Uneton Anna alkoi nukkua kuin tukki, kun sai vauvan – miten se on mahdollista?
Vauvan oletetaan tuhoavan vanhempansa yöunet. Toisinkin voi käydä. Mikä selittää sen, että unettomuus loppui lapsen syntymään? Unilääkärin näkemys käy hyvin järkeen.
Hyvä uni ja pikkulapsiaika, mahdoton vai mahdollinen yhtälö? Kuvituskuva.
Vauvan oletetaan tuhoavan vanhempansa yöunet. Toisinkin voi käydä. Mikä selittää sen, että unettomuus loppui lapsen syntymään? Unilääkärin näkemys käy hyvin järkeen.
Äidiksi tulo ja pikkuvauva-aika, herkkäunisen painajainen – ja miksei paremmankin nukkujan. Näin kuuluu yleinen, usein myös oikeansuuntainen ennakko-oletus.
Näin ajattelin itsekin ennen äidiksi tuloa. Pelkäsin aika lailla. Mitä minun unestani tulisi vauvan kanssa, kun se jo ennen sitä oli äärettömän huonoa?
Olin murrosiästä asti pyörinyt iltaisin sängyssä saamatta unta, heräillyt öisin ja jäänyt valvomaan. Ei ollut harvinaista sekään, että valvoin kokonaisia öitä alusta loppuun. Pienikin yöllinen häiriö – puolison kyljen kääntäminen tai roska-auton kolina pihalla – ja olin valveilla ja pirteä kuin peipponen.
Mitä tärkeämpi, hektisempi ja vaativampi päivä oli tulossa, sitä varmemmin nukuin huonosti, jos ollenkaan.
Lopputuloksena oli vuosikausia huonoa unta. Täytin siis kirkkaasti kaikki mahdolliset unettomuushäiriön kriteerit.
Hyvin nukkumisen ihme muotoutui pikku hiljaa
Kun tytär syntyi, olin 27-vuotias valmiiksi väsynyt äiti. Nytkö alkaisi entistä unettomampi vauva-arki?
Alku ei ollut lupaava: valvoin niin synnytysyön kuin kaksi ensimmäistä yötä vauvan kanssa sairaalassa. Alussa vauva myös halusi syödä öisin jatkuvasti.
Kyllästyin ravaamaan vauvan sängyn luona ja siirsin lapsen viereeni nukkumaan.
Siitä sitten pikku hiljaa alkoi ihme muotoutua: huomasin nukkuvani hyvin.
Vauva kasvoi taaperoksi, sitten leikki-ikäiseksi. Meni pitkään, ennen kuin uskalsin sanoa sen ääneen: unettomuuteni oli lopullisesti poissa. Nukuin yöt kuin tukki, ja jos lapsi tai jokin muu herättikin, nukahdin muutamassa minuutissa uudelleen kuten normaalit ihmiset.
Tulin kaksi kertaa uudelleen raskaaksi ja synnytin kaksi lasta lisää, ja molemmilla kerroilla pelkäsin yöunieni puolesta. Mitä jos nyt syntyisikin se vatsavaivainen valvottajavauva?
Lapseni ovat varmasti toki olleet selkeärytmisiä vauvoja, mutta ovat he kaikkien normaalien lasten tavoin aiheuttaneet yöheräilyjä vanhemmilleen. On ollut vilkkaan unen vaiheita, yöllistä sairastamista, yöjanoa ja vessahätää, milloin peitto on huonosti ja milloin paha uni säikäyttää.
Mutta se kaikki on peittynyt hyvän ja sikeän unen paljouteen. Se leimaa öitäni edelleen, kun nuorin lapsi on nyt 6-vuotias.
Perhepeti vai mikä hyvän unen salaisuus?
Olen useasti pohtinut selitystä tähän ihmeeseen. Miksi minulle kävi päinvastoin kuin monelle muulle?
Voisiko selityksenä olla perhepeti? Uskon siihen, että ihmiselle on monelle muulle nisäkäslajille ominaista nukkua jälkikasvunsa kanssa yhdessä ja lähekkäin. Onko omakin turvallisuudentunteeni ollut aiemmin jotakin vailla ja löytänyt rauhan yhteisestä unipesästä?
Kaikille perhepeti ei toimi. Sitä ei voi pitää yleispätevänä ohjeena parempaan uneen.
Onko syy siis pelkästään käytännöllinen: jos olisin nukkunut kaukana lapsistani, todennäköisesti olisin huolehtinut omassa sängyssäni unen kustannuksella, onko heillä kaikki hyvin, hengittävätkö he varmasti, pelottaako heitä.
Tai sitten on mentävä syvemmälle, psykologiaan. Paraniko uneni, koska lasten myötä lakkasin haahuilemasta ja etsimästä elämääni tarkoitusta, sillä he toivat sen mukanaan? Unettomuuden taustalla on nimittäin tutkimustenkin mukaan usein oman elämän murheet ja huolet, ahdistus tai masennus.
Äitiyden tuomalla hyvän unen ihmeellä on looginen selitys
Kysyn viisaammilta. Unilääkäri Janne Kanervistolle ihmisten uniongelmat ovat läpeensä tuttuja työpaikallaan uniklinikka Coronariassa. Mitä hän on tarinastani mieltä?
Se saa hänet hieman jopa hämmästymään.
– On huomattavasti tavanomaisempaa, että yöunet kärsivät kuin paranevat pikkulapsiaikana, hän myöntää.
Hän löytää silti loogisen selityksen äitiyden tuomalle hyvän unen ihmeelle:
– Hankalassa unettomuudessa on useimmiten kyse ikään kuin negatiivisesta noidankehästä: unettomuus valtaa mielen päivälläkin ja saa jännittämään ja stressaamaan nukkumaan menoa ja unen tuloa. Kun uni ei siinä stressissä tule, noidankehä on valmis. Tässä tapauksessa äitiys on toiminut tuon noidankehän rikkojana.
Keskeinen termi on unipaine. Kanervisto kertoo, että unipaineen kasvattaminen on oleellinen työkalu unettomuudesta kärsivien potilaiden auttamisessa uniklinikoilla. Unipainetta on oltava riittävästi, jotta nukahtaminen onnistuu.
Mitä enemmän päivän aikana ollaan aktiivisia ja valvotaan sekä saadaan sopivasti päivänvaloa, liikuntaa ja tekemistä, sitä enemmän unipainetta syntyy.
– Sinun tapauksessasi vauvan syntyminen selvästikin kasvatti unipainetta sopivan suureksi. Kun siihen lisätään vielä se, että vauvan myötä mieli sai uutta ajateltavaa eikä mieli askarrellut uniongelmissa, haitallinen noidankehä katkesi.
Suurempi unipaine auttaa, että se mahdollisesti vähäisempikin määrä, minkä nukkuu, on parempaa unta. Esimerkiksi yöheräilyn aiheuttamat valvomiset voivat vähentyä.
– Aivot niin helposti tottuvat ja jumiutuvat tiettyihin toimintamalleihin, kuten siihen että normaaliin uneen kuuluviin lyhyihin heräämisiin tulee heti turhautumista ja uudelleen nukahtamisen vaikeutta. Kun näistä toimintamalleista päästään eroon, tilanne helpottuu, Kanervisto sanoo.
Luonnollinen ja lääkkeetön unettomuuden hoito
Oleellista on Kanerviston mukaan erityisesti se edellä jo mainittu seikka, että vauvan kanssa on päivisin ollut niin paljon puuhaa, että ajatukset ovat kääntyneet pois muista huoliajatuksista ja nukkumisen jännittämisestä.
Selitys on uskottava. En ennen lasten syntymää muista valtavasti stressanneeni unettomuudesta – parikymppisenähän jaksoi eteenpäin vaikka päällään seisoen – mutta muut huoliajatukset kyllä muistan.
Vauvan myötä ihmisen mieli toden totta saa uutta ajateltavaa. Minulta se poisti monta murhetta ja paljon yleistä elämänahdistusta ja toi elämään kaivattua tarkoitusta.
– Unettomuuden hoidossa käytetään juuri tällaisia kognitiivis-behavioraalisia menetelmiä, joissa keskeistä on opetella uusia ajatusmalleja ja toimintatapoja. Niillä pyritään vähentämään stressiä ja huoliajatuksia ja lisäämään elämään asioita, jotka todennäköisesti auttavat nukahtamaan, Kanervisto huomauttaa.
Unihäiriöissä on paljon psykologista – äitiys voi myös lisätä huolia
Tätä vastaan riitelee se tosiasia, että äidiksi tulo ei suinkaan tarkoita huolten loppua. Millaiseen maailman he kasvavatkaan, voi kunpa he pysyisivät terveinä ja onnellisina… Uusia stressinaiheita voi tuoda myös päiväkotirumba sairastelukierteineen.
Niin murehtijatyyppi kuin olenkin, tämä kaikki ei ole tullut yöuniini. Lasten mukanaan tuoma ääretön onni on ehkä ruhtinaallisesti kompensoinut sitä, minkä he ovat ahdistuksen aiheisiin lisänneet.
Asian kanssa on hyvä olla edelleen tarkkana.
– Unihäiriöissä on aina paljon psykologiaa mukana. Vähäinenkin ahdistus- tai masennusoire ruokkii unettomuutta, Kanervisto huomauttaa.
Niinpä – kun minua jokin nykyään vielä valvottaa, liittyy se useimmiten tavalla tai toisilla lapsiini. En enää jaksa ahdistua omasta elämästäni, mutta lasten puolesta kyllä huolehdin, oli huoleen järkevää syytä tai ei.
Tosin näin aikuistuneena osaa toivon mukaan ajatella asioita vähemmällä dramaattisuudella kuin parikymppisenä, ja ennen kaikkea tiedostaa mahdollisen unettomuuden tunnusmerkit ja ehkäistä sitä.
Niin kauan kuin lapset ovat pieniä, päivät ovat täynnä tekemistä ja muuta unipaineen kerryttäjää. Kaadun iltaisin sänkyyn uupuneena ja nukahdan sikeään uneen. Voin täysin yhtyä 9-vuotiaan lapseni toistuviin sanoihin:
”Ihana käydä nukkumaan, kun on ollut kiva päivä. Väsyttää niin, ettei jaksa olla enää hereillä!”
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous