Ilma-akrobatiatunti aerial hammock. Kaksi naista temppuilevat kankaiden varassa.
Maailma kääntyy ylösalaisin Aerial Hammock -tunnillla.
Liikunta

Testissä ilma-akrobatiatunti Aerial Hammock – temppulaji houkuttelee myös liikunnan vieroksujia

Ilma-akrobatiatunnilla taiteillaan katosta roikkuvan kankaan varassa. Hankalan näköiset temput onnistuvat ensikertalaiselta kuin vahingossa.
Teksti: Pirjo Latva-Mantila Kuvat: Timo Aalto

No niin, ilma-akrobatia haltuun: kohta roikutaan pää alaspäin, jalat kohti kattoa. Tällä asenteella täti astelee tunnille, joka pyörii nimellä Aerial Hammock.

Katosta roikkuvat hammock-kankaat näyttävät samoilta kuin ilmajoogassa, mutta ohjaaja Marianne Katila kertoo näiden olevan joustavampia ja soveltuvan paremmin temppuiluun.

Kun ilmajoogassa kangasta käytetään apuna rauhallisissa liikkeissä, ilma-akrobatiassa temppuillaan kangaslenkillä.

Tunti alkaa lämmittelyllä, jossa herätellään koko kroppa niskasta varpaisiin. Rintarangan, lantion ja pään pyörittelyt sujuvat rutinan säestyksellä. Ruho on kangistunut talven lumitöissä ja hiihtoladuilla niin, että ihan heti ei tule mieleen akrobatia.

Osa lämmittelyistä tehdään kankaalla. Ensiksi kiivetään liinaa käsivoimin ylöspäin, ja pian jo roikutaan sen varassa suorin käsin. Molemmat jalat nostetaan ylös 90 asteen kulmassa, vähän kuin ilmaistuntaan.

Kangas on liukas, ja siitä on puristettava ­lähes hampaat irvessä. Mariannen mukaan puristusvoima kasvaakin nopeasti tässä ­lajissa. Oman kehon kannattelu kankaan varassa tuntuu todella raskaalta. Ote hieman helpottaa, kun kangasta kiedotaan ranteiden ympärille.

Koska salin lattia on päällystetty kauttaaltaan pehmeällä ja paksulla permantomatolla, alla ei välttämättä tarvita patjaa. Täti kuitenkin päättää ottaa varman päälle ja haluaa kaikki pehmusteet.

Ilma-akrobatia kangas tutuksi. Pirjo ja kangas selän takana.

Kattoon kiinnitetty ilma-akrobatiakangas on liukasta materiaalia.

Ilma-akrobatia ei ole ihan helppoa, mutta yritys palkitaan

Seuraava 45-minuuttinen meneekin sitten sumussa. Teemme kankaan varassa perusliikkeitä, jotka ohjaaja ensin näyttää hitaasti kahteen kertaan.

Aika äkkiä ollaan jo pää alaspäin ja ihmetellään, mihin sitä jalkaa ja kättä pitikään siirtää. Jännä, miten hankalaa on ajatella ­liikkeitä ylösalaisin. Liike näyttää periaatteessa aika yksinkertaiselta ja helposti ­matkittavalta, mutta sitten taas muisti pätkii.

Jalkojen asentoa hakiessa veri ehtii laskeutua päähän niin totaalisesti, että on vaikea erottaa vasenta ja oikeaa, taikka tietää, mitä tarkoittaa sana ”etukautta”. Kankaan keinunta ja pyöriminen sumentaa ajatusta ja saa haukkomaan henkeä. Välillä on pakko laskeutua alas huilaamaan. Oma hitaus yllättää, vaikka se tiedossa olikin.

Ja ei kun uutta yritystä perään. Ohjaaja käy näyttämässä kumpaa jalkaa siirretään ja mihin suuntaan. Kangasta kiedotaan jalkojen ympärille, ja kohta keinutaan yläilmoissa satula-asennossa. Kangas painuu syvälle reisiin ja puristaa. Vieressä temppuileva nainen neuvoo tarttumaan ylempää kiinni ja nostamaan itseä ylöspäin niin, että kankaan saa lähemmäs nivusia.

Ja kas, tasapaino pysyy, vaikka irrottaa kädet!

Pirjo istuu satula-asennossa ilma-akrobatiakankaassa.

Katso, ei käsiä! Tasapaino pysyy satula-asennossa.

Temppu onnistuu kankaan varassa kuin vahingossa

Seuraavaksi ylävartalo pudotetaan alas ja taas katsellaan maailmaa väärinpäin jalat ­ylhäällä. Pieni heijausliike ylävartalolla ­taakse ja ylösnousu takaisin satulaan, ja taas tuli tehtyä temppu. Vaan selitäpä kavereille, miten se tehtiin.

Kehon painoa käytetään hyväksi liikkeissä, jotka onnistuvat kuin vahingossa.

Pinnistely on niin kokonaisvaltaista, että aivan pitää puuskuttaa. Adrenaliini, endorfiini ja kaikki muutkin hormonit tanssivat iloisesti korvien välissä.

Kysyn itseltäni ”missä mun jalka on?” ja löydän sen pienen etsinnän jälkeen kankaan sisältä. Tuntuu monta kertaa, että jäsenet ovat tuhannen solmussa, mutta niin vain kangas päästää otteestaan, kun lukitus puretaan päinvastaisessa järjestyksessä.

Putoamisen vaaraa ei näytä olevan. Ilmeisesti itsesuojeluvaisto pitää ilmarakoa pään ja patjan välissä.

Pirjo roikkuu ilma-akrobatiatunnilla kankaassa pää alaspäin.

Paksu patja alapuolella tuo mielenrauhaa, vaikka putoamisen vaaraa ei tunnu olevan.

Lue myös: Testissä Aerial Stretching – Ilmavenytys on jännittävää ja tehokasta

Omia ilma-akrobatialiikkeitä kannattaa kuvata

Marianne kertoo, että moni ilma-akrobatiatunnille tuleva on innostunut liikunnasta ensimmäistä kertaa elämässään.

– Tätä ei koeta suorittamiseksi, jota on pakko tehdä terveyden takia. Jos perinteiset lajit eivät kiinnosta tai on jo tottunut liikkuja, ilma-akrobatiassa saa erilaista haastetta ja mahdollisuuden ylittää itsensä – arjen keskelle jotain poikkeavaa.

Uuden tempun oppiminen voi Mariannen kokemuksen mukaan olla todella iso juttu aikuisellekin.

Hän kannustaa kuvauttamaan omia liikkeitä kännykällä.

– Kuvia kun katsoo, voi yllättyä. Siinä vasta huomaa, miltä liike näyttää.

Tanssijan asento kankaassa.

Tanssijan asennossa toinen jalka tiputetaan alaspäin kohti lattiaa.

Lopuksi kuperkeikka ja arkkuun makaamaan

Temppuilu todella vie mukanaan.

Kankaan päälle noustaan seisomaan yhdellä jalalla, mistä alkaa taas seuraavan liikkeen kehittely.

Kuperkeikka ja ”arkku” ovat tämän tunnin ekstraliikkeitä. Marianne tekee kankaan varassa monta kuperkeikkaa. Täti sen sijaan jättää keikaukset väliin ja keskittyy tunnin viimeiseen haasteeseen. Sen nimi on arkku.

Ensin noustaan liinan päälle seisomaan, ja muutaman siirron ja kääntämisen jälkeen maataan liinan päällä pitkin pituutta kädet rentona levällään. Täti on arkussa, bravo!

Marianne nappaa kuvan. Täti lataa sen instastooriin ja saa paljon peukutuksia. Hah, luulevat notkeaksi.

Kaikkien temppujen jälkeen on aivan mahtava olo. Oma kroppa yllätti. Onnistumisen ilo nousee melkein hattuun.

Se on todistettu: vanhakin voi oppia uusia temppuja.

Ilma-akrobatia. Pirjo Latva-Mantila makaa selällään kankaan varassa.

Ilma-akrobatia päättyy liikkeeseen nimeltä arkku. Kuva: Marianne Katila

Juttu on ilmestynyt Kotilääkärin numerossa 3/2022.

X