Kriisipsykologi Soili Poijula on auttanut satoja trauman kokeneita – erityisesti kaksi nuorta jätti häneen jäljen
Soili Poijula on auttanut uransa aikana satoja ihmisiä toipumaan vakavista traumoistaan. Omassa työssään häntä on kannatellut hyvä resilienssi eli mielen joustavuus. Se puolestaan on peruja onnellisesta lapsuudesta.
- Kaikki positiiviset elämänkokemukset ehkäisevät masennusta, ahdistuneisuutta ja itsetuhoisuutta, Soili Poijula sanoo.
Soili Poijula on auttanut uransa aikana satoja ihmisiä toipumaan vakavista traumoistaan. Omassa työssään häntä on kannatellut hyvä resilienssi eli mielen joustavuus. Se puolestaan on peruja onnellisesta lapsuudesta.
Mitä ihminen tarvitsee selviytyäkseen vaikeasta traumasta? Mikä selittää erot ihmisten mielen joustavuudessa eli resilienssissä? Näiden kysymysten äärellä psykologi ja kouluttajapsykoterapeutti Soili Poijula, 65, on ollut monesti 40-vuotisen uransa aikana.
– Ihmisen resilienssi tulee esille usein vasta silloin, kun eteen tulee jonkinlainen voimakas vastoinkäyminen – menetys, trauma tai kriisi. Resilienssi määrittää sen, miten ihminen palautuu kokemastaan järkytyksestä, hän kertoo.
Soili on vuosien mittaan tutkinut traumaa, surua ja traumaattista surua eri projekteissa ja hankkeissa. Hän on ollut mukana auttamassa läheisensä tai työyhteisön jäsenen menettäneitä heidän surussaan ja tehnyt myös yhteistyötä alan johtavien kansainvälisten asiantuntijoiden kanssa.
Kun suuronnettomuus on järkyttänyt koko Suomea, silloinkin Soili on ollut paikalla. Esimerkiksi Estonian upottua vuonna 1994 Soili oli heti seuraavana päivänä Tallinnassa tapaamassa turmasta selvinneitä ja suunnittelemassa kriisiviestintää sekä ohjeistusta trauman käsittelyyn. Ja kun Myyrmannin kauppakeskuksessa räjähti pommi vuonna 2002, hän oli mukana tutkimassa ja hoitamassa uhreja ja heidän omaisiaan.
– Olen nähnyt, että rankkojenkin asioiden ja kokemusten keskellä on toivoa. Ihmisestä voi löytyä uskomatonta voimaa.
Trauma on purettava
Uransa alussa Soili työskenteli Pudasjärvellä terveyskeskuspsykologina ja mielenterveystoimiston psykologina sekä itsemurhien tutkimusprojektissa kenttähaastattelijana. Hän haastatteli vuoden ajan itsemurhan tehneiden omaisia heidän kotonaan.
– Sen kokemuksen aikana huomasin, etteivät nämä ihmiset olleet saaneet apua traumansa käsittelyyn silloisesta palvelujärjestelmästä.
Oli tapauksia, joissa itsemurhan tehnyt nuori oli vielä koululainen. Kouluissa tapahtuneesta vaiettiin, sillä ajateltiin, että itsemurhasta puhuminen olisi lietsonut lisää nuoria riistämään hengen itseltään.
Soili huomasi, että tilanne oli todellisuudessa päinvastainen – puhumattomuus ja traumojen käsittelemättä jättäminen lisäsi itsemurhien riskiä. Hän todisti ilmiötä nimeltä itsemurhatartunta.
Erityisesti hänen mieleensä on painunut tapaus vuodelta 1987, jossa ala-asteikäinen lapsi karkasi koulusta kesken päivän ja teki itsemurhan kotonaan. Sen jälkeen Soili haastatteli kaikki koulun oppilaat ja opettajat avun tarpeen selvittämiseksi. Koulun lasten vanhemmille järjestettiin yhteinen tilaisuus.
– Silloin näin, että juuri näin on hyvä toimia: keskustella ja purkaa yhteistä traumaa avoimesti. Ihmiset saivat tästä apua. Aiemmin traumaattiset kriisit jätettiin hoitamatta.
”Oma perusturvallisuuteni on hyvä, koska olen aina ollut rakastettu.”
Luottamus apuun
Hyvään resilienssiin kuuluu rohkeus ja toiveikas suhtautuminen tulevaisuuteen – ajatus siitä, että vaikka juuri nyt on vaikeaa, tulevaisuudessa tilanne helpottaa.
– Resilienssin ydinasia on mielestäni siinä, millainen kyky ihmisellä on kohdata todellisuus ja luottaa siihen, että voi selviytyä ja pyytää apua. Mahdotonkaan ei enää tunnu mahdottomalta, jos rinnalla on joku, joka auttaa.
Vakavien traumojen tutkiminen ja ihmisten auttaminen on vaatinut myös Soililta itseltään vahvaa mieltä. Surullisissa kohtaloissa ja niiden käsittelyssä häntä on auttanut ensisijaisesti oma perusteellinen koulutus mutta myös kokeneilta mentoreilta, asiantuntijoilta ja kollegoilta saatu tuki.
– Psykologin koulutus antaa valmiuden erikoistua ja kouluttautua lisää, jotta on tietoa ja menetelmiä kohdata vaikeita traumoja kokeneita ihmisiä. Mutta ilman koulutusta ja työnohjausta olisi aivan hullua lähteä tällaisiin tehtäviin.
Tärkeää on ollut myös se, että oma elämä on ollut balanssissa. Kun työ itsemurhan tehneiden omaisten parissa oli kesken, Soilin kaksi lasta olivat pieniä. Kiireisessä lapsiperhearjessa oli helpompi jättää työasiat taka-alalle.
Erityisen kiitollinen Soili on vanhemmilleen, nyt jo edesmenneelle isälleen ja 86-vuotiaalle äidilleen, jotka auttoivat paljon lasten hoidossa ja kotiaskareissa. Heidän ansiostaan Soili saattoi työpäivän jälkeen keskittyä nauttimaan vapaa-ajasta perheensä kanssa.
– Vanhempani pitivät tärkeänä työtäni ja sitä, että sain tehdä, mennä ja ottaa vaativia työtehtäviä vastaan. Kun päivystin kriisiryhmässä, joskus tuli lähtö kesken lauantaisen pullanleivonnan – ja vanhempani riensivät apuun.
Turvallisuuden tunne rakentaa resilienssiä
Ihmisen ensimmäiset elinvuodet ovat minuuden pohja. Siksi Soilin mukaan lapsuusajan kokemuksilla on valtava merkitys ihmisen resilienssin kehittymisessä. Jos ihmisellä on ollut riittävän turvallinen kiintymyssuhde vanhempiinsa, hänen on helpompi kestää kielteisiä elämänkokemuksia. Toisaalta jos omat vanhemmat eivät ole turvallisia, myös perheen ulkopuolisen luotettavan aikuisen kiinnostus ja läsnäolo voi riittää.
Soili arvelee itse olevansa ”resilientti tyyppi”, koska hänellä oli onnellinen lapsuus. Pohjois-Suomessa asunut lapsuudenperhe muutti usein paikkakunnalta toiselle, mutta turvallisuuden tunne säilyi.
– Minulle perhe oli aina koti, sillä ei ollut väliä missä asuimme. Oma perusturvallisuuteni on hyvä, koska olen aina ollut rakastettu. Vanhempani olivat hyvin lapsikeskeisiä ja huolehtivat minusta ja veljestäni hyvin.
Soili näkee oman mielensä joustavuudessa myös sukupolvien jatkumon isovanhemmilta saatujen mallien ansiosta. Soilin äidinisä kuoli, kun äiti oli 8-vuotias.
– Isoisäni oli sodassa koko äitini lapsuuden ajan ja menehtyi pian sen jälkeen, kun hän lopulta pääsi rintamalta kotiin.
Soilin äiti on silti puhunut isästään paljon ja muistellut yhteisiä hetkiä lämmöllä ja ilolla.
Soilin isänäiti puolestaan menetti kymmenestä lapsestaan kolme alaikäisinä. Hän säilytti huumorintajunsa mutta ei koskaan peitellyt suruaan. Resilientti ihminen saakin läheisen kuoleman jälkeen voimaa yhteisistä muistoista, jotka lohduttavat. Mieli ei täyty pelkästään pahalla ja epätoivolla.
– Sekä äitini että isoäitini näyttivät minulle jo varhain avoimuuden merkityksen ja sen, että ihmisen mieli kestää paljon.
Erot resilienssissä ovat suuria
Ihmisten resilienssin vahvuudessa on myös eroja, jotka eivät liity lapsuuteen. Soilin mukaan naisille ja tytöille kehittyy traumaattisten kokemusten jälkeen useammin traumaperäinen stressihäiriö kuin miehille.
– Ei ole löydetty varmaa selitystä, miksi näin on. Naisilla on muutenkin enemmän mielenterveyden häiriöitä, kuten ahdistuneisuutta ja masennusta. Naiset ovat tietyllä tavalla haavoittuvampia kuin miehet.
Kuormittava ja ahdistava työ heikentää resilienssiä, palkitseva ja hyvä työympäristö puolestaan vahvistaa sitä. Mieli on joustavampi, jos elämän perusasiat ovat kunnossa ja esimerkiksi talous tasapainossa. Jos elämässä on jatkuvaa huolta arkisesta selviytymisestä, resilienssi on kovilla.
Yksilöiden väliset erot resilienttiydessä voivat olla fysiologisia. Joillakin sydämen ja verenkiertoelimistön palautuminen stressistä voi olla nopeaa. Joillakin aivojen palkitsemisjärjestemä toimii tehokkaammin ja positiivisia tunteita ja ajatuksia herää herkästi.
Erot persoonallisuuksissa ja temperamenteissa vaikuttavat myös: neuroottisuus heikentää resilienssiä. Temperamentiltaan arka ihminen kokee kaiken uuden stressaavana jo vauvaiässä. Ulospäin suuntautuneet, optimistiset, älykkäät ja varsinkin tunneälykkäät ihmiset ovat usein hyvinkin resilienttejä.
Meditaatio ja ihmissuhteet tukevat mielen joustavuutta
Useimmat meistä joutuvat tahtomattaan kehittämään resilienssiään kohdatessaan menetyksiä ja vastoinkäymisiä. Resilienssi kun vahvistuu selviytymiskokemuksista.
Omaa resilienssiään voi myös vahvistaa tietoisesti. Positiivisen psykologian piirissä lapsille ja nuorille on kehitetty resilienssin vahvistamiseen tähtääviä ohjelmia – samoin aikuisille, jotka altistuvat poikkeuksellisen voimakkaalle stressille työnsä tai esimerkiksi sairautensa vuoksi.
– Mindfulnessin ja meditaation on tutkittu vaikuttavan erittäin positiivisesti resilienssiin. Kyse on ikiaikaisista mielen hallinnan menetelmistä, jotka on löydetty uudella tavalla tähän tarkoitukseen.
Soili tekee aamuisin meditaatioharjoituksen vielä sängyssä maatessaan. Silloin hän hengittelee ja seuraa mielensä virtaa. Omien ajatusten ja tunteiden reflektointi on merkityksellistä.
– On kuitenkin tärkeää, että meditaatiohetkestä ei tule suorite – kaikenlaisia vaatimuksia on ihan riittävästi elämässä muutenkin, hän muistuttaa.
Soili korostaa myös sosiaalisten suhteiden merkitystä oman mielen joustavuuden vaalimisessa.
– Oleellista on muistaa, ettei kukaan voi olla resilientti yksin. Läheisistä ihmissuhteista pitää huolehtia aktiivisesti. Minulle on tärkeää saada turvaa itsestäni ja läheisistäni.
Kaikki aivoterveyden peruspilarit, kuten ravinto, liikunta ja riittävä uni, ovat resilienssin kohentamisen kannalta huomion arvoisia. Myös luontoyhteyden on tutkittu olevan yhteydessä vahvaan resilienssiin, samoin altruismin eli epäitsekkään ja pyyteettömän toiminnan.
”Tuntuu etuoikeudelta, että olen saanut olla auttamassa”
Työn tärkeys ja merkityksellisyys. Ne ovat saaneet Soilin pysymään motivoituneena pitkän, vuosikymmeniä kestäneen uran ajan. Myös onnistuneet kehittämisprojektit ja uusien menetelmien tuominen suomalaiseen mielenterveystyön palvelujärjestelmään ovat tuntuneet hänestä tärkeiltä.
– Suomessa oli vaiettu sodan jälkeen traumoista. 90-luvulla paljolti meidän kriisipsykologien tekemän työn ansiosta maassamme syntyi vihdoin ymmärrys siitä, että vaikeista kokemuksista on puhuttava.
Kaikkein vahvimmin Soilin mieleen ovat jääneet muutamat yksittäiset ihmiset, jotka ovat käyneet hänen vastaanotollaan yksilöterapiassa. Erityisesti nuori, jonka isä tappoi hänen äitinsä.
– Tuntuu etuoikeudelta, että olen saanut olla mukana auttamassa heitä tällaisella tiellä. Mutta olen näissä prosesseissa vain sivuhenkilö – ihminen itse tekee suurimman työn.
Vuosien saatossa Soililla on ollut mahdollisuus seurata auttamiensa ihmisten selviytymistä pitkään. Kun Soili on tavannut kriisin kohdanneita lapsia näiden aikuisiällä, hän on ilokseen saanut nähdä ihmeitä – todistuksen siitä, että ihminen voi selvitä kauheistakin asioista. Tosin sekin on kestettävä, että kaikkia ei itse voi auttaa.
– Tässä työssä vaaditaan rohkeutta – ei tätä voisi tehdä, jos ei luottaisi syvimmässä hädässäkin parantumisen mahdollisuuteen. Mutta minä tiedän, että vaikka mitä tapahtuu, ihminen voi nousta pohjalta ja selviytyä.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous