Kolumnit

Jyrki Lehtolan kolumni: Mitä sitten, kun parhaansa tekeminen ei auta?

Toisinaan ihmisen on nieltävä sekä epäoikeudenmukaisuudet että pettymykset alkamatta vihata maailmaa, kirjoittaa Jyrki Lehtola.
14.6.2018 Teksti: Jyrki Lehtola

Aina niitä on ollut Raamatusta Dale Carnegien kirjaan Miten saan ystäviä, menestystä ja vaikutusvaltaa, mutta jossain vaiheessa tämän vuosisadan alkupuoliskolla kirjakauppojen hyllyihin vyöryivät elämäntaito-oppaat aivan uudella volyymilla.

Ne opettavat meitä paremmiksi, erilaisiksi, voimakkaammiksi ja kestävämmiksi paitsi silloin, kun elämäntaitotrendeissä on muotia olla huonompi, samanlainen, hauraampi ja heikompi ihminen.

Kirjoilla on sellaisia nimiä kuin Ehdoton hyväksyminen – elämän vastaanottaminen avoimin sydämin (olisin itse ehkä hieman lyhentänyt), Tie luovuuteen (luulisi, että sekoittuisi muihin kirjoihin, joissa myös neuvotaan tie luovuuteen, Viha – viisautta sen hallitsemiseen sekä Pelko – vapaudu pelosta tietoisella läsnäololla (varmasti mainio kirja, mutta käsittämättömän kompelö nimi) ja Inhimillisiä kohtaamisia (Epäinhimillisiä kohtaamisia olisi herättänyt huomattavasti enemmän kiinnostusta kirjan sisältöön).

Noissa ja muissa kirjoissa opetetaan rakastamaan itseä, näkemään itsensä eri tavalla, löytämään luovia ongelmanratkaisuja ja löytämään sisäinen motivaatio, intohimo sekä merkityksellinen onnellinen elämä.

Päätellen kirjojen lukumäärästä, niistä on varmasti hyötyä monille. Yhtä asiaa niissä ei kuitenkaan kunnolla selvitetä: mitä sitten, jos on löytänyt sen intohimon, itsetuntemuksen ja suunnan, mutta kaikki kaatuu sattumaan ja muiden mielivaltaan?

Tyttäreni hakee yhteishaussa lukioon Helsingissä. Hän on normaali ysiluokkalainen: kiinnostuneempi kavereistaan ja Helsingin Narinkkatorista kuin 1950-luvun modernismin merkityksellisyydestä suomalaisessa kirjallisuudessa.

Yhtenä iltana yritin hänelle tästä merkityksellisyydestä kertoa, vaikka en aivan sitä itsekään hahmottanut suhteessa ympäröivään yhteiskuntaan. Äidinkielen kokeet olivat seuraavana päivänä. Ne menivät siedettävästi, ja sitten Edith Södergranin nimi jo unohtuikin (tiedän, koska testasin).

Tyttärelläni on ollut normaaliteinin vuosi, eli hieman vaikea. Tanssiharrastus kaatui polvikipuihin; molemmat polvet leikattiin; opettaja kutsui päin naamaa ”helvetin tyhmäksi” (kiitti siitä!); kokeita on ollut liikaa; luottamuksen sekä monen muun asian rajoja on koeteltu; ja ainoana huoltajana on toiminut isä, joka kasvattajana on jossain haastavan ja nukahtaneen välimaastossa.

Kaiken tuon keskellä tyttäreni on kuitenkin jaksanut opetella ulkoa käsittämättömiä asioita (kirjoittakaa niitä oppikirjojanne vähän paremmin, ei sen pitäisi olla mahdotonta), käynyt minua älykkäämmän kaverini fysiikan ja matematiikan opetuksessa (itse tipuin näistä aineista jo seiskaluokalla), ollut normaaliteiniksi melkein luotettava ja löytänyt silloin tällöin jopa elämäniloa teini-ikään kuuluvan synkeyden ja tylsistymisen välistä.

Parhaallakaan jaksamisella ei ole kuitenkaan aina merkitystä, koska maailma on mielivaltainen sattumien kasauma. Ja maailmasta puuttuu se elämäntaitokirja, jossa kerrotaan, että vaikka teet parhaasi, vaikka ylität esteesi, kun sattuma yhdistyy mielivaltaan, parhaansa tekeminen ei auta, vaan nyt on se hetki, kun nielet sekä epäoikeudenmukaisuuden että pettymyksen alkamatta vihata maailmaa.

Aikuiselle tuon opettaminen on vaikeaa, teinille mahdotonta.

Helsingin Sanomissa oli taannoin juttu siitä, miten oikeudenmukaisuus ja yhdenvertaisuus toteutuvat peruskoulussa. Eivät toteudu, totesivat tutkijat. Samalla osaamisella voi saada todistukseen numeroksi melkein mitä vain.

Helsingin lukiotkin ovat kieroon kasvaneet. Jos et ole lahjakas harrastaja jollain erikoisalalla etkä kieroon kasvatettu kympin oppilas vaan seiskan ja kasin keskiarvon liepeillä heiluva normaaliteini, lukiomahdollisuuksia ei ole niin paljon kuin Helsingin kokoisessa kaupungissa tulisi olla.

Muualla Suomessa normaaliteinit pääsevät helpommin haluamiinsa lukioihin. Helsingissä on kyse sattumasta, mitkä palaset osuivat paikalleen, mitkä lensivät pitkin seiniä, päätyikö lukioon Töölöön, herääkö aamulla aikaisin ehtiäkseen ajoissa Kontulaan vai etsitäänkö motivaation palasia kymppiluokan lattialta.

Yhteishaun tulokset ilmoitetaan kesäkuun puolivälissä, ja siihen saakka muotoilen tyttärelleni pääni sisällä sen puuttuvan elämäntaitokirjan ohjeita.

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *