Rokkari Jouni Hynynen poistui kirkosta kiireesti: ”Hitto jos mie nyt pamahan uskoon”
Muusikko Jouni Hynynen on yrittänyt uskoa Jumalaan, onnistumatta. Häntä lohduttaa ajatus siitä, että on olemassa jokin korkeampi voima. Muutenhan maailmassa ei olisi mitään järkeä.
– Hyväksyn itseni hyvine ja huonoine puolineni. Niitä huonoja yritän kyllä karsia, Jouni Hynynen sanoo.
Muusikko Jouni Hynynen on yrittänyt uskoa Jumalaan, onnistumatta. Häntä lohduttaa ajatus siitä, että on olemassa jokin korkeampi voima. Muutenhan maailmassa ei olisi mitään järkeä.
Voi miesressukoita! Jouni Hynynen on kirjoittanut yhtyeensä syksyllä ilmestyvälle levylle jälleen kopallisen lauluja, joissa naiset ovat vahvoja ja viisaita ja miehet yrittävät jotenkin paarustaa perässä. Tekstien aiheita ei kuulemma tarvitse hakea kaukaa. Riittää, kun vilkaisee peiliin.
– Miulla on 54 vuoden kokemus rassukkana olemisesta. Ikä ei ole tuonut yhtään helpotusta, Jouni väittää naama peruslukemilla.
Tunnustus yllättää raskasta rokkia soittavan Kotiteollisuus-bändin nokkamieheltä, joka on julkikuvaltaan perimaskuliininen äreä äijä. Sellainen kiroileva mutta tunteellinen siili.
Tosifani toki tietää, että yhtyeen lauluissa tosiaan pureudutaan paitsi yhteiskunnallisiin epäkohtiin myös parisuhteen karikoihin. Tekstit ammentavat kirjallisuudesta, kalevalaisesta kansanperinteestä – ja Raamatusta.
– Se on helevetin hyvä kirja, Jouni täräyttää.
Ja luo varmuuden vuoksi anteeksipyytävän silmäyksen kohti kattoa.
Halu pyrkiä elämään ihmisiksi riittää
Uskonnollisuus tuli yhden sukupolven takaa. Lapsena mummolassa Iisalmen kupeessa Jouni heräsi aamuisin usein siihen, kun ukki tapaili sähköurkuja ja veisasi virsiä.
Isän puolen isovanhempien kotona Sonkajärvellä hänellä oli tapana tutkia kirjahyllyä, josta erottui punakantinen kirjasarja Ikuisia kertomuksia. Se oli värikuvin varustettu lasten Raamattu.
Väkivahva Simson, leijonien luolaan teljetty Daniel ja kivellä jättiläismäisen Goljatin tyrmännyt Daavid kasvoivat pikkupojan mielessä lähes Teräsmiehen ja Mustanaamion veroisiksi sankareiksi.
Usko oli isovanhemmille iloinen asia, josta ei ollut tarvetta erikseen puhua. Se oli arkisesti läsnä. Joulukirkossa käytiin, mutta rukouksia ei luettu eikä hartaushetkiä vietetty.
– Semmoinen olisi ollut vähän liikaa ja vienyt touhusta sen keventävän, sarjakuvallisen elementin, Jouni arvelee.
Rippikoululeirikin oli kuin mikä tahansa nuorten festari. Jännittävintä oli päästä ensimmäistä kertaa yöksi pois kotoa kavereiden kanssa. Uskonnolliset kokemukset jäivät kokematta, mutta maallista hauskaa piisasi niin, että seuraavana kesänä Jouni pestautui isoseksi. Noista ajoista jäi kunnioitus uskoa ja uskovaisia kohtaan. Ei ole tarvetta rienata.
Kirkkoon Jouni kuuluu edelleen. Maailmaa kiertäessään hän tykkää käydä bongaamassa kirkkorakennuksia siinä missä muitakin nähtävyyksiä. Taannoin hän osallistui katoliseen joulumessuun Etelä-Euroopassa. Paikka ei ole jäänyt mieleen – taisi olla Espanja tai Portugali – saati kirkon nimi, mutta tunnelma jätti ikuisen jäljen.
– Kaikki oli niin isoa ja juhlallista, rituaalit oli vedetty todella överiksi. En kutsuisi sitä pyhän kokemukseksi, seurasin messua kuin näytelmää. Mutta ymmärrän hyvin, että joku muu kokee niin.
Eräällä kotimaan reissulla tosin meinasi käydä hassusti. Pitkän ajomatkan jälkeen Jouni päätti pitää paussin ja poiketa Valamon luostariin runoilija Pentti Saarikosken haudalle.
Samalla piti kurkistaa kirkkoon. Kullanhohtoisia seiniä ja värikkäitä ikoneita tuijotellessa hän ehti ajatella, että onpa h-vetin hieno sali. Äkkiä jalat alkoivat täristä holtittomasti ja päästä huipata. Oli karattava ulos haukkaamaan happea.
– Silloin mietin, että hitto jos mie nyt pamahan uskoon!
Semmoinen ei sopisi rokkarin työnkuvaan. Jouni sanoo halunneensa aina uskoa Jumalaan, toive ei vain ole koskaan konkretisoitunut. Hän ajatteleekin, että jo halu riittää. Halu pyrkiä elämään ihmisiksi.
– Sehän oli myös erään Jeesus Nasaretilaisen keskeinen sanoma.
Vuodet oikeissa töissä kerryttivät runoja reppuun
Hieman kärjistäen voi todeta, että Jeesus teki Jounista tekstinikkarin. Vuoden 1989 ylioppilasaineiden aiheista ainoa, joka puhutteli abiturientti Hynystä edes hitusen, oli vertailla Jeesuksen jumaluutta ja ihmisyyttä. Lukio oli ollut tervanjuontia, sinne tuli mentyä lähinnä hankkimaan lisäaikaa ammatinvalintaan. Jounilla ei ollut hajuakaan, mikä hänestä tulisi isona. Oikein mikään ei kiinnostanut.
Ylioppilasaineesta tuli arvosanaksi cum laude approbatur – ei huippu, mutta Jounille hyvä. Se oli ensimmäinen miellyttävä kirjoittamiseen liittyvä kokemus, ja ajatus jäi muhimaan.
Kun urasuunta ei lukionkaan aikana selvinnyt, oli mentävä töihin. Pari vuotta kului ahtaajana satamassa ja apupoikana rakennuksilla, muun muassa Koffin tehtaalla Keravalla.
Siihen tympäännyttyään Jouni eli jonkin aikaa työttömyyskorvauksen varassa. Sitten joutenolokin alkoi tympiä. Hän hakeutui koulunkäyntiavustajaksi Lappeenrannan sairaalakouluun ja hankki siihen myöhemmin myös pätevyyden.
Kuuden avustajavuoden aikana elämän varjoisa puoli kävi turhankin tutuksi. Lapset olivat joutuneet kokemaan perheväkivaltaa ja hylkäämisiä. Jotkut purkivat tuntojaan raivokohtauksilla, toiset vetäytyivät mykän kuoren taakse.
Myöhemmin muutama entinen oppilas on pysäyttänyt Jounin kotikaupungin kaduilla ja kysynyt ujosti: ”Muistat sie?” Yksi kiitteli puutyötunnilla valmistetusta kitaran muotista, toinen, että sai Jounin avulla jonkinlaisen muotin elämäänsä.
– Kupolini ei lopulta enää kestänyt sitä duunia. Tuntui, ettei ollut välineitä auttaa. Oma lapsuus oli kuitenkin ollut hyvä ja turvallinen.
Raksalla, satamassa ja sairaalakoulussa ”oikeissa töissä” vietetyt vuodet kerryttivät aihioita runoreppuun. Ensimmäiset lauluntekstit olivat syntyneet jo lukioaikoina C-kaseteille, joita ”luojan kiitos ei enää ole tallessa”. Laulujen sisällöstä ei ole tarkkaa muistikuvaa, mutta kovin kantaaottavia ne tuskin olivat.
– Ei miulla silloin mitään mielipiteitä ollut. Kuuntelin punkia ja ahmin sarjiksia. No okei, kirjojakin. Suurimmat innoittajat uran alkuvaiheessa olivat Raamattu ja Kalevala, luin niitä ihan puhtaasti varastamismentaliteetilla.
