Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Julkkikset Marko Björs on tunnettu ratsastajana ja ratsastusvalmentajana – siksi paljastus yllättää: ”Minulla ei ole koskaan ollut varaa hevoseen”

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Julkkikset Katja Kettu pelasti kissan – ovella oli vanhus, joka pani pennun muovipussiin ja sanoi ”vie pois”

Julkkikset Marko Kilpi ei ole enää lohikäärmeenmetsästäjä: ”Meillä on täällä niin vähän aikaa, että on pakko keskittyä tärkeimpään”

Ihmissuhteet Avoin suhde, polyamoria ja kumppanuusvanhemmuus ovat arkipäiväistyneet – tarvitsemmeko enää perinteistä parisuhdetta?

Julkkikset Kirjailija Virpi Hämeen-Anttila: "En hyväksy käsitettä normaalipaino: ikään kuin kaikki muu olisi epänormaalia"

Julkkikset Karhu-ryhmän ex-pomo Harri Gustafsbergin mukaan negatiiviset tunteet kannattaa kohdata rohkeasti: ”Joskus on hyvä kääntyä sitä päin, mitä haluaisi väistää”

Julkkikset Uudessa etäsuhteessa elävä Johanna Pakonen: ”Olen löytänyt todellisen rakkauden vasta nyt”
Julkkikset Uudessa etäsuhteessa elävä Johanna Pakonen: ”Olen löytänyt todellisen rakkauden vasta nyt”
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Pyöräily Espanjan aurinkorannikolla vaatii valppautta – Matkapäiväkirja paljastaa, mikä vei reissumiehen satulasta sairaalaan

Seura Tuija ja Petri rakensivat itselleen kesämökin vanhasta linja-autosta: ”Minulla on tapana innostua kaikesta vähän hullusta”