Viikkohoroskoopit

Viikkohoroskooppi viikolle 6/2015

Teksti:
Anna.fi

Lue, mitä horoskoopit lupaavat tälle viikolle! 

Oinaan viikko

2.2.2015

Elämääsi on nyt tulossa piristäviä uudistuksia, mutta se edellyttää sinulta rohkeutta ponkaista liikkeelle heti kun innostus iskee. Samalla saat varautua kovaankin vastarintaan joidenkin lähelläsi olevien ihmisten taholta, mutta se kuuluu nyt asiaan eikä saa estää sinua.

3.2.2015

Olet yllättävän avoimella tuulella ja kekseliäisyytesi yllättää muiden lisäksi myös itsesi. Nauti tämän päivän tarjoamista uusista virikkeistä ja tempaise itsesi kunnolla irti arkisista rutiineista.

4.2.2015

Arpaonnea ja muita mukavia sattumuksia on luvassa sitä enemmän mitä hauskemman pystyt tästä päivästä itsellesi tekemään. Nauti siis elämästäsi ja sen tarjoamista pienistä onnistumisista.

5.2.2015

Sinulla on mestarillinen kyky saada ajatuksesi toteutumaan materiaalisella tasolla ja siksi tänään kannattaa tehdä totta ainakin yhdestä haaveestasi. Sekin tosin edellyttää rohkeutta tehdä asiat tänään täysin omalla tavallasi ja tietoisesti vaistoihisi luottaen.

6.2.2015

Sinulla on nyt melkoinen annos innostunutta energiaa käytettävissä joko työhön tai urasi kehitykseen liittyvissä asioissa. Vaikka kaikki ei tunnu osuvan ensiksi ihan kohdalleen, niin lopulta huomaat kuitenkin päässeesi yllättävän paljon eteenpäin hankkeissasi. Tämä on sinulle selvää toiminnan aikaa.

7.2.2015

Sinulla on voimakas alitajuinen tunne jostakin hoitamatta jääneestä asiasta eikä mikään homma ota sujuakseen ellet saa selville mistä on kysymys. Jos maltat pysähtyä miettimään asiaa muutamaksi minuutiksi, niin muistat kyllä mitä tänään piti hoitaa.

8.2.2015

Tänään kannattaa lähteä hiukan tuulettumaan ja oikein tietoisesti nauttimaan elämästä, sillä monta kivaa pientä yllätystä on luvassa rohkealle seikkailijalle. En tarkoita mitään tutkimusmatkaa Intiaan vaan tämän päivän kuluessa esille nousevia uusia mahdollisuuksia, jotka tuntuvat sinusta mielenkiintoisilta.

Härän viikko

2.2.2015

Voimasi ja energiasi on herkässä tilassa ja voimattomuus iskee sellaisissa tilanteissa, joissa pakotat itsesi ahdistaviin rutiineihin. Koeta löytää sellainen toimintatapa tai ympäristö, joka tämänkertaisissa olosuhteissa tuntuu parhaalta mahdolliselta.

3.2.2015

Jos huomaat pienenkään masennuksen tai alakuloisuuden yrittävän hiipiä kimppuusi johonkin aikaan päivästä niin anna sen maistaa omaa lääkettään ja keksi jotain piristävää.

4.2.2015

Joku erittäin suotuisalta vaikuttanut mahdollisuus osoittautuu tänään jollain tavalla pettymykseksi, mutta voit vielä kääntää tilanteen eduksesi hyväksymällä tapahtuneen ja muuttamalla omaa suunnitelmaasi tai aikatauluasi.

5.2.2015

Varo hiukan tälle päivälle tyypillistä herkkää innostumistasi sinulle esitettyihin ideoihin. Tulet helposti luvanneeksi enemmän kuin mihin pystyt. Ajatuksen tasolla sinulla on valtavasti potentiaalia, mutta käytännössä sinun on pakko luopua jostakin antamastasi lupauksesta, jotta päivä pysyy puikoissa.

6.2.2015

Varo hiukan tälle päivälle tyypillistä herkkää innostumistasi sinulle esitettyihin ideoihin. Tulet helposti luvanneeksi enemmän kuin mihin pystyt. Ajatuksen tasolla sinulla on valtavasti potentiaalia, mutta käytännössä sinun on pakko luopua jostakin antamastasi lupauksesta, jotta päivä pysyy puikoissa.

7.2.2015

Älä anna hermostuneen yleisenergian vaikuttaa itseesi, sillä juuri sinulla on nyt parhaat mahdollisuudet löytää oikeat ratkaisut kaikkiin ongelmiisi. Anna muiden hoitaa omansa ja keskity vain itseesi.

8.2.2015

Seksuaalista ja eroottista latausta on ilmassa ja kukaan ei kiellä sinua toteuttamasta sitä tavalla tai toisella. Voit luottaa Venuksen ja Pluton kasvattamaan vetovoimaasi, jonka avulla herätät vaikka Karhun talviuniltaan. Tietysti tämän energian voi purkaa myös jollain muulla sinua kiinnostavalla tavalla.

Kaksosten viikko

2.2.2015

Sinussa on nyt voimaa kuin Gallialaiskylässä. Kohdista määrätietoisesti tämän päivän energiasi siirtämään sinua tavalla tai toisella rajoittavat tahot ja ihmiset pois tieltäsi. Sinun täytyy päästä tekemään tässä elämässä omia juttujasi ja nyt on aika tehdä se mahdolliseksi.

3.2.2015

Olet vauhdikkaalla tuulella ainakin osan tästä päivästä. Ethän päästä sinulle tänään ilmenevää tilaisuutta luisumaan käsistäsi vain siksi että tottumuksesta on tullut toinen luontosi. Tee jotain tavallisesta poikkeavaa ja nauti siitä.

4.2.2015

Sinulla on tänään suotuisa aika kertoa työhösi tai harrastukseesi liittyvistä toiveista ja odotuksista jollekin vaikutusvaltaiselle tai muuten sinulle tärkeäksi osoittautuneelle henkilölle. Huomaat silloin suunnitelmiesi etenevän yllättävän tehokkaasti.

5.2.2015

Puheesi ja kirjoituksesi herättävät tänään aiheellista luottamusta esittämiäsi ideoita kohtaan ja saat vietyä niitä mallikkaasti eteenpäin. Aika on mitä suotuisin erilaisten sopimusten tai suunnitelmien lukkoon lyömiselle, sillä sana on nyt sinun hallussasi.

6.2.2015

Vaikka tunnet olosi energiseksi ja tehokkaaksi, niin asiat eivät tunnu ensin sujuvan odottamallasi tavalla. Silti kannattaa pitää kärsivällisesti kiinni valitsemastasi suunnasta, sillä loppujen lopuksi kaikki onnistuu paremmin kuin hyvin ja saat merkittävää tukea hankkeellesi.

7.2.2015

Ellei elämäsi ole oikeilla raiteilla, niin nyt kyllä tökkii oikein kunnolla ainakin johonkin aikaan päivästä. Varo hosumista tai hermostumista näissä ikävissä tilanteissa. On ehkä korkea aika tehdä joitakin ratkaisevia muutoksia.

8.2.2015

Harmistut tänään hyvin voimakkaasti sellaisiin ihmisiin tai vaatimuksiin, jotka selvästi estävät sinua nauttimasta sinulle kuuluvista asioista. Elämän rytmi on tänään iloa ja nautintoa korostava. Jos koet jääväsi paitsi tästä ihanasta energiasta niin tyytymättömyytesi kasvaa melkoisiin mittoihin ja sen huomaa.

Ravun viikko

2.2.2015

Saat vastaasi sitä voimakkaamman ahdistuksen mitä ahtaammissa olosuhteissa joudut tällä hetkellä elämääsi elämään. Seuraa tietoisesti kuka tai mikä sinut saa tuntemaan olosi huonoksi. Pelkkä tiedostaminen auttaa sinua vapautumaan turhista rajoituksista.

3.2.2015

Olet halukas kokemaan tai kokeilemaan jotain tavallisesta poikkeavaa eikä kenenkään ole syytä asettua vastustavalle kannalle. Osaat pitää tehokkaasti puolesi, joten pallo on sinulla.

4.2.2015

Tänään kannattaa seurata ketkä erityisesti viihtyvät seurassasi. Kuuntele mitä he sinulle sanovat, sillä joku näistä ideoista on aivan loistava, mutta huomenna sen aloittaminen on jo myöhäistä.

5.2.2015

Muistat tänään asian, joka on pitkään vaivannut sinua, mutta et ole vielä uskaltanut hoitaa sitä järjestykseen. Nyt kannattaisi rohkaista mielensä ja ottaa juttu selkeästi esille. Se ei välttämättä selviä odottamallasi tavalla, mutta sinä tulet tietämään missä todella mennään ja kenen kanssa.

6.2.2015

Olet tänään hankalalla tuulella ellet pääse rauhassa rakentamaan viime päivinä mieleesi iskostunutta uraan tai ammattiin liittyvää ideaa eteenpäin. Turha siinä on kenellekään hermoilla, sillä vain liikkeelle lähtö helpottaa oloasi ja sitä ei kukaan tee puolestasi. Ensimmäisen askeleen ei tarvitse olla suuri.

7.2.2015

Vaikka itselläsi onkin suhteellisen hyvä meno päällä, niin varo tänään puuttumasta kenenkään asioihin sen paremmin hyvällä kuin pahallakaan. Tunteet ovat pinnassa ja kaikki eivät halua itseään autettavan.

8.2.2015

Sinua saatetaan näinä päivinä lähestyä seurustelumielessä hyvin yllättäviltä tahoilta. Nauti toki huomiosta, kunhan pidät koko ajan mielessä, mikä on sinulle tärkeintä ja arvokkainta juuri nyt. Hetken hurma voi olla rakkauden surma, ellet kohtaa sitä tietoisesti ja rehellisesti omista olosuhteistasi käsin.

Leijonan viikko

2.2.2015

Olet rämäpäisellä tuulella ja tunnet voimakasta tarvetta tehdä jotain mitä et tavallisesti uskaltaisi edes ajatella. Ota ratkaiseva askel ja pääset ihmettelemään  miten kaikki voikaan onnistua niin satumaisen hienosti. Uskalla elää omaa elämääsi.

3.2.2015

Olet tänään yllättävällä ja hiukan vallattomalla tuulella. Nauti hetkellisestä vallattomuudestasi ja uhmakkuudestasi, sillä juuri tätä päivää ja tätä tilaisuutta ei tule koskaan uudelleen. Huomenna olet yhtä kokemusta rikkaampi tai köyhempi.

4.2.2015

Selvää onnekkuutta ja pientä menestystä on ilmassa. Luottamalla herkkiin tuntemuksiisi saatat iskeä hakkusi tänään, ellei ihan kultasuoneen niin pienen lohdutusvoiton sisältävään ässäarpaan kuitenkin.

5.2.2015

Älä yritä tänään viedä eteenpäin muuta kuin sinua aidosti kiinnostavia asioita, sillä kaikki muu on yllättävän raskasta ja hidassoutuista. Uskalla sitoutua siihen, mikä sinua vetää juuri nyt puoleensa ja jätä tekemäsi suunnitelmat hetkeksi omaan rauhaansa, ne kyllä ehtii hoitaa vähän myöhemminkin.

6.2.2015

Joudut tuottamaan ikävän pettymyksen jollekin sellaiselle joka on odottanut sinulta ratkaisevaa panosta suunnitelmiensa toteuttamisessa. Älä kuitenkaan jää murehtimaan tilannetta sen enempää, sillä oman menestyksesi kannalta katsottuna sinulla ei ole mitään muuta vaihtoehtoa.

7.2.2015

Joku aikaisemmin hoitamatta jäänyt asia aiheuttaa harmia, ellet ole valmis hoitamaan sitä välittömästi sen ilmetessä pois päiväjärjestyksestä. Tähän tarkoitukseen uhrattu aika maksaa itsensä nopeasti takaisin.

8.2.2015

Pinnasi on erittäin tiukalla kumppanisi kanssa, mikäli hän millään tavalla yrittää rajoittaa sinua tai estää sinua toteuttamasta omaa arvomaailmaasi. Juuri tänään tunnistat asioita, joiden haluaisit muuttuvan nykyisessä suhteessasi. Uskalla nostaa sinua häiritsevät asiat esiin sellaisina kuin itse ne koet.

Neitsyen viikko

2.2.2015

Sinun on tällä hetkellä hyvin vaikeata hyväksyä rajoittavia tekijöitä lähelläsi. Sinulla on oikeus vapauteen, mutta ei ilman pientä tai ehkä vähän suurempaakin taistelua lähinnä itsesi kanssa. Kukaan muu sinua ei nimittäin voi pidätellä, joten antaa lentää.

