Esko Eerikäinen seisoo kädessään lierihattu. Seinällä hänen takanaan on myös esillä hattuja.
Esko Eerikäinen shoppailee mielellään tutuissa kivijalkaliikkeissä.
Julkkikset

Radiojuontaja Esko Eerikäinen oppi säästämään vasta, kun hänestä tuli isä: ”Puhun raha-asioistani avoimesti ystävilleni”

Juontaja Esko Eerikäinen on opetellut säästämään kantapään kautta. Yhdestä asiasta rahankäytössään hän ei ole vieläkään erityisen ylpeä.
Teksti: Riikka Heinonen Kuvat: Niclas Mäkelä, iStock ja Esko Eerikäisen kotialbumi

”Kun tienaat kaksi markkaa, tuhlaa vain 50 penniä ja laita loput säästöön.” Radiojuontaja Esko Eerikäisen, 47, lapsuudenkodissa säästämisestä puhuttiin jatkuvasti. Teini-ikäisessä Eskossa äidin säästämisinto nostatti kapinahengen. Hän päätti unohtaa koko säästämisen ryhdyttyään tienaamaan itse omilla töillään. Ravintolaillat, matkustelu ja shoppailu pitivät huolen siitä, ettei nuorella miehellä jäänyt vahingossakaan mitään säästöön.

– Elin pitkään sen sanonnan mukaan, että mikä laulaen tulee, se viheltäen menee. Ymmärsin vasta kaksitoista vuotta sitten, kun tyttäreni Victoria syntyi, että äiti taisi sittenkin olla oikeassa.

Lue myös: Esko Eerikäinen: ”Laitan tyttäreni Victorian kaiken muun edelle”

”Kaikkea ei tarvitse saada, mutta elämästä pitää voida nauttia”

Tyttären synnyttyä Esko opetteli laittamaan joka kuukausi rahaa sivuun. Hän avasi tyttärelleen sijoitustilin, jonne hän ja lapsen äiti Martina Aitolehti tallettavat kuukausittain tietyn summan säästöön.

– En enää tuhlaile ravintoloissa samalla tavalla kuin ennen. Osaan laittaa rahaa sivuun pahan päivän varalle. Etenkin korona-aikana, kun kaikki esiintymiset ovat peruuntuneet, säästöt ovat tuoneet turvaa.

Kaikkein tiukimmassa rahatilanteessa Esko oli kymmenen vuotta sitten, kun avioero, yrityksen perustaminen ja opiskelujen aloittaminen osuivat samaan hetkeen. Tiukan tilanteen ansiosta hän oppi arvostamaan sitä, että tilillä on loppukuusta rahaa. Silti kuluttamisesta ei tarvitse Eskon mielestä tuntea huonoa omaatuntoa.

– Kaikkea ei tarvitse saada, mutta elämästä pitää voida nauttia. Mikäli tarvitsen jotain ja minulla on mahdollisuus hankkia se, ostan sen. Jos en pysty ostamaan jotain, teen töitä ja säästän, kunnes voin hankkia tarvitsemani. Sen haluan opettaa tyttärellenikin.

Kaikki muu on tärkeämpää kuin materia. Eikä tavaroihin saa kiintyä liikaa. Siinä toinen tärkeä oppi, jonka Esko haluaa lapselleen opettaa.

– Olen joutunut muuttamaan ja ostamaan uusia huonekaluja niin monta kertaa, etten ole kiintynyt yhteenkään niistä. Olisin valmis luopumaan mistä tahansa.

Lue myös: Esko Eerikäinen teki elämäntapamuutoksen ja laihtui 22 kiloa – yksi muutos toi hurjat tulokset

Esko omistaa satoja lenkkareita

Esko suosii hankinnoissaan kivijalkaliikkeitä ja pienyrittäjiä isojen ketjujen sijaan. Ikeassa hän ei ole käynyt sen jälkeen, kun sieltä vuosia sitten hankittu nojatuoli hajosi melkein heti oston jälkeen. Vaatteita, kenkiä ja huonekaluja hän ostaa myös käytettynä. Lenkkariostoksistaan Esko ei ole erityisen ylpeä. Myös ystävät kuittailevat aiheesta. Esko keräilee lenkkareita ja hänellä on kotonaan jopa satoja kenkäpareja.

– Poden huonoa omaatuntoa ostaessani lenkkareita. On ihmisiä, joilla ei ole varaa yksiinkään kenkiin, ja minulla on satoja kenkäpareja kotona, en edes tarvitse niin monia. Se hävettää minua. Perustelen kenkähankintoja itselleni sillä, että lenkkareilla on hyvä jälleenmyyntiarvo.

Esko miettii jokaista hankintaansa yön yli.

– Olen kova tinkimään. En maksa pyydettyä hintaa heti, vaan kysyn aina, että onko tämä varmasti viimeinen hinta. Se on yksi syy siihen, miksi shoppailen samoissa liikkeissä. Saan alennusta, koska myyjät tietävät, että tulen uudestaankin.

”Autamme tarvittaessa toisiamme tiukoissa rahatilanteissa”

Ruokakaupassa Esko käy parin päivän välein. Keskiverto ostoskori maksaa 25–30 euroa. Valtaosa summasta menee marjoihin, hedelmiin ja vihanneksiin, tyyriit liha- ja kalatiskit hän kiertää kaukaa. Kaupan hyllylle jäävät myös kalliimmat kasvovoiteet.

– Kasvovoiteeni ei montaa kymppiä maksa. Ihonhoitotuotteisiin pitäisi iän karttuessa ruveta kiinnittämään enemmän huomiota. Kauneusleikkauksiin en tuhlaisi ikinä.

Esko ei arkaile puhua raha-asioistaan ystäviensä kanssa. Hän on kysynyt heiltä neuvoa sijoittamisessa ja haaveilemansa kesäasunnon hankkimisessa ulkomailta. Hän on myös neuvonut ex-vaimoaan Martinaa sijoitusasunnon hankinnassa.

– Olen huomannut, että rahasta puhuminen on monelle paljon henkilökohtaisempaa kuin seksistä puhuminen. Puhun raha-asioistani avoimesti ystävilleni ja perheelleni. Autamme tarvittaessa toisiamme tiukoissa rahatilanteissa. Minulla ei kerran ollut varaa maksaa yhtä laskua, äiti maksoi sen puolestani. Muistan edelleen sen helpotuksen tunteen, joka minut valtasi, kun rahahuoli väistyi. Olen itse auttanut ystävääni maksamalla hänen takuuvuokransa. Läheiseni tietävät, että voivat kääntyä puoleeni tiukassa rahatilanteessa. Tiedän, että voin itsekin pyytää heiltä apua.

X