Itsetuntemus

”Kun emme ole kosketuksessa, tuntuu kuin jotakin puuttuisi” – ainutlaatuinen kosketuskokemus voi muuttaa koko elämän

Millaisia kokemuksia meille kertyy kosketuksesta? Entä millainen on hyvä kosketus? Lue neljä erilaista tarinaa kosketuksen voimasta.
Teksti: Minna Juti Kuvat: Roope Permanto, Sampo Korhonen

Aivotutkimusten mukaan hyvä fyysinen kosketus vähentää stressiä ja jopa edistää terveyttä. Millaisia kokemuksia meille kertyy kosketuksesta elämämme aikana ja millä kaikilla eri tavoilla voimmekaan koskettaa?

”Vauvan kosketus saa naisen muuttumaan äidiksi”

Christa Laivuori, 33, sai esikoisensa Alexanderin 14. huhtikuuta. Sillä hetkellä kosketus sai kokonaan uuden muodon.

”Meni pitkään, etten ajatellut hankkivani omaa lasta. Suunnittelimme adoptiota, mutta koska siihen annettavia lapsia on vähän, päätimme kokeilla, tulisinko raskaaksi. Se tapahtui nopeasti.

Olin yllättynyt, miten onnellinen olin heti tehtyäni raskaustestin. Tunsin ylpeyttä ja onnea omasta kehostani, olo oli täyttynyt. Tunnetta vahvisti se, että kaikki läheiset iloitsivat raskaudestani.

Mutta tuli takapakkia. Raskauteni todettiin tuulimunaksi. Jouduin käymään etu­käteen läpi menetystä, kun lääkitys raskauden keskeyttämiseksi aloitettiin. Sitten si­kiön sydänäänet kuuluivatkin ultrassa. Suru muuttui hetkessä peloksi siitä, että lääkityksen aloittaminen olisi ehtinyt vahingoittaa vauvaa.

Alexander oli kuitenkin syntyessään aktiivinen ja jäntevä ja karjui. Kaikki tuntui olevan hyvin. Hän oli heti vahvasti läsnä ja tarttui suulla rintaani. Siinä tilanteessa oli riski, etten olisi sektion jälkeen jaksanut vastata hänen kosketuksiinsa tai uskaltanut olla hänen kanssaan, mutta tunsin olevani läsnä. Vauva henkäili naamalleni. Tuntui kuin hän olisi kovalla tarmolla ponnistanut kohti kasvojani. Samalla hän hamuili imemään nenääni. Se oli ainutlaatuinen kosketuskokemus.

Myöhemmin olen tuntenut, miten jokainen kosketus maadoittaa meitä vauvan kanssa toisiimme. Kun otan hänet lähemmäksi ihoani, näen, että lapsi rentoutuu ja tuntee olevansa turvassa. Kun emme ole kosketuksessa, tuntuu kuin jotakin puuttuisi. Lähekkäin meillä molemmilla on paras olla. Uskon, että vauvan kosketus saa naisen muuttumaan äidiksi.”

Rauhaa ja turvaa

”Imetän Alexanderia mielelläni. Imetykseen kiteytyy äidin ja lapsen välinen kosketus parhaimmillaan. Se on pysäyttävä hetki, joka voimaannuttaa minua ja luo rauhaa sekä turvaa meille molemmille.

Maidon nouseminen oli kokemus, josta kukaan ei ollut varoittanut. Kun hormonit kehossani alkoivat vaikuttaa, itkin pienimmistäkin asioista ja samalla iski valtava rakkaus. Se on ollut toistaiseksi isoin tunne, jonka koskaan olen kokenut. Siksi olen onnellinen, että uskalsin synnyttää oman lapsen.

On olemassa paljon tutkimuksia siitä, että ihokosketus on vastasyntyneelle tärkeä. Koronan varotoimien takia mieheni pääsi vain tunniksi heräämöön synnytyksen jälkeen. Alexander oli tuon ajan hänen paljaalla rinnallaan. Myös kotona vauva on usein isänsä iholla. Kun hän ensimmäisen kerran selvästi ojentautui isäänsä kohti, se oli hyvä tunne ja isälle ihana yllätys.”

Christa Laivuori ja poikavauva. Christa Laivuori haluaa olla pitkään lähellä lastaan ja suunnittelee jäävänsä lääkärin työstään hoitovapaalle vanhempainvapaan päätyttyä.

Christa Laivuori haluaa olla pitkään lähellä lastaan ja suunnittelee jäävänsä lääkärin työstään hoitovapaalle vanhempainvapaan päätyttyä.

”Kosketus tuo turvaa ja rakkaudellisuutta”

Kosketus on merkittävä voima. Jussu Pöyhönen istuu ulkona tuolilla. Muusikko Jussu Pöyhönen on kokenut keikoillaan yleisön henkisen kosketuksen.

Muusikko Jussu Pöyhönen on kokenut keikoillaan yleisön henkisen kosketuksen.

Muusikko Jussu Pöyhösen, 55, elämään on kuulunut paljon erilaista kosketusta. Eron jälkeen hän tarvitsi aikaa ennen kuin löysi itsestään tarvitsemaansa turvaa.

”Kun parisuhde päättyy ja kosketus loppuu, sen tarve ei katoa. Yksin jäädessäni huomasin kaipaavani jopa tavallista enemmän pelkän kosketuksen tuomaa turvaa ja rakkaudellisuutta.

Erosin vaimostani noin puolitoista vuotta sitten, kun olimme olleet yhdessä 17 vuotta. Otti aikansa ennen kuin sen jälkeen löysin itsestäni turvan ja myös rakkauden itseäni kohtaan. Samalla ymmärsin, että se olisi tarpeen parisuhteessakin. Kun puolisot ovat itsessään kokonaisia, kumpikaan ei ole riippuvainen toisesta. Suhde pysyy silloin tasapainoisena ja helpommin ehjänä.

Omaan elämääni on aina liittynyt tarve toisen ihmisen huomioon ottamisesta. Siihen on kuulunut myös kosketus. Hipaisen, halaan tai kosketan helposti toisen käsivartta. Tuttavapiirissäni halaaminen on tavanomaista.”

Koskettaminen on aina kahden kauppa

”Tiedän, että kaikille koskettaminen ei ole yhtä itsestään selvää, ja se on ok. Koskettaminen on aina kahden kauppa. Yritän lukea ihmisiä ja aistia ajoissa, ketä voin koskettaa. Esimerkiksi uudessa työryhmässä oppii nopeasti tunnistamaan heidät, joiden hartiaa voi taputtaa. Sen tunnistaa, kun on itse läsnä hetkessä, avoin ympäristölleen ja sinut itsensä kanssa. En muista joutuneeni noloihin tilanteisiin koskettamalla jota kuta vastoin hänen tahtoaan.

Kun kiersin maata keikoilla Suurlähettiläät-yhtyeen kanssa, hitsauduimme porukkana kiinteästi yhteen. Koskettaminen oli bändin jäsenten kesken luontevaa. Siinä porukassa uskalsin hakea myötäelävää kosketusta, kun kiersimme pitkään poissa kotoa ja oli ikävä.

Vaikka meno kiertueilla oli välillä vauhdikasta, en juuri muista, että fanit olisivat olleet tungettelevia. Pari kertaa joku ylitti intiimin kosketuksen rajan, ja se oli kiusallista. Sen sijaan yleisöön keikoilla syntyvä henkinen kosketus on energiaa. Se saa esiintyjän tekemään työtään. Samaa yhteyttä ei voi luoda esimerkiksi stream-keikalla.

Nykyisin seurustelen, mutta asun yksin. 14-vuotias poikani asuu kanssani joka toinen viikko. Voin kuvitella, että ilman lasta elämä voisi olla paljon haastavampaa. Suhde lapseen tuo elämään tarkoitusta. Vaikka nyt teininä hän ottaa vähän etäisyyttä, saan kunnon rutistuksen aina nähdessämme viikon tauon jälkeen ja erotessamme. Se tuntuu hyvältä ja tärkeältä.”

”Hyvään kosketukseen kuuluvat myös sanat”

Malla ja Martti istuvat pitäen toisiaan kädestä. Kosketus on heille luonnollista.

Kosketus on luonnollista Malla ja Martti Laitille. He löytävät helposti toistensa kädet ja yhteisen asennon asettuessaan kuvaan kotinsa pihamaalla Vantaalla.

Malla, 62, ja Martti, 65, Laiti eivät ole jättäneet mitään sattuman varaan rakentaessaan hyvää parisuhdetta. Siksi he puhuvat keskenään myös kosketuksesta.

Martti: Kun synnyin, äitini oli 46-vuotias ja synnyttänyt jo kymmenen lasta. Saamelainen perheemme asui Tenojoen varrella Ylä-Kuolnan kylässä. Äidilläni riitti hellyyttä vielä minulle kuopuksellekin. Hän myös lauloi meille lapsille.

Malla: Olen Suomen romaneja. Kasvoin Kiuruvedellä, missä yli 90-vuotiaat vanhempani yhä asuvat. Meitä oli yhdeksän lasta. Tavatessamme vanhempani ottavat minua yhä kaulasta kiinni ja sanovat, että minun rakas tyttöni. Vanhempien kosketus tuntuu hyvältä.

Martti: Malla ja minä tapasimme toisemme 17 vuotta sitten. Rakastuimme nopeasti. Enteellisesti ensi tapaamisessa taustalla soi vanha hitti Onnestain on puolet sinun. Päätimme kumpikin heti, että tässä avioliitossa emme toista aikaisempia virheitä, vaan rakennamme suhdettamme tietoisesti. Olemme oppineet, että toisiamme koskettamalla voimme ilmaista paljon asioita, jotka muuten voivat jäädä sanomatta.

Malla: Jo monta vuotta olemme tehneet aina helmikuussa parisuhderisteilyn Ruotsiin. Varaamme aikaa toisillemme ja keskustelemme suhteestamme, myös kosketuksen tarpeesta. Käymme läpi mennyttä ja vertaamme haaveitamme ja toiveitamme. On tärkeää tietää, mitä toinen haluaa. Silloin sen voi ottaa huomioon omassa käyttäytymisessään. Vuosien mittaan olemme molemmat tehneet tietoisia muutoksia siinä, miten kohtelemme toisiamme.

”Uskon, että kodin perintönä myös poikamme osaavat puhua tunteista”

Malla: Romanikulttuurissa toisen koskettamista ohjaavat puhtauteen, vanhempien ihmisten kunnioittamiseen ja häveliäisyyteen liittyvät tavat. Ne eivät ole sääntöjä, mutta ne ovat juurtuneet kulttuurissa syvälle. Ennen avioliittoa romaninuoret eivät esimerkiksi juuri seurustele julkisesti. Myöhemminkin häveliäisyys estää puolisoita koskettamasta toisiaan muiden nähden. Vanhemmat eivät myöskään mielellään halaile murrosikään kasvaneita lapsiaan.

Martti: Mallan kanssa emme koskaan istu vierekkäin, jos olemme romanien seurassa, tai emme esimerkiksi kertoisi menevämme yhdessä saunaan.

Malla: Yhteisessä kodissamme Martti ja minä emme ole noudattaneet kaikkia romanien tapoja. Se on ollut mahdollista, sillä jo lapsuudenkodissani oltiin tavallista vapaamielisempiä. Martilla on edellisestä liitostaan kaksi poikaa, minulla kolme. Lapset ovat nähneet meidän osoittavan hellyyttä toisillemme, ja heitä on aina halattu. Kun he nykyisin tulevat käymään, halaamme kaikki toisiamme, myös lasten puolisot. Monikulttuurisuutemme vain laajenee, sillä poikani on menossa naimisiin amerikkalaisen tytön kanssa, jonka juutalainen suku tulee Kuubasta.

Malla: Avioliitomme aikana Martti on ollut aina jopa minua aktiivisempi hellyydenosoituksissaan. Hän tulee vähän väliä halimaan. Jos huomaan, että Martti vaikuttaa apealta, menen varmasti halaamaan häntä.

Martti: Hyvään kosketteluun kuuluu myös sanoja. Uskon, että kodin perintönä myös poikamme osaavat puhua tunteista.

Kosketus on aivoille viesti siitä, että ympärillämme on välittäviä ihmisiä. Sen ansiosta hyvää oloa tuottavat opioidit aktivoituvat, samoin käy läheisyyshormoniksi kutsutulle oksitosiinille ja mielialaa ylläpitävälle serotoniinille. – aivoliitto.fi

”Korona muistuttaa kättelyn merkityksestä”

Kaisa Heininen tuntee saavansa riittävästi kosketusta, sillä hänellä on 6-vuotias ahkerasti halaileva lapsi.

Kaisa Heininen tuntee saavansa riittävästi kosketusta, sillä hänellä on 6-vuotias ahkerasti halaileva lapsi.

Helsinkiläisen Oulunkylän seurakunnan kappalainen Kaisa Heininen, 38, koskettaa työssään, muttei halua tyrkyttää kosketusta.

”Papilta odotetaan usein jonkinlaista kosketusta. Tapoihin on kuulunut, että pappi kättelee seurakuntalaisia heidät tavatessaan. Työssäni olen miettinyt kättelyn merkitystä paljon. Onko se nykyisinkin vielä ihmisille tärkeää? Pitääkö papin kätellä kaikki vieraat ristiäisissä tai hautajaisissa? Olen kokenut kaikkien kättelemisen välillä pönötykseksi, hankalaksi ja turhaksikin.

Korona-aika on avannut kättelemiseen kuitenkin uuden ulottuvuuden. Kun ei saa kätellä, huomaan, että lähestyminen voi olla vaikeaa ja viestistäni pappina puuttuu jotakin. Jos tietäisin kaikkien nimet, voisin korvata kosketuksen mainitsemalla ihmiselle hänen nimensä, mutta en voi tunnistaa aina kaikkia.

Pappisvihkimystä edeltää käytännön koulutus. Sen aikana keskustellaan myös koskettamisesta työssä. Osin siitä on olemassa selkeät ohjeet. Nuorempana koin joskus hätävarjeluksi, kun pappeja ohjeistettiin kieltämällä koskemasta ketään joissakin tilanteissa. On kuitenkin hyvä, että keskustellaan avoimesti muun muassa siitä, millaisiin leikkeihin riparipappi voi mennä mukaan.

”Koskettaminen liittyy usein lohtuun ja lohduttamiseen. Hautajaisissa voin ottaa leskeä olkavarresta, kun kättelen häntä.”

Käytännössä papin on luotettava tilannetajuunsa, millainen kosketus on sopiva. Miettisin koskettamista varmasti enemmän, jos tuntisin, että olemukseni voi herättää jonkinlaista uhkaa. Olen pienikokoinen nainen. En usko, että minuun liitetään uhkaavaa valta-asemaa.”

Pappikin pelkää torjuntaa

”Koskettaminen liittyy usein lohtuun ja lohduttamiseen. Hautajaisissa voin ottaa leskeä olkavarresta, kun kättelen häntä. Sairasta tai kuolevaa saatan pitää kädestä tai silittää hiuksia. Dementiakodissa siunaan kaikki koskettamalla päätä. Vanhuksissa huomaan joskus kosketuksen kaipuun.

Välillä pappikin voi pelätä torjuntaa. Vierastan kaikenlaista tyrkyttämistä enkä halua tyrkyttää kosketustani. Tärkeämpää on osata viestiä, että on saatavilla. Sitä yritän ilmentää esimerkiksi pitämällä käteni avoinna näkyvillä.

Kasteessa arastelin aiemmin ottaa vauvaa syliini. Nykyisin olen varmempi ja teen sen mielelläni. Kun vanhemmat tuovat pienen lapsen mukanaan ehtoolliselle, silitän lapsen päätä siunatessani hänet.

Juuri nyt kaipaan itse kosketusta enemmän yhdessä laulamista. Kuulun Akateeminen Laulu -kuoroon. Olemme harjoitelleet viikkoja tietokoneella Zoom-ohjelmassa.”

Juttu on julkaistu Anna-lehden numerossa 25-26/2020

X