Ihmiset ja suhteet Lulu päätti painajaismaisten vuosien aikana, ettei kukaan sanelisi, mihin hän pystyy – nyt hän on Berliinin tunnetuin vintage-kauppias

Terveys Hiilihydraattien välttely ei sovi pysyvään painonhallintaan, ravitsemusterapeutti lataa – syitä on kaksi

Terveys Liisi tutki työkseen toisten korvia, mutta kuuli itse todella huonosti – apu löytyi vasta, kun hän vaihtoi työtä ja kotikaupunkia

Ravinto Karppaus oli 2010-luvun hittidieetti, jossa on terveysriskinsä – näin vähennät hiilihydraatteja järkevämmin

Terveys Mitkä rokotteet kannattaa hankkia omalla rahalla? Hanna Nohynek nostaa esiin neljä hyödyllistä ja yhden turhan

Ruoka Mitä eroa on kreikkalaisella ja turkkilaisella jogurtilla? Katso käyttövinkit – yhteen asiaan kumpikaan ei sovi

Ruoka 5 ruokaa, joita ei kannata valmistaa airfryerissa – asiantuntija varoittaa tavasta, jolla laitteen voi rikkoa tajuamatta

Ruoka Kastike kanalle – helpot jogurttikastikkeet ja muut suosikit, kun ruokalistalla on taas broileria

Ruoka Vihdoin kikka, jolla saa kaupan basilikan selviämään kotona! Some paljasti lyömättömän säilytystavan

Ruoka Ricottajuusto on salainen ase, jolla viet pastan kokonaan uudelle tasolle – näin käytät italialaista tuorejuustoa

Kauneus Miten löytää oma luottotuoksu satojen hajuvesipullojen joukosta? Kokeile näitä 5 näppärää kikkaa

havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"

havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"

havaintoja parisuhteesta "Tällaisia ns. raiskauksia tapahtui liittomme aikana kymmeniä ja kymmeniä kertoja"

Koti ja sisustus Koiran tai kissan kanssa sänkyyn – ällöä vai ihanaa? Näin lemmikin kanssa nukkuminen voi vaikuttaa kummankin terveyteen

Koti ja sisustus Vannoutuneet kerrostaloasujat rakensivat omakotitalon: ”Halusimme rakentaa jotain yhteistä, koska meillä ei ole yhteisiä lapsia”

Koti ja sisustus Listasimme kesäkukkien kuolijat ja selviytyjät – tietty trendikukka on puutarhurin mukaan ”liian hyvä ollakseen totta”

Anna Karvosenoja oli töissä ensihoidossa koko elämän muuttaneena iltana: ”Tiesin heti intuitiivisesti, että kyse oli omasta isästäni”
Minna Kuukan kolumni: Kesämökilläni eivät liehu tyylikkäät pellavaverhot, mutta sieltä löytyy jotain paljon arvokkaampaa
Koti ja sisustus Kutoa vai neuloa - kumpaa sanaa kuuluu käyttää villasukan tekemisestä? Selvitimme lopullisen vastauksen kysymykseen

Itsetuntemus ”Olen käyttänyt ison osan tuloistani taiteeseen”, kertoo Tuuli Kousa – jotain peruuttamatonta tapahtui nuorena naisena Picasson parhaiden edessä

Koti ja sisustus Nämä unohtuvat helposti siivota – löytyykö listasta päivittäinen väline, jota et ole pessyt ikinä?

Koti ja sisustus Menneiden vuosien tummanpuhuvat Kalevala-lautaset aiheuttivat buumin – pomppaako arvo ylöspäin?

Koti ja sisustus Astiakaapin retrosuosikit saattavat olla kultamunia – näin paljon niistä maksetaan nyt

Koti ja sisustus Ennen kuin kaikki sisustivat mietelausejulisteilla, lähes joka kodissa oli tällainen taulu – muistatko pistellyt Tuhkimot ja suojelusenkelit?

Koti ja sisustus Parvekkeen sisustaminen: Satsaa yhteen yksityiskohtaan ja loihdi upea parvekepuutarha! Pienikin parveke muuttuu tyylikkääksi viherkeitaaksi

Koti ja sisustus Naarmut mukisi pohjalla eivät olekaan naarmuja – näin saat mustat tuhrut irti, vaikka tiskikone ei siihen pysty
Koti ja sisustus Naarmut mukisi pohjalla eivät olekaan naarmuja – näin saat mustat tuhrut irti, vaikka tiskikone ei siihen pysty
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Myöhemmin olen saanut epäillä kahden lapseni isyyttä, toisen kohdalla olen edelleen epävarma"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
havaintoja parisuhteesta "Katsokaa välillä sitä, että mitä se toinen on tehnyt eikä sitä, että mitä jättänyt tekemättä"
Seura Jani Sievinen oli 12-vuotiaana Suomen tilastoykkönen seiväshypyssä – "Uinti oli silloinkin päälajini"