Viikkohoroskoopit

Annan viikkohoroskooppi ajalle 6.2.–12.2.

Teksti:
Anna.fi

Selvitä, mitä tähdet ennustavat viikostasi! 

Vesimies 20.1.–18.2.

Asiat etenevät nopeasti monella rintamalla, mutta se vaatii myös ponnisteluja. Pyyntö osallistua tiettyyn projektiin viikonloppuna ei välttämättä ilahduta sinua, mutta se osoittautuu sen arvoiseksi. Kiinnitä huomiota yksityiskohtiin. Lipsahdukset voivat tulla kalliiksi.

Kalat 19.2.–19.3.

Edistä suunnitelmiasi ja pyri toimimaan entistä paremmin ja tehokkaammin työelämässä. Mahdolliset säröt rakkaudessa haihtuvat jakson edetessä. Viehätysvoimasi näyttää toimivan. Huolehdi erityisesti kunnostasi ja hyvinvoinnistasi, sillä edessä on hyvin aktiivinen periodi.

Oinas 20.3.–19.4.

Kuuntele huolella luovia ja henkeviä ihmisiä, jotka voivat ohjata sinua oikeaan suuntaan. Vaikka tuntisit olosi romanttiseksi, älä unohda käytännön asioita. Raha-asioiden kannalta kuukauden kolmas viikko on onnekkain. Kiirehditkö eteenpäin ilman kunnollista suunnitelmaa?

Härkä 20.4.–20.5.

Saat tukea kotoa ja pystyt keskittymään täysillä työelämään. Varo kuitenkin antamasta läheisille mielikuvaa, että työsi olisi tärkeämpää kuin henkilökohtaiset asiat. Älä ota liikaa työtehtäviä hoidettavaksi, sillä saatat pettyä lopputulokseen, eikä se tee hyvää ammatillisesti.

Kaksoset 21.5.–20.6.

Jakso painottuu kartoittamiseen ja suunnitteluun. Tietyt talousasiat täytyy hoitaa kuntoon, vaikka parhaimmat kaupat syntyvät luultavasti vasta tulevina viikkoina. Älä sorru ensimmäiseen tarjoukseen, ellet ole sataprosenttisen varma. Huolehdi omasta ja läheistesi terveydestä.

Rapu 21.6.–22.7.

Ole huolellinen, mikäli rakkaus- ja raha-asiat sekoittuvat toisiinsa. Jos mahdollista, siirrä isommat hankinnat kuun lopulle. Voit tosin joutua selittelemään, jos toisten pitää odottaa vuoksesi. Saatat hyötyä taloudellisesti, jos vietät aikaa oikeiden henkilöiden seurassa.

Leijona 23.7.–22.8.

Antamalla jollekin läheiselle enemmän vapautta, etenkin töissä, saat kevennettyä kuormaa harteiltasi. Matkustaminen voi osoittautua stressaavaksi, etenkin jos suunnitelmat menevät pieleen. Ole tahdikas, mikäli haluat siirtää matkaa. Pysy terävänä ja pidä langat käsissäsi.

Neitsyt 23.8.–22.9.

Innokkuutesi pitää energiatasosi korkeana. Säilyttääksesi tuon tason pitää sinun olla huippukunnossa. Älä hätäile, vaikka rakkauselämässä olisi nyt hiljaisempi vaihe. Kuun loppupuolella tilanne korjautuu itsestään. Raha-asioiden pitäisi sujua normaalia paremmin.

Vaaka 23.9.–22.10.

Sinusta saa helposti vaikutelman, että olet ”rakastunut rakkauteen”. Romanttisena merkkinä sinulla on taipumus yrittää ja nähdä toisissa hyvät puolet. Tällä jaksolla kannattaisi yhdistää työ ja huvi. Saatat olla vähän levoton ja sinun on vaikea keskittyä, mutta yritä edes!

Skorpioni 23.10.–21.11.

Jos talous tuntuu epävakaalta, voit joutua tekemään ylimääräistä työtä. Saatat suhtautua asiaan penseästi, mutta palkkio houkuttaa. Etsitkö elämääsi romantiikkaa? Ehkä tuore suhde ei kestä lopun ikää? Onko se olennaista? Jotkut hienot muistot voivat syntyä pikaisesta suhteesta.

Jousimies 22.11.–20.12.

Yritä pitää yllä rakkaasi innostusta suunnittelemalla etukäteen yhteisen ajan viettoa. Näin voitte rauhassa nauttia yhteisistä hetkistä. Pysy rauhallisena, jos sinusta tuntuu, että joku yrittää hyötyä sinusta. Näytä pettymyksesi, mutta hillitse vihaisia tunteitasi.

Kauris 21.12 –19.1.

Talousasioiden hoitaminen kuntoon on toivottavaa ja myös aiempaa helpompaa tulevien viikkojen aikana. Mahdolliset viivästykset suunnitelmissa tai rypyt rakkaudessa selviävät itsestään kuun loppuun mennessä. Pyri viettämään viikonloppuna aikaa yhdessä perheen kanssa.

Teksti: Cassandra Nye

Lue myös: 

Kuukausihoroskooppi 2/2015

Viikkohoroskooppi viikolle 6/2015

Horoskooppimerkkien yhteensopivuus

X