Raha ei ole Juuso Mäkilähteen päämotiivi työhön: ”USA:ssa olisin miljonääri, Suomessa parhaatkaan eivät saa jättituloja”
Kaksi pientä lasta, työt televisiossa ja radiossa, isän kuolema ja talon rakentaminen. Juontaja Juuso Mäkilähde on saanut huomata, että ruuhkavuodet ovat todella nimensä veroiset.
- Fyysisesti olen vanhempi kuin ikävuoteni. Viihdetyö pitää mielen nuorena, mutta fyysisen kunnon eteen pitäisi tehdä jotain vapaallakin.
Kaksi pientä lasta, työt televisiossa ja radiossa, isän kuolema ja talon rakentaminen. Juontaja Juuso Mäkilähde on saanut huomata, että ruuhkavuodet ovat todella nimensä veroiset.
Juuso Mäkilähde, 38, saapuu paikalle naureskellen ja kiertotietä, väärän kahvilan kautta. Hän on merkinnyt tapaamisen kalenteriinsa oikein, mutta sekoittanut mielessään Musiikkitalon ja Oodin. On maanantai ja kello vasta 11, mutta juontajalla on jo työpäivä radiossa takanaan. Hän on herännyt aamuviideltä ja puhuu väsymyksestä, mutta vaikuttaa pirteältä.
Olen ennen haastattelua tehnyt pienen kiertokyselyn Juusosta. Ne vastaajat, jotka ovat tehneet hänen kanssaan töitä, eivät keksi mitään kielteistä. Juuso on kuulemma ”tavallinen ja hauska”.
– Olen Kummeli-huumorin kasvattama viihdyttäjä. En ole värikäs persoonallisuus, mutta tykkään esiintyä. Nautin, jos kuuntelijoita edes vähän hymyilyttää. Tavallisuus passaa minulle.
Isin hassu työ
”Kun punainen valo palaa ja posetiivi soi, Mäkilähde tanssii. Rakastan suoria lähetyksiä sekä tv-töitä, jotka tuntuvat suorilta, kuten Selviytyjät. Jännitän, mutta suorastaan sytyn, kun tulee ongelmia ja pitää toimia nopeasti.
Olen huomannut, että orastava pissahätä on hyvä jännityksen tasaaja. Se lisää fiilistä, että on pakko selviytyä.
Juontajan työ on muuttunut. Elämme toisten puolesta loukkaantumisen aikaa. Minunkin on pitänyt jarrutella puheitani ja miettiä, voiko joku pahoittaa sanomastani mielensä.
Totuus on, että sanoo mitä tahansa, aina joku ei tykkää. Lähes kaikesta voi yhä vitsailla, mutta kun koputtelee hyvän maun rajoja, pitää olla tarkkana.
Olen väsynyt varomaan sanojani ja yritän olla välittämättä. Teen työni mahdollisimman hyvin, se saa riittää.
Raha ei ole minulle päämotiivi. Jos olisin juontaja USA:ssa, olisin miljonääri, mutta Suomessa parhaatkaan eivät saa jättituloja. Toisaalta täällä julkisuus on armollisempaa.
Lapseni ymmärtävät, että isillä on vähän hassu työ, mutta heidän arkensa on tavallista, oikeaa elämää.
Parikymppisenä oli coolia, kun tuli ensi-iltakutsuja ja tarjoiltiin vip-kortteja. Pelastukseni oli ihailemani kollega Jukka Rossi. Hän ei arvostanut pintaliitoa lainkaan, joten vippiliput jäivät minultakin käyttämättä.”
Unelmaduuni
”Synnyin Lohjalla, ja sieltä muutimme Imatran kautta Jämsään. Ihan pikkupoikana minusta piti tulla poliisi kuten isästäni. Kun seiskaluokalla kirjoitin kirjeen vanhemmalle itselleni, suunnittelin tulevani jalkapalloilijaksi. Luin kirjeen ysiluokalla, ja se tuntui lapselliselta. Parissa vuodessa olin ymmärtänyt, että minusta ei ole Litmaseksi.
Lukioikäisenä istuin kaverin kyydissä, ja ajelimme liikenneympyrää Jämsässä. Kuuntelimme Radiomafiaa, ja päässäni välähti: tuo on mun juttu. En päässyt opiskelemaan tiedotusoppia vielä toisellakaan kerralla, mutta äiti keksi, että menisin Ylöjärvelle Voionmaan opistoon.
Vuosi oli alku uralleni ja myös sikäli merkityksellinen, että tapasin siellä puolisoni. Hän opiskeli eri alaa, mutta sattui käymään opistolla kaverinsa luona.
Minulla oli kaipuu seurustella, ja hän on viehättävä sekä kaikella hyvällä tavalla tavallinen, lähes vaatimaton. Me rakastuimme ja sillä tiellä olemme.”
Kestävyyslaji
”Olen puolisoni kanssa vakka ja kansi -osastoa, täydennämme toisiamme. Olen huoleton viihdeihminen, hän työskentelee taloushallinnon alalla.
Hän on itseään korostamaton jalat maassa -tyyppi. Hänen ansiotaan on, että olen oppinut olemaan onnellinen pienistä arkisista asioista.
Pitkä parisuhde on hyvä peili itsetuntemukseen. Molempien on pakko kohdata myös omat huonot puolensa.
Suhde on aina päätös, ja kun siitä pitää kiinni, se kantaa ja palkitsee. Pitkässä suhteessa tulee väistämättä hetkiä ja jopa ajanjaksoja, jolloin emme ole toistemme isoimpia faneja. Niistä selviytyminen on kuitenkin lujittanut suhdetta, ja olemme hitsautuneet entistä tiukemmin yhteen.
Tässä ammatissa meitä höösätään liikaakin, mutta kotona ei tule erityiskohtelua. Esimerkiksi Idolsissa paklattiin ja passattiin koko illan ajan, jopa kengännauhat sidottiin.
Kontrasti oli melkoinen, kun ajoin puoliltaöin kotiin juhlavetimissäni. Pihalla huomasin, että olin unohtanut avaimen. Asuimme siihen aikaan kerrostalossa, ja puolisoni oli jo nukkumassa lasten kanssa. Kun hän vihdoin heräsi päästämään minut sisään, en saanut aplodeja. Tuli vain tyly muistutus, että kannattaisi pitää avaimet mukana. Tunne oli epätodellinen, kuin olisin käynyt hetken larppaamassa toista elämää.
Puhun paljon, ja moni pitää minua sosiaalisena. Mutta se on opittu rooli, oikeasti olen aika epäsosiaalinen. Viihdyn pienissä porukoissa, ensi-illat ja kokkarit jätän väliin.
Koti ja lapset ovat sekä minulle että avovaimolleni ykkösjuttu. Saan työssäni tarpeeksi viihdettä, ja onneksi hänkään ei kaipaa eikä järjestä meille vapaa-ajaksi liikaa menoja.”
Huolehtiva isä
”Tulin isäksi kolmikymppisenä. Ennen sitä luulin olevani kolmen tai neljän lapsen tyyppi. Nyt yhdeksänvuotiaan tytön ja kuusivuotiaan pojan isänä ajattelen, että kaksi on sopiva määrä. Ymmärsin jo varhain, että kaikki lapset eivät toimi samalla tavalla. Olen valmentanut junioreita jalkapallossa ja tottunut kohtaamaan pienetkin ihmiset yksilöinä ja samalla tasolla.
Omat vanhempani olivat näin jälkeenpäin ajatellen ehkä liiankin lepsuja. Sain kaiken aika helpolla ja yritän olla siinä suhteessa omaa isääni parempi. Olen leikkisä ja osallistuva isä, mutta toisaalta tiukahko ja jopa ylihuolehtiva. Jos joku meillä heräilee yöllä lasten yskimiseen, se olen minä.
Arvoni ovat kuitenkin aika samat kuin vanhemmillani. Olen yrittänyt opettaa lapsille, että ihminen ei pärjää yksin. Pitää ajatella, miltä toisesta tuntuu. Heikompaa autetaan. Viljelen sarkastista huumoria, mutta muissa ihmisissä arvostan eniten aitoa positiivisuutta. On viehättävää, kun joku suhtautuu elämään lämpimästi. Ihailen ihmisiä, joiden seurassa aurinko on aina läsnä. ”
Sittenkin naimisiin
”Kyllä iskä ja äiti vielä menee naimisiin. Niin sanoin äskettäin tyttärelleni, kun olin hänen kanssaan yhteisellä matkalla Italiassa. Hoidimme kaksivuotiasta kummipoikaa, jonka vanhemmat olivat häissä. Meillä oli kivaa yhdessä.
Haluan mennä naimisiin, mutta sopivaa aikaa hääjuhlille ei ole vielä löytynyt.
En ole lykännyt naimisiinmenoa siksi, että pelkäisin sitoutua. Sen sijaan ajatus omista juhlista jotenkin tökkii. Tykkään esiintyä työroolissa, mutta vapaalla on kiusallista olla keskipisteenä.
Olen kallistumassa siihen, että menemme naimisiin ilman juhlia.
Jos minulla joskus on polttarit, en halua niihin yhtään temppua enkä kepposta. Ne on jo niin tehty. Työssäni minut on puettu hassuihin vaatteisiin, olen hypännyt benji-hypyn, minulle on naurettu ja minut on nöyryytetty sekä nolattu moneen kertaan. Mieluiten menisin kaverien kanssa viikonlopuksi golfaamaan.”
Työn imussa
”Minulla oli kova polte päästä hommiin heti ensimmäisen opistovuoden jälkeen. Olin kuitenkin vasta kolmatta kastia, yliopisto-opiskelijat ja ammattikorkeakoululaiset ohittivat minut kirkkaasti.
Pääsin kesätöihin turkulaiseen Radio Sataan. Keksin ehdottaa, että he saavat työmarkkinatukea, kun palkkaavat minut.
Syksyllä jatkoin opintoja ammattikorkeakoulussa, nykyisessä Metropoliassa. Siellä tutustuin kaveriin, joka pyysi minut tekemään chatti-ohjelmaa Subtv:lle. Heräsin joka aamu seitsemältä, ja teimme tunnin suoran lähetyksen ennen koulun alkua.
Puolen vuoden kuluttua tuli uusi kiinnostava työ Voicella, ja koulu jäi kesken. Töitä ja tuuria riitti senkin jälkeen: YleX, Suomen surkein kuski, Villi kortti, Radio Suomipopin iltapäivä…
Myöhemmin suoritin tutkintoni loppuun työn ohessa, ja olen virallisesti medianomi. Jotkut projektit on mielestäni hyvä viedä loppuun periaatteen tai vaikka isoäidin vuoksi. Hän kirjoittaa tyytyväisenä minulle aina kirjekuoreen titteliksi toimittaja.”
Elämä kyykytti
”Kolme–neljä vuotta sitten asiat kasaantuivat ikävästi. Tein monia eri töitä, ja samaan aikaan rakensimme taloa. Kun isä kuoli äkillisesti, korvasin suruni käsittelyn sillä, että otin esikoisena huolekseni kaikki käytännön järjestelyt.
Isän menettäminen sai minut myös paneutumaan taloprojektiin entistä kiihkeämmin. Tuntui tärkeältä tarjota omille lapsille kunnon puitteet. Halusin olla hyvä isä. Mutta liika oli liikaa, enää en ollutkaan parhaimmillani ongelmien keskellä. Lopulta en jaksanut, ja langat tuntuivat karkaavan käsistä. Olin tosi väsynyt, ja työstä katosi nautinto.
Jälkeenpäin nuo ajat ovat kuin sumua. Ruuhkavuodet ovat olleet todella nimensä veroiset.
Pystyin puhumaan väsymyksestä ystävien kanssa ja hain apua terapiasta. Se ei ollut minulle mikään iso askel, vaan hyvin luonnollista. Jos niska jumittaa, menen fysiatrille.
”Ammattiapu auttoi, mutta ehkä suurin oivallus tuli hyvältä kaveriltani.”
Ammattiapu auttoi, mutta ehkä suurin oivallus tuli hyvältä kaveriltani. Hän sanoi, että mitäs jos se olikin siinä. Sinä olet tehnyt tosi monta steppiä ylöspäin, ehkä sinun ei tarvitse enää tavoitella mitään.
Otin hänen sanomansa kehuna. Olen ollut isoissa radio-ohjelmissa ja suosituissa tv-ohjelmissa. Voisin toki päästä vielä uusiin, joilla olisi isompi yleisö, mutta entäs sitten.
Nykyään mietin entistä tarkemmin, mitä oikeastaan haluan tehdä ja miksi. Voisinko käyttää osaamistani vaikka tekemällä hyvää muille. ”
Fyysisesti vanha
”Suomessa ei onneksi vaadita valkeita hampaita eikä ulkonäön jenkkitäydellisyyttä. Voin hyvin mennä kauppaan verkkareissa, mutta nautin myös laittautumisesta. Kun ammattilaiset pukevat minut esiintymiskuntoon, olo on vahva. Katson peiliin ja olen aika tyytyväinen.
En ole juurikaan painoani tarkkaillut, mutta täysi-ikäisyyden rajoilla havahduin siihen, että kiloja oli päässyt kertymään ylipainoksi asti. Tuolloin tein tietoisen päätöksen rukata elintapojani ja onnistuinkin pudottamaan toistakymmentä kiloa. Se oli hyvä saavutus, sillä työskentelin tuolloin tuoreiden munkkien keskellä Elosen leipomossa.
Itsetuntoni on enimmäkseen hyvä. Ammatillisesti jopa ysin luokkaa ja ulkonäönkin suhteen vähintään kasiplussa.
Tosin fiilikset vaihtelevat. Väliin mahtuu vitosen päiviä, ja pahimpina aikoina en olisi päässyt edes luokalta.
Ehkä se on itsepetosta, mutta väitän, että henkisesti olen ikäistäni nuorekkaampi, kiitos työni. Sen sijaan fyysisesti tunnen itseni vanhemmaksi.
Olen ollut viime aikoina harmittavan laiska pitämään huolta kunnostani. Liikunnalla on päätä virkistävä vaikutus, mutta aina ei vain jaksa. Nelikymppisyys häämöttää. Jos nyt en pidä huolta kunnostani, tässä käy huonosti.”
Jotain korkeampaa
”Lapsien syntymän ja isän kuoleman jälkeen olen alkanut pelätä kuolemaa – sitä, että lapset jäisivät ilman isää.
Olen sanonut lapsille, että ukki on pilvenpäällisissä. Emme ole kuitenkaan uskonnollisia. Puoliso ei kuulu kirkkoon, ja lapset saavat aikanaan päättää, mitä haluavat sen suhteen. Minä kävin rippikoulun, pärjäsin Raamattu-visassa ja olin isosenakin. Sittemmin aloin epäillä kirkon oppeja, mutta kuulun edelleen kirkkoon.
Jotenkin koen lohdullisena ajatella, että jotain korkeampaa voisi olla olemassa. Tuskin se korkeampi on Raamatun tarinan jumalahahmo, mutta jotakin selittämätöntä silti.
Ehkä isä on siellä pilven päällä. Ainakin hän on muistoissani ja ajatuksissani.”
Kohti jaahastelua
”Uupumisen jälkeen olen opetellut irti perfektionismista. Päivä se on huomennakin. Tällä hetkellä teen vain Radio Suomipopin Aamulypsyä, ja muut työt ovat tauolla. Usein panen iltapäivällä puhelimen kiinni ja avaan sen vasta illalla tarkistaakseni uutiset ennen aamuvuoroa.
Tänä kesänä aion pitää kerrankin pitkän kesäloman. Yritän pitää huolen siitä, että kuukausi ei salakavalasti täyty töistä.
Leikittelen ajatuksella jaahastelusta. Se tarkoittaa, että kävelen rauhallisesti lievässä etukenossa kuin eläkeläinen, kädet takana selkää tukien ja katselen, että jaahas, mitäs täällä.
Aion viettää enemmän aikaa perheen kanssa sekä myös yksin. Ehkä pelaan golfia, käyn lenkillä tai uimassa. Teen mitä huvittaa ja nautin elämästä.
Syksyllä jaksan taas viihdyttää.”
Juttu on julkaistu alun perin Anna-lehdessä 25-26.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous