnan juhlien pukujen arviointiin, mikäli asuista on välttämätöntä käydä keskustelua”, Haukio linjaa kirjassa.
Kommentit
– mikäli ei ole mitään muuta kuin kielteistä sanottavaa, on parasta olla hiljaa. Ohhoh. Näin tukittiin ennen kanslaisten suut.
Kommentit
– mikäli ei ole mitään muuta kuin kielteistä sanottavaa, on parasta olla hiljaa. Ohhoh. Näin tukittiin ennen kanslaisten suut.
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous