Sanna, 43, sai massiivisen aivoverenvuodon, vaikka riskitekijöitä ei ollut: ”Enää en halua uhrata työlle kaikkeani”
Massiivisen aivoverenvuodon saanut Sanna Kemppainen, 43, toipui työkykyiseksi puolessa vuodessa. Näyttelijänä työskentelevä Sanna aikoo jatkossa höllätä työtahtia.
Sanna Kemppainen on nimennyt itsensä ja Martta-hevosen Team Tikkujaloiksi. Paluu ratsaille oli Sannalle merkittävä etappi aivoverenvuodosta toipuessa.
Massiivisen aivoverenvuodon saanut Sanna Kemppainen, 43, toipui työkykyiseksi puolessa vuodessa. Näyttelijänä työskentelevä Sanna aikoo jatkossa höllätä työtahtia.
Viime uudenvuoden aatonaattona kello neljä aamulla lappeenrantalainen Sanna Kemppainen heräsi hillittömään päänsärkyyn. Se tuntui pään takaosassa ja oli täysin erilaista kuin mikään särky aiemmin. Hän tunsi myös puutumisoireita toisessa jalassa eikä uskaltanut nousta sängystä.
Kaikki tapahtui kuin unessa. Sanna herätti miehensä Jukan ja pyysi häntä soittamaan ambulanssin. Sen jälkeen Sannan muistikuvat loppuivat.
”Jos hoidossa olisi viivytelty tuntikin, olisi voinut olla myöhäistä”
”Olen ollut tajuissani, mutta en muista mitään. Neuropsykologi sanoi minulle myöhemmin ihanasti, että aivoillani oli tehtävä pitää minut hengissä ja asioiden muistiin painaminen on ollut sivuseikka.
Minut vietiin Etelä-Karjalan keskussairaalaan, ja sieltä kiireen vilkkaa ambulanssilla Helsinkiin, Töölön sairaalaan.
Olin saanut massiivisen lukinkalvonalaisen aivoverenvuodon. Tilanne oli kriittinen. Jos hoidossa olisi viivytelty tuntikin, olisi voinut olla liian myöhäistä.
Nukutuksessa vuotokohta aivoissa tukittiin pienellä putkella. Koska aivoverenvuoto aiheutti häiriön aivo-selkäydinnestekiertoon ja minulle alkoi kehittyä hydrokefalia, minulle laitettiin ihon alle suntti, joka kanavoi liiallisen nesteen aivokammiosta vatsaonteloon.
Aivoverenvuodon syy ei selvinnyt. Kyseessä on todennäköisesti ollut rakenteellinen juttu – aneurysma eli pullistuma aivoihin verta vievässä suonessa.
Helsingistä muistan unenomaisia välähdyksiä. Olen laulanut Rauli Badding Somerjoen biisiä Mä jäin kii: ”Ho-ho-hoitajaako nyt tarvitaan…” ja väittänyt olevani Terhi. Jukka kyseli työkavereiltani Lappeenrannan kaupunginteatterissa, onko olemassa joku sen niminen roolihahmo, mutta kukaan ei ollut kuullutkaan mistään Terhistä.
Runsaan kahden viikon kuluttua minut siirrettiin Etelä-Karjalan keskussairaalaan, jossa olin vielä pari viikkoa.
Aivoverenvuodon syy ei selvinnyt. Kyseessä on todennäköisesti ollut rakenteellinen juttu – aneurysma eli pullistuma aivoihin verta vievässä suonessa. Se pullistuma vain sattui puhkeamaan nyt. Mitään riskitekijöitä minulla ei ole. En tupakoi eikä minulla ole verenpainetta.”
Lue myös: Aivoverenkiertohäiriö vaatii pikaista hoitoa – nämä ovat tyypilliset oireet
Aivoverenvuodosta toipuminen alkoi jo sairaalassa
”En halua ajatella sitä, että olin hilkulla kuolla, vaan sitä, miten hyvältä tuntuu olla elossa. Minulla on ollut koko ajan olo, että olen tosi turvassa. Minusta on pidetty hyvä huoli ja ympärillä on ollut ammattilaisia, jotka tietävät, miten minua pitää hoitaa.
Selvisin todella vähillä vaurioilla. Olisi voinut käydä niinkin, että olisin joutunut opettelemaan uudestaan puhumisen ja kävelemisen, mutta sairaalasta päästyäni minulla ei ole ollut kuin höntti pää, päänsärkyä ja kaksoiskuvia.
Heti, kun olin vähän kartalla, kyselin neurologeilta, milloin pääsen ratsastamaan. Se oli minun suurin huolenaiheeni. Lasten pärjäämisestä en ollut lainkaan huolissani, sillä tiesin, että Jukka osaa hoitaa hommat.
Kuntoutuminen alkoi jo sairaalassa: kävelin portaita ja kävin neuropsykologin vastaanotolla. Alussa minua turhauttivat ne tehtävät, kun en osannut, muistanut tai pystynyt. Mutta sitten helpotti, kun tajusin, että eihän minun tarvitsekaan osata. Oivalsin, että olen tässä siksi, että neuropsykologi kartoittaa, millaista apua tarvitsen.”
Eläkeläisjumppaan treenaamaan tasapainoa ja lihaskuntoa
”SE ON KUULKAA IHMISEN KOTONAAN HYVÄ OLLA!!!! Näin päivitin Facebookiini helmikuun alkupuolella. Pääsin käymään talleillakin heppoja moikkaamassa, alussa horjuvin askelin ja myöhemmin potkukelkalla. Oli ihanaa aistia tallitunnelmaa, silittää heppoja ja tavata ihmisiä, jotka ovat minulle tosi tärkeitä.
Kaksoiskuvien takia pidin toisen silmän päällä silmälappua, jonka teatteriväki oli tuunannut bling-blingiksi. Kävin silmälääkärillä tutkituttamassa silmäni, mutta näössäni ei ollut mitään vikaa. Lääkäri totesi, että se on kompuutteri, joka ei toimi. Jäimme odottamaan kompuutterin päivittymistä. Hiljalleen kaksoiskuvat katosivatkin.
Tasapainoa ja lihaskuntoa treenasin jumpassa lappeenrantalaisten eläkeläisten kanssa.
Huhtikuussa kävin tarkastuksessa Helsingissä. Sain puhtaat paperit ja seuraavan kontrolliajan kahden vuoden päähän. Sain myös luvan nousta hevosen selkään. Neurologin mukaan minulta on kielletty ainoastaan syvänmerensukellus ja avaruuslennot.”
Lue myös: Kävelyvauhdilla on väliä – hidas kävelyvauhti voi kertoa aivoverenkiertohäiriön vaarasta
Neljän kuukauden kuluttua takaisin ratsaille
”Team Tikkujalat oli back in business huhtikuun puolivälin kieppeillä. Martta-hevosystäväni kanssa menimme harja hulmuten ravia ja laukkaa valmentajan katseen alla. Minusta on kuva, jossa istun hymyillen ja ryhdikkäänä Martan selässä. Sellaiselta näyttää tämän ihmisen onni.
Olin jo muutama päivä aiemmin käynyt hieman testaamassa, miltä tuntuu istua hevosen selässä. Ihanalta se tuntui. Jännä homma, mutta hepan kyydissä minua huljuttaa päästä vähemmän.
Vaikka minulla ei ole yhtä hyvä tasapaino kuin aiemmin, en jännitä ratsastamista. Päinvastoin, minuun on laskeutunut tyyni rauha. En pelkää, että putoan. Luulen, että jos olisin tippunut hevosen selästä ja lyönyt pääni, olisi paljon jännittävämpää alkaa taas ratsastaa.”
Paluu teatterille – sairauslomaa lyhennettiin kuukausilla
”Olen kuntoutunut todella hyvin. Välillä on päänsärkyä ja välillä päässä huljuu kuin olisi juonut oluen. Käyn edelleen viikoittain neuropsykologin luona treenailemassa muistia, muuta kuntoutusta en tarvitse.
Alun perin sairauslomani piti jatkua syyskuuhun asti, mutta se loppui toiveestani jo kesäkuussa. Kesällä pidän lomat pois ja elokuussa palaan teatterille. Laskeudun töihin pehmeästi. Minulla ei ole roolia odottamassa, vaan aloitan laulamalla Yökyöpelit-lastenmusikaalissa. Laulan verhoissa, piilossa yleisön katseilta. Olen osa kööriä.
En usko, että palaan enää täysipäiväiseen näyttelijäntyöhön. Se on todella rankkaa: Töitä on aamulla ja illalla kuutena päivänä viikossa. Näytöksiä voi olla päivässä kaksikin, ja samaan aikaan treenaat jo seuraavia rooleja. Ei ihme, että katkeaa verisuoni päästä.
Olen kahdenkymmenen vuoden aikana saanut tehdä kaikki ne roolit, joista kaupunginteatterin näyttelijä voi unelmoida. Olen uhrannut Thalialle perhe-elämän, lapset, kaiken. Enää en halua uhrata.
”Minuun on laskeutunut jokin hitaus ja otan sen ilolla vastaan”
Jo ennen sairastumista olin miettinyt tahdin hidastamista, mutta sairastuminen vahvisti ajatusta. Todellisuudessa haluaisin päiväkotiin lasten hulluttajaksi, mutta sellaista ammattia ei taida olla. Voisin kuvitella tekeväni vaikkapa teatterin yleisötyötä tai sitten voisin siirtyä kokonaan koulumaailmaan lasten tueksi ja avuksi. Voisin olla kesäteatterinäyttelijä tai silloin tällöin tempaista jonkin projektin. Tulevaisuudelta toivon päivätyötä ja vapaita viikonloppuja.
Vakava sairastuminen ei valitettavasti tuonut mitään suurta valaistumista. Sen olen kuitenkin oivaltanut, että hötkyily ja asioista stressaaminen on täysin turhaa. On annettava rauhaa itselle ja rauhaa muille.
Monet ovat jännittäneet, olenko edelleen sama Sanna. Kyllä minä olen. Mutta samaan aikaan en ole. Minuun on tullut jokin hitaus ja otan sen ilolla vastaan.”
Asiantuntijana neurokirurgi ja Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskuksen johtaja Antti Huotarinen Kuopion yliopistollisesta keskussairaalasta
Juttu on julkaistu Kotilääkärin numerossa 7/2023.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous