Ihmiset

Laura Lepistö jakoi soman suukkokuvan pienestä perheestään: ”Vähemmän unta, enemmän rakkautta”

Laura Lepistön esikoinen syntyi heinäkuussa. Nyt koko perhe poseeraa Instagram-kuvassa.

Teksti:
Viivi Aaltovesi
Kuvat:
Sampo Korhonen

Laura Lepistö sai esikoisena pelättyään jo, ettei voisi koskaan tulla raskaaksi.

Laura Lepistön esikoinen syntyi heinäkuussa. Nyt koko perhe poseeraa Instagram-kuvassa.

Ex-taitoluistelija Laura Lepistön, 33, ja hänen puolisonsa Tommi Huovisen esikoinen syntyi heinäkuussa. Laura on jakanut uudesta vauva-arjesta joitakin kuvia Instagram-tilillään. Uusimmassa kuvassa poseeraa koko perhe: Laura ja Tommi suukottavat toisiaan samalla, kun Tommi pitelee vauvaa.

”Meidän porukka Niki Strbianin kameran kera tässä yhtenä aamuna. Vähemmän unta, enemmän rakkautta”, Laura kertoo englanniksi kuvatekstissä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Laura Lepistö (@lauralepisto) jakama julkaisu

Valokuvaaja Niki Strbian on ottanut myös esimerkiksi Jukka ja Chachi Hildénistä sekä heidän lapsistaan perhekuvia.

Laura on kertonut Instagramissa myös  vauvaperheen kesäreissusta: imetyshetkistä päivällispöydässä ja muusta vauvan aikataulussa menemisestä.

 

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

 

Henkilön Laura Lepistö (@lauralepisto) jakama julkaisu

Kuvissa Laura, Tommi ja neliviikkoinen jälkikasvu matkailevat Ahvenanmaalla.

Mutkainen tie äidiksi

Laura on elänyt vauva-arkea nyt runsaan kuukauden ajan. Tie äidiksi ei ollut helppo: Laura kertoi keväällä Annan haastattelussa joutuneensa hakemaan apua ulkomailta asti, jotta raskaus onnistui.

Kiivaimpina urheiluvuosina Lauran kuukautiset loppuivat välillä, mutta sitä pidettiin tavanomaisena, ja kiertoa korjailtiin e-pillereillä. Urheilusta seuraavan kuormituksen vaikutuksista kehoon ja hedelmällisyyteen ei ollut tarjolla tietoa, eikä Laura osannut sellaista etsiä. Kun raskaaksi tuleminen ei urheilu-uran jälkeen onnistunut noin vain, Laura pelkäsi jo aiheuttaneensa pysyvää vahinkoa hedelmällisyydelleen.

– Pelkäsin, saanko koskaan lasta. Hakeuduin lääkäriin, mutten saanut sieltä sellaista apua, jota olisin tarvinnut. Heillä kun ei ollut tarpeeksi tietoa huippu-urheilun vaikutuksista naiskehoon, Laura kertoi keväällä.

Avuksi löytyi hormoniepä­tasapainotiloihin erikoistunut asiantuntija, jonka johdolla Laura lähti purkamaan kuormitustaan, vähentämään kovatehoista treeniä ja kasvattamaan rasvaprosenttiaan. Lopulta raskauskin onnistui.

X