Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Itsetuntemus ”Voin itkeä ilosta, surusta ja vaikka keväällä lehtien puhjetessa puihin” – tällaista elämä on itkuherkkänä

Terveys Huumekoukussa rimpuillut Karoliina, 26, yritti lopettaa yli kymmenen kertaa: "Tuntui kuin olisin ollut repeytymässä kahtia"

Terveys Nämä suomalaisille tutut kansantaudit lisäävät munuaisten vajaatoiminnan riskiä – lievä vajaatoiminta on oireeton

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Itsetuntemus Marjon, 48, tutustumismatka itseensä maksoi 20 000 euroa – sai samalla uuden ammatin: "Itsetuntemusta ei voi mitata rahassa"

Liikunta 6 todellista terveyshyötyä, jotka voit saavuttaa kiipeämällä kolme kerrosta portaita päivässä

Terveys Kuumia aaltoja vai uusi kiinnostava vaihe elämässä? Osallistu Annan suureen vaihdevuosikyselyyn ja kerro, miltä menopaussi oikeasti tuntuu!

Terveys Myös silmät voivat palaa auringossa – 10 asiaa, jotka on hyvä tietää auringon vaikutuksista silmiin

Terveys Näin erotat liikahikoilun normaalista hikoilusta – hoitamaton liikahikoilu aiheuttaa haittoja sekä psyykelle että muulle terveydelle
Terveys Näin erotat liikahikoilun normaalista hikoilusta – hoitamaton liikahikoilu aiheuttaa haittoja sekä psyykelle että muulle terveydelle
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Kotiliesi Tyylitaituri Sami Sykkö paljastaa lempipaikkansa Italiassa – parhaat ravintolat, nähtävyydet ja shoppailupaikat!

Seura Kirjailija Tommi Kinnunen kuvaa jälleen Koillismaata ja sodan kauhuja naisnäkökulmasta – "Minut on kyllästetty sota-ajan tarinoilla"

Seura Elokuva-arvio: Nuija ja tosinuija -jatko-osassa Farrellyn veljekset palaavat komediantekemisensä alkulähteille