Markku Piri sanoo, että kasvuprosessina on erilaista huomata olevansa vähemmistöä kuin enemmistöä.
– Kasvuprosessina on erilaista huomata olevansa vähemmistöä kuin enemmistöä, Markku Piri sanoo.
Julkkikset

Menestynyt muotoilija Markku Piri eli vaikean lapsuuden, sairasti kahdesti syövän ja kantoi julkihomouden taakkaa: ”Kun tapahtuu paljon, ennen pitkää tapahtuvat myös ihanat asiat”

1980–90-lukujen superjulkkis, muotoilija Markku Piri, 65, on värikäs taiteilija, jolle ei koskaan ole riittänyt tavanomainen. Elämänsä varrella hän on ollut aina valmis panemaan kaikki likoon.
Teksti: Minna Juti Kuvat: Sara Pihlaja

Muotoilija Markku Piri kertoo, että hänellä on tapana lisätä pitkän CV:nsä perään leipuri.

2000-luvun alussa, kun hän isännöi entistämäänsä Huittisten vanhaa pappilaa ja järjesti siellä suuria illallisia ja yleisötilaisuuksia, hänen piti erään kerran valmistaa täytekakkuja 80 kananmunasta. Jokaisesta oli eroteltava kel­tuainen ja valkuainen. Markku komensi elämänkumppaninsa Karin hommiin.

Kuka tahansa ei olisi lähtenyt hulluun urakkaan, mutta Kari tunsi Markun: kun tällä siintää mielessä hyvä päämäärä, sitä kohden käydään työtä ja vaivaa säästämättä.

Markku on renessanssi-ihminen. Hän kuuntelee kutsumustaan, nauttii osaamisestaan eikä pelkää olla mestari.

Nyt hän on luvannut valmistaa lounaan. Saan katsella hämeenlinnalaisen puutalon modernissa, Markun itsensä suunnittelemassa keittiössä, kun hän kokkaa.

– Ruoka on erään muranolaishotellin keittiömestarin bravuuri. Yövyin hotellissa usein, ja keittiömestari kertoi, miten tämä tehdään, Markku selittää kiepauttaessaan nopeasti höyrystämäänsä, pistaasipestossa pyöritettyä kesäkurpitsaspagettia lautasille, joilla odottaa jo porkkana-inkivääripyree.

– Pyreessä on myös perunaa, sipulia ja valkosipulia sekä loraus kuohuviiniä. Pestoa varten paahdoin pistaasit pannulla.

Jälkiruoaksi Markku, jälkiruokien ystävä, tarjoaa siivun spelttijauhoilla leivottua raparperi-rusina-kardemummakakkua ja kotitekoista raparperi-limejäätelöä. Annoksessa on myös nokare raparperihilloa.

– Raparperit ovat Kiuruvedeltä omasta puutarhasta, hän kertoo.

Markku Pirin kaksi kiintopistettä

Muutama vuosikymmen sitten, 1980-luvulla, Markku Piri eli vauhdikasta elämää akselilla Helsinki–New York–Tokio. Koti ja oma suunnittelutoimisto olivat New Yorkissa. Menestyksellä ei tuntunut olevan rajoja, vaan ympäri maailman hänelle tarjottiin uusia töitä. Toimistossa olisi riittänyt hommia ainakin neljälle assistentille, mutta Markku puursi yksin. Sosiaalinen elämä sykki samalla tempolla. Ihastukset ja rakkaudet vaihtuivat nopeasti.

Nyt Markulla on elämässään kaksi kiintopistettä, koti Hämeenlinnassa ja Karin lapsuudenkodista kunnostettu kesäkoti Kiuruvedellä. Karin kanssa hän on jakanut elämänsä 18 vuotta.

– Kaapo, Markku huutaa ruokasalin suuntaan, kun tarvitsee apua astioiden kantamiseen. Kaapo on lempinimi. Kari kutsuu Markkua Äijäksi.

Vaikea isäsuhde väritti lapsuutta ja nuoruutta

Emme tapaa Markun kanssa ensimmäistä kertaa. Jännitän hieman lounaskutsua, sillä edellinen tapaamisemme on jäänyt vaivaamaan mieltäni.

Oli kevät 1988. Markku oli juuri julkaissut omakustanteen Vuosi. Kirjeisiin ja päiväkirjamerkintöihin perustuva teos määriteltäisiin nykyisin autofiktioksi. Markku kertoi siinä sairastumisestaan toista kertaa imusolmukesyöpään. Koska ihmisen terveyteen kuuluvat rakkaus ja seksi, hänen oli luonnollista kertoa homoseksuaalisuudestaan ja rakastetuistaan.

Markku Piri oli nuorena median lemmikki. Kuva on vuodelta 1989.

Nuorena Markku oli median lemmikki. Kuva on vuodelta 1989. Kuva Jussi Aalto.

Yksi tarinoista harmitti minua, sillä mies oli naimisissa ja petti vaimoaan Markun kanssa. Olin itse juuri eronnut ja herkkänä. En välittänyt pätkääkään, oliko kysymys naisista vai miehistä. En vain pitänyt ajatuksesta, että jotakin tapahtuu selän takana. Sanoin siitä Markulle, mutta emme kai koskaan puhuneet asiaa selväksi.

En ota vanhaa asiaa puheeksi nytkään, eikä Markkukaan siihen viittaa. Antaa olla! Merkittävämpää on, että luettuani Markun juuri ilmestyneen muistelmateoksen Muodoton elämä ymmärrän Vuosi-kirjan nyt toisin kuin reilut 30 vuotta sitten. Se oli Markun tilitys sairastumisestaan, mutta ennen kaikkea se oli viesti hänen vanhemmilleen. Irtiotto, pesäero ja kaapista tulemisen hetki.

Markun koko lapsuutta ja nuoruutta väritti vaikea suhde äkkipikaiseen, kaikkea aina epäilevään, jopa väkivaltaiseen isään, jolla Markun kokemuksen mukaan oli asioista aina vain yksi totuus.

– Isäni auktoriteetti ei ollut ansaittua, Markku sanoo nyt.

Ihanat miehet

Markku tiesi olevansa taiteilija jo aivan pienenä poikana.

– Tunnistan itsestäni neljän viiden vuoden iästä lähtien uteliaisuuden, johon liittyy suuri innostus kaikkeen uuteen. Jo lapsena aistini aktivoituivat aina uuden huomion tai tapahtuman äärellä. Pystyin haltioitumaan.

Markun lapsuudenkuvissa tapittaa sievä, tumma poika, jonka katseesta on helppo tavoittaa se, minkä Markku nyt sanoittaa:

– Varhaisesta lähtien olen ajatellut elämästä niin, että kun tapahtuu paljon, ennen pitkää tapahtuvat myös ihanat asiat.

Jo poikasena Markku ihastui miehiin. James Bondina esiintynyt näyttelijä Sean Connery ja presidentti John F. Kennedy olivat hänelle haaveiden isäihanteita. Heidän hymynsä, jykevä leukansa ja harteikas miehekkyytensä merkitsivät hänelle sitä luotettavuutta, jota isässä ei ollut.

Taiteilijan ammatti oli isälle uhka

Markku Piri kävi koulua Ruovedellä. 17-vuo­tiaana hän lähti vaihto-oppilaaksi Floridaan.

Amerikan-perheen isä oli Markun mukaan biseksuaali. Hänen rinnallaan Markku tunsi vahvistuvansa. Omat unelmat eivät tuntuneet enää mahdottomilta. Vuosi vaihto-oppilaana opetti hänelle, ettei sanottavaansa tarvitse hävetä tai niellä.

– Tulin perheestä, jossa lapset eivät avanneet suutaan, ellei heiltä erikseen kysytty. Se johtui vanhempien peloista. He olivat sodan kokenutta sukupolvea, jolla oli ainainen huoli elämän hallinnan menettämisestä ja selviytymisestä. Elämän piti mennä sovinnaista rataa, ja sitä varten kuului tehdä tuttuja ja turvallisia ratkaisuja.

Markku Piri eli nuoruutensa akselilla Helsinki – New York – Tokio ja teki töitä ympäri maailman. Energisyys ja into löytää uutta ovat hänessä yhä tallella. Akseli kulkee nyt Hämeenlinnasta Kiuruvedelle.

Markku Piri eli nuoruutensa akselilla Helsinki – New York – Tokio ja teki töitä ympäri maailman. Energisyys ja into löytää uutta ovat hänessä yhä tallella. Akseli kulkee nyt Hämeenlinnasta Kiuruvedelle.