Vanhan testamentin sotakuvaukset kiehtoivat, mutta pyhän kirjan kovin tyyppi oli ehdottomasti Jeesus. Häntä Jouni tunnustaa diggailevansa edelleen. Jeesus oli aikansa nuori kapinallinen, joka karttoi oikeita töitä ja kierteli jengeineen ympäri maata aiheuttamassa hämmennystä.
Ei täällä olla taivaspaikkaa ansaitsemassa
Yksi Kotiteollisuuden suurimmista hiteistä Tämän taivaan alla kertoo pienestä ihmisestä, joka ristii kätensä rukoillakseen. Mutta rukous on vain mutina tuulessa / ei sitä kukaan kuule ja / jos jostain joskus löytyy jumala / ei se lapsekseen, kuvakseen minua tunnista.
Teksti on kuin elämän tarkoitusta etsivän ihmisen lohduton huokaus. Se kuulostaa vilpittömältä – ja onkin sitä.
Sanoitus syntyi kesällä 2002 Lappeenrannan kirkkopuistossa. Jounin päässä pyöri Lapualaisoopperan lause ”Näillä lakeuksilla ei jumalauta pilkata Jumalaa”. Siitä se lähti.
– En usko Jumalaan, mutta uskon jumaluuteen. On lohdullinen ajatus, että on olemassa jokin korkeampi voima. Silloin tässä kaikessa on edes jotain järkeä.
Sillä mitä siitä seuraisi, jos kukaan ei uskoisi mihinkään? Täysi kaaos, Jouni uskoo. Ihmiset noudattaisivat alhaisimpia viettejään ja eläisivät kuin pellossa.
– En mie ole täällä ansaitsemassa taivaspaikkaa. Sehän olisi tosi itsekästäkin. Mutta kun yritetään olla ihmisiksi, meillä kaikilla on mukavampaa jo maan päällä.
Jouni sanoo itse eläneensä suht ihmisiksi jo pitkään: kaksitoista vuotta. Eli suunnilleen saman ajan, jonka hän on ollut yhdessä nykyisen vaimonsa, näyttelijä Mari Perankosken kanssa. Kun asiat ovat kotirintamalla hyvin, ei tarvitse kimpoilla.
Lue myös: Mari Perankoski: ”Mikään ei ole niin huumorintajuinen olento kuin keski-ikäinen nainen”
Toista oli nuorena. Armeijassa Jouni tivasi varusmiespastorilta, että kerropa nyt, mitä se synti oikein on. Papin mukaan mikään ei periaatteessa ollut syntiä, ellei se saa ihmisestä yliotetta. Vastaus jäi mietityttämään. Noihin aikoihin ryyppääminen sai usein sellaiset mittasuhteet, että se riitti yksinään täyttämään synnin määritelmän.
Rocktähteyden mukanaan tuoma fanitus ja palvonta johtivat ylilyönteihin myös naissuhteissa. Synti onkin Jounin mielestä enemmän rikkomus kanssaihmisiä kuin Jumalaa kohtaan. Hän oli mennyt naimisiin – kirkkohäissä – lukioaikaisen tyttöystävänsä kanssa. Pari sai tyttären, joka on nyt 20-vuotias. Uskollisuudesta tuli välillä tingittyä.
Avioliitosta puuttui kipinä ja tekemisen meininki
Suosio ei tullut yllätyksenä. Kotiteollisuus nousi Helvetistä itään -albumillaan listojen kärkeen 2000-luvun alussa, jolloin Jouni oli päälle kolmenkymmenen.
– Miulla oli hyvä itsetunto jo ennen menestystä. Oli joku näky ja varmuus siitä, että mie pärjään.
Kun levyt alkoivat myydä ja keikat vetää väkeä, laulaja myhäili: mitäs mie sanoin. Itseihailu on omien sanojen mukaan pysynyt kuitenkin aisoissa. Jouni uskoo olevansa paras jätkä tekemään Kotiteollisuuden biisejä. Mutta se ei tarkoita, että hän olisi ihmisenä paras. Rakkauden kaksoiskäsky ”rakasta lähimmäistäsi niin kuin itseäsi” saa mietteliääksi.
– En mie itsestäni aina pidä, rakastamisesta puhumattakaan. En herää aamuisin sellaiseen tunteeseen, että hitto mie oon hyvä jätkä. Se, että olen tyytyväinen elämääni, johtuu ympäristötekijöistä. Kaikki on nyt kohdillaan, joten olen varmasti tehnyt jotain hyvin ja oikein. Onko se sitten itsensä rakastamista?
Ensimmäisessä avioliitossa vakaana aikomuksena oli kulkea yhdessä koko loppuelämä, mutta toisin kävi. Ero tuli 2012.
– Olihan se pettymys. Mutta olimme lopulta molemmat sitä mieltä, ettei liitto enää toiminut. Puuttui kipinä ja tekemisen meininki.
Mikä kipinän sammutti? Arki. Se tosin tulee joka suhteeseen, mutta tuolloin Jouni ei osannut korjata kurssia. Nyt osaa. Tai no, ristiriitatilanteessa tulee välillä toimittua yhtä tyhmästi kuin nuorempana. Hän vetäytyy, kääntää selkänsä ja mököttää. Kipeistä asioista puhuminen on kauhean kiusallista ja epämiellyttävää.
– Oonhan mie edelleen välillä veemäinen jätkä.
Etenkin biisejä kirjoittaessa ja äänitysvaiheessa. Silloin ei juuri astianpesukonetta täytellä tai pyykkejä ripusteta. Onneksi puoliso ymmärtää luomisen tuskan ja antaa siimaa. Mutta vapaavuoroa on turha yrittää pitkittää, vaimo huomaa kyllä.
– On meilläkin välillä s-tanan vaikeaa, mikään ei luonnistu. Mutta jos uskoo, että mie haluun olla siun kanssa ja sie haluut olla miun kanssa, asiat lopulta lutviutuvat.
Pari nättiä sanaa ja halaus ratkaisevat riidat
Tiukan paikan tullen Jouni hakee vertaistukea Kalevalan miehistä. Oli kyseessä suuri tietäjä, rohkea sotilas tai käsistään kätevä seppä, naisasiat menevät kaikilla päin h-vettiä. Jounilla on siihen selitys. Miehet ryhtyvät erimielisyyksissä vänkäämään vastaan, vaikka pari nättiä sanaa ja halaus laukaisisivat tilanteen. Kunpa sen oppisi itsekin!
Lue myös Kotiliesi.fi: Muusikko Tero Vesterinen ihastui tulevaan vaimoonsa jo teininä: ”En ollut koskaan nähnyt niin kaunista ja luokseen vetävää tyyppiä”
Kymmenisen vuotta sitten Jouni kirjoitti parisuhteen taisteluita kuvaavan kappaleen Emmauksen tiellä. Nimi on laina Raamatun kertomuksesta: Pääsiäisen jälkeen kahden opetuslapsen seuraan liittyi Emmauksen kylään vievällä tiellä outo kulkija. Miehet taivalsivat pitkään ja lopulta söivätkin yhdessä, mutta vasta kulkijan poistuttua opetuslapset tajusivat tämän olleen heidän mestarinsa.
Laulussa pohditaan, voisimmeko kohdata toisemme Emmauksen tiellä omana, tunnistettavana itsenämme.
Siinä Jouni uskoo olevansa aika hyvä. Vaikka puoliso välillä ärsyttää, hän sanoo hyväksyvänsä vaimon nahkoineen karvoineen.
– Muutostoiveet kohdistuvat enemmän minuun, myös omalta osaltani.
Kun rakentavaa palautetta annetaan kovalla äänellä, vaihtoehtoja on yleensä kolme: a) odotat, että pöly laskeutuu ja asia unohtuu, b) laitat pyynnön harkintaan, c) otat opiksesi ja toimit toivotulla tavalla.
Helpoimmalla pääsee, kun valitsee suoraan vaihtoehdon c. Sitä paitsi, kun tulee riitaa, jo alkumetreillä on selvää, että kohta sovitaan.
Ja sovinnon hierominen se vasta ihanaa on. Silloin paratiisin portit lennähtävät auki ja taivas laskeutuu maan päälle. Eihän se ihmiskuntaa pelasta, mutta parisuhteen se voi pelastaa. Hetken aikaa olo on autuas.
Juttu on julkaistu Anna-lehdessä 19/2024.
Kommentit
Virkistä viikkoasi Annalla!
Katso tarjous