3.2.2015

Kaipaat pientä vaihtelua elämääsi eikä sinun kannata jättää käyttämättä tänään ilmenevää ja mukavalla tavalla elämääsi virkistävää mahdollisuutta vaikka siitä tulisikin myöhemmin vähän sanomista. Sinä itse teet elämästäsi tylsän tai kiinnostavan.

4.2.2015

Tästä päivästä henkivä hyväntuulisuus ja optimistisuus osoittavat sinulle ne ihmiset ja elämänalueet, joihin kannattaa keskittää lisää voimavaroja. Menestystä on aina luvassa kaikkialla missä itse tunnet viihtyväsi.

5.2.2015

Ajatus ei luista tänään kirkkaimmillaan, ennen kuin olet hoitanut kuntoon jonkun kovasti mieltäsi painavan asian. Sen jälkeen kaikki sujuu helpommin. Ole valmis luopumaan jostakin rutiinin omaisesta tekemisestä, jotta voit paremmin keskittyä kohtaamasi mahdollisuuden hyödyntämiseen.

6.2.2015

Joku ajatus painaa mieltäsi etkä saa sielullesi rauhaa ennen kuin teet jotain konkreettista tilanteen selvittämiseksi. Kantti vain ei tahdo kestää, koska pelkäät jonkun sinulle tärkeän henkilön kääntävän sinulle selkänsä. Sellaista ei todellisuudessa ole tapahtumassa, joten rohkaise mielesi lähde liikkeelle.

7.2.2015

Joustavuutesi ei ole parhaassa vireessä ja saatat menettää malttisi ilman mitään kunnon syytä. Elä tänään tietoisesti ihan omaa elämääsi ja tee jokainen yksittäinen päätös selkeän itsekkäästi.

8.2.2015

Seksuaalinen tai eroottinen tunnelma valtaa kehosi lähipäivinä ja voi sitä onnekasta, joka pääsee jakamaan sitä kanssasi. Olet erittäin nam. Samalla kun elät kehossasi tätä intensiivistä vaihetta, olet myös henkisesti korkealla tasolla ja hermostut ihan tosissaan, ellet saa tunteillesi aitoa vastinetta.

Vaa’an viikko

2.2.2015

Sisäinen voimasi ohjaa tai suorastaan ajaa sinua outoihin ja yllättäviin tempauksiin, joita et itsekään uskoisi tekeväsi. Älä piittaa kateellisista kielistä vaan nauti kaikesta siitä jännityksestä ja elämisen mausta mitä osaksesi on nyt tarjolla.

3.2.2015

Sinulta löytyy yllättävää seikkailumieltä johonkin aikaan päivästä. Toteuta itseäsi rohkeasti ja tee tästä päivästä erilainen kokemus, sillä jokainen uudella tavalla toteuttamasi hetki tekee elämästäsi mielenkiintoisen.

4.2.2015

Johonkin aikaan päivästä voit tunnistaa voimakkaan kutsun tutustua sinua kiinnostavaan uuteen ihmiseen tai asiaan. Tutustuminen kannattaa varmasti, joten heitä nurkkaan kaikki arkuutesi ja seuraa sisältäsi kumpuavaa kutsua.

5.2.2015

Nyt on hyvä hetki väsätä kuntoon joku vireillä ollut suunnitelma tai sopimus. Ajatuksesi virtaavat tänään kirkkaina ja selkeinä, etkä tee helposti virheitä, vaikka pöydässä on samaan aikaan monta viritystä valmiina lähtöön. Anna siis kumin palaa ja tee rohkeita päätöksiä.

6.2.2015

Kohtalosi mukaista on kokea selvä pettymys tai takaisku jonkun sinulle tärkeän suunnitelman etenemisessä, mutta jos säilytät malttisi, huomaat nopeasti että tällä kertaa asiat kääntyvät sittenkin varsinaiseksi riemusaatoksi. Se mikä vaikutti menetykseltä, osoittautuu nyt suuren menestyksen avaimeksi.

7.2.2015

Haluaisit tänään keskittyä jonkun hoitamatta jääneen asian loppuun suorittamiseen ja hermostut, ellet pysty järjestämään siihen aikaa. Muista tässä tilanteessa, että ainoa järjestelijä olet sinä itse ja että muille ei kannata äksyillä.

8.2.2015

Et kestä määräilyä tai rajoittamista kumppanisi taholta ja olet valmis kunnon taisteluun, ellet saa itse päättää menemisistäsi lähi päivinä. Sinua kiehtovat nyt hyvin epätavalliset asiat, joiden selittämiseen sinulla ei toistaiseksi ole eväitä. Tarvitset nyt tilaa löytääksesi omat juttusi. Älä tingi tästä tarpeestasi.

Skorpionin viikko

2.2.2015

Väsymys ja hermostuneisuus iskevät kimppuusi jokaisessa tilanteessa, jossa tiedät vain haaskaavasi elämääsi tarkoituksettomaan puurtamiseen. Tunnistat tässä päivässä jonkun juuri sinulle kuuluvan mahdollisuuden joka on vaarassa jäädä käyttämättä. Vain sinä voit korjata tilanteen.

3.2.2015

Jos tilan tai ajan puute saa sinut tuntemaan olosi ahdistuneeksi jossain vaiheessa päivää niin mikä estää sinua hiukan muuttamasta päivän rytmiä. Lääke mahdolliseen ahdistukseen on aina välittömässä läheisyydessäsi. Olotilan helpottaminen on joskus pienestä kiinni.

4.2.2015

Tavallista voimakkaampi turhautumisen tunne saattaa iskeä jossain vaiheessa päivää ja se kannattaa panna merkille. Suuntaa voi ja ehdottomasti kannattaa hiukan vaihtaa, jolloin elämä taas innostuu hymyilemään sinulle.

5.2.2015

Aina ei ajatus kulje niin kuin odottaisit, ja tänään on yksi näistä hiukan takkuisemmista päivistä. Ota siis suosiolla hiukan rauhallisemmin. Älä suotta yritä saada tehtyä kaikkea, mitä tälle päivälle suunnittelit. Tee vain se mikä vaivattomasti toteutuu ja jätä muu odottamaan vuoroaan.

6.2.2015

Ellet tahdo tänään saada kiinni elämäsi tarkoituksesta, niin älä ole huolissasi. Se asia mihin tunnet tyytymättömyyttä, on korjattavissa vasta silloin kun huomaat, ettei kaikki ole kohdallaan. Älä siis sorru murjottamaan vaan tartu härkää sarvista, vaikka et pystyisi selvittämään kaikkea yhdeltä istumalta.

7.2.2015

Törmäät johonkin hankalalta tuntuvaan tilanteeseen, johon sinulla on kuitenkin hyvin yksinkertainen ratkaisu, jos uskallat toimia itsenäisesti ja muilta lupaa kyselemättä.

8.2.2015

Elämä tarjoaa sinulle ihanuuksiaan korkealla volyymilla, mutta voidaksesi nauttia kaikesta mitä on tarjolla, tulee sinun uskaltaa ottaa se vastaan. Venuksen ja Pluton energia toimii korkealla jännitteellä tai sitten se ei toimi ollenkaan. Kerää rohkeutesi ja katso päivän kortit pientä riskiä pelkäämättä.

Jousimiehen viikko

2.2.2015

Elät hyvin vahvaa sisäisen ja ulkoisen uudistumisen aikaa ja saat korkeammilta tahoilta yllättävää tukea jokaiselle uudelle ideallesi, josta itse olet aidosti kiinnostunut. Luota siis omaan innostukseesi ja omiin visioihisi, sillä loppujen lopuksi maailma arvostaa vain luovaa ihmistä.

3.2.2015

Saat johonkin aikaan päivästä loistavan ja samalla arveluttavan idean piristää kanssasi olevia ihmisiä. Älä turhaan jarruta itseäsi. Uskalla nauraa elämälle ja anna sama mahdollisuus muillekin.

4.2.2015

Jos tänään innostut jostakin asiasta, niin se on jotakin sellaista, johon kannattaa kiinnittää enemmän huomiota myös tulevina päivinä. Sinulla on tavallista vahvempi tuntuma sosiaaliseen kenttään ympärilläsi ja vaistoat mitkä asiat onnistuvat ja mitkä eivät.

5.2.2015

Sanoissasi on tänään harvinaista voimaa ja voit ihmeeksesi huomata, kuinka saat tahtosi läpi vain suusi avaamalla. kannattaa siis höpötellä kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, sen mukaan mikä milloinkin kiinnostaa. Kaikki muu sujuukin sitten omalla painollaan.

6.2.2015

Aurinko paistaa nyt risukasaankin. Asia joka näyttää ensin kaatuvan aivan poskelleen, osoittautuu lopulta hyvin merkittäväksi askeleeksi tielläsi menestykseen. Tärkeintä on säilyttää maltti ja toimintakyky vaativissakin tilanteissa. Hermoilemalla onnistut myös hukkaamaan tilaisuutesi.

7.2.2015

Vältä tänään kaikkia epämiellyttäviä tilanteita ja ihmisiä, sillä kärsivällisyytesi on varsin matalissa lukemissa. Olet sotajalalla heti, kun joku sanoo väärän sanan tai ottaa kasvoilleen väärän ilmeen. Onneksi tämä puuska menee nopeasti ohitse.

8.2.2015

Energiaa ja intoa virtaa nyt suonissasi vaikka millä mitalla, mutta se ei kestä minkäänlaisia rajoituksia. Olet ajoittain hyvinkin vihaisella päällä, mikäli edes sisimmässäsi koet elintilasi käyneen ahtaaksi. Muista vihan leimahtaessa, että määräät itse tilastasi ja vain sinä voit antaa sitä itsellesi lisää jos tarve vaatii.

Kauriin viikko

2.2.2015

Nyt on aika nauttia elämän tarjoamista yllätyksistä liikaa järkeilemättä, sillä tällä kertaa ajaudut suurella varmuudella oikeaan suuntaan. Pidä vain huoli siitä ettei päivä ole liian ahtaasti mitoitettu ja jos on niin vedä jotakin yli ja jätä itsellesi aikaa vastaan ottaa iloisia yllätyksiä.

3.2.2015

Hetkelliset oivallukset iskevät sellaisella voimalla että niitä on pakko päästä jollakin tavalla toteuttamaan käytännössä. Suurin ongelma lienee ajan puute. Sinun on vain otettava tarvitsemasi aika, sillä muuten jotain tärkeää jää tapahtumatta.

4.2.2015

Asia johon olet voimakkaasti sitoutunut aiheuttaa tänään ahdistavia tuntemuksia koska kaikki ei näytä sujuvan niin kuin olit ajatellut. Mieti silloin, missä vaiheessa olet toiminut todellisten tuntemustesi vastaisesti, koska se on ainoa syy mahdolliselle ahdistukselle.

5.2.2015

Olet tänään hyvin ratkaisukeskeisellä tuulella ja pystyt tekemään oikeita ratkaisuja aikaisemmin mahdottomalta vaikuttaneessa asiassa. Luota sisäiseen tietoosi ja tee ne päätökset, jotka juuri nyt tuntuvat oikeilta.

6.2.2015

Alitajuntasi ei tunnu antavan sinulle mielenrauhaa, sillä juuri näihin aikoihin sinun on tehtävä erittäin tärkeä tulevaisuuttasi koskeva päätös, joka pelottaa aivan hurjasti. Kaikki pelko on täysin turhaa ja oman alitajuntasi synnyttämää, joten ota itsestäsi niskalenkki ja nykäise juna liikkeelle.

7.2.2015

Olet tänään ratkaisevassa roolissa ristiriitojen selvittäjänä. Ole valmis sanomaan oma mielipiteesi epäröimättä. Tulet hyötymään rohkeudestasi, vaikka huomaisitkin myöhemmin olleesi väärässä.

8.2.2015

Nyt on otollinen aika nauttia elämän tarjoamista iloista ja nautinnoista, sillä saat yllättävän helposti sen mitä vain päätät lähteä hakemaan. Konditorian leivoksista ei kuitenkaan ole kysymys, joten varaa kalenteriisi riittävästi tyhjää voidaksesi toteuttaa ne oivallukset ja mahdollisuudet, joita päivä tarjoaa.

Vesimiehen viikko

2.2.2015

Uskalla luottaa salamana tuleviin sisäisiin lähtökäskyihin, sillä tänään puhaltavat kosmiset lempeät tuulet. Sinun on nyt vain luotettava omaan suuntavaistoosi ja uskallettava tehdä läheisiäsi tai ystäviäsi harmittavia ratkaisuja.

3.2.2015

Mielialasi saattavat vaihdella hyvin voimakkaasti pitkin päivää. Se kuuluu tähän päivään, joten älä ota siitä turhaa päänsärkyä vaan anna se toisille. Elä sinä tunnelmiesi mukaan laidasta laitaan.

4.2.2015

Joku hyvältä vaikuttanut tilaisuus on vaarassa mennä sivu suun tällaisena päivänä. Tulet lopulta hyötymään asiassa ilmenneistä ongelmista, kunhan pidät pääsi kylmänä, etkä syytä muita ihmisiä tapahtuneesta. 

5.2.2015

Anna jutun luistaa ja hakeudu tietoisesti puheisiin kokonaan uusien ihmisten kanssa. Olet tänään oppivaisella tuulella ja olet loistava kuuntelija, jonka kanssa on helppo vaihtaa ajatuksia. Saatat löytää nykyisten suunnitelmiesi kannalta merkittäviä yhteyksiä, joten ole tarkkana.

6.2.2015

Yllättävä ammattiin tai vain elämäsi tarkoitukseen kohdistuva tyytymättömyyden puuska saattaa iskeä kimppuusi. Voit kuitenkin juuri nyt vaikuttaa asioihin enemmän kuin arvaatkaan, tiedostamalla mihin tyytymättömyytesi kohdistuu ja tekemällä ensimmäisen siirtosi tilanteen korjaamiseksi.

7.2.2015

Tänään kannattaa luottaa omaan innostukseesi, sillä se kuljettaa sinua menestyksekkääseen suuntaan. Älä anna epäilysten muuttaa hetken mielijohteesta tekemiäsi päätöksiä.

8.2.2015

Tee jollain keinolla tästä päivästä tavallista löysempi ja anna itsellesi lupa nauttia vapautuneesta ajasta. Luvassa on mukavia pieniä yllätyksiä jokaiselle, joka pystyy seuraamaan hetkellisten haaveiden viitoittamaa tietä. Ole tänään Camel-boots nainen tai -mies joka kulkee ihan omia polkujaan ja nauttii siitä. 

Kalojen viikko

2.2.2015

Elät vauhdikasta aikaa ja sinussa on ruutia toteuttaa kokonaan uusia puolia itsestäsi. Uskalla elää varauksettomasti itsellesi ja nauti tuloksista, jotka tällä kertaa ovat näkyvissä melkein saman tien. Kenelläkään ei ole lupaa estää sinua toteuttamasta aidointa itseäsi.

3.2.2015

Jos tunnet jonkun ihmisen tai asian ahdistavan sinua tämän päivän aikana niin uskalla tuoda se esille. Avoimuus on ainoa oikea mahdollisuus helpottaa omaa oloa edes hiukan pysyvämmällä tavalla, voit yllättyä myönteisistä seurauksista.

4.2.2015

Olet tänään ehkä hiukan hermona, koska et tahdo uskaltaa puuttua sinua vaivaavaan asiaan, vaikka tiedät että niin tulisi tehdä ja pian. Kerää ihmeessä rohkeutesi ja ilmoita oma kantasi ennen kuin mitään ikävää pääsee tapahtumaan.

5.2.2015

Ymmärrät ihmisten ajatuksia telepaattisella tasolla ja osaat tehdä omia viisaita päätelmiä ja jopa hyvin ratkaisevia konkreettisia ratkaisuja tämän jakson aikana kohtaamissasi uusissa tilanteissa. Luota omiin tuntemuksiisi ja ole tietoisesti valmis tekemään itsekkäitä päätöksiä.

6.2.2015

Koet olosi hiukan epämukavaksi ja ahdistuneeksi, koska et tahdo uskaltaa heittäytyä mielessäsi välkkyvän idean toteuttajaksi. suunnitelmissasi on kuitenkin huomattavasti odottamaasi enemmän potkua ja tulet saamaan valtavasti tukea, mikäli lähdet viemään asiaa konkreettisesti eteenpäin.

7.2.2015

Olet tänään harvinaisen täynnä itseäsi ja otat pulttia, jos joku uskaltaa asettaa etuoikeutesi kyseenalaiseksi. Varo olemasta liian herkkänahkainen, sillä se on aina selvä merkki epävarmuudestasi.

8.2.2015

Tänään kannattaa elellä avoimin ja iloisin mielin, sillä sinulle on tarjolla jotain tavattoman ihanaa. Ethän estä tuon ihanuuden tuloa elämääsi liian ahtaalla ja rajoittuneella elämäntyylillä. Venuksen ja Pluton sekstiili edustaa myönteisyydestään huolimatta, jotain tavallisesta poikkeavaa ja rohkeutta vaativaa tekemistä.

 

Kuvat: Thinkstock

Lue myös:

Annan viikkohoroskooppi ajalle 30.1.-5.2.

Kuukausihoroskooppi

Äitihoroskooppi

X