Taiteilijan ammatti oli isälle myös uhka. Pojan visuaalinen lahjakkuus oli kyllä huomattu, mutta siitä oli pitkä matka siihen, että taiteen tekeminen olisi kelvannut ammatiksi.

– Ilman vaihto-oppilasvuotta en olisi uskaltanut lähteä taiteilijan uralle, Markku sanoo.

Amerikassa häntä kannustettiin. Koulussa opettajat kehottivat häntä hakemaan kuuluisan Parsonin designkoulun kesäkurssille. Se tarkoitti jatkoa jenkkivuodelle ja itsenäisesti vietettyä kesää New Yorkissa.

– Sain Parsonin opettajilta loistavat loppukritiikit. Yksi heistä sanoi, että teillähän on Suomessa se hieno Marimekko. Opiskele lisää ja mene sinne töihin.

Markku Pirin elämän vedenjakaja

Markku palasi Suomeen ja sairastui viimeisenä lukiovuonna imusolmukesyöpään. Kokemus oli rankka, mutta se avitti uravalinnassa.

– Kun säilyin hengissä, kukaan ei uskaltanut enää kyseenalaistaa valintaani.

Taideteolliseen korkeakouluun Markku Piri pääsi ensi yrittämällä. Toisena kesänä Armi Ratia poimi hänet harjoittelijaksi Marimekkoon. Vakituisen paikan hän sai 1979.

Armi Ratia kuoli pian sen jälkeen. Tunnelma Marimekossa muuttui. Kun Markku parin vuoden kuluttua sai työtarjouksen New Yorkista, hän hyväksyi sen oitis.

– Ajattelin Jorma Uotisen tavoin, että komea ura kotimaassa luodaan tekemällä lujasti töitä ulkomailla ja pitämällä huolta, että siitä kerrotaan Suomessa.

Oopperalaulaja Karita Mattila avasi yleisurheilun EM-kisat Helsingissä 1994. Markku Piri vastasi kisailmeestä sekä Karitan ja kisaorganisaation asuista.

Oopperalaulaja Karita Mattila avasi yleisurheilun EM-kisat Helsingissä 1994. Markku Piri vastasi kisailmeestä sekä Karitan ja kisaorganisaation asuista.

Alkoi intensiivinen kymmenen vuoden jakso, jonka aikana Markku teki New Yorkista töitä ympäri maailman. Mantereiden väliset etäisyydet olivat hänelle pikku juttu, kun faksi lauloi ja lentokoneella pääsi.

– Tein monta vuotta liikaa töitä, enkä kahteen vuoteen käynyt syöpäkontrollissa.

Keväällä 1987 pienen pyrähdyksen aikana Helsingissä tuttu lääkäri pakotti hänet tutkimuksiin. Syöpä oli uusiutunut.

– Se oli elämäni vedenjakaja, Markku sanoo.

Syöpä toi Markku Pirin takaisin Suomeen

Syöpä merkitsi paluuta Suomeen, ensin vuodeksi hoitoihin, sitten pikkuhiljaa lopullisesti, sillä myös New York muuttui. Kaupunki, jossa Markku 17-vuotiaana oli kokenut ensirakkauden häntä hieman vanhemman Nicholasin kanssa, ei ollut enää unelmien ja mahdollisuuksien mekka. Aids-epidemia oli alkanut. Hyvänä ystävänä pysynyt Nicholas kuoli tautiin, ja pian siihen menehtyi toinen ystävä ja rakastettu, Kevin.

– Syöpä ja hyvien ystävien kuolema pysäyttivät minut.

Rankka sairaus toi uuden ymmärryksen itsestä ja mahdollisuuksista.

– Näin, millaisia syviä voimavaroja minulla oli ammennettavaksi.

– Olen aina uskonut siihen, että mahdollisuudet aukeavat, kun panee kaikki lahjansa ja taitonsa likoon ja on valmis oppimaan uutta. Kaipaan kauneutta ja visuaalisia ihmeitä. Etsin jatkuvasti itsestäni voimaa pyrkiä niitä kohti. Taiteilijana haluan esittää ja tulkita niitä muille.

Markku Pirin kotona teekattaus on tehty Markun suunnittelemalle pöytäliinalle.

Oman kodin teekattaus on tehty Markku Pirin suunnittelemalle pöytäliinalle.

Hyvästä julkisuudesta tuli rasite

Niinpä Markku Piri rynnisti toipumisensa jälkeen taas töihin eikä ole pysähtynyt sen koommin. On mahdotonta luetella kaikkea, mitä hän on tehnyt: Suunnitellut ainakin kankaita, kodintekstiilejä, vaatteita, lasia, lavastuksia, sisustuksia, keittiöitä, kristallikruunuja, suurten urheilukilpailujen visuaalisia ilmeitä ja maajoukkueiden kisa-asuja. Hän on opetellut kantapään kautta tapahtuma- ja kulttuurituottajaksi.

Monesta muusta muotoilijasta poiketen hän on koonnut töistään usein myös gallerianäyttelyitä. Todellinen ponnistus oli kolmen museon näyttelykierros Roomassa, Firenzessä ja Mura­nossa pari vuotta sitten. Kun vastassa oli italialainen byrokratia ja välillä vähän mafiakin, kiertueen organisoiminen vaati taiteellisen työn lisäksi järeän pankkilainan, Markun ja Karin molempien säästöt sekä lopulta sydämentahdistimen.

”Syöpä ja hyvien ystävien kuolema pysäyttivät minut.”

Onneksi helmikuussa 2018 Suomen Kulttuurirahasto myönsi hänelle 30 000 euron tunnustuspalkinnon merkittävästä elämäntyöstä. Se auttoi taloudellisesti ja voiteli ylpeyttä, sillä suomalainen media ei ollut juuri jaksanut innostua näyttelyistä, jotka Italiassa kokosivat sentään noin 70 000 hengen yleisön.

Yhdysvalloissa asuessaan ja vielä pitkään 1990-luvulla Markku oli suomalaisen me­dian kultapoika.

– Hyvästä julkisuudesta tuli myös rasite, hän sanoo nyt.

– Media väsyi minuun. Myöhempinä vuosina olen joutunut puurtamaan kaksin verroin saadakseni Suomessa töilleni huomiota.

Ehkä kaikki eivät ole myöskään aina ymmärtäneet ”ironiaa”, kuten Markku korjaa, kun kysyn pikku ilkeyksistä. Muistelmakirjassaan hän kirjoittaa: ”…kontaktini Jormaan (Uotinen) puolestaan alkoi hiipua. Suomessa Jorma hamusi asemaa ja hetero-vallan­pitäjien hyväksyntää, kuten julkisuudelle omistetulla liitollaan naisen kanssa.”

Julkihomous ei ole helppoa

– Erilaisuutta tulee olemaan aina, Markku sanoo.

– Kasvoin homoksi aikana, jolloin se oli helpompaa kuin joskus aiemmin. Julki­homous ei silti ole helppoa. Jo jokaisen henkilökohtainen kokemus oman identiteetin tunnistamisesta on aina uusi ja vaikea asia.

– Aina tulee myös olemaan jako enemmistöön ja vähemmistöön. Kasvuprosessina on erilaista huomata olevansa vähemmistöä kuin enemmistöä, hän sanoo.

Taiteilijana Markku tuntee kiitollisuutta siitä, että on ollut marginaalissa.

– Valtavirtojen ulkopuolella oleminen opettaa, että on olemassa erilaisia todellisuuksia. Kun syntyy enemmistöön, on vaarana hyväksyä sen käsitykset ja arvot ajattelematta niitä itse.

Muistelmansa Markku on omistanut puolisolleen. Kari on eläkkeelle jäänyt talousammattilainen ja puutarhuri. He tutustuivat netin deittipalstan kautta ja avioituivat 2007, puoli vuotta Markun isän kuoleman jälkeen. Markku suunnitteli heille sormukset, Karille punaisella kivellä, itselleen sinisellä.

– Rakkaus aikuisiässä on aivan uudella tavalla merkittävä tunne.

Markku lainaa Nat King Colen vuonna 1948 levyttämän Nature Boy -laulun sanoja:

”The greatest thing you’ll ever learn is just to love and be loved in return.”

Suurin oppi elämässä on rakastaa ja tulla rakastetuksi.

Markku Piri, 65

Ammatti: Muotoilija, taiteilija, yrittäjä.

Koti: Hämeenlinnassa.

Perhe: Puoliso Kari.

Ajankohtaista: Muistelmateos Muodoton elämä ilmestyy tällä viikolla. Paratiisin hedelmiä -näyttely Suomen käsityön museossa Jyväskylässä 19.9.–15.11.2020.

Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 35/2020.